Sinnikäs keksijä selvitti da Vincin raapustukset. Leonardo da Vincin muistikirjan lehdillä kohtaavat toisensa haarniska ja väkipyörästön osat. Kymmeniä vuosia tutkijat ounastelivat, että piirroksiin kätkeytyi mekaaninen mies. Sitten yhdysvaltalainen itseoppinut keksijä, robotikko Mark Rosheim herätti robottiritarin henkiin.






Joulu 1965. Mark Elling Rosheim repii käärepaperin hartaasti odottamastaan paketista. Pahvilaatikosta paljastuu punaisen ja sinisen kirjava robotti, muovisoturi, jonka viisivuotias heti kuvittelee kukistaneen monta vihamielistä avaruuden muukalaista ketterillä kourillaan.

Mark käynnistää robotin ja seuraa silmät tapilla sen jokaista liikettä. Kone rullaa pitkin lattiaa, mutta sen käsivarret pysyvät liikkumattomina.

Missä vika, ihmettelee punapää. Kun isä selittää, että lelusoturin käsivarsia liikutellaan sen selässä olevista vivuista, pettynyt poika puuskahtaa: "Sehän on robotti! Sen pitäisi liikkua ihan itsestään."


Harmi johti harrastukseen

Viisivuotiaan pettymys kiteytyi toimintatarmoksi. Mark alkoi koota robotteja pahvilaatikoista ja rakennussarjoista.
Vähitellen Markille valkeni, että ei pelkästään hänen lelurobottinsa ollut epäonnistunut: muut robotit liikkuivat ihan yhtä kömpelösti. Silti ajatus ihmisen lailla liikkuvasta robotista ei hellittänyt. Teini-iässä Mark alkoi kehitellä uudenlaisia, entistä liikkuvampia tekoniveliä.

Samoihin aikoihin televisiossa esitettiin dokumenttisarja Leonardo da Vincistä, joka otti mallia luonnosta ja pyrki töissään mahdollisimman aitoon vaikutelmaan. Ohjelma sytytti Markissa Leonardo-kipinän. Hän alkoi keräillä renessanssitaiteilijaan liittyvää kirjallisuutta ja pyrki pääsemään jyvälle tämän ajattelutavasta.

Markille selvisi, että Leonardo tutki ihmisen mittasuhteita, piirsi liikeratakaavioita, teki ruumiinavauksia ja tallensi havaintonsa yksityiskohtaisiin anatomisiin piirustuksiin. Niin yksityiskohtaisiin, että ne ovat innoittaneet jopa sydänkirurgian kehittäjiä. Mark oppi Leonardon piirroksista, kuinka lihakset kiinnittyvät niveliin ja millaisia liikeratoja ne sallivat.  


Leonardokin mietti robottia

Leonardo oppaanaan Mark Rosheim jatkoi pähkäilyään robottinivelten parissa. 18-vuotiaana hän anoi ensimmäistä patenttiaan - vielä kuitenkaan tietämättä, että itse asiassa hänellä ja 500 vuotta sitten eläneellä moniosaajalla oli yhteinen tavoite. Vuoden 1495 tienoilla Leonardo da Vinci pyöritteli mielessään läntisen maailman ensimmäisen humanoidirobotin rakentamista.

Leonardon robotista saatiin vihiä 1957. Leonardo-tutkija Carlo Pedretti äkkäsi haarniskan ja väkipyöräkoneiston osia Codex Atlanticuksesta, joka on Leonardon kirjoitusten ja piirrosten yli 1 000-sivuinen kokoelma. Hän arveli osien kuuluvan itsestään liikkuvaan mekaaniseen ritariautomaattiin. Kymmenisen vuotta myöhemmin aavistelut saivat lisää pontta, kun Madridin kansalliskirjastosta putkahti esiin kaksi kadonneiksi luultua Leonardon käsikirjoitusta. Ne nimettiin Madrid I:ksi ja Madrid II:ksi.

Madrid I on mekaniikkaa käsittelevä opus 1490-luvulta. Leonardo on piirtänyt siihen viimeisteltyjä kuvia aiemmin Codex Atlanticuksen lehdille villisti luonnostelemistaan koneista. Madrid I:ssä Leonardo luo perustan nykyaikaiselle robotiikalle, tähdentää Mario Taddei kirjassaan Leonardo da Vinci’s Robots. Taddei johtaa italialaista Leonardo3-multimediafirmaa, jonka tutkimusryhmä perehtyy Leonardon työhön sekä teoreettisesti että mallikokein.

Käsikirjoituksen yhyttäminen kirkasti kuvaa Leonardosta mestarillisena mekaniikan taitajana. Itse ritarirobottia siitä ei kuitenkaan löytynyt.


Mestari otti mallia antiikista 

Leonardo oli jo 26-vuotiaana Firenzessä rakentanut yhden robotin: itsestään liikkuvan vaunun, jonka kulkurata voitiin ohjelmoida koneiston hammasrattaisiin kiinnitettävillä muodoltaan kukan terälehteä muistuttavilla palikoilla.

Innoitus automaattien rakentamiseen tuli antiikin teksteistä, joita latinaa ja kreikkaa taitamaton Leonardokin varmaan tunsi, sillä antiikki oli muotia. Käännöskirjallisuuden lisäksi sitä tekivät tunnetuksi arkeologiset löydöt. Esimerkiksi Roomassa vuonna 1480 kuppilan omistaja kalautti kellaria kaivaessaan lapionsa vahingossa Neron Domus Aureaan, kultaiseen taloon. Pinturicchio, Rafael ja Michelangelo laskeutuivat soihtuineen kopioimaan palatsin seinämaalauksia.

Antiikin Kreikassa arvostettiin insinööritaitoa. Leonardon edeltäjinä voidaan pitää Ktesibiosta ja Heronia sekä Filonia, jonka pneumatiikan kirja ilmeisesti löytyi Leonardon hyllystä. Aleksandrian Heron oli tuottelias keksijä, joka värkkäsi härveleitä höyryvoimalla pyörivästä pallosta pyhää vettä pirskottavaan kolikkoautomaattiin, ja saman kaupungin Ktesibios tunnetaan esimerkiksi vesiuruistaan.


Muistiinpanot täynnä tavaraa

Mark Rosheim törmäsi tutkija Carlo Pedrettin uumoiluihin Leonardon robotista vasta 1990-luvulla tehdessään taustatutkimusta robottien historiasta kertovaan kirjaansa. Olisiko Leonardolla todella ollut mielessään mekaaninen mies? Sen kun saisi herätettyä henkiin! Rosheim ryntäsi Minnesotan yliopiston kirjastoon tutkimaan Leonardon papereita ja kahlasi läpi koko 12-osaisen ja yli 400 kiloa painavan Codex Atlanticuksen. Jospa löytyisi vielä jotakin osviittaa robotin rakenteesta! 

Pedrettin mainitsemat haarniska ja väkipyörästö täytyy tihrustaa esiin neljältä erilliseltä sivulta, joille on niiden lisäksi siroteltu erilaisia koneenosia, mekaanisia soittimia, sotakoneita, nostureita, ihmishahmoja ja geometrisia kuvioita. Mark Rosheim vertaakin Leonardon luonnoksia lautasliinan kulmaan tehtyihin raapustuksiin.

Vaikka mistään ei löytynyt sen tarkempia vihjeitä, Rosheim ryhtyi jäljittämään Leonardon aivoituksia. Alustavat tutkimustuloksensa hän julkaisi 1994 kirjassaan Robotic Evolution. Lomaillessaan samana talvena Los Angelesissa hän sai päähänsä etsiä käsiinsä Kalifornian yliopistossa työskentelevän Carlo Pedrettin. Pedretti kutsui Markin kotiinsa ja pyysi häntä kirjoittamaan robottiritarista julkaisusarjaansa.


Vihjeistä rakentui robottisoturi

Artikkeli ilmestyi 1997, ja sen jälkeen Rosheim kävi tosi toimiin. Ensin Firenzen tieteenhistorian museo pyysi häneltä robotin mallia renessanssin mekaanisia ihmeitä esittelevään näyttelyyn.

Rosheim mallinsi ritarin toimintaa tietokoneanimaatiolla, jossa robotin moottorina toimii Leonardon piirtämä kellokoneisto. Ritarilla on liikkuva leuka ja joustava kaula. Se pystyy nousemaan jaloilleen, avaamaan visiirinsä ja liikuttamaan käsiään ylös ja alas. Ehkä Leonardo pani sen lyömään rumpua?

Vuonna 2002 Leonardon robotti sitten lopulta virkosi 500-vuotisesta unesta. BBC usutti Rosheimin rakentamaan ritarin Leonardosta kertovaa dokumenttisarjaansa varten. Sitä värkätessään Rosheim jätti suuritöisen kellokoneiston pois, sillä sen tarkoitus ei selviä Leonardon epätäydellisistä muistiinpanoista. Ylävartalon ja käsivarsien liikuttamiseen riitti hihnavälitteinen väkipyörästö.

Syntyi mekaaninen ritari, jonka käsivarret avautuivat ja sulkeutuivat kuin halaukseen. Kenet sen oli tarkoitus ottaa rautaiseen rutistukseensa?

Tätä nykyä Rosheimin ritariautomaatin omistaa amerikkalainen Leonardo-harrastaja Benedict Joseph Sweeney. Se on kiertänyt monissa näyttelyissä eri puolilla Yhdysvaltoja.


Analyysi tuotti uuden robotin

Rosheimin yhden miehen harrastuspohjalta rakentama robotti innoitti resursseiltaan mittavampaa Leonardo3-multimediayritystä tarttumaan käsikirjoitusliuskoihin. Ryhmä on tallentanut kaikki Leonardon kirjoittamat ja piirustamat sivut digitaaliseen muotoon ja selvittänyt niiden välisiä yhteyksiä. Analyysinsä perusteella se päätteli, että robottiin liittyvillä sivuilla piilee useampia laitteita.

Rosheimin mainitsema kellokoneisto on liian mutkikas tavalliseen kelloon. Leonardo3:n tutkijat veikkaavat, että Leonardolla oli mielessä mekaaninen maailmankaikkeuden malli, armillaaripallo, jonka käyntiä sääteli heiluri. Hyvin edistyksellistä, sillä heilurikellon keksiminen luetaan hollantilaisen Christiaan Huygensin ansioksi - runsaat 150 vuotta myöhemmin.

Myöskään kaikki haarniskan osat eivät kuulu robottiin. Papereista löytyy kaksi kypärää, joista visiirillisen tutkimusryhmä otaksuu liittyneen uudenlaiseen, sisäkkäisistä renkaista koottavaan joustavaan kaulapanssariin. 

Mario Taddein johdolla ryhmä loi robotista oman tulkintansa, joka esiteltiin 2007 kirjassa Leonardo da Vinci’s Robots. Heidän robottisoturinsa on paikallaan seisova haarniska, joka lyö nyrkeillään rintaansa vuorotahtiin, samaan tapaan kuin kimmastunut gorilla. Kädessään se saattoi hyvinkin heilutella asetta. Robottia rakentaessaan tutkimusryhmä nimittäin havaitsi, että robottisoturi pysyi paremmin pystyssä nojatessaan pitkävartisiin hilpareihin, keihään ja taistelukirveen yhdistelmiin.

Mitä käyttöä Leonardon silloisella työnantajalla Milanon herttualla olisi ollut käsiään heiluttelevalle haarniskalle?


Mielessä kokonainen armeija?

Mark Rosheim arvelee, että robottiritari olisi ollut omiaan säväyttämään vieraita Sforzan linnan salissa, jota Leonardo samoihin aikoihin koristi seinämaalauksin. Kyseinen tila avautui puistoon, ja seiniin maalatut lehvästöt tekivät siitä ikään kuin osan luontoa. Hämärissä pimeästä nurkasta nouseva ritari olisi voinut olla hyvinkin pelottava.

Mario Taddei on toista mieltä. Hän ei usko, että renessanssiajan ihmiset olisivat säikähtäneet haarniskoitua ritaria - tähän tarkoitukseen Leonardo olisi luonut pirullisen hirviön. Taddei muistuttaa, että Leonardo hätkähdytti ystäviään esimerkiksi tekemillään liskoilla, joille hän liimasi siipiä ja partoja.

Leonardon sotakoneet olivat selvästi saaneet vaikutteita aikansa sotatekniikan teoksista, kuten Mariano Taccolan ja Francesco di Giorgion kirjoista. Hän kehitti niissä kuvatuista koneista omia muunnelmiaan lukuun ottamatta yhtä: vartiotornia, jonka huipulla kello soi satunnaisesti.

Kello soi silloin tällöin aivan kuin torni olisi miehitetty, vaikka siellä ei ollut ketään. Kelloa soitti tornin juureen kytketty koira, jonka ruokakuppi oli asetettu juuri ja juuri sen ulottumattomiin. Epätoivoissaan koira tavoitteli kuppia ja nyki samalla kaulapantaansa kiinnitettyä kellon soittonarua.

Mitä jos tornin huipulla näyttäisi seisovan aseistautunut soturi hilparin terä auringossa kimmeltäen? Silloin ei satunnainen tunkeilija uskaltaisi nousta sinne. Ja jos sotureita näyttäisi olevan suurempi joukko, vihollisen valloitusaiekin ehkä kaatuisi. Jospa Leonardolla oli mielessään kokonainen mekaaninen vartiokaarti?

Taddei viittaa muistikirjan sivuille piirrettyihin väkipyörärypäisiin. Niillä luonnistuisi usean robotin ohjaaminen yhtä aikaa. Käyttövoimansa mekaaninen armeija saisi vesi- tai tuulimyllystä.


Ehkä Leonardo salasi jotakin

Onko idea uhkeasta robottikaartista oikea, sitä emme toistaiseksi tiedä. Rakennusohjeiden arvoituksellisuus voi olla tahallista, pohtii Mario Taddei. Leonardo teki muistiinpanoistaan moniselitteisiä ja hataria silloin, kun oli suunnittelemassa jotakin strategisesti merkittävää, arkaluonteisena pitämäänsä laitetta.

Oman mausteensa Leonardon robotin arvoitukseen lisäävät Madrid-käsikirjoituksesta irti repäistyt kahdeksan lehteä. Kukaan ei tiedä, missä vaiheessa ne on vohkittu. Löytyisikö niistä lisää tietoa robotista?

Saattaa löytyä, arvioi Mark Rosheim ja viittaa Giovanni Alfonso Borellin lähes kaksisataa vuotta myöhemmin julkaisemaan kirjaan Eläinten liikkeestä, joka on saanut vahvoja vaikutteita Leonardon mekaniikan kirjasta. Näitä kahta kirjaa vertailtuaan Rosheim päättelee, että puuttuvilla sivuilla Leonardo käsittelee juuri ihmisen ja koneen yhtäläisyyttä.

Kuka poisti lehdet?


Eeva Mäkelä on Saksassa asuva filosofian tohtori, geologi ja vapaa tiedetoimittaja.


Aiheesta lisää:
Mark Elling Rosheim, Robotic Evolution: The Development of Anthrobotics (John Wiley & Sons 1994)
Mark Elling Rosheim, Leonardo’s Lost Robots (Springer 2006)

Mario Taddei, I robot di Leonardo da Vinci’s Robots (Leonardo3 srl, Milano, 2007)
www.leonardo3.net

Ross-Hime Designsin kotisivu, jolla myös videoita nivelien toiminnasta: www.anthrobot.com/
Laaja sivusto Leonardo da Vincistä: www.universalleonardo.org/


Robotiikkaneron ura alkoi keittokomeron nurkasta


Norjalaissyntyinen Mark Elling Rosheim on keksijä ja yrittäjä, itseoppinut robotiikkanero, joka aloitti uransa rakentelemalla ihmismäisesti liikkuvia niveliä keittokomeron pöydän nurkalla. Tätä nykyä hänellä on oma yritys Ross-Hime Designs ja riittävästi tilaa sekä verstaalle että kirjakokoelmalle. Hän asuu Minnesotan Minneapolisissa.

Rosheimin innostus robotteihin syttyi lapsena hänen haaveillessaan täysin ihmismäisestä robotista. Teini-ikäisenä hän kehitti ensimmäiset robottinivelensä.

Ensimmäistä patenttiaan Rosheim anoi 18-vuotiaana, tätä nykyä hänellä on patentteja 22. - Suunnilleen. Luku muuttuu jatkuvasti. Haen juuri paria uutta, hän kommentoi niiden lukumäärää sähköpostihaastattelussa. 

Leonardo-kärpäsen purema robotikko omistaa Yhdysvaltain Keskilännen vaikuttavimman Leonardo-näköispainosten kokoelman. Nuoruudessaan hän vietti tuntikausia 500 vuotta vanhoihin piirroksiin syventyneenä. Aikuisena robottiniveliä ja robotin liikkumista pohtiessaan hän on turvautunut Leonardon anatomisiin tutkielmiin.

Renessanssin moniosaaja on muutenkin Rosheimille läheinen. Leonardolla ei aviottomana lapsena ollut pääsyä kouluun. Markille taas koulu oli yhtä tuskaa. - Koulutoverit kiusasivat jatkuvasti ja sulkivat minut joukon ulkopuolelle.

Mark jätti lukion kesken, mutta osallistui pokkana Minnesotan yliopiston konetekniikan jatko-opintokurssille.  - Olin 18, mutta profesori luuli minua jatko-opiskelijaksi. En oikaissut erehdystä!

Rosheim on kehittänyt robotiikkaa niin lääkäreiden kuin astronauttien tarpeisiin. Kun hämmästelen hänen erikoislaatuista uraansa, Rosheim mainitsee tärkeimmäksi vahvuudekseen kolmiulotteisen havaintokyvyn.

- Se on ydintaitoni, ja sen saa syntymässä. Lisäksi olen kätevä käsistäni. Luonnostelemani mallit rakennan omin käsin.


Nasa otti oppia


Ihmisen liikkeen jäljittely on erittäin haastavaa. Robotit ovat vasta äskettäin oppineet kävelemään. Kumma kyllä, nykyajan robotikoilla on opittavaa 500 vuotta vanhoista muistiinpanoista.

Leonardo pelkäsi eläessään saaneensa liian vähän aikaan, mutta jätti suuren perinnön. Hänen jäljissään Mark Rosheimin työ uudenlaisten nivelten parissa huipentui maailman ensimmäiseen robottiin, joka liikuttaa olkapäitään, kyynärpäitään, ranteitaan ja peukaloitaan ihmismäisen vapaasti. Kauko-ohjauksinen robotti oli Nasan tilaustyö, ja se valmistui 1997.

Robotti vaati viiden vuoden työn. Nyt yläruumistaan täysin ihmismäisesti liikuttava koneihminen on Rosheimin työpajassa edennyt jo kolmanteen sukupolveen. Sen jatkokehitystä rahoittaa Yhdysvaltain tiedesäätiö.

Nasan insinöörit ovat sittemmin jatkaneet kehitystyötä omaan suuntaansa. He ovat hyödyntäneet Rosheimin ideoita erityisesti oman robonauttinsa käden nivelten kehittelyssä. Viime vuosina he ovat opettaneet sulavaliikkeiselle koneihmiselle avaruudessa toimimista. Virtuaaliohjaimiin tarttuneen ihmisastronautin opastuksella robonautti käsittelee työkaluja ja muistaa, mihin ne pani. Yksinkertaisista tehtävistä sen on määrä suoriutua itsenäisesti.

Autonomiaa luotaessa on lähdetty alkuun perusasioista, kuten käden ja silmän yhteistyöstä ja tarttumisrefleksistä. Robonautille on tuotettu näköaivokuori ja lyhytkestoinen muisti.

Tulevaisuudessa robonautti hoitaa vaarallisia, aluksesta poistumista vaativia tehtäviä, kuten avaruusasemien rakentamis- ja huoltotöitä, ja auttaa planeettojen välisten tukikohtien valmistelussa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti