Vain vähän aikaa sitten Maa ja muut Auringon kiertolaiset olivat kotigalaksimme ainoat planeetat. Nyt tutkijat sanovat, että planeettoja on 50 miljardia ja jos oikein onnistaa, Maalla on 50 miljoonaa sisarta.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Vain vähän aikaa sitten Maa ja muut Auringon kiertolaiset olivat kotigalaksimme ainoat planeetat. Nyt tutkijat sanovat, että planeettoja on 50 miljardia ja jos oikein onnistaa, Maalla on 50 miljoonaa sisarta.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2012

Ovatko tähtitieteilijät tulleet hulluiksi? Eivät suinkaan. Heillä on selitys tähtitieteellisiin lukemiinsa. Näin se menee.

Kosmisen konsensuksen mukaan Linnunradassa on 100 miljardia tähteä. Vähintään joka toisella niistä on planeetta. Se tekee 50 miljardia. Tästä joukosta ainakin 10 prosenttia on Maan kokoisia, siis viisi miljardia. Näistä puolestaan 10 prosenttia eli 500 miljoonaa sijaitsee elämän vyöhykkeellä, niin otollisen matkan päässä tähdestään, että olot pysyvät lämpöisinä ja vesi juoksevana. Jos näistä kiertolaisista 10 prosenttia on kiveä, Maalla on 50 miljoonaa sisarta.

Ja tämä on minimi, sillä monilla tähdillä on useita planeettoja. Ja tämä on vasta oma galaksimme. Nykyarvion mukaan galakseja on universumissa 100 miljardia ja niissä tähtiä miljoona triljoonaa. Jos laskelma pätee koko kosmokseen, planeettoja on uskomattoman paljon. Mietitkö, miksi tutkijat uskovat, että kymmenen prosentin kaava pätee planeettojen määrän arviointiin? Vastaus tulee taivaalta. Tutkijat perustavat käsityksensä Kepler-kaukoputken havaintoihin.

Taivaalla jo kolme vuotta

Kepler on Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan avaruuskaukoputki, jonka nimenomaisena tehtävänä on aurinkokuntamme ulkopuolisten planeettojen etsintä.

Kepler työskentelee noin 70 000 kilometrin päässä Maasta. Työmaa on kaukana, mutta sinäkin voit nähdä sen, kun nyt vielä riittää pimeitä iltoja, Katso Vegaa, Lyyran tähdistön kirkasta tähteä. Sen naapurustoa Kepler tuijottaa seitsemän päivää viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa planeettoja etsien – tai itse asiassa etsien vihiä niistä, sillä Kepler ei näe planeettoja suoraan vaan tunnistaa niitä seuraamalla vaihtelua, jonka ne aiheuttavat tähtensä kirkkauteen kulkiessaan sen editse.

Keplerin tutkimusmaasto on vain piskuinen kaistale kaikkeutta, neljässadasosa tähtitaivaasta, mutta alueelle mahtuu neljä miljoonaa tähteä. Niistä Kepler tarkkailee 156 000:ta, jotka valittiin kohteiksi siksi, että niitä pidettiin oman tähtemme Auringon kaltaisina.

Kepler on nyt tehnyt tutkimustaan kolme vuotta, ja saalis on melkoinen. Planeettakandidaatteja on koossa yli 2 300. Se on paljon työmaan kokoon nähden. Jos Kepler tuijottaisi isompaa aluetta, haavissa olisi jo 40 000, mene tiedä 400 000 planeettaehdokasta, tutkijat laskevat.

Vanha idea lunasti lupaukset

Eksosaalis ei hämmästytä Kepler-hankkeen puuhamiehiä, ja yhden miehen suun tulos saa suorastaan messingille. Hän on hankkeen johtaja William Borucki, joka taisteli Keplerin taivaalle.

Borucki ehdotti jo 1984, että aurinkokunnan ulkopuolisia planeettoja kannattaisi metsästää avaruusteleskoopilla, joka mittaa tähtien kirkkauden vaihtelua. Vielä tuolloin Nasan mielestä oli hulluutta yrittää rakentaa niin herkkä kaukoputki, että se äkkäisi planeetan sen ohittaessa tähtensä. Kun eksoplaneettoja sitten 1990-luvun loppupuolella löytyi maanpäällisillä kaukoputkilla, Nasa kiinnostui ideasta. 2001 Kepler sai starttirahat, ja maaliskuussa 2009, 25 vuotta idean syntymisen jälkeen, Borucki näki planeettakaukoputkensa lähtevän kohti korkeuksia.

Aivan yllätyksittä Keplerin planeettajahti ei kuitenkaan ole edennyt. Itse asiassa kaukoputki on mullistanut kaikki ennakkokäsitykset eksoplaneetoista.

Tutkijat eivät hulluimmissa unelmissaankaan kuvitelleet, miten monenlaisia niitä on. On valtavia kaasujättiläisiä, monin verroin Maata suurempia supermaita ja paljon Maata pienempiä kääpiömaita. On umpimustia kaiken valon nielijöitä, mahdottoman tiheitä rautapalloja ja untuvankevyitä keijukaisia. On planeettoja, jotka kiertävät yhteistä rataa tai kulkevat vastapäivään, ja planeettoja, jotka kylpevät kahden tähden loisteessa.

Tähdet häiritsivät työtä

Keplerin ensisijainen tavoite on löytää Maan kokoisia planeettoja, vieläpä sellaisia, jotka kiertävät tähteään elämän vyöhykkeellä.

Alkuun kaikki havaitut planeetat olivat kuitenkin Jupiterin kokoisia tai paljon sitä suurempia kaasujättiläisiä, ja tutkijat huolestuivat. He epäilivät Keplerin työkuntoa. Siitä ei kuitenkaan löytynyt vikaa, joten jonkin muun tekijän täytyi selittää, miksi pieniä kiviplaneettoja ei osunut kaukoputken näköpiiriin.

Syypäiksi paljastuivat tähdet. Tutkijoiden suureksi hämmästykseksi Auringon kaltaisina pidetyt tähdet eivät olekaan Auringon kaltaisia. Ne ovat rasavillejä, jotka vaihtelevat kirkkauttaan jopa kaksi kertaa enemmän kuin Aurinko. Laskun hurjastelusta maksaa Kepler.

– Epätasainen säteily lisää hälyä ja vääristää valoa niin, että pienet planeetat tahtovat hukkua tähtensä loisteeseen. Pikkuveikot näet himmentävät tähden kirkkautta äärimmäisen vähän, alle 0,01 prosenttia, Borucki selittää.

Levottomissa oloissa näin mitättömän muuntelun havaitseminen on hankalaa jopa Keplerille, vaikka sen kamera on sata kertaa tarkempi kuin yhdenkään aiemman avaruuskaukoputken.

Lopulta pieniä löytyi

Vaikeuksista huolimatta Kepler on viime aikoina löytänyt runsaasti myös pieniä kiviplaneettoja. Suurin osa niistä kuitenkin melkein hipoo tähteään eikä siksi sovi elämälle. Tähden kyljessä planeetan lämpötila nousee satoihin asteisiin.

Ollakseen edes teoriassa Maan kaltainen planeetan pitää kiertää tähteään kuin Maa Aurinkoa, noin 150 miljoonan kilometrin etäisyydellä. Se tarkoittaa niin pitkää rataa, että planeetta osuu Keplerin silmiin vain kerran vuodessa. Kepler ei kuitenkaan noteeraa kiertolaista yhden näyttäytymisen perusteella. Se hyväksyy sen planeettakandidaatiksi vasta kun on havainnut sen kolme kertaa.

Tämän lehden painoon mennessä Kepler on tunnistanut Maan kokoisia elämän vyöhykkeen kandidaatteja kymmenkunta, joskaan yhtään niistä ei voi vielä julistaa Maan kaltaiseksi kiviplaneetaksi. Kaikki havainnot pitää varmistaa maanpäällisillä kaukoputkilla, sillä Kepler-tekniikalla tutkijat voivat päätellä vain planeetan halkaisijan, kiertoradan ja lämpötilan, eivät massaa ja koostumusta, joita tarvitaan Maan kaltaisuuden arviointiin.

Sopiva massa ja sopiva koostumuskaan eivät välttämättä tarkoita elämää. Sen merkkejä voi tunnistaa vain kaasukehästä. Tämä tutkimus taas on alkutekijöissään, sillä kunnon välineitä kaasujen nuuskintaan ei ole. Toden teolla niitä päästään mittaamaan vasta 2018, kun Euroopan avaruusjärjestön Elt, Extremely large telescope, liittyy eksonmetsästäjiin. Kaikkien aikojen suurin ja herkin kaukoputki kykenee haistelemaan happea ja muita elämän molekyylejä.

Pesti päättyy liian pian

Samaan aikaan kun Kepler-tutkijat iloitsevat pienistä elämän vyöhykkeen kiertolaisista, heitä painaa uusi huoli. Kymmenkunta eksomaaehdokasta ei riitä kertomaan, kunka yleisiä elämälle mahdollisesti suotuisat planeetat lopulta ovat. Kunnolliseen tilastoanalyysiin tarvitaan lisää havaintoja. Ennättääkö Kepler kerätä niitä, on juuri nyt epävarmaa.

Borucki ja kumppanit määrittelivät Keplerin työrupeamaksi kolme ja puoli vuotta, joten kaukoputken pesti päättyy ensi marraskuussa. Se on liian pian.

– Laskimme aikataulun väärin. Jos olisimme tienneet, miten epävakaita tähdet ovat ja miten paljon Kepler epävakaudesta kärsii, olisimme suunnitelleet projektin pidemmäksi. Näillä näkymin tarvitsemme ainakin neljä vuotta lisää, Borucki sanoo.

Keplerille työsopimuksen pidennys ei tuota ongelmia. Sen laitteet toimivat ainakin kuusi vuotta, kenties kauemminkin. Pulmana on, että kaukoputken isänniltä loppuvat rahat.

Kepler-hanke maksaa vuodessa noin 20 miljoonaa dollaria. Avaruustutkimuksessa summa ei ole kummoinenkaan, mutta nykyisinä taloudellisesti tiukkoina aikoina senkin saaminen voi olla kiven alla. Kepler-tiimi kuitenkin yrittää. Tammikuussa se haki hankkeelle jatkoaikaa. Miten Nasa pyyntöön suhtautuu, selviää kevään kuluessa.

Tiimi on toiveikas. Sen mielestä olisi tyhmää keskeyttää projekti nyt, kun syliin on minä hetkenä hyvänsä putoamassa jättipotti: ensimmäinen todellinen eksomaa, joka kiertää eksoaurinkoa yhtä vakaasti ja verkkaan kuin Maamme omaa tähteään. Oikea avaruusaika alkaa vasta, kun löytyy toinen Maa.

Eksot 22.2.2012821 varmaa, 2 479 kandidaattia

Nasan Kepler-avaruuskaukoputki ei ole ainoa eksoplaneettojen etsijä. Niitä hakevat myös Esa sekä useat tutkimuslaitokset ja yliopistot eri puolilla maailmaa.

Kepler-löydöt– Varmoja 61– Kandidaatteja 2 326– Elämän vyöhykkeellä 23

Muut löydöt– Varmoja 760– Kandidaatteja 153– Elämän vyöhykkeellä 5

Varmoista eksoplaneetoista valtaosa menee maanpäällisten kaukoputkien tiliin, sillä niillä planeettoja on paikannettu vuodesta 1995. Kepler-tiimi olettaa, että sen kandidaateista noin 90 prosenttia varmistuu planeetoiksi.

Pysyttele ajan tasalla:kepler.nasa.gov/

www.eso.org/public/science/exoplanets.html

obswww.unige.ch/Instruments/harps/Welcome.html

ogle.astrouw.edu.pl/

www.planetary.org/exoplanets/

phl.upr.edu/projects/habitable-exoplanets-catalog 

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018