Ruuman 400-vuotiset taideaarteet saavat odottaa meriarkeologeja ainakin pari vuotta. Nauvon saaristossa 40 metrin syvyyteen uponnutta hollantilaislaivaa tutkitaan taiten ja varoen.



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Tytti Nieminen

Ruuman 400-vuotiset taideaarteet saavat odottaa meriarkeologeja
ainakin pari vuotta. Nauvon saaristossa 40 metrin syvyyteen uponnutta
hollantilaislaivaa tutkitaan taiten ja varoen.

Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2002

Aiemmin tärkeintä oli mahdollisimman hienojen esineiden nostaminen hylystä, kuvailee Suomen merimuseon tutkija, meriarkeologi Minna Leino.

- Esineitä ja hylyn osia nostettiin ensin, ja vasta sitten mietittiin, mitä tietoa hylky kokonaisuutena sisältää.

Vrouw Marian tutkimusten myötä suomalainen meriarkeologia on siirtynyt 2000-luvulle.

- Vrouw Marialla on aloitettu hylyn olojen kartoituksesta, Leino kertoo. - Esineisiin kajotaan vasta, kun tiedetään, miten se vaikuttaa kokonaisuuteen. Kesällä 2001 käynnistetyt kuntokartoitusselvitykset ovat nykyaikaista, kansainvälisen käytännön mukaista meriarkeologiaa.

Vrouw Mariaa kansainvälisempi ei hylky voisikaan olla.

Taidelastista odotetaan yllätyksiä

Vrouw Maria, pienehkö hollantilainen kauppa-alus, oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se eksyi reitiltään Suomen eteläisimmässä saaristossa 3. päivänä lokakuuta 1771.

Oikutteleva tuuli ajoi Vrouw Marian karille, jolloin alus menetti peräsimensä ja sai pahan vuodon. Miehistö pelastautui, ja muutamien päivien ajan aluksesta pumpattiin vettä ulos. Osa lastista saatiinkin pelastettua. Lokakuun 8. päivän iltana, kun miehistö ja lähimmiltä saarilta auttamaan tulleet miehet olivat jo poistuneet laivasta, nousi kova tuuli. Seuraavana aamuna huomattiin, että laiva oli uponnut.

Itämeri on koko maailman mittakaavassa puuhylkyjen aarreaitta, sillä orgaanisia materiaaleja syövä nilviäinen, laivamadoksi kutsuttu Teredo navalis, ei elä Itämeren vähäsuolaisessa vedessä. Esimerkiksi Norjan pohjoisrannikolla laivamato tuhoaa puisen hylyn kymmenessä vuodessa. Suomen rannikolta tunnetaan noin 600 hylkyä, mutta vain murto-osaan on perehdytty, sillä meriarkeologinen tutkimus on kallista.

Vrouw Marian hylky on säilynyt hyvin lepopaikassaan Nauvon ulkosaaristossa.

Lastinaan Vrouw Marialla oli lähes kaikkea mahdollista kukkasipuleista viulun kieliin. Aarrelaivan maineen se on saanut siksi, että mukana oli myös ylellisyystavaroita ja taidetta matkalla Pietariin, keisarinna Katariina II:n hoviin. Toistaiseksi aluksen taidelasti tunnetaan vain osittain, mutta siihen sisältyi flaamilaista, italialaista ja hollantilaista 1500-1600-lukujen kuvataidetta.




Kuntokartoitus kestää vuosia

Vrouw Marian arkeologisia aarteita ei haluta vahingoittaa edes tahattomasti. Siksi ennen esineiden nostamista pitää perusteellisesti selvittää, miten paikalliset merenpohjan olot muuttavat ja vaurioittavat hylkyä ja sen lastia.

Käytännössä hylkyä ympäröivästä vedestä mitataan suola- ja happipitoisuus, lämpötila, happamuus ja sameus sekä virtausten voimakkuus. Pohjasedimentistä mitataan, onko ympäristö kemiallisesti hapettava vai pelkistävä; tästä voidaan päätellä esimer-kiksi, millaisia materiaaleja hajottavia mikro-beja hylyn ympäristössä elää.

Ympäristöoloja mitataan pitkänä aikana useita kertoja vuorokaudessa, kaikkina vuodenaikoina. Siten selviää, kuinka esimer-kiksi sukeltaminen, vesiliikenne ja kalastus vaikuttavat hylyn säilymiseen.

Lisäksi mittauksia tehdään monena vuotena. Näin havaitaan ympäristön mahdollinen py-syvä muuttuminen, joka voi vaikuttaa hylyn suojeluun.

ULLA KLEMELÄ


Hylky löytyi viistokaikuluotaimella

Ensimmäiset Vrouw Marian kohtaloa koskevat arkistolähteet löysi tohtori Christian Ahlström Suomen kansallisarkistosta 1970-luvulla. Keskeisin on Turun kaupunginarkiston raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa säilynyt meriselitys, johon sisältyy ote lokikirjasta ja lista pelastetuista tavaroista. Ruotsin Riksarkivetin kokoelmissa on Ruotsin ja Venäjän viranomaisten välistä diplomaattista kirjeenvaihtoa, joka koskee aluksen etsintä- ja pelastusyrityksiä.

Pelkästään arkistotiedon perusteella hylkyä ei olisi ehkä koskaan löydetty. Tarvittiin kehittynyttä tekniikkaa, viistokaikuluotain. Sillä saadaan meren pohjasta sen muodot paljastava kuva laajemmalta alueelta kerrallaan kuin tavallisella kaikuluotaimella. Kesällä 1999 Pro Vrouw Maria -yhdistyksen jäsenet löysivät hylyn Rauno Koivusaaren johdolla.

Vähäisten resurssiensa vuoksi Suomen merimuseo ei voinut osallistua hylyn etsintään. Vrouw Marian löydyttyä museo kuitenkin otti ohjat, koska muinaismuistolaki määrää sen kaikkien yli sata vuotta vanhojen hylkyjen hallinnoijaksi.

Lain mukaan kiinteät muinaisjäännökset ovat automaattisesti rauhoitettuja, joten ne eivät tarvitse erillisiä rauhoituspäätöksiä. - Meillä on vastuu kulttuuriperinnön säilyttämisestä myös tuleville sukupolville, vaikka tutkimustyötä tehdäänkin nykypäivän ihmisille, selittää Minna Leino.

Vrouw Marialle on määrätty suoja-alue, joka on ympyrän muotoinen ja halkaisijaltaan 1 500 metriä. Alueen sisällä ankkuroituminen ja sukeltaminen ilman lupaa on kielletty.

Hylkyjen suoja-alueita valvoo merivartiosto. Merimuseolla ylläpidetään hylkyrekisteriä, jonka tiedot karttuvat etupäässä urheilusukeltajilta saatavien ilmoitusten avulla.

Muinaismuistolain rauhoittamille hylyille saa sukeltaa, kunhan ilmoittaa aikeistaan hyvissä ajoin merimuseolle, joka toimittaa tiedon sukelluksista merivartiostoille. Suomen merimuseo myöntää myös harrastajatutkijoille tutkimuslupia suojelluille hylyille, kun tutkimussuunnitelma tehdään yhdessä museon kanssa.

Hapettomuus säilyttää esineitä

Kesän 2002 kenttätutkimuksissa aiotaan nostaa joitakin Vrouw Marian kannella olevia esineitä. Ruumassa sijaitseviin himoittuihin, mahdollisesti taideteoksia sisältäviin pakkauslaatikoihin ei kosketa.

- Joskus meiltä kysytään, emmekö voisi nostaa sieltä "jonkun kivan laatikon", Minna Leino kertoo.


- Kuntokartoitus vie kuitenkin aikaa, joten ruumasta ei nosteta mitään vielä pariin vuoteen.

- Esineet ovat olleet satoja vuosia vieretysten veden alla, mikä on vaikuttanut niiden fysikaaliseen koostumukseen. Viereisen esineen lähteminen romahduttaa paikoilleen jäävän.

- Sitä paitsi ruumasta otetuista näytteistä on löytynyt rikkibakteeria, mikä viittaisi siihen, että vesi on hapetonta. Hapettomuus auttaa esineitä säilymään pidempään, joten esimerkiksi harkitsematon sukeltaminen ruumassa voi huonontaa esineiden säilymisoloja huomattavasti.

Vaaran uhatessa pitää keskeyttää

Minna Leino on koulutukseltaan filosofian maisteri, pääaineenaan arkeologia, mutta hänellä on myös tutkimussukeltajan pätevyys. Hän on työskennellyt Suomen merimuseossa Vrouw Marian parissa vuodesta 2000.

Tänä vuonna Leino johtaa tutkimusleiriä ensimmäistä kertaa. Uusi, entistä vaativampi rooli mietityttää nuorta tutkijaa.

- Leirillä on otettava huomioon sukeltajien, mutta myös hylyn ja kaluston turvallisuus. Arkeologin ammatti on perinteisesti vaatinut "yleisneroutta", mutta merellä ja pinnan alla toimittaessa erikoisosaamista tarvitaan erityisen paljon.

- Ammattilaisten pitää luottaa toisiinsa. Jos sukellusvanhin sanoo, että merenkäynti on liian kova turvalliseen työskentelyyn, meriarkeologin on hyväksyttävä päätös. Toisaalta hylyn turvallisuudesta vastaavalla meriarkeologilla on oikeus keskeyttää työt, jos näyttää siltä, että ollaan tekemässä jotakin hylkyä haittaavaa.

- Nuoren naisen ei ole aina helppoa olla uskottava. Suurin osa vapaaehtoisista on kokeneita sukeltajia, asialleen omistautuneita miehiä. Eiväthän he aina haluaisi kuunnella tällaista "sinttiä", Leino nauraa.

Suuri syvyys on ongelma

Kesän 2002 leirillä on Suomen merimuseosta kaksi meriarkeologia ja konservaattori, jotka huolehtivat hylyn ja nostettavien esineiden kunnosta, sekä työmestari, joka vastaa käytettävästä kalustosta.

Merimuseon tutkimusleireillä on pitkään ollut vapaaehtoisena työvoimana sukelluksenharrastajia. Pahaksi onneksi Vrouw Marian hylky on niin syvällä, että paineilmaa käyttävän sukeltajan päivittäinen työaika on vain puoli tuntia.

Seoskaasua hengittävä sukeltaja voi työskennellä 40 metrin syvyydessä tunnin päivässä. Kokeneet mutta vain paineilmaa käyttäneet hylkysukeltajat eivät kuitenkaan voi vaihtaa seoskaasuun ilman pitkää ja kallista koulutusta. Toisaalta on iso työ kouluttaa seoskaasun käyttäjistä aivan uusia hylkysukeltajia.

Tänä vuonna Vrouw Marialla tehdään tutkimuksia vain kahden viikon ajan, kesäkuussa. Juhannuksen jälkeen siirrytään tutkimaan keskiaikaista haaksirikkopaikkaa Egelskärin saaren lähellä Nauvossa.

a.

Vrouw Marian nostoa pohditaan

Itämeren ainutlaatuisuuden takia meillä on erinomainen mahdollisuus olla edelläkävijöinä kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Tästä oivallinen esimerkki on juuri aloitettu monitieteinen EU-hanke. EU:n rahoittama, Suomen merimuseon vetämä hanke tukee Vrouw Marian tutkimuksia, ja se toteutetaan kuuden maan yhteistyönä vuosina 2002-2004.

Vrouw Marian lisäksi projektissa on mukana kolme eurooppalaisittain merkittävää hylkykohdetta Alankomaissa, Saksassa ja Ruotsissa. Meriarkeologien rinnalla työskentelee biologeja, kemistejä ja fyysikkoja.

- Pohdimme esimerkiksi insinöörien kanssa, mitä mahdollisuuksia nykytekniikka antaisi Vrouw Marian nostamiseen ja näytteille asettamiseen, kertoo Suomen merimuseon tutkija, meriarkeologi Sallamaria Tikkanen, joka johtaa EU-hanketta.

Hankkeen aikana Vrouw Mariasta on tarkoitus valmistaa virtuaalinen kolmiulotteinen malli, joka olisi Internetissä yleisön nähtävillä.

Entisöintipiirrosten tekeminen onkin kesän 2002 tutkimusten tärkeimpiä tavoitteita. Työtä tekee tutkija Stefan Wessman.

- Kokoan kolmiulotteista mallia varten mittaustuloksia ja kuvanauhojen antamia tietoja. Kansi ja takilan näkyvät rakenteet on kartoitettu melko hyvin. Rungon pohjan muotoa voi kuitenkin toistaiseksi vain arvailla, eikä ruumassa ole tehty mittauksia vielä lainkaan, kertoo Wessman, joka on selvästi innostunut työstään.




Meriarkeologin päivä

- Tiistai 26. 6. 2001, Bodö - Vrouw Maria - Bodö. Herätys kello 6.45 aiheuttaa vipinää muuten rauhallisen näköisellä vanhalla merivartioasemalla.

Neljätoista unista ihmistä herää aamukahvin avulla, ja puuron kadottua lautasilta alkaa pakkaaminen. Sukellus- ja tutkimusvarusteet löytävät tiensä tukialukseen m/s Teredoon.

Aurinkoinen aamu lupaa hyvää työpäivää; tuultakin on vain viitisen metriä sekunnissa.

- Köydet irrotetaan kello 8.05.

Puolitoista tuntia kestävän matkan aikana tukialuksen kannella on hiljaista, sillä jokainen valmistelee tahollaan päivän työtehtäviä. Aluksen päällikkö ja konemies ovat valppaina ohjatessaan karikkoisella Saaristomerellä tutkimusryhmää kohti määränpäätä.

Meriarkeologilla on A4-sulkeiset, sillä tarkoituksena on suunnitella aamupäivän sukellusten työtehtävät. Tänään keskitymme jatkamaan hylyn peruskoordinaatiston valmistelua käyttämällä perinteistä rullamittausta. Koekäytössä on myös uusi ranskalainen Aqua-Metre D100 ("Aqu") -paikannusjärjestelmä.

Sukellusvanhin hyväksyy päivän sukellussuunnitelmat, ja miehistön kanssa pidetään yhteinen palaveri ennen köysien kiinnittämistä hylkyalueen poijuihin.

- Kello 10.09 ensimmäinen sukelluspari pääsee veteen. Parin työtehtäviin kuuluu hylkyyn edellisellä viikolla kiinnitettyjen mittapisteiden x-, y- ja z-koordinaattitietojen kerääminen Aqun avulla.

- Kello 10.47 on meriarkeologin aika mennä töihin hylkyyn.

Tehtävänä on ottaa vertailumittoja mittapisteistä, ja sukellusparini lisäksi mukaan lähtee myös valokuvaaja.

Sukellus alkaa vaaratilanteella, sillä parini hengityslaite menee epäkuntoon heti laskeutumisen jälkeen. Hetki yksin pimeässä ja kylmässä typpinarkoosin alaisena tuntuu kestävän pitkään.

Tilanne onneksi korjaantuu: parini pääsee turvallisesti pintaan.

Työ veden alla jatkuu mittausoperaation vaihtuessa yleiseksi tarkasteluksi ja valokuvaajalle mannekeeraamiseksi. Yläpuolisen maailman kiireinen tunnelma vaihtuu hengityksen tahdissa tapahtuvaan meditatiiviseen leijuntaan, jossa kaikki liikkeet ovat tarkoituksenmukaisia.

- 15 minuutin kuluttua on aika aloittaa nousu.

Sukellustietokoneen tiukka määräys pidennetyistä turvapysähdyksistä aiheuttaa ihmetystä. Pinnalla sukellusvanhin ja leirin johtaja ovat huolestuneita, mutta pian heille selviää, ettei pohja-aikaa ole kuitenkaan ylitetty.

Kiireessä meriarkeologin ranteeseen on päätynyt vieras sukellustietokone, joka aiheutti poikkeaman aikarajoista.

40 metrin sukelluksilla on syytäkin olla tarkkana, sillä sukeltajien turvallisuus perustuu osaavien ihmisten yhteistyöhön. Tutkimusryhmän kaikkiin jäseniin on kyettävä luottamaan.

Meriarkeologin ollessa pohjassa on raportoitu päivän ensimmäisen sukellusparin sukellus ja havaittu ongelmia mittalaitteessa, sillä yhden pisteen mittaaminen oli kestänyt useita minuutteja.

Toimintahäiriön syyksi epäillään pohjassa vallitsevia lämpötilaoloja. Tekninen vastuuhenkilö konsultoi puhelimitse laitevalmistajaa, joka on Ranskassa, ja samanaikaisesti sukellussuunnitelmat uusitaan.

- Kello 12.57 seuraava pari lähtee kuvaamaan videokameralla. Sen jälkeen menee vielä kaksi sukellusparia.

- Kello 14.05 aamupäivän sukellukset ovat ohi. Meriarkeologi syö pikaisesti lounaan ja siirtyy sukellusten purkamiseen.

Kun kaikki sukeltaneet on haastateltu ja toiminnat raportoitu, suunnitellaan iltapäivän sukellusten työtehtävät.

Tiedossa on video- ja valokuvaamista, mutta hylyn takaosan koristeltujen rakenteiden videokuvaaminen osoittautuu huonon näkyvyyden takia kannattamattomaksi. Silti nauhoille saadaan uutta tietoa perän muodosta ja peräpeilistä irronneista rakenneosista.

Meriarkeologin silmä etsii toiveikkaana kuvanauhalta aluksen nimikilpeä, mutta sitä ei näy.

- Kello 19.40 viimeinenkin pari on noussut vedestä, ja väsynyt mutta tyytyväinen tutkimusryhmä aloittaa matkansa kohti Bodön vanhaa merivartioasemaa.

Perille saavutaan puoli kymmeneltä. Huolletaan sukellusvarusteet, sekoitetaan hengityskaasut seuraavalle päivälle ja katsotaan yhdessä vielä päivän videosaalis.

- Lähellä puoltayötä viedään Aqu vielä huuhdeltavaksi saunalle. Samalla pääsee meriarkeologikin päättämään 16-tuntisen työpäivänsä saunan lauteille.

MINNA LEINO


Kirjoittaja on meriarkeologi ja Suomen Merimuseon tutkija.




Mikä meriarkeologia

Meriarkeologia tutkii esimerkiksi

• veteen uponneita hylkyjä


• veteen uhrattuja tai kadotettuja esineitä


• vedenalaisia väyläesteitä


• satamia, siltoja ja patoja


• veden alle joutuneita kivikautisia asuinpaikkoja.

Koska Suomen maaperä on hapanta, orgaaninen materiaali tuhoutuu melko nopeasti. Vedessä se säilyy, ja siksi meri-arkeologia tarjoaa tietoja, jollaisia maa-arkeologisista kohteista ei saada.

Suomen tunnetuimpia tutkimuskohteita ovat 1700-luvulla uponneet alukset, kuten Kronprins Gustav Adolfin hylky Helsingin edustalla, St. Mikaelin hylky Nauvossa ja St. Nikolain hylky Kotkan edustalla.

Helsingin yliopistossa on 1990-luvun puolivälistä asti voinut suorittaa merihistorian opintoja, jotka koostuvat meriarkeologian, -etnologian ja -historian kursseista. Ala on siis monitieteinen. Esimerkiksi hylyistä saadaan paljon tietoa merihistorioitsijoiden arkistotutkimuksin.

Osia merihistorian opintokokonaisuudesta on ollut myös avoimen yliopiston tarjonnassa, jolloin opiskelemaan pääsevät esimerkiksi hylkyjä harrastavat sukeltajat.

Ei yhtään vakinaista virkaa

Nuoria alan ihmisiä työllistävät useimmiten määräaikaiset työt. Meriarkeologia on tieteenä nuori, eikä Suomessa ole yhtään vakinaista meriarkeologin virkaa.

Marraskuussa 2001 Unescon yleiskokous hyväksyi vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusopimuksen, jonka ratifioinnin puolesta myös Suomen delegaatio äänesti. Sopimus velvoittaa jäsenvaltioita mm. varaamaan tarpeeksi viranomaisresursseja vedenalaisten kulttuuriperintölöytöjen rekisteröintiin, suojeluun, konservointiin, esittelyyn ja hallinnointiin.

Suomessa ei toistaiseksi täytetä Unescon sopimuksen velvoitteita.

Tytti Nieminen


Historiantutkijaa viehättää menneen ajan arvoituksellisuus: paloittaisten lähteiden edessä tutkija on kuin salapoliisi, joka etsii johtolankoja ja rakentaa kokonaiskuvaa tapahtuneesta.

Meriarkeologian omana lisäviehätyksenä on hylkyyn sukeltaminen. Minna Leino ymmärtää Vrouw Marian hylyn löytäjiä, jotka haluaisivat hylyn suuren yleisön nähtäville.

- Nyt se on kuin tosi upea museo, johon sytytetään valot kerran vuodessa puoleksi tunniksi muutamaa kävijää varten, Leino vertaa.

- Sukeltaminen itsessään on meditatiivinen kokemus. Vrouw Maria on meren pohjalla purjehdusasennossa, ja mastotkin ovat osittain paikoillaan, joten on helppo kuvitella, mitä sille on tapahtunut. Alus on pyöreämuotoinen ja sievä puuleikkauksineen. Kokemus on myös emotionaalinen: hylyn näkeminen todella liikuttaa.

- Tutkijalle onkin haaste yrittää välittää tämä kokemus niille, jotka eivät hylylle pääse. Yleisö olisi saatava mukaan koko tutkimusprosessiin, joka itsessään on mielenkiintoinen ja tärkeä.

Sukeltaminen ja meriarkeologia ovat kuitenkin vain välineitä, joilla tietoa hankitaan. Historiaa tutkitaan, jotta oppisimme enemmän siitä, miksi maailma nyt on sellainen kuin on. Menneiden sukupolvien elämän tarkastelu auttaa myös ihmisen olemassaolon katoavaisuuteen liittyvään tuskaan.

- Menneisyyttä tutkiessaan huomaa, kuinka pienessä osassa itse on tapahtumien ketjussa, Leino pohtii. - Tajuaa, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.

Tytti Nieminen on helsinkiläinen kansatieteilijä, joka on työskennellyt tutkijana Suomen merimuseossa sekä Helsingin yliopiston merihistorian opintokokonaisuuden vs. amanuenssina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla