Näin kuolleiden lehtien aikaan sopii ihmetellä sitä, miten monimerkityksisiä tavallisetkin sanat saattavat olla ja miten vähän tästä on käytännössä haittaa.

Ihminen on luonnostaan järkevä olento, joka pyrkii tulkitsemaan toisten ilmauksia mielekkäällä tavalla. Väärät tulkinnat eivät useimmiten tule mieleen edes vaihtoehtoina.

Sana lehti on alkuaan merkinnyt puun tai muun kasvin lehteä. Nykyään se voi tarkoittaa myös monia levymäisiä esineitä, jotka ovat ihmisen tekoa, esimerkiksi klarinetin suukappaleessa värähtelevää liuskaa tai teräslistaa, jollaisia pinoamalla saadaan aikaan lehtijousia.

Suorakulmaisen paperiliuskan merkityksen lehti-sanalle on antanut Suomenkielisten Tieto-Sanomien toimittaja Antti Lizelius vuonna 1775. Tätä ennen kirjan lehdistä käytettiin ruotsalaista lainanimitystä bladi.

Yhdyssanan sanomalehti otti käyttöön Turun Wiikko-Sanomien perustaja Reinhold von Becker vuonna 1820, ja vähitellen opittiin myös pelkkää lehti-sanaa käyttämään samassa merkityksessä.

1800-luvulla alettiin pienistä, ajankohtaisia asioita käsittelevistä painotuotteista käyttää nimitystä lentolehti. Malleina olivat saksan Flugblatt ja ruotsin flygblad. 1900-luvun puolella joku neropatti sitten hoksasi, että näitä lehtiä voi tehokkaasti levittää lentokoneesta heittämällä. Painotuotteen nimitys on joka tapauksessa otettu käyttöön jo kauan ennen lentokoneen keksimistä.

Suomen kirjakielessä lehti on esiintynyt Agricolasta alkaen alkuperäisessä merkityksessään. Lisäksi Agricola käytti sitä osana yhdyssanaa kultalehti, jolla hän tarkoitti kultaista otsaripaa, diadeemia.

Arvoitukseksi jää, ajatteliko Agricola tämän kuninkaallisen koristeen olleen kultalehvistä punottu vai väikkyikö hänen mielessään sellainen diadeemi, joka taideteoksissa koristi esimerkiksi kuningatar Kleopatran otsaa. Sen etuosassa komeili kobra pää koholla ja kaulan kylkiluut levitettyinä. Äkkiä vilkaisten koriste oli lehden muotoinen, ainakin sellaisen katsojan silmissä, joka ei ikinä ollut nähnyt elävää kobraa.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2007