Liverrys kaikuu nyt kiihkeimmillään metsissä, puistoissa ja pihamailla. Mitä linnut visertävät?

Teksti: Eeva Mäkelä

Aamun ensimmäisen huilu leikkaa hämärää. Pian sarastuksen sooloon yhtyy toinen ja kolmas, eikä aikaakaan kun koko lähitienoon lintukuoro tervehtii täysin rinnoin lisääntyvää valoa.Se, mikä ihmisen korvaan kuulostaa aamun ylistykseltä, on linnuille kilpailua reviiristä ja rakkaudesta. Osa elon taistelun sävelmistä säilyy vuosisadalta toiselle, mutta moni muokkautuu ajan, alueen ja käyttötarkoituksen mukaan.

Moottoritie muokkaa melodiaa

Suomessa havaittiin jo 1960-luvulla, että talitiaisten perinteinen kolmitavuinen titityy oli lyhentynyt paikoin tiityksi tai jopa pelkäksi tyyksi. Ilmiötä on pidetty yleisempänä kaupunkitinteillä.Asian vahvistaa tutkimus, jossa kuunneltiin talitinttejä kymmenen Euroopan suurkaupungin keskustassa ja lähimetsissä. Kaupungeissa tinttien laulu on hektisempää ja säkeet lyhyempiä kuin metsien linnuilla. Lisäksi meluisilla paikoilla asustavien tinttien viisuista puuttuvat matalimmat sävelet, jotka helpoimmin hukkuvat liikenteen matalaan meluun.Tutkijat arvelevat muidenkin muutosten liittyvän laulun kuuluvuuteen. Metsää avoimemmassa kaupunkiympäristössä nopeat, toistuvat säkeet kiirivät kauemmas kuin perinteinen titityy, ja poikaset toistavat ja oppivat sen laulun, jonka ne parhaiten kuulevat. Välillä kaupunkilinnut joutuvat laulamaan täyttä kurkkua saadakseen äänensä kuuluville. Vilkasliikenteisten katujen ja rautateiden varsilla asuvien berliiniläisten satakielten on havaittu laulavan 14 desibeliä äänekkäämmin kuin vähemmän meluisilla seuduilla elävien lajitoveriensa. Tutkitut satakielet osasivat myös muuttaa äänenvoimakkuuttaan ympäristön äänimaiseman mukaan. Viikolla nuppi oli kaakossa, mutta viikonloppuisin työmatkaliikenteen rauhoituttua ne säätivät volyymia pienemmälle.Metsittyminen taas muuttaa laulua päinvastaiseen suuntaan. Amerikkalaisten juovapääsirkkujen lauluun perehtynyt tutkija havaitsi sirkkujen lopputrillin hidastuneen ja madaltuneen sitten 1970-luvun samaan aikaan, kun kasvillisuus tutkimusalueella oli vähitellen tihentynyt. Tutkija pitää muutoksen syynä lehtien kaikua, joka puurouttaa nopeatempoisen melodian herkemmin kuin hitaan. Avointen ruohostojen – ja siis kaupunkienkin – linnut laulavatkin keskimäärin nopeammin ja kimakammin kuin lehvistöjen asukit.

Kilpalaulanta houkuttaa syrjähyppyihin

Tiaisilla on yksi pesimäkumppani, mutta pesässä voi olla useiden koiraiden hedelmöittämiä munia. Tiaisnaaraat siis käyvät ahkerasti vieraissa. Siten ne pyrkivät saamaan jälkeläisiä mahdollisimman hyvän koiraan kanssa ja varmistamaan jälkikasvun laadun. Aisankannattajan osalta välttyvät tavallisesti vain dominoivat koiraat. Kyvykkäämpi tulokas voi horjuttaa niidenkin asemaa. Amerikanhömötiaisnaaraiden on havaittu seuraavan korva tarkkana koiraiden sirkutusta ja tekevän siitä omat johtopäätöksensä. Tutkijat haastoivat koiraat kilpalaulantaan nauhurin kanssa. Kun dominoivat koiraat kohtasivat hyökkäävän nauhavastustajan, niidenkin puolisot alkoivat tuntea vetoa vieraisiin.Oulun yliopiston biologian laitoksen professori Markku Orell uskoo, että vastaava käyttäytyminen on melko yleistä sosiaalisesti yksiavioisilla lintulajeilla. Kotoiset tali-, sini- ja hömötiaisrouvat siis harrastavat samanlaista peliä kuin Amerikan serkut.

