Teksti: Maria Korteila

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Moni suosii luomutuotteita siksi, että luomutuotannossa eläimet otetaan paremmin huomioon kuin tehotuotannossa. Voivatko luomutuotannon eläimet oikeasti paremmin?

Koska eläimiltä ei voi kysyä suoraan, niiden hyvinvoinnin arvioiminen on ihmisen käsissä. Se on hankalaa.

Ensin tulisi määritellä, mitä hyvinvointi on. Sen jälkeen, miten sitä voi mitata. Kummastakin on monenlaisia näkemyksiä. Myös luomuliikkeen sisällä käy kiivas keskustelu siitä, mikä on eläimelle hyväksi.

Terveys, käytös vai tuotos?

Monissa tutkimuksissa hyvinvointi rajataan lähinnä fyysiseen terveyteen, koska se on helpoin mitata. Toisissa keskitytään enemmän eläimen käyttäytymiseen, joka paljastaa niin sairaudet kuin muut hyvinvoinnin epäkohdat.

Yksi mittari on tuottavuus: hyvinvoiva tuotantoeläin tuottaa enemmän tai parempaa kuin huonosti voiva eläin.

Joka tapauksessa määritelmien valinta ja erilaiset painotukset vaikuttavat arvioihin paljon.

Koska yleispätevää, objektiivista tutkimustapaa ei ole, tieteellisiä tutkimuksiakin on niukalti. Enemmän on katsauksia, joissa todetaan, että eläinten hyvinvointia ja tuotantotapoja on tutkittava lisää. Huomautus koskee myös Suomea, sillä meillä ei ole vertailtu eri tuotantotapojen vaikutusta eläinten hyvinvointiin.

Hoitajat avainasemassa

Monet yksittäiset tutkimukset Euroopassa ovat päätyneet melko laihaan lopputulokseen. Ne summaavat, että luomussa eläin voi "ainakin yhtä hyvin" tai "ei yleensä huonommin" kuin tavallisessa tuotannossa. Joissakin eläinten on nähty voivan "paremmin", mutta paljon on myös tutkimuksia, joiden tulokset ovat keskenään ristiriitaisia.

Eläinten hyvinvoinnin tilaa eurooppalaisessa luomutuotannossa kartoitti EU:n monivuotinen Safo-hanke. Useista yksittäistutkimuksista syntyi päätelmä, että yksittäisten tilojen välillä on suurempia eroja kuin tuotantotapojen välillä.

Kaiken tämän perusteella vastaus kysymykseen, voiko luomukarja paremmin kuin tehokarja, on kyllä ja ei. Käytännössä eläinten hyvinvointi riippuu kaikkein eniten siitä, kuka niitä hoitaa – oli tuotantotapa mikä tahansa.

Vaikka luomutuotannon periaatteet lupaavat eläimille parempaa vointia, säädökset eivät ole kuin ruokaresepti, jota voi noudattaa kirjaimellisesti. Ne ovat ohjenuoria, joista jokainen tilallinen tekee oman tulkintansa ja omat käytännön ratkaisunsa. Esimerkiksi ulkoilumahdollisuus auttaa eläintä vain silloin, kun se on järjestetty niin, että eläin osaa tai uskaltaa käyttää sitä hyväkseen.

Luomussa omat ongelmansa

Luomutuotannossa vältetään tehotuotannon aiheuttamia sairauksia, mutta siinäkin esiintyy hyvinvointiongelmia. Monissa tutkimuksissa on havaittu, että luomutuotannon eläimillä on selvästi enemmän loistartuntoja. Ne ovat seurausta mahdollisuudesta ulkoiluun ja osin siitä, ettei ennalta ehkäisevää lääkitystä sallita.

Loisia on monenlaisia. Pahimmillaan tartunta voi aiheuttaa neurologisen sairauden ja eläimen kuoleman, miedoimmillaan eläin itse ei loisia edes huomaa – mutta tuottajalle saattaa koitua menetyksiä, jollei eläin esimerkiksi kelpaa teuraaksi.

Myös loisongelma on tilakohtainen: huolellisella hoidolla se on hallittavissa eikä uhkaa eläinten hyvinvointia.

Toinen ongelmanaiheuttaja on se, että eläimet ovat tehotuotantoa varten kasvatettuja lajeja. Etenkään pienessä Suomessa ei ole mahdollista kasvattaa kokonaan uusia lajeja luomutuotantoon.

Nopeasti kasvavat eläimet saattavat kärsiä ravinteiden puutteesta, joka johtuu luomurehun säädellystä koostumuksesta. Lisäksi esimerkiksi Ruotsissa on havaittu, että luomuporsailla on paljon jalkaongelmia. Rotu ei ole tottunut ulkoiluun, johon sillä nyt on mahdollisuus.

Luomun edut:Eläinten vointi +Eläinten hoito + -Eläinten terveys + -Lähteitä: H-M. Lahtinen, Voiko luomulehmä paremmin? Itä-Suomen Yliopisto 2011

M. Vaarst et al., Animal Health Challenges and Veterinary Aspects of OrganicLivestock Farming Identified Through a 3 Year EU Network Project.The Open Veteninary Science Journal 2008

M. Hovi et al., Animal health and welfare in organic livestock production in Europe: current state and future challenges. Livestock Production Science 2003

S. Thamsborg et al., Parasite problems in organic livestock and options for control. Journal of Parasitology 2003

Luomueläimet elävät väljemmissä ja virikkeellisemmissä tiloissa kuin tuotantoeläimet yleensä. Ympäristö suosii lajinmukaista käyttäytymistä, vapaata liikkumista ja ulkoilua. Rehu on pääosin luomua. Ennalta ehkäisevä lääkintä on kielletty.

LuomuporsasEi saa pitää ahtaassa, kääntymisen estävässä karsinassa.Pitää olla mahdollisuus tonkiaja ulkoilla.

LuomukanaKanalassa ikkunat ja ulkoilumahdollisuus.Munii pesiin, nukkuu orsilla.Neliömetriä kohti enintään kuusi munijaa;tavallisessa kanalassa yhdeksän.

LuomulehmäNavetassa voi liikkua vapaasti.Tilaa vähintään kuusi neliömetriä eläintä kohti.Vasikalle juotettava oman tilan luomumaitoa.Luomupelto säästää luontoa. Säästääkö se?

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018