Entä jos huippututkija mittaisi omaa aivotoimintaansa? “Lamppuja syttyisi joka puolella - se olisi hyvin sekava tilanne tulkita“, uskoo aivotutkija Teija Kujala.

TEKSTI:Jarno Forssell

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Entä jos huippututkija mittaisi omaa aivotoimintaansa?
“Lamppuja syttyisi joka puolella - se olisi hyvin sekava tilanne tulkita“,
uskoo aivotutkija Teija Kujala.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

1/2003 

Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa Porthania-rakennuksen kolmannessa kerroksessa vallitsee täydellinen hiljaisuus. Käytävällä ei näy ketään, ja sen varrella olevien huoneiden ovet ovat kiinni. Ovien läpi ei kuulu puhetta, ei edes tietokoneen näppäinten rapinaa. Aistinvaraisesti on mahdotonta päätellä, tehdäänkö täällä huopatossuja vai huippututkimusta.

- Voi että minä rakastan tätä tutkijankammion rauhaa. Jos ei täällä synny hyvää tutkimusta, niin ei sitten missään, kehuu alkajaisiksi laitostaan Teija Kujala, 38, kognitiivisen neurotieteen dosentti, joka on yksi viime vuonna perustetun kollegiumin tarkalla seulalla valituista tutkijoista.

Kujalalla on jopa tieteellistä näyttöä hiljaisuuden eduista työvireelle. Pari vuotta sitten tekemässään tutkimuksessa hän havaitsi pitkäaikaisen melun häiritsevän keskittymis- ja suorituskykyä. Melu kuormittaa lisäksi aivoja niin, että muun muassa kyky erotella puheääniä heikkenee. Puhumattakaan siitä, että jatkuvalle melulle altistuneilla ihmisillä saattaa olla normaalia korkeampi verenpaine sekä tavallista useammin sydän- ja verisuonielimistön toimintahäiriöitä.

Tutkijakollegiumin rauhan vastapainoksi Kujala tekee kokeellista työtä muutaman korttelin päässä Siltavuorenpenkereellä sijaitsevassa psykologian laitoksessa, kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön tiloissa. Siellä tutkitaan koehenkilöiden aivotoimintaa ja palaveerataan keskuksen muiden tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden kanssa.

- Tekee hyvää kävellä pari kertaa viikossa sinne ja tavata muita oman alan tutkijoita. Kahdessa paikassa toimiminen rytmittää työtä hyvin: täällä ollessani voin keskittyä tulosten analysointiin ja kirjoittamiseen.

Psykologi innostui aivojen muuntumiskyvystä

Teija Kujalan ala - kognitiivinen aivotutkimus - on kaukana siitä mielikuvasta, joka ihmisillä yleensä on psykologiasta. Kujala itsekin saapui 20 vuotta sitten Porvoosta Helsinkiin opiskelemaan aivan toisenlaista psykologiaa. Suunnitelmissa oli "rivipsykologin" ammatti, ei aivotutkijan ura.

- Ajattelin, että psykologian opiskelu ei ehkä ole viisasta eikä sillä rikastu. Se kuitenkin kiinnosti minua kaikkein eniten. Minua on aina kiinnostanut se, mikä panee ihmisen "tikittämään".

Rivipsykologin suunnitelmat jäivät, kun Kujala tutustui opiskeluaikanaan kokeellisen psykologian opettajiin. Ala tuntui jännittävältä, ja kun hän alkoi saada omasta työstään professoreilta hyvää palautetta, tutkijan ura lähti liikkeelle.

Teija Kujala kiinnostui aivojen muovautuvuudesta eli plastisuudesta ja alkoi tutkia sokeutuneiden ihmisten näköaivokuoren toimintaa. Hän osoitti väitöskirjassaan, että sokeiden näköaivokuori ei surkastu, vaan voi osallistua esimerkiksi äänten tunnistamiseen. Aivoalue voi vaihtaa aistista toiseen aikuisenakin eikä vain varhaislapsuudessa, kuten aiemmin oli luultu.

Kujala kollegoineen tutkii aivotoimintaa enimmäkseen elektroenkefalografialla eli tuttavallisemmin EEG:llä, mutta käytössä ovat myös magnetoenkefalografia MEG ja toiminnallinen magneettikuvaus fMRI.

- EEG on luotettava ja koehenkilön kannalta mukava menetelmä, ja sillä saadaan vastaukset useisiin tutkimusaiheideni kysymyksiin.

Kujala on tutkinut normaaliaististen ihmisten ja sokeiden lisäksi muun muassa lukihäiriöisiä, autisteja ja aivohalvauksen saaneita potilaita. Koehenkilöt hän löytää tutkimuksiinsa järjestöjen, esimerkiksi Näkövammaisten Keskusliiton, ja sairaalan kautta.

Lukihäiriöiden kuntoutus pääsi BBC:n uutisiin

Väitöskirjan jälkeen aivotutkimusyksikön johtaja akatemiaprofessori Risto Näätänen houkutteli Teija Kujalan kielentutkimuksen pariin. Loikka aivojen näköaivokuoresta puhe- ja kuuloalueelle tuntui nuoresta tutkijasta aluksi suurelta.

  tutkimuksesta oli helppo jatkaa eteenpäin häiriöiden kuntoutukseen, jossa palattiin taas aivojen muotoutuvuuteen. Ympyrä sulkeutui.

Kujalan kansainvälisesti ehkä tunnetuin tutkimus käsittelee lukihäiriöiden kuntoutusta. BBC:n uutisten kautta maailmalle levinnyt tutkimus osoitti, että tarkoitusta varten kehitetyn tietokonepelin avulla voi merkittävästi aktivoida kuuloaivokuoren toimintaa ja auttaa lukihäiriöstä kärsiviä lapsia oppimaan lukemaan.

- Se käynnisti hirveän mediamyllyn maailmalla. Tutkimuksesta on kirjoitettu paljon enemmän kuin tiedänkään. Aihe on sellainen, että se kiinnostaa kaikkia.

Media on muutenkin ollut kiinnostunut Kujalan työstä: hänen ansioluettelonsa pursuaa yleislehtien juttuja ja radio-ohjelmia, joissa häntä on haastateltu.

- Minusta on tärkeää, että pystyn kertomaan töistäni yleistajuisesti. Muuten niitä ei voi tuoda julkisuuteen. Tutkijalla on moraalinen velvollisuus tehdä työnsä tulokset tunnetuiksi ja näyttää, mihin yhteisiä rahoja käytetään.

"Onneksi oli tukeva tuoli alla, muuten olisin pudonnut lattialle"

Teija Kujala innostuu, kun häntä pyytää kuvaamaan tunnetta, jonka merkittävien tutkimustulosten saaminen tuottaa.

- Yksi tämän työn mahtavimmista puolista on uusien ja yllättävien tulosten löytäminen. Uskon, että tunne on vähän sama kuin tutkimusmatkailijalla, joka löytää uusia paikkoja. Tai ehkä vielä enemmän: tutkimusmatkailijalla on tietty olettamus siitä, mitä hän voi löytää, mutta tutkija saattaa löytää jotakin, mitä hän ei ole uskoa todeksi.

Sellaisia huippuhetkiä Teija Kujalallakin on ollut, ja ne ovat antaneet voimia kestää myös tutkijan ammatin ikäviä puolia: pätkätöitä, epävarmuutta ja huonohkoa palkkaa suhteessa koulutuksen pituuteen ja työn vaativuuteen. Kujalan työpestit ovat tähän saakka kestäneet puolesta vuodesta kolmeen vuoteen, ja väitelleen post doc -tutkijan palkkahaitari lähtee liikkeelle 2 100 eurosta kuukaudessa. Vanhemman tutkijan lähtöpalkka on reilut 2 500 euroa.

Yksi uran ikimuistoisimmista hetkistä oli joitakin vuosia sitten, kun Kujala näki tietokoneeltaan tulokset tutkimuksesta, jossa selvitettiin lukihäiriöisten kuntoutuksen tehokkuutta. Kuntoutuksen teho oli "uskomattoman selvä", ja aivojen toiminta oli tehostunut näkyvästi.

- Onneksi oli tukeva tuoli alla, muuten olisin pudonnut lattialle. Siinä tuli hillitön euforia, ja halusin heti kertoa tuloksista kaikille kollegoille.

Teija Kujalan aiheet yhdistävät perustutkimusta ja soveltavaa tutkimusta, ja hänen tärkeimmillä löydöksillään on ollut suoria vaikutuksia ihmisten arkielämään. Taustamelun vaikutusten tuntemista voidaan käyttää kaikkien hyödyksi, ja lukihäiriöiden kuntoutuskin koskettaa ainakin välillisesti useimpia.

- Olen iloinen siitä, että tutkimuksestani on suoraa hyötyä, vaikka en olekaan pyrkinyt nimenomaan siihen, vaan ylipäänsä tutkimaan mielenkiintoisia aiheita, Kujala sanoo.

Hänen mukaansa aivot ovat tutkijalle edelleen "mystinen alue", jossa on paljon selvittämätöntä. Kuinka paljon - sitä on mahdotonta arvioida.

- Yritämme ymmärtää, miten havainto ja ajattelu toimivat. Tuskin koskaan pääsemme siitä täydellisesti selville, mutta menemme vähän eteenpäin koko ajan.

Isoa kalaa kannattaa pyytää, vaikka tärppäisi harvoin

Tutkimuksen maailmassa kilpailu on kovaa ja tulosta - sekä laatua että määrää - pitää syntyä, jos aikoo myöhemminkin saada rahoitusta ja virkoja. Teija Kujala antaa esimerkin laadun ja määrän vaikeasta yhtälöstä.

- Mielenkiintoisen tutkimustuloksen saaminen artikkelina johonkin alan huippulehteen vaatii investoimista laatuun, ja se vie aikaa. Se on riskin ottamista.

Jos tärkeitä tutkimuslöydöksiä tarjotaan artikkeliksi arvostettuun lehteen, julkaisemiseen voi käsittelykierroksineen mennä vuosia. Useimmiten artikkelia ei edes hyväksytä parhaaseen lehteen eikä ehkä toiseksi parhaaseenkaan, vaan lopulta se julkaistaan jossakin "ihan kunniallisessa" pienessä lehdessä. Jokainen lehti kuitenkin ottaa oman harkinta-aikansa, ja tutkija joutuu muokkaamaan artikkeliaan kunkin lehden esitystavan mukaiseksi. Näin tutkija päätyy vuosien hukkainvestointiin, sillä samana aikana hän olisi voinut tehdä useampiakin "keskivertohyvään" lehteen käypiä artikkeleja.

- Jäisi kuitenkin vaivaamaan, jos on mielestään löytänyt jotakin kiinnostavaa muttei yritäkään saada sitä huippulehteen. Tutkimusyksikkömme johtaja Risto Näätänen kehottaakin meitä aina "jahtaamaan isoa kalaa", Kujala kertoo.

- Jos aikoo tehdä päätoimisesti tutkimusta, se vaatii hirveästi panostusta. Uskon, että normaalilla työpäivällä tuskin pärjää kukaan; sillä tavoin ei pysy tutkimuksessa kiinni. Työn täytyy olla tutkijalle intohimo, Kujala korostaa. Hän sanoo ajattelevansa työasioita jonkin verran vapaa-aikanaankin - sikäli kuin sellaista on.

- Se ei kuitenkaan häiritse minua, sillä työ on hyvin stimuloivaa ja antaa minulle samaa kuin harrastukset monille muille.

Entä millaisia tuloksia saataisiin, jos tutkittaisiin Teija Kujalan aivoja, kun hän on haastavan tutkimusongelman parissa?

- Sellaisessa tilanteessa ainakin tutkijan otsalohko on kovassa käytössä, mutta "lamppuja" olisi syttyneinä joka puolella aivoja. Ongelmanratkaisussa keskitytään, tehdään päätelmiä sekä kaivetaan muistista asioita ja pidetään niitä mielessä - samaan aikaan.

Professoriksi pääsy ei olisi unelmatilanne

Teija Kujala on nyt 38-vuotias dosentti ja kansainvälisesti arvostettu tutkija. Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa hän työskentelee vuoteen 2005 - mitä sitten?

- Olisi kai luontevaa, uraputkea ajatellen, toivoa pääsevänsä jonakin päivänä professoriksi. Professuuriin liittyy kuitenkin paljon tutkimuksen ulkopuolista työtä ja hallintoa, joista en ole kovin kiinnostunut. Haluaisin pysyä tutkimusvirassa mahdollisimman pitkään; tämä on unelmatilanne.

Kotona Teija Kujala elää kahden kiireisen aikuisen toisiaan risteävää elämää paljon matkustavan tietoliikenneinsinöörimiehensä kanssa. Vaikka töistä ei kotona puhuta kovin paljon, sekin onnistuu tarpeen tullen: aviomies on muutaman kerran päässyt Teijan artikkelien ja apurahahakemusten maallikkotarkastajaksi.

Nuorena ylioppilaana Teijalla oli mielessään psykologian lisäksi toinen mahdollinen opiskelupaikka: Taideteollinen korkeakoulu. Se vaihtoehto hävisi, mutta innostus taiteeseen ja maalaamiseen on säilynyt - enimmäkseen kuitenkin piilevänä - tähän päivään saakka. Nytkin kotona odottavat uudet maalausvälineet.

- Välillä on hyvä tehdä sellaista, mikä on hyvin erilaista kuin oma työ. Niin saa ajatukset irti työasioista ja jaksaa sitten keskittyä arkisiinkin asioihin paremmin.


 


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Teija Kujala
Ikä
: 38
Arvo: kognitiivisen neurotieteen dosentti, tutkija
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Tutkijakollegium / kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö
Tutkimusala: aivotoimintojen muovautuminen ja puheen ymmärtäminen
Harrastukset: maalaaminen
Mielikuva hyvästä tutkijasta: "Ennakkoluuloton, järkevällä tavalla kunnianhimoinen, nöyrä, luova ja looginen."


Tutkii tätä
Teija Kujala tutkii äänen ja pu-heen havaitsemista sekä niiden häiriöitä ja kuntoutusta Helsin-gin yliopiston tutkijakollegiumis-sa ja kognitiivisen aivotutkimuk-sen yksikössä. Hänen tutkimus-taan rahoittavat Euroopan tie-desäätiö ja Suomen Akatemia.


Työ on osin perustutkimusta, jossa selvitetään, miten aivot havaitsevat äänteitä ja millaisia havaitsemishäiriöitä liittyy esi-merkiksi afasiaan, autismiin ja lukihäiriöön. Sillä on myös suoria sovellusmahdollisuuksia muun muassa lukihäiriön ja muiden havaintohäiriöiden kun-toutuksessa. Kujalan ohjauksessa on tätä nykyä kolme väitöskirjaa teke-vää jatko-opiskelijaa, joiden tut-kimukset liittyvät hänen alaansa.


Yhteistyökumppaneita on noin kymmenessä suomalaisessa ja viidessä ulkomaisessa laboratoriossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla