Lapsena pohjustetaan kaikki ne liikunnalliset perustaidot ja fyysiset kyvyt, joille olympiavoittajan erikoisosaaminen rakentuu. Tämä ei tarkoita, että lapsen pitäisi harjoitella kuin huippu-urheilija. Juuri niin hänen ei pidä tehdä. Mestarit erikoistuvat vasta 16-vuotiaana.

Pikkulapsi ryömii, taapertaa ja viipertää. Hän keikahtaa ja kellahtaa. Vähän ajan päästä hän jo viilettää, kieppuu ja kiipeää. Joskus törmää, putoaa ja parkuu, mutta jatkaa sitten taas matkaa.

Lapsella on sisäsyntyinen tarve liikkua. Liikunta on koko lapsen kehityksen edellytys. Hermoston muovautuminen ja lihasten normaali kasvu vaativat lihasten käyttämistä. Nykytiedon mukaan alle kouluikäinen lapsi tarvitsee jo terveytensä turvaamiseksi kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä.

Paljon liikkumalla lapsi harjaantuu taitavaksi. Kierre ruokkii itseään, sillä taitavat lapset liikkuvat paljon. 3-6 vuoden iässä mitatut motoriset taidot ennustavat suomalaisten lasten fyysistä aktiivisuutta vielä 13 vuoden iässä, sanoo pienten lasten liikuntapedagogiikan tutkija Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta.

Vie lapsi ulos

Pitääkö jo vauvat ja taaperot viedä jumppaan? Ei tarvitse, mutta pieniä lapsia kannattaa rohkaista liikkumaan. Säntäilyä ja sohvalla pomppimista voi seurata hyvillä mielin, ja aivan erityisesti kannattaa laittaa lapset ulos leikkimään.

Sääkslahden tutkimuksen mukaan 3-4-vuotiaiden motoriset taidot ovat erityisesti yhteydessä siihen, kuinka paljon aikaa he viettävät ulkona. Ne lapset, jotka ulkoilevat runsaasti, juoksevat nopeimmin ja hyppäävät pisimmälle.

Selitys on ilmeinen. Sisällä ei mahdu temmeltämään miten vain, ja vanhempien on usein pakko rajoittaa riehumista ja törmäilyä. Ulkona lapsilla on tilaa melskata miten mielivät.

Virikkeet vahvistavat

Viisivuotiaat hyötyvät jo ohjatuista liikuntatuokioista. Jos lapset saavat päiväkodissa tai kerhossa silloin tällöin mielenkiintoisia ja sopivan haastavia liikuntatehtäviä, heidän motoriset perustaitonsa kehittyvät verrokkeja paremmiksi.

Normaali lapsi kuitenkin oppii kouluikään mennessä juoksemaan ja kiipeämään, heittämään ja potkimaan ilman kummempaa opettamista, kunhan hän saa harjoittaa taitojaan erilaisissa ympäristöissä monenlaisilla välineillä. Peli ja leikki maassa ja puussa, kallioilla ja lumihangessa, hietikossa ja jäällä antaa herkullista virikettä lapsen motoriselle kehitykselle.

Kun liikkumisen perusvalmiudet ovat hallussa, voi alkaa pikkuhiljaa opetella kiinnostavaa urheilulajia. Tutkimusten mukaan jonkin erityistaidon harjoittelu kouluajan ulkopuolella alkaa parantaa 7-8-vuotiaan yleistä taitotasoa.

Erikoistuminen on pahasta

Mistä tietää, mikä urheilulaji on alakoululaiselle se oikea? Sitä ei tarvitsekaan tietää. Tässä iässä ei ole kiire valita, mistä lajista haluaa voittaa olympiamitaleja. Sen sijaan kannattaa kokeilla monenlaista urheilua. Lapsen on parasta harrastaa lajeja, joista hän saa iloa ja joiden harjoituksissa hän viihtyy.

Liikuntatieteen professori Jean Côté kanadalaisesta Queensin yliopistosta on tutkinut, miten aikuisena huipputasolle yltäneet kanadalaiset, yhdysvaltalaiset ja australialaiset ammattiurheilijat harjoittelivat lapsena. Useimmissa lajeissa huiput kokeilivat ja harrastivat monia lajeja, vuoron perään ja yhtä aikaa.

Enemmän kuin ohjattuun harjoitteluun heillä heillä kului aikaa paneutuvaan leikkiin. Sillä tutkija tarkoittaa liikuntaa, joka tuottaa iloa ja tyydytystä ja jota harjoitetaan juuri sen vuoksi.

Valaisevaksi esimerkki on kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoilijana pidetyn Wayne Gretzkyn haastattelu. Kiekkolegenda kertoo, miten hän luisteli lapsena kahdeksankin tuntia päivässä. Pikku-Wayne pyöri koulun jälkeen lähijäällä aina siihen saakka, että äiti pakotti hänet sisälle.

Kun Gretzkylle ihmeteltiin , miten hän jaksoi harjoitella lapsena niin paljon, hän oikaisi: - Jos olisin ajatellut, että harjoittelen, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin.

Leikkivä liikunta motivoi

Tällainen paneutuva leikki lisää halua urheilla. Lisäksi se vahvistaa ratkaisevasti lapsen fysiikkaa ja monia taitoja, joita harjoittelussa ja kilpailuissa myöhemmin tarvitaan.

Lapsesta urheilijaa kasvattava aikuinen tuskin voi tehdä suurempaa virhettä kuin karsia lapsen elämästä vapaan, leikkivän liikunnan. Sitä ei korvaa mikään määrä kurinalaista lajiharjoittelua, johon aikuinenkaan ei pysty keskittymään monta tuntia kerrallaan. Omaan peliin ja leikkiin lapset jaksavat uppoutua vaikka koko päiväksi.

Vaikka lapsi puurtaa urheilutreeneissä monta kertaa viikossa, hän voi saada liian vähän fyysistä harjoitusta. Lapsi, joka kulkee autokyydillä kouluun ja harrastuksiin eikä leiki kavereiden kanssa liikuntaleikkejä vapaa-ajalla, saa melko varmasti liian vähän liikuntaa.

Côtén vinkki lasten valmentajille on, että myös ohjattuihin harjoituksiin kannattaa lisätä leikillisyyttä. Silloin aika ei kulu oman vuoron odottamiseen.

- Ainakin Amerikassa 6-12-vuotiaita lapsia ylivalmennetaan. He tarvitsevat vapautta.

Ei painoille ja maitohapoille

Leikillinen ja monipuolinen harrastaminen suojaa lapsen henkistä hyvinvointia, mutta se on sopusoinnussa myös fysiologisten tosiasioiden kanssa. Lapsen ei kannata harjoitella samalla tavoin kuin aikuinen.

Esimerkiksi lihasmassan hankkimiseen tähtäävä voimaharjoittelu on ennen murrosikää turhaa, ellei haitallista.

Lihakset eivät kasva, kun ruumis ei vielä tuota riittävästi testosteronia ja kasvuhormoneja. Sen sijaan raskailla painoilla harjoittelu voi vaurioittaa pitkiä luita ja selkänikamien kasvulevyjä, sanoo lääkäri ja urheiluvalmentaja Harri Hakkarainen, joka tätä nykyä toimii Vierumäen urheiluopiston lääkäriaseman johtajana.

Lapset voivat opetella voimaharjoittelussa myöhemmin tarvittavia taitoja omalla painollaan tai vaikka harjanvarrella. Leuanvedot ja vatsaliikkeet ovat turvallisia.

Myös kova, maitohappoa lihaksiin kasauttava kestävyysharjoittelu on tehotonta ennen murrosikää. Siihenkin tarvitaan hormoneja ja entsyymejä, jotka lapsella toimivat puutteellisesti.

- Yli 30 sekunnin täysivauhtiset juoksuvedot ja muu pitkäkestoinen maksimaalinen ponnistelu eivät ole lapsille hyväksi, Hakkarainen sanoo.

Lyhyitä, alle kymmenen sekunnin pyrähdyksiä lapset sen sijaan jaksavat paljon enemmän ja lyhyemmin palautuksin kuin aikuiset. Lasten oma leikki on usein luonteeltaan juuri loputonta pyrähtelyä.

Juoksentelu kasvaa korkoa

Reippaat pelit ja leikit ovat ylivoimaisesti paras tapa lapsen hapenottokyvyn kehittämiseen. Runsas hengästyttävä liikunta vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Se tihentää lihasten verisuonistoa, lisää entsyymien määrää ja parantaa rasvanpolttokykyä.

Yllättävää kyllä tulokset eivät juuri näy lapsen suorituskyvyssä. Sen sijaan ne näkyvät aikuisena. Jos ei ole saanut aerobista harjoitusta elämän alkutaipaleella, tilannetta on hyvin vaikea parantaa täysikasvuisena. Vaikka ihmisellä olisi kestävyyslajeihin suotuisat geenit, ne eivät tuota optimaalisia ominaisuuksia, jos ne ovat jääneet lapsuudessa aktivoimatta.

- Lapsuuden liikunta kertyy pankkiin, valmentaja-lääkäri Hakkarainen tiivistää.

Runsaalla lapsuuden liikunnalla hankittu aerobinen perusta antaa pohjan myös nopeus- ja voimalajeihin. Sen turvin harjoitusta kestää paremmin, treenistä palautuu nopeammin ja harjoituksen vaikutus on suurempi.

Vakava työ voi odottaa

Jossain vaiheessa huipulle pääsyyn tarvitaan paljon raakaa työtä. Minkään lajin mestariksi ei voi tulla ilman että hioo ja kehittää pitkään ja määrätietoisesti juuri oikeita taitoja ja ominaisuuksia.

Floridan yliopiston psykologian professori Anders Ericsson on tutkinut mestaritason viulistien, shakinpelaajien ja urheilijoiden kehitystä ja saanut tulokseksi, että huippuosaaminen alkaa kypsyä vasta, kun takana on 10 000 tuntia keskittynyttä harjoittelua.

Liikuntatieteen professorin Jean Côtén mielestä suurin osa näistä tunneista on hedelmällisintä kerätä lapsuuden jälkeen. Suunnitelmallinen harjoittelu vaatii kovia henkisiä ja fyysisiä ponnistuksia eikä ole aina kovin nautinnollista.

- Vasta 16-vuotiaalla alkaa olla ne fyysiset, kognitiiviset ja sosiaaliset valmiudet, joita tarvitaan paneutuvaan, tuloksiin tähtäävään harjoitteluun.

Côtén tutkimat amerikkalaiset ja australialaiset huippu-urheilijat olivat alkaneet vähentää leikkejään ja karsia urheiluharrastuksiaan yhteen tai kahteen lajiin 13-vuotiaana. Todella määrätietoisen harjoittelun he olivat aloittaneet vasta 15. ikävuoden jälkeen.

Liikuntapedagogi Rolf Carlson Ruotsin urheilu- ja terveystieteiden korkeakoulusta on saanut samanlaisia tuloksia. Seitsemän eri lajin maajoukkueurheilijoista vain uimarit olivat keskittyneet lapsesta asti uimiseen.

Painijat, suunnistajat, hiihtäjät, käsipalloilijat, jalkapalloilijat ja jääkiekkoilijat olivat kokeilleet ja harrastaneet montaa lajia. Päälajiaan he harrastivat varhaisteini-iässä kaksi-kolme kertaa viikossa. Määrä alkoi lisääntyä noin 16-vuotiaana.

Taitolajeissa uhmataan terveyttä

Kaikesta tästä huolimatta on paljon valmentajia ja kokonaisia lajikulttuureja, jotka vaativat kurinalaista harjoittelua jo lapsena. Vaativimmissa taitolajeissa varhainen erikoistuminen on ainoa tie huipulle. Jos on oltava parhaimmillaan jo ennen aikuisikää, leijonanosa harjoittelusta täytyy tehdä lapsena. Näin on erityisesti naisten voimistelussa.

Lapsen hermosto kehittyy vauhdikkaimmin ennen kymmenen vuoden ikää, ja vaativat motoriset taidot on tehokkainta panna taimelle silloin. Liikkeet on myös helpompi hallita, kun keho on vielä kevyt ja vipuvarret lyhyitä. Murrosiässä hermoston kehitys hidastuu, kädet ja jalat pitenevät, ja tytöillä liikkeitä alkaa raskauttaa myös levenevä lantio. Siksi naiset ovat voimistelussa huipulla paljon nuorempina kuin miehet.

- Terveyden kannalta ei ole hyvä aloittaa kovaa harjoittelua pienenä, mutta jos näissä lajeissa kansainvälistä menestystä haluaa, niin on vain aloitettava, Hakkarainen toteaa.

Ankaruus syö iloa

Suurimmassa osassa urheilua lasten varhainen prässääminen on järjetöntä myös lajin ja menestyksen kannalta. Ankara harjoittelu liian nuorella iällä aiheuttaa rasitusvammoja ja loukkaantumisia, syö iloa ja saa suuren osan harrastajista luopumaan urheilusta.

Verratessaan urheilu-uransa lopettaneiden ja sitä jatkaneiden nuorten harjoittelua Côté havaitsi, että urheilun lopettaneet nuoret uimarit ja jääkiekkoilijat olivat aloittaneet oheisharjoittelun ja harjoitusleireillä käymisen keskimäärin 11 vuoden iässä. Urheilua jatkaneilla ensimmäiset leirit ja oheisharjoitteet olivat tulleet ohjelmaan 13-vuotiaana.

Vanhempia ja valmentajia innostaa lasten tiukkaan harjoittamiseen kilpailumenestyksen tavoittelu. Jos kuitenkin haluamme antaa lapselle mahdollisuuden kehittyä mahdollisimman pitkälle ja menestyä urheilussa aikuisena, hänestä ei kannata puristaa parasta mahdollista tulosta keskenkasvuisena. Tosiasia on, että maailman huiput ovat harvoin olleet menestyksekkäimpiä lapsiurheilijoita.

- Jos nuoresta yritetään ottaa aikaisin kaikki irti, motivaatio hiipuu ja mielekkyys häviää. Sitä sanotaan ryöstöviljelyksi. Se ei johda aikuisiän menestykseen eikä edes liikuntaharrastuksen jatkamiseen, joka olisi kuitenkin tavoitteista kaikkein tärkein, Harri Hakkarainen sanoo.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

6 keinoa torpata menestys

Pidä lapsi sisällä.
- Kiellä riehuminen ja kiipeily.
- Kuljeta autolla kouluun ja harjoituksiin.
- Erikoistu päälajiin aikaisin, lopeta muu liikunta.
- Harjoita lasta paljon, kovaa ja kurinalaisesti.
- Vaadi varhain menestystä.

Ohjaaja, muista vuosiluokan nuorimmat

Kykyjen seulominen on lasten urheilussa useimmiten töllön työtä. On erittäin vaikea tietää, ketkä menestyvät parhaiten aikuisina.

- Mikään laji ei ole onnistunut kehuttavasti tunnistamaan lahjakkuuksia. Ennustaminen ei tahdo onnistua edes 13-14-vuoden iässä, sanoo kanadalainen liikuntatieteen professori Jean Côté.

Yksi merkittävä syy on se, että samaan vuosiluokkaan kuuluu eri aikoina syntyneitä ja eri tahtiin kehittyviä lapsia.

Valmentajilla on taipumus pitää lahjakkaina niitä, jotka ovat muita edellä biologisessa kehityksessä. Tähän viittaa esimerkiksi ruotsalaistutkimus, jossa maajoukkuetasolta löytyi huomattava yliedustus tammi-, helmi- ja maaliskuussa syntyneitä nuoria urheilijoita.

Todennäköisesti moni heistä oli lapsena syntymäaikansa ansiosta biologisessa kehityksessä vuosiluokkansa keulilla, sai pärjäämisestä intoa ja valmentajien kannustusta. Näin syntyi itseään vahvistava hyvä kierre.

Psykologisissa tutkimuksissa on näytetty toteen, että valmentajat ja opettajat ohjaavat tiedostamattaan parhaiten niitä lapsia, joiden he uskovat olevan lahjakkaita. Ohjaajien ja valmentajien pitäisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että he antavat aikaa ja tukea myös jälkijunassa kehittyville lapsille, sanoo urheilupedagogiikan lehtori Timo Jaakkola Jyväskylän yliopistosta.

Jos kaikki parhaat kyvyt halutaan käyttöön, ohjausta ja harjoittelua täytyy eriyttää yksilöllisen kehityksen mukaan.

Silloin voi iloisesti urheilla myös se huomisen mahdollinen maailmanmestari, joka on sattunut syntymään vasta joulukuussa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.