Syksyn kuntavaaleissa kokeillaan sähköistä äänestystä. Juuri nyt asiantuntijat selvittävät sen luotettavuutta ja tietoturvaa. Seuraava askel, nettiäänestys, olisi isompi. Kannattaa miettiä, toteutuvatko kansalaisen perusoikeudet varmasti, jos äänestää kotona tai kaverin luona.


selvittävät sen luotettavuutta ja tietoturvaa. Seuraava askel, nettiäänestys, olisi isompi.
Kannattaa miettiä, toteutuvatko kansalaisen perusoikeudet varmasti, jos äänestää
kotona tai kaverin luona.



Kymmenen viime vuoden aikana internet ja tietotekniikka ovat lyöneet itsensä läpi ihmisten arjessa. Yhä useampi hoitaa pankkiasiansa, lottoaa, tarkistaa bussiaikataulut ja varaa ulkomaanmatkat verkon avulla. Äänestäminen, joka on demokraattisen yhteiskunnan tukipilari, tapahtuu kuitenkin edelleen virallisilla äänestyspaikoilla käsin laskettavia äänestyslippuja käyttäen.

Miksi kunnallis-, eduskunta- tai presidentinvaaleissa äänestäminen ei onnistu kotikoneen äärestä yhtä helposti kuin laskujen maksaminen? Miksi näin tärkeä asia on näin pahasti jäljessä tekniikan kehityksen kärjestä?

- Juuri siksi, että se on niin tärkeä, kommentoi asiaa oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. Muutosta ei kannata tehdä hätiköiden.

Ensi syksynä järjestettävissä kuntavaaleissa kokeillaan ensimmäisen kerran sähköistä äänestystä Kauniaisten, Karkkilan ja Vihdin kunnissa. Äänestämään mennään vanhaan tapaan vaalihuoneistoon, mutta ääni annetaan tietokonepäätteen avulla.


Nopeus suurin valtti

Miksi vanhasta lippuäänestyksestä pitäisi siirtyä uuteen käytäntöön? Teknologiavetoisessa maailmassa uutta tekniikkaa otetaan usein käyttöön ajattelematta sen tarkemmin, tuoko se aitoja etuja.

Sähköinen äänestäminen nopeuttaa äänestystä, ja varsinkin ennakkoäänestyksessä tämä on tarpeen. Ennakkoäänestyspaikalle muodostuu helposti jonoja ihmisten odottaessa, että äänestyslippu leimataan ja suljetaan kuoreen lähetekirjeen kanssa.

Ihmislaskijat viettävät hyvän tovin laskiessaan äänet vaikkapa kymmenestätuhannesta lipusta, mutta tietokoneella tuloksen saamiseen ei kulu sekuntiakaan. Lisäksi sähköinen äänestys karsii inhimillisiä virheitä, jotka johtuvat esimerkiksi huonosta käsialasta. Tietokoneen kanssa ei tarvitse arvailla, onko korttiin tuherrettu numero 11 vai 17.

Sähköisillä äänestyspaikoilla voi olla useita päätteitä, joiden keräämät äänestystiedot lähetetään laskettavaksi internetin tai muun verkon välityksellä. Jos sähköisestä äänestämisestä joskus tulee maan tapa, vaalipäivänäkin voi äänestää millä paikkakunnalla tahansa, eli äänestäjän ei tarvitse palata kotikuntaansa lippua täyttämään.

Sähköisesti äänestetään jo useissa maissa, kuten Belgiassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa syksyllä kokeiltava järjestelmä poikkeaa näiden maiden käytännöstä siten, että meillä  äänestyspäätteet lähettävät äänestystiedot keskitetylle vaalipalvelimelle, kun muualla äänet tallentuvat vaalipaikan tietokoneeseen, jonka kiintolevy tai kopio sen tiedoista kuljetetaan fyysisesti ääntenlaskuun.


Kuitti varmentaisi äänen




Termejä sähköinen äänestys ja nettiäänestys käytetään ajoittain ristiin, mutta kyseessä on kaksi eri menetelmää.

- Sähköisesti äänestettäessä mennään edelleen vaalihuoneistoon, mutta perinteisen äänestyslipun sijaan ääni annetaan tietokonepäätteen avulla. Äänten laskeminen käy hetkessä.

- Nettiäänestäminen hoituu internetiin kytketyn tietokoneen avulla - tai vaikka nettikelpoisella kännykällä tai muulla mobiililaitteella. Nettiäänestys käy kotona, työpaikalla, kirjastossa, melkein missä tahansa.








Sadat silmät näkevät virheet

Ohjelmiston tietoturva ja virheettömyys on äärimmäisen tärkeää. F-Secure-tietoturvayhtiön tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan hyvä ratkaisu on julkistaa äänestyksessä käytettävän ohjelmiston lähdekoodi eli päästää kenet tahansa tutustumaan ohjelmistoon. Vaikka ajatus tuntuu ensin oudolta, sadat tai tuhannet silmäparit löytävät kiistatta ohjelmointivirheet helpommin kuin yhden firman työntekijät.

Ohjelmiston avoin lähdekoodi vastaa sitä, että huipputurvallisen lukon mekanismi julkaistaan ihmisten tarkasteltavaksi. Lukosta ei tule sen helpompi tiirikoida, mutta kiinnostuneet voivat etsiä siitä heikkouksia ja vikoja, jotka valmistaja sitten korjaa.

Hyppösen mukaan myös itse äänestyslaitteiston tulee olla sinetöity ja turvallinen. Tämä tarkoittaa sitä, että äänestyspäätteessä ei ole esimerkiksi levyasemaa tai muistitikuille sopivia usb-portteja, joiden avulla ulkopuoliset voisivat lisätä laitteeseen omaa ohjelmakoodiaan.

Tiedot pitäisi myös välittää keskitettyyn sähköiseen vaaliuurnaan jotenkin muuten kuin tavallisen internetin kautta. Äänestystiedot pystytään nykyisin salaamaan riittävän hyvin, mutta nettiliikenteen häirintä on riski. Hyppösen mukaan niin sanotuilla palvelunestohyökkäyksillä, joissa tiettyä nettiosoitetta pommitetaan roskaliikenteen tulvalla, voidaan kaataa Googlen ja Amazon-kirjakaupan kokoisia sivustojakin.




Virossa nettiäänestys on ollut käytössä jo kolmena vuonna. Parlamenttivaaleissa virolaiset pääsivät äänestämään verkossa vuoden 2007 keväällä.

Äänestäjät tunnistettiin sähköisillä henkilökorteilla, jotka ovat Virossa yleisiä.
Painostamiseen ja vaalisalaisuuteen liittyviä uhkia ratkottiin niin, että ääntään sai muuttaa. Ennen varsinaista vaalipäivää verkossa sai äänestää niin monta kertaa kuin halusi, ja lisäksi äänestäjät saivat tulla viralliselle äänestyspaikalle, jossa annettu ääni kumosi edelliset. Aiempien nettiäänestysten tuloksia ei myöskään saanut näkyville.

Vaaleista tehtiin Euroopan komissiolle selvitys. Sen mukaan nettiäänestäminen todellakin kiinnosti nuorisoa, mutta äänestysmääriin sillä ei ollut suurta vaikutusta.

Netitse äänesti vain noin 5,4 prosenttia kaikista äänestäneistä. Heistä 89 prosenttia olisi omien sanojensa mukaan luultavasti äänestänyt muutenkin.

Vaikutus kokonaisaktiivisuuteen oli siten ainoastaan puolisen prosenttia. Luku olisi tietysti merkittävämpi, jos nettiäänestyksen suosio kasvaisi kymmeniin prosentteihin.

Viron selvityksen yllättävin tulos oli, että nettiäänestämiseen eivät juuri vaikuttaneet äänestäjien sukupuoli, tulot, koulutus ja asuinpaikka. Tämän mukaan järjestelmä olisi hyvin demokraattinen.



Kotimainen järjestelmä kompastelee

Meillä kokeiltava äänestysjärjestelmä perustuu sähköiseen äänestykseen erikoistuneen Scytl-yhtiön Pnyx.core-järjestelmän sekä kotimaisen Vat-vaalitietojärjestelmän yhdistelmään, jonka on toteuttanut TietoEnator-yhtiö.

Järjestelmän avoimen tarkastelun estävät TietoEnatorin ja sen alihankkijan liikesalaisuudet, mutta sopimalla näiden salassapidosta tarkastus käy päinsä. Oikeusministeriö arvioittaa kotimaisen järjestelmän toiminnan Turun yliopiston matematiikan laitoksen tutkimusryhmällä tänä keväänä. Professori Juhani Karhumäen johtaman tutkimuksen tulokset ovat julkisia, ja ne valmistuvat touko-kesäkuun vaihteessa. Jos järjestelmästä löytyy pahoja teknisiä puutteita, on mahdollista, ettei sitä oteta käyttöön.

Miksi meillä päädyttiin suljettuun järjestelmään?

- Sähköistä äänestystä haluttiin aluksi kokeilla pienessä mitassa, joten kustannussyistä pidettiin järkevänä käyttää valmisohjelmistoa. Soveltuvaa avoimen lähdekoodin järjestelmää ei ollut tiedossa, eikä ole vieläkään, Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen ylitarkastaja Jukka Leino kommentoi päätöstä.

- Oikeusministeriö ei ole vastaisuudessa sitoutunut nykyiseen ratkaisuun, vaan päätökset sähköisen äänestyksen jatkosta tehdään pilottihankkeen kokemusten perusteella. Jos soveltuvia avoimen lähdekoodin ratkaisuja on silloin olemassa, ministeriö voi harkita niiden käyttämistä yhtenä vaihtoehtona.

Pilottijärjestelmä ei anna äänestäjälle varmentavaa paperikuittia; tämä olisi Arto Jääskeläisen mukaan liian hankalaa ja kallista. Äänestäjän tulee luottaa siihen, että ääni lasketaan oikein - aivan samalla tavalla kuin hän on joutunut luottamaan, ettei posti kadota ennakkoääntä ja että hänen äänestyslippuaan käsitellään huolellisesti.

Lisäksi äänestystiedot siirretään salattuina julkisen internetin kautta, mikä tarjoaa ainakin teoreettiset mahdollisuudet tietoliikenteen häirintään.


Nettiäänestys toisi joustavuutta

Sähköisen äänestyksen tietoturvaongelmat koskevat tietysti yhtä lailla nettiäänestystä. Jos ne pystytään ratkaisemaan, nettiäänestys toisi tuleviin vaaleihin uudenlaisia etuja.

Nettiäänestyksen ilmeisin hyvä puoli on toimituksen mukavuus. Itse miltei jätin edellisissä presidentinvaaleissa äänestämättä, sillä äänestys vaati mökkiloman katkaisun ja automatkan pääkaupunkiseudulle. Jos äänestyksen voisi hoitaa kätevästi kotoa, nettikahvilasta tai työpaikalta, kenenkään ei tarvitsisi rämpiä räntäsateessa uurnille. Tämä hyödyttäisi etenkin liikuntarajoitteisia ja ikääntyneitä.

Helpon nettiäänestyksen voisi myös kuvitella parantavan nuorison äänestysaktiivisuutta ja kiinnostusta politiikkaan.

Arto Jääskeläinen muistuttaa nettiäänestyksen periaatteellisista ongelmista. Demokraattisten vaalien peruspilareita ovat vaalisalaisuus, äänestyksen tasa-arvoisuus ja äänestysvapaus, joista jokainen voi nettiäänestyksessä vaarantua.


Uhkina painostus ja äänten myynti

Perinteisessä äänestyksessä tarkistetaan aina, että äänestäjä on se, joka hän sanoo olevansa, mutta verkossa asia on pulmallisempi. Äänestäjä voi todistaa henkilöytensä esimerkiksi verkkopankin tunnuksilla tai sähköisen henkilökortin ja tietokoneeseen liitettävän kortinlukijan avulla, mutta mikään ei estä luovuttamasta henkilökorttia tai tunnuksia toiselle.

Vaalipaikalla valvojat pitävät huolen siitä, että kukin äänestäjä menee yksin koppiin ja voi antaa ainoan äänensä salassa. Kotona tai työpaikalla äänestäjä on alttiina urkinnalle - ja pahimmillaan painostukselle. Esimerkiksi dominoiva perheenjäsen voisi vaatia muut äänestämään tahtonsa mukaan. Konsensusaikana painostuksen uhka ei ehkä tunnu todelliselta, mutta Suomenkin politiikassa on ollut epävakaita ja kiihkeitä kausia.

Nytkin äänten myyminen on periaatteessa mahdollista, mutta ääniä ostava ehdokas ei voi olla aivan varma kaupoista. Tilanne on toinen, jos hän voi valvoa äänestäjän toimintaa tai jopa hoitaa äänestämisen tämän puolesta itse.

Oma lukunsa ovat ihmiset, joille politiikka ja äänestäminen ovat evvk-asia. Nettiäänestyksesssä he ehkä luovuttaisivat äänensä aktiiviselle tuttavalleen huomattavasti helpommin kuin nykyisin.


Parasta muuttaa politiikkaa

Suomi on pieni ja vakaa maa, jossa vaalit ovat sujuneet jouhevasti ja ongelmattomasti. Arto Jääskeläinen tähdentää, että vaikka nettivaaleissa on uhkakuvia, todennäköisesti valtaosa niistä menisi aivan sujuvasti ja oikein. Mutta toisivatko ne olennaista parannusta nykytilanteeseen, esimerkiksi äänestysprosenttiin? Viron parlamenttivaalit 2007 eivät vahvista tätä, eivät myöskään muut ulkomaiset kokemukset.

Sveitsissä on pitkään ollut käytössä kirjeäänestys, joka on lähes yhtä helppo tapa äänestää kuin netti, mutta maan äänestysaktiivisuus on Euroopan alhaisin.

Britanniassa taas on joissain kunnissa voinut äänestää paikallisvaaleissa kirjeitse, netitse sekä matkapuhelimella. Niissä kunnissa, joissa etä-äänestys oli mahdollista vain sähköisesti, äänestysaktiivisuus nousi hieman neljässä kunnassa, pysyi samana viidessä kunnassa ja laski seitsemässä kunnassa - eräässä jopa 12 prosenttia.

Arto Jääskeläinen ja Panu Laturi suhtautuvat skeptisesti siihen, että äänestysaktiivisuutta voitaisiin parantaa teknisillä keinoilla. Kummankin mielestä ainoa tapa on tehdä politiikasta mielenkiintoisempaa, myös nuorisolle. Jos pääpuolueita ei monissa seikoissa erota toisistaan kuin vaalimainosten väri, kansalaisille jää helposti kuva, että vaikutusmahdollisuuksia ei juuri ole.

Jääskeläinen myös muistuttaa, että vaalit ovat demokraattisessa yhteiskunnassa arvokas tapahtuma. Jos ihmiset saavat baari-illan ratoksi äänestää tekstiviestillä edustajia pois eduskunnasta kuin Big Brotherissa ikään, se ei ainakaan paranna luottamusta politiikkaan.


Janos Honkonen on vapaa tiede- ja tekniikkatoimittaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.