Murrekipaleella löytyy oman kylän tyttö

Lintujen laulussa on alueellisia eroja, siis murteita. Punakylkirastasyksilöllä on yleensä vain yksi laulu, lyhyt laskeva säe. Se kuitenkin poikkeaa paikasta toiseen niin paljon, että aloittelijan voi olla vaikea tunnistaa lajia laulun perusteella. Yksittäiset murrealueet ovat pieniä. Samanlaisen säkeen laulajat saattavat rajoittua esimerkiksi pelkästään Helsingin Keskuspuistoon, lintuharrastaja Antero Lindholm tietää. Peipon niin sanottu sadevihellys, eräänlainen matalan intensiteetin laulu, voi myös vaihtua toisenlaiseksi muutaman kilometrin säteellä. Lintuharrastajat kutsuvat karjalanpeipoiksi Itä-Suomen ja Baltian peippoja, jotka eivät vihellä ”yit” vaan murteellisesti ”rryyt”, kertoo Margus Ellermaa BirdLife-järjestöstä. Saksassa murrealueiden rajoilla on kuultu kaksikielisiä tai jopa sekamongerrusta laulavia peippoja. Viime kädessä laulun erilaistuminen voi johtaa populaation jakautumiseen ja uusien lajien syntyyn. Tutkijat ovat näet todenneet, että naaraat suosivat oman murreryhmänsä koiraita. Ne reagoivat voimakkaimmin tuttuun lauluun. Vieraskielinen visertäjä jättää linnun kylmäksi. Kielirasismista on etua niille, jotka etsivät puolisoa jo talvehtimisalueella. Tutulla murteella laulavasta koiraasta tulee varmemmin pysyvä pesimäkumppani, kun taas eksoottinen tuttavuus voi kesällä päätyä kauas tutulta pesäpaikalta.

Kappaleet opitaan korvakuulolta

Laululinnut oppivat lajilleen tyypillisen viserryksen korvakuulolta vanhemmiltaan, mutta oppimista säätelevät perityt perusraamit. Siksi myös eristyksissä kasvatetut linnut laulavat melko normaalisti. Tietyllä alueella asuvan populaation lauluperinne siirtyy suullisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Laulun kuulemiseen ja siten oppimistulokseen vaikuttaa ympäristön äänimaisema. Jos jokin äänentaajuus esimerkiksi hukkuu meluun, se jää jälkeläisten laulusta pois. Oppiminen selittää laulun maantieteelliset ja ilmeisesti myös erilaisissa ympäristöissä kuultavat murre-erot. Yleensä oppimiskyky liittyy tiettyyn herkkyyskauteen, mutta toisilla lajeilla se säilyy aikuisuuteen asti. Ne matkivat koko ikänsä. Esimerkiksi luhtakerttusen herkkyyskausi näyttää jatkuvan jonkin aikaa vielä talvehtimisalueelle saapumisen jälkeen. Keskimääräinen luhtakerttunen nimittäin matkii melkein 80:tä lintulajia, joista yli puolet on sen Afrikan-tuttavuuksia. Kottaraiset ja närhet ovat varsinaisia imitaatiomestareita. Niille eivät lintujen äänet riitä, vaan ne laajentavat ohjelmistoaan myös ihmismaailman äänillä, esimerkiksi ovikellon pimputuksella ja kännykän soittoäänillä. Imitaattorien maailman ykköselle, pohjoisamerikkalaiselle ruostesirppimatkijalle kertyy vähitellen yli tuhannen laulutyypin valikoima.Yhtä laulua jankuttavan seeprapeipon oppimiskyky taas rajoittuu sen ensimmäisiin elinkuukausiin.Matkiminen auttaa naaraan miellyttämisessä mutta myös reviirinpuolustuksessa. Koiras voi matkimalla häätää muiden lajien koiraita reviiriltään. Siksi esimerkiksi meikäläinen satakieli matkii etelänsatakieltä niiden yhteisellä esiintymisalueella Itä-Euroopassa.

Virtuoosi saa naisia yökonsertilla

Lintumaailman hidalgojen sliipattu olemus ja kauniit luritukset eivät ole tyhjiä lupauksia. Laulu ja höyhenpuvun kunto kertovat totuuden koiraan yleiskunnosta. Mutkikkaiden juoksutusten tuottaminen vaatii taitoa, ja taidokkaaseen lauluun pystyvät satsaamaan vain ne, jotka muutenkin voivat hyvin. Lemmenlurituksia kuuntelemalla naaras arvioi koiraiden geneettistä laatua, fyysistä kyvykkyyttä ja terveyttä. Erityisen seksikkäitä ovat äänenmuodostuksen kannalta haastavat säkeet ja säerypäät. Monivivahteinen laulu ja puhdas esitys kertovat myös kertyneestä kokemuksesta. Sitä moni naaras arvostaa. Onhan vanhemmanpuoleinen koiras jo harjaantunut reviirinsä puolustaja ja poikasten kasvattaja.Yölaulu on yksi tapa parantaa pariutumismahdollisuuksia, ja esimerkiksi Suomen satakielet hyödyntävät sitä. Pohjoisen kesä on lyhyt ja aikaa pariutumiseen vähän, mutta valoisat kesäyöt ovat oivallista lauluaikaa. Kun useimmat muut laulajat ovat vaienneet, saa öinen virtuoosi äänensä paremmin kuuluville ja voi kenenkään keskeyttämättä houkutella naaraita pitkillä, kauas kiirivillä lurituksilla.

Rajakiistat ratkeavat suunsoitolla

Linnut tunnistavat toisensa ja toistensa sosiaalisen aseman laulusta. Laulamalla koiraat myös ilmoittavat reviirinsä omakseen ja puolustavat sitä. Koiraan kyvykkyydestä kertova taidokas laulu voi jo sinänsä pitää tunkeilijat loitolla.Rajalle tunkeva punarintakoiras uhittelee reviirin omistajalle ja haastaa sen kilpalaulantaan matkimalla sen laulua. Siitä seuraa rajaneuvottelu, jossa koiraat usein sovittavat liverryksensä toisen taajuuteen ja rytmiin. Aluksi ne heittävät toisilleen kommentteja etäältä, mutta alkavat sitten visertää toistensa päälle ja ärsyttää kilpakumppaniaan päättämällä sen säkeet. Kärjistyessään kiista usein äityy jankkaukseksi ja toisinaan jopa tappeluksi. Voimainmittely voi kestää tunti- tai jopa päiväkausia. Kilpalaulannalla koiraat useimmiten välttyvät fyysisiltä yhteenotoilta, jotka helposti johtaisivat ainakin jommankumman kuolemaan. Lopulta toinen väistyy. Sovittelevana eleenä se alkaa luritella laulua, joka ei kuulu vastustajan ohjelmistoon.

Koiraiden kesken poppia, naaraille klassista

Mustapääkertuilla on kahdenlaista kommunikaatiota. Naaraille ne laulavat pitkiä korulauseita, kun taas taistelulaulujen tyyli on jankkaavampi ja yksittäiset puheenvuorot lyhyempiä – koiraiden kesken puhutaan suoraan. Laulut myös muuttuvat, toiset hitaammin ja toiset nopeammin. Tutkijat ovat todenneet amerikkalaisten rusokylkikerttuleiden kahden erillisen laulutradition kehittyvän eri tahtiin. Toisten laulujen valikoima vaihtui kokonaan kahdessatoista vuodessa, eikä minkään yksittäisen laulun elinkaari yltänyt yli seitsemän vuoden. Toista perinnelinjaa edustavat laulut taas pysyivät lähes muuttumattomina koko 19 vuoden tutkimusjakson ajan.Eron uskotaan liittyvän laulujen käyttöön. Urosten välisessä kilpalaulannassa linnut suosivat varioivaa poppia. Ikivihreät sen sijaan ovat kysyttyjä kosiomenoissa. Sovinnaiset lemmenluritukset täyttävät erityisen hyvin tehtävänsä puolison houkuttimina. Koska saman lajin koiraat laulavat vuodesta toiseen samoja lauluja, lajintunnistus käy vaivatta ja naaraiden on helppo vertailla eri yksilöiden laulusuorituksia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2011

 

Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, vapaa tiedetoimittaja ja kääntäjä sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.