Säästää luontoa. Säästääkö se?

Teksti: Mikko Puttonen

Säästää luontoa. Säästääkö se?

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Kaikissa viljelytavoissa pellolle toimitetaan ravinteita muodossa tai toisessa, jotta viljelykasvit saisivat puhtia kasvuunsa. Osa typestä ja fosforista kuitenkin huuhtoutuu veden mukana järviin, jokiin ja mereen. Sen seurauksena vedet rehevöityvät. Tätä pidetään maatalouden pahimpana ympäristöhaittana.

Tavanomaisessa maataloudessa viljelijä levittää pelloille teollisesti valmistettuja väkilannoitteita sekä kotieläinten lantaa. Luomussa keinotekoiset lannoitteet on kielletty, ja niiden sijasta käytetään lantaa sekä typpeä sitovia kasveja, kuten apilaa. Ne muokataan maan sisään, mistä viljelykasvit voivat hyödyntää typen kasvuunsa.

Kumpi tapa lannoittaa tuottaa vähemmän typpipäästöjä?

Tulos riippuu laskentatavasta. Tutkimukset osoittavat, että luomumailta valuu hehtaaria kohti selvästi vähemmän typpeä kuin tavanomaiselta pellolta. Kuitenkin etu lähes häviää, jos päästöt lasketaan tuotosta kohti. Luomumenetelmä näet antaa pienemmät sadot.

Päästövertailua ovat Suomessa tehneet MTT:n tutkijat Toholammin ja Jokioisten koetiloilla jo yli kymmenen vuotta. Tutkimuksen luomupalstoilta huuhtoutui hehtaaria kohden 11–29 prosenttia vähemmän typpeä kuin tavanomaisilta. Sadot jäivät kuitenkin niistä jälkeen 12–40 prosenttia.

Kokeissa ei edes otettu huomioon, että luomukiertoon kuuluvat avokesantojaksot. Niinä pelto ei tuota satoa lainkaan mutta typpeä huutoutuu tavallista enemmän, koska sitä pellosta ottavat kasvit puuttuvat. Siksi avokesannointikin kaventaa luomun päästöetumatkaa.

MTT:n professorin Eila Turtolan mukaan luomun suurin etu on kotieläinten lannan tarkka hyödynnys. Luomuun kuuluu kasvinviljelyn ja karjanpidon yhdistäminen, jolloin lanta on helppo kierrättää takaisin pellolle kasvien ravinteeksi.

Lanta olisi syytä saada tehokkaampaan käyttöön myös tavanomaisessa tuotannossa, mutta siinä Suomi on jakautunut selvästi vilja- ja kotieläinalueisiin. Kotieläintiloilla lantaa on liiankin kanssa, samalla kun viljanviljelyssä joudutaan turvautumaan lannoitteisiin.

Luomulehmä ekoa, samoin tavallinen ruis

Ilmastonmuutoksesta huolehtiva kansalainen juo luomumaitoa ja syö luomukinkkua mutta nauttii niiden kanssa tavallista ruisleipää. Näin voi päätellä suomalaisista tutkimuksista, joissa on vertailtu näiden elintarvikkeiden aiheuttamia hiilijalanjälkiä.

Maidon tuotannossa luomu säästää ilmastoa enemmän kuin tavanomainen. Suomen ympäristökeskuksen Syken erikoistutkija Juha Grönroos työtovereineen on laatinut elinkaariarvion, jonka mukaan maitolitraa kohti pääsee tavanomaisessa tuotannossa puolet enemmän kasvihuonekaasuja kuin luomussa. Syynä on suurempi lannoitemäärä ja siitä aiheutuvat typpioksiduulipäästöt.

Laskelma puhuu Grönroosin mukaan luomunaudanlihankin puolesta. Luomu voitti myös, kun Esa Aro-Heinilä vertasi MTT:ssä tavallisen ja luomujoulukinkun ekotehokkuutta. Kymmenkiloisen luomukinkun tuottamiseen kuluu viitisen prosenttia vähemmän energiaa kuin peruskinkun.

Tavanomaisen kinkun ekotehokkuutta rasittavat kemialliset lannoitteet ja rehuna käytetyn soijapavun pitkä kuljetusmatka Yhdysvalloista. Luomun ekotehokkuutta taas nakertaa 30 prosenttia tavanomaista pienempi rehusato. Lisäksi luomusiat vievät enemmän tilaa.

Tavanomaisesti tuotetusta ruisleivästä on puolestaan ilmastolle vähemmän haittaa kuin luomusta, selvisi Grönroosin ja kollegoiden tekemästä elinkaariarviosta. Luomuruisleipäkilon valmistuksessa ilmoille pääsee jonkin verran enemmän kasvihuonekaasuja kuin tavallisen leivän tuotannossa.

Syynä ovat luomurukiin heikommat sadot. Vaikka päästöt ovat luomuviljelyssä hehtaaria kohden pienemmät, tilanne kääntyy luomun tappioksi, kun päästöt lasketaan tuotosta kohti ja otetaan huomioon viherlannoitusjaksot päästöineