Tero Pitkämäki tutustui keihäänheittoon 10-vuotiaana. Ensimmäisissä yleisurheilukisoissaan hän osallistui kaikkiin lajeihin.
Tero Pitkämäki tutustui keihäänheittoon 10-vuotiaana. Ensimmäisissä yleisurheilukisoissaan hän osallistui kaikkiin lajeihin.
Keihäänheiton Pitkämäki otti omakseen vasta 15-vuotiaana, kun hän päätti lopettaa siihen asti parhaana lajinaan pitämänsä hiihdon.
Keihäänheiton Pitkämäki otti omakseen vasta 15-vuotiaana, kun hän päätti lopettaa siihen asti parhaana lajinaan pitämänsä hiihdon.

Lapsena pohjustetaan kaikki ne liikunnalliset perustaidot ja fyysiset kyvyt, joille olympiavoittajan erikoisosaaminen rakentuu. Tämä ei tarkoita, että lapsen pitäisi harjoitella kuin huippu-urheilija. Juuri niin hänen ei pidä tehdä. Mestarit erikoistuvat vasta 16-vuotiaana.

Pikkulapsi ryömii, taapertaa ja viipertää. Hän keikahtaa ja kellahtaa. Vähän ajan päästä hän jo viilettää, kieppuu ja kiipeää. Joskus törmää, putoaa ja parkuu, mutta jatkaa sitten taas matkaa.

Lapsella on sisäsyntyinen tarve liikkua. Liikunta on koko lapsen kehityksen edellytys. Hermoston muovautuminen ja lihasten normaali kasvu vaativat lihasten käyttämistä. Nykytiedon mukaan alle kouluikäinen lapsi tarvitsee jo terveytensä turvaamiseksi kaksi tuntia reipasta liikuntaa päivässä.

Paljon liikkumalla lapsi harjaantuu taitavaksi. Kierre ruokkii itseään, sillä taitavat lapset liikkuvat paljon. 3–6 vuoden iässä mitatut motoriset taidot ennustavat suomalaisten lasten fyysistä aktiivisuutta vielä 13 vuoden iässä, sanoo pienten lasten liikuntapedagogiikan tutkija Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta.

Vie lapsi ulos

Pitääkö jo vauvat ja taaperot viedä jumppaan? Ei tarvitse, mutta pieniä lapsia kannattaa rohkaista liikkumaan. Säntäilyä ja sohvalla pomppimista voi seurata hyvillä mielin, ja aivan erityisesti kannattaa laittaa lapset ulos leikkimään.

Sääkslahden tutkimuksen mukaan 3–4-vuotiaiden motoriset taidot ovat erityisesti yhteydessä siihen, kuinka paljon aikaa he viettävät ulkona. Ne lapset, jotka ulkoilevat runsaasti, juoksevat nopeimmin ja hyppäävät pisimmälle.

Selitys on ilmeinen. Sisällä ei mahdu temmeltämään miten vain, ja vanhempien on usein pakko rajoittaa riehumista ja törmäilyä. Ulkona lapsilla on tilaa melskata miten mielivät.

Virikkeet vahvistavat

Viisivuotiaat hyötyvät jo ohjatuista liikuntatuokioista. Jos lapset saavat päiväkodissa tai kerhossa silloin tällöin mielenkiintoisia ja sopivan haastavia liikuntatehtäviä, heidän motoriset perustaitonsa kehittyvät verrokkeja paremmiksi.

Normaali lapsi kuitenkin oppii kouluikään mennessä juoksemaan ja kiipeämään, heittämään ja potkimaan ilman kummempaa opettamista, kunhan hän saa harjoittaa taitojaan erilaisissa ympäristöissä monenlaisilla välineillä. Peli ja leikki maassa ja puussa, kallioilla ja lumihangessa, hietikossa ja jäällä antaa herkullista virikettä lapsen motoriselle kehitykselle.

Kun liikkumisen perusvalmiudet ovat hallussa, voi alkaa pikkuhiljaa opetella kiinnostavaa urheilulajia. Tutkimusten mukaan jonkin erityistaidon harjoittelu kouluajan ulkopuolella alkaa parantaa 7–8-vuotiaan yleistä taitotasoa.

Erikoistuminen on pahasta

Mistä tietää, mikä urheilulaji on alakoululaiselle se oikea? Sitä ei tarvitsekaan tietää. Tässä iässä ei ole kiire valita, mistä lajista haluaa voittaa olympiamitaleja. Sen sijaan kannattaa kokeilla monenlaista urheilua. Lapsen on parasta harrastaa lajeja, joista hän saa iloa ja joiden harjoituksissa hän viihtyy.

Liikuntatieteen professori Jean Côté kanadalaisesta Queensin yliopistosta on tutkinut, miten aikuisena huipputasolle yltäneet kanadalaiset, yhdysvaltalaiset ja australialaiset ammattiurheilijat harjoittelivat lapsena. Useimmissa lajeissa huiput kokeilivat ja harrastivat monia lajeja, vuoron perään ja yhtä aikaa.

Enemmän kuin ohjattuun harjoitteluun heillä heillä kului aikaa paneutuvaan leikkiin. Sillä tutkija tarkoittaa liikuntaa, joka tuottaa iloa ja tyydytystä ja jota harjoitetaan juuri sen vuoksi.

Valaisevaksi esimerkki on kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoilijana pidetyn Wayne Gretzkyn haastattelu. Kiekkolegenda kertoo, miten hän luisteli lapsena kahdeksankin tuntia päivässä. Pikku-Wayne pyöri koulun jälkeen lähijäällä aina siihen saakka, että äiti pakotti hänet sisälle.

Kun Gretzkylle ihmeteltiin , miten hän jaksoi harjoitella lapsena niin paljon, hän oikaisi: – Jos olisin ajatellut, että harjoittelen, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin.

Leikkivä liikunta motivoi

Tällainen paneutuva leikki lisää halua urheilla. Lisäksi se vahvistaa ratkaisevasti lapsen fysiikkaa ja monia taitoja, joita harjoittelussa ja kilpailuissa myöhemmin tarvitaan.

Lapsesta urheilijaa kasvattava aikuinen tuskin voi tehdä suurempaa virhettä kuin karsia lapsen elämästä vapaan, leikkivän liikunnan. Sitä ei korvaa mikään määrä kurinalaista lajiharjoittelua, johon aikuinenkaan ei pysty keskittymään monta tuntia kerrallaan. Omaan peliin ja leikkiin lapset jaksavat uppoutua vaikka koko päiväksi.

Vaikka lapsi puurtaa urheilutreeneissä monta kertaa viikossa, hän voi saada liian vähän fyysistä harjoitusta. Lapsi, joka kulkee autokyydillä kouluun ja harrastuksiin eikä leiki kavereiden kanssa liikuntaleikkejä vapaa-ajalla, saa melko varmasti liian vähän liikuntaa.

Côtén vinkki lasten valmentajille on, että myös ohjattuihin harjoituksiin kannattaa lisätä leikillisyyttä. Silloin aika ei kulu oman vuoron odottamiseen.

– Ainakin Amerikassa 6–12-vuotiaita lapsia ylivalmennetaan. He tarvitsevat vapautta.

Ei painoille ja maitohapoille

Leikillinen ja monipuolinen harrastaminen suojaa lapsen henkistä hyvinvointia, mutta se on sopusoinnussa myös fysiologisten tosiasioiden kanssa. Lapsen ei kannata harjoitella samalla tavoin kuin aikuinen.

Esimerkiksi lihasmassan hankkimiseen tähtäävä voimaharjoittelu on ennen murrosikää turhaa, ellei haitallista.

Lihakset eivät kasva, kun ruumis ei vielä tuota riittävästi testosteronia ja kasvuhormoneja. Sen sijaan raskailla painoilla harjoittelu voi vaurioittaa pitkiä luita ja selkänikamien kasvulevyjä, sanoo lääkäri ja urheiluvalmentaja Harri Hakkarainen, joka tätä nykyä toimii Vierumäen urheiluopiston lääkäriaseman johtajana.

Lapset voivat opetella voimaharjoittelussa myöhemmin tarvittavia taitoja omalla painollaan tai vaikka harjanvarrella. Leuanvedot ja vatsaliikkeet ovat turvallisia.

Myös kova, maitohappoa lihaksiin kasauttava kestävyysharjoittelu on tehotonta ennen murrosikää. Siihenkin tarvitaan hormoneja ja entsyymejä, jotka lapsella toimivat puutteellisesti.

– Yli 30 sekunnin täysivauhtiset juoksuvedot ja muu pitkäkestoinen maksimaalinen ponnistelu eivät ole lapsille hyväksi, Hakkarainen sanoo.

Lyhyitä, alle kymmenen sekunnin pyrähdyksiä lapset sen sijaan jaksavat paljon enemmän ja lyhyemmin palautuksin kuin aikuiset. Lasten oma leikki on usein luonteeltaan juuri loputonta pyrähtelyä.

Juoksentelu kasvaa korkoa

Reippaat pelit ja leikit ovat ylivoimaisesti paras tapa lapsen hapenottokyvyn kehittämiseen. Runsas hengästyttävä liikunta vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Se tihentää lihasten verisuonistoa, lisää entsyymien määrää ja parantaa rasvanpolttokykyä.

Yllättävää kyllä tulokset eivät juuri näy lapsen suorituskyvyssä. Sen sijaan ne näkyvät aikuisena. Jos ei ole saanut aerobista harjoitusta elämän alkutaipaleella, tilannetta on hyvin vaikea parantaa täysikasvuisena. Vaikka ihmisellä olisi kestävyyslajeihin suotuisat geenit, ne eivät tuota optimaalisia ominaisuuksia, jos ne ovat jääneet lapsuudessa aktivoimatta.

– Lapsuuden liikunta kertyy pankkiin, valmentaja-lääkäri Hakkarainen tiivistää.

Runsaalla lapsuuden liikunnalla hankittu aerobinen perusta antaa pohjan myös nopeus- ja voimalajeihin. Sen turvin harjoitusta kestää paremmin, treenistä palautuu nopeammin ja harjoituksen vaikutus on suurempi.

Vakava työ voi odottaa

Jossain vaiheessa huipulle pääsyyn tarvitaan paljon raakaa työtä. Minkään lajin mestariksi ei voi tulla ilman että hioo ja kehittää pitkään ja määrätietoisesti juuri oikeita taitoja ja ominaisuuksia.

Floridan yliopiston psykologian professori Anders Ericsson on tutkinut mestaritason viulistien, shakinpelaajien ja urheilijoiden kehitystä ja saanut tulokseksi, että huippuosaaminen alkaa kypsyä vasta, kun takana on 10 000 tuntia keskittynyttä harjoittelua.

Liikuntatieteen professorin Jean Côtén mielestä suurin osa näistä tunneista on hedelmällisintä kerätä lapsuuden jälkeen. Suunnitelmallinen harjoittelu vaatii kovia henkisiä ja fyysisiä ponnistuksia eikä ole aina kovin nautinnollista.

– Vasta 16-vuotiaalla alkaa olla ne fyysiset, kognitiiviset ja sosiaaliset valmiudet, joita tarvitaan paneutuvaan, tuloksiin tähtäävään harjoitteluun.

Côtén tutkimat amerikkalaiset ja australialaiset huippu-urheilijat olivat alkaneet vähentää leikkejään ja karsia urheiluharrastuksiaan yhteen tai kahteen lajiin 13-vuotiaana. Todella määrätietoisen harjoittelun he olivat aloittaneet vasta 15. ikävuoden jälkeen.

Liikuntapedagogi Rolf Carlson Ruotsin urheilu- ja terveystieteiden korkeakoulusta on saanut samanlaisia tuloksia. Seitsemän eri lajin maajoukkueurheilijoista vain uimarit olivat keskittyneet lapsesta asti uimiseen.

Painijat, suunnistajat, hiihtäjät, käsipalloilijat, jalkapalloilijat ja jääkiekkoilijat olivat kokeilleet ja harrastaneet montaa lajia. Päälajiaan he harrastivat varhaisteini-iässä kaksi-kolme kertaa viikossa. Määrä alkoi lisääntyä noin 16-vuotiaana.

Taitolajeissa uhmataan terveyttä

Kaikesta tästä huolimatta on paljon valmentajia ja kokonaisia lajikulttuureja, jotka vaativat kurinalaista harjoittelua jo lapsena. Vaativimmissa taitolajeissa varhainen erikoistuminen on ainoa tie huipulle. Jos on oltava parhaimmillaan jo ennen aikuisikää, leijonanosa harjoittelusta täytyy tehdä lapsena. Näin on erityisesti naisten voimistelussa.

Lapsen hermosto kehittyy vauhdikkaimmin ennen kymmenen vuoden ikää, ja vaativat motoriset taidot on tehokkainta panna taimelle silloin. Liikkeet on myös helpompi hallita, kun keho on vielä kevyt ja vipuvarret lyhyitä. Murrosiässä hermoston kehitys hidastuu, kädet ja jalat pitenevät, ja tytöillä liikkeitä alkaa raskauttaa myös levenevä lantio. Siksi naiset ovat voimistelussa huipulla paljon nuorempina kuin miehet.

– Terveyden kannalta ei ole hyvä aloittaa kovaa harjoittelua pienenä, mutta jos näissä lajeissa kansainvälistä menestystä haluaa, niin on vain aloitettava, Hakkarainen toteaa.

Ankaruus syö iloa

Suurimmassa osassa urheilua lasten varhainen prässääminen on järjetöntä myös lajin ja menestyksen kannalta. Ankara harjoittelu liian nuorella iällä aiheuttaa rasitusvammoja ja loukkaantumisia, syö iloa ja saa suuren osan harrastajista luopumaan urheilusta.

Verratessaan urheilu-uransa lopettaneiden ja sitä jatkaneiden nuorten harjoittelua Côté havaitsi, että urheilun lopettaneet nuoret uimarit ja jääkiekkoilijat olivat aloittaneet oheisharjoittelun ja harjoitusleireillä käymisen keskimäärin 11 vuoden iässä. Urheilua jatkaneilla ensimmäiset leirit ja oheisharjoitteet olivat tulleet ohjelmaan 13-vuotiaana.

Vanhempia ja valmentajia innostaa lasten tiukkaan harjoittamiseen kilpailumenestyksen tavoittelu. Jos kuitenkin haluamme antaa lapselle mahdollisuuden kehittyä mahdollisimman pitkälle ja menestyä urheilussa aikuisena, hänestä ei kannata puristaa parasta mahdollista tulosta keskenkasvuisena. Tosiasia on, että maailman huiput ovat harvoin olleet menestyksekkäimpiä lapsiurheilijoita.

– Jos nuoresta yritetään ottaa aikaisin kaikki irti, motivaatio hiipuu ja mielekkyys häviää. Sitä sanotaan ryöstöviljelyksi. Se ei johda aikuisiän menestykseen eikä edes liikuntaharrastuksen jatkamiseen, joka olisi kuitenkin tavoitteista kaikkein tärkein, Harri Hakkarainen sanoo.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

 

6 keinoa torpata menestys

  • Pidä lapsi sisällä.
  • Kiellä riehuminen ja kiipeily.
  • Kuljeta autolla kouluun ja harjoituksiin.
  • Erikoistu päälajiin aikaisin, lopeta muu liikunta.
  • Harjoita lasta paljon, kovaa ja kurinalaisesti.
  • Vaadi varhain menestystä.

Ohjaaja, muista vuosiluokan nuorimmat

Kykyjen seulominen on lasten urheilussa useimmiten töllön työtä. On erittäin vaikea tietää, ketkä menestyvät parhaiten aikuisina.

– Mikään laji ei ole onnistunut kehuttavasti tunnistamaan lahjakkuuksia. Ennustaminen ei tahdo onnistua edes 13–14-vuoden iässä, sanoo kanadalainen liikuntatieteen professori Jean Côté.

Yksi merkittävä syy on se, että samaan vuosiluokkaan kuuluu eri aikoina syntyneitä ja eri tahtiin kehittyviä lapsia.

Valmentajilla on taipumus pitää lahjakkaina niitä, jotka ovat muita edellä biologisessa kehityksessä. Tähän viittaa esimerkiksi ruotsalaistutkimus, jossa maajoukkuetasolta löytyi huomattava yliedustus tammi-, helmi- ja maaliskuussa syntyneitä nuoria urheilijoita.

Todennäköisesti moni heistä oli lapsena syntymäaikansa ansiosta biologisessa kehityksessä vuosiluokkansa keulilla, sai pärjäämisestä intoa ja valmentajien kannustusta. Näin syntyi itseään vahvistava hyvä kierre.

Psykologisissa tutkimuksissa on näytetty toteen, että valmentajat ja opettajat ohjaavat tiedostamattaan parhaiten niitä lapsia, joiden he uskovat olevan lahjakkaita. Ohjaajien ja valmentajien pitäisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että he antavat aikaa ja tukea myös jälkijunassa kehittyville lapsille, sanoo urheilupedagogiikan lehtori Timo Jaakkola Jyväskylän yliopistosta.

Jos kaikki parhaat kyvyt halutaan käyttöön, ohjausta ja harjoittelua täytyy eriyttää yksilöllisen kehityksen mukaan.

Silloin voi iloisesti urheilla myös se huomisen mahdollinen maailmanmestari, joka on sattunut syntymään vasta joulukuussa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti