6.12.1934 Tasavallan eliitti on jo tottuneesti kokoontunut juhlimaan itsenäisyyspäivää Presidentinlinnaan. Kuva: Pietinen/Historian kuvakokoelma/Museovirasto
6.12.1934 Tasavallan eliitti on jo tottuneesti kokoontunut juhlimaan itsenäisyyspäivää Presidentinlinnaan. Kuva: Pietinen/Historian kuvakokoelma/Museovirasto

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto haki muotoaan, kunnes Lauri Kristian Relander vakiinnutti tavan kutsua vieraat illanviettoon linnaan.

Suomen eduskunnan 6. joulukuuta 1917 hyväksymä itsenäisyysjulistus ei saanut aikaan juuri minkäänlaisia reaktioita. Lehdissä tapahtuma kuitattiin yhden palstan uutisena. Julistuksen merkitystä ei ymmärretty, eikä sitä mitenkään osattu juhlistaa. Päivä oli vain kiitävä hetki eurooppalaisessa kehityksessä, jonka seurauksena vanhat imperiumit sortuivat, vallankumous eteni ja uusia valtioita syntyi.

Suomen kannalta ratkaisevat vaiheet liittyivät kevään 1918 tapahtumiin. Oikeiston mielestä vasta vapaussota-kansalaissota saattoi loppuun maamme irrottautumisen Venäjästä. Monet ajattelivat, että valkoisen armeijan voitonparaatin päivä 16. toukokuuta olisi sopiva valtiollisen juhlan päiväksi. Vasemmisto ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15.11.1917.

Vaikka itsenäisyyspäivästä ei ollut virallisesti päätetty, tasavallassa juhlittiin 6. joulukuuta 1918. Akateemiset piirit järjestivät juhlan sen kunniaksi, että itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä oli kulunut vuosi.

Porvarillisen kulttuurinationalismin tärkeimpiin tiloihin Kansallisteatteriin ja Vanhaan ylioppilastaloon kokoontuivat lehtitietojen mukaan kunniavieraina ”hallituksen jäsenet, eduskunnan puhemiehet, yliopiston kansleri, huomatuimmat lahjoittajat – – suomalaisen taiteen ja kirjallisuuden merkkimiehet”. Juhlapuhujana oli senaattori, professori E. N. Setälä. Ohjelma oli isänmaallinen ja akateeminen; yliopistoyhteisö oli ollut 1800-luvulta alkaen tärkein kansallisen identiteetin luoja.

Kompromissiratkaisuna 6. joulukuuta

Vuonna 1919 joulukuun kuudetta juhlittiin ensimmäisen kerran virallisesti itsenäisyyspäivänä. Marraskuussa maalaisliittolaisen pääministerin J. H. Vennolan hallitus näet teki kompromissiratkaisun ja valitsi itsenäisyysjulistuksen päivän Suomen tasavallan itsenäisyyspäiväksi. Joulukuun kuudennesta oltiin valkoisen eliitin johdolla rakentamassa ”yksimielisyyden juhlapäivää”.

6.12.1919 Itsenäisyyttä juhli alkuvaiheessa valkoinen Suomi. Suojeluskunnat järjestivät paraatin. Kuva: Atelier Rapid/Historian kuvakokoelma/Museovirasto

Nyt juhlallisuuksia riitti koko päiväksi. Suojeluskunnat kokoontuivat Rautatientorilla ”järjestäytyäkseen siellä paraatiin, josta oli muodostuva aamupäivän juhlallisuuksien huomattavin osa”. Helsingin Nikolainkirkon eli nykyisen Tuomiokirkon juhlajumalanpalvelukseen saapui nuoren tasavallan korkein valtiollinen, sotilaallinen ja poliittinen johto.

Sitten oli vuorossa valtioneuvoston juhlaistunto, ja heti sen päätyttyä presidentti K. J. Ståhlberg järjesti iltapäivävastaanoton Presidentinlinnassa. Vastaanottoa seurasi kansalaisjuhla Kansallisteatterissa ja illalla vielä akateeminen itsenäisyyspäivän juhla Vanhassa ylioppilastalossa.

Seremonioita oli siis paljon, mutta kyseessä oli vielä valkoisen Suomen juhla, johon punaisen Suomen johto suhtautui vieroksuen. Itsenäisyysjuhlinnan aatteellisiksi tulkeiksi asettuivat presidentti puolisoineen, korkeat virkamiehet, piispat, upseerit ja ylioppilaat.

Vastaanotto kesti tunnin

Tasavallan presidentin ensimmäiselle vastaanotolle osallistui vain noin 150 henkeä, mutta juhlan valtiollinen luonne tuli selvästi esiin.

Kunniavieraita olivat ulkomaiden diplomaatit, ministerit ja asiainhoitajat, ja juhlivan ydinryhmän muodostivat kirkon, armeijan, yliopiston, kansanedustuslaitoksen, valtioneuvoston ja virkakunnan eliitit. Jokainen kutsuvieras esitti henkilökohtaisesti presidentille onnittelunsa itsenäisyyden ja itsenäisyyspäivän johdosta.

Myös työväestö vieraili vastaanotolla kolmihenkisenä lähetystönä. Se korosti tervehdyspuheessaan koko kansan itsenäisyyttä ja painotti presidentin roolia kansan edusmiehenä.

Tunnin pituisella vastaanotolla tarjottiin kahvia ja virvokkeita. Tilaisuutta emännöi presidentin vanhin tytär Aino. Taustamusiikkia vieraiden viihdykkeeksi soitti Valkoisen Kaartin soittokunta.

Viisivuotispäivänä tanssia

Nuoren tasavallan ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg oli leski virkaan tullessaan. 1920 rinnalle löytyi nuoruudenystävä, leskirouva Ester Hällström. Kuva: Historian kuvakokoelma/Museovirasto

Kun 1922 tuli aika viettää nuoren tasavallan viidettä itsenäisyyspäivää, presidentti Ståhlberg ja hänen puolisonsa Ester (vuodesta 1920) järjestivät Linnassa juhlan kunniaksi illanvieton, soiréen. Tilaisuus alkoi kello 21, välittömästi Kansallisteatterissa pidetyn kansalaisjuhlan jälkeen.

Kutsuvieraita oli ennätyksellinen määrä, yli tuhat. Ensimmäistä kertaa presidentin vastaanotolle saapui myös maakuntien virkamiehiä sekä liikemaailman ja kulttuurielämän edustajia.

Vieraiden paljous vaati uusia järjestelyjä seremonioihin. Tuhat ihmistä ei mitenkään voinut esittää henkilökohtaista tervehdystään presidentille. Niinpä vieraat kättelivät presidenttiparin Valtiosalissa.

Uutta oli myös tarjoilussa: kahvin ja teen rinnalle ilmaantui buffet. Ja ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivän juhla päättyi tanssiin.

Suuret juhlat vakiintuvat

Ståhlbergien soirée jäi heidän ainoakseen. Vuosina 1923 ja 1924 presidenttipari kutsui vieraat jälleen vaatimattomammin iltapäivävastaanotolle.

Toinen presidenttimme Lauri Kristian Relander viihtyi julkisuudessa, ja rouva Signe Relander tunsi muodin. Hän emännöi ensimmäiset juhlansakin ajanmukaisen muodikkaassa, lyhyessä iltapuvussa. Kuva: Historian kuvakokoelma/Museovirasto

Suuret iltajuhlat vakiinnutti tasavaltamme toinen presidenttipari Lauri Kristian ja Signe Relander. Heidän ensimmäiseen illanviettoonsa 5. joulukuuta (päivä oli juhlalle sopivampi lauantai) 1925 saapui noin 1 600 vierasta.

Kuten jo muutamana vuonna aiemmin läsnä oli sekä korkein poliittinen ja sotilaallinen että kulttuurinen eliitti, mutta tällä kertaa poikkeuksellisesti puolisoineen; Relanderit aloittivat avec-kutsujen lähettämisen. Diplomaattikunnan edustajat olivat edelleen kunniavieraita ja saapuivat viimeisinä kättelemään presidenttiparin.

Buffet tarjoiltiin Linnan eri saleissa, ja arvovieraat söivät heille varatuissa, juhlavasti katetuissa pöydissä. Musiikkiohjelmaan kuului nyt myös lauluesityksiä ja pianonsoittoa. Juhlan kohokohta olivat kello kahdentoista lyönnit. Päivä vaihtui varsinaiseen itsenäisyyspäivään juhlavan tunteellisesti Kadettikuoron laulaessa Siniristilippumme.

6.12.1931 Iltajuhlan vakiinnuttanut Relander keskustelee seuraajansa P. E. Svinhufvudin kanssa tämän ensimmäisellä omalla itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kuva: Aarne Pietinen/Historian kuvakokoelma/Museovirasto

Näistä juhlista alkaen tasavallan presidentin illanvietto – vuodesta 1964 virallisesti itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto – on säilynyt lähes muuttumattomana. Vierasjoukko on demokratisoitunut ja viihteellistynyt, mutta ohjelma kättelyineen ja kahvitteluineen on kuin silloin ennen.

Laura Kolbe on historian professori Helsingin yliopistossa.

Artikkeli on julkaistu alun perin Tiede-lehdessä 8/2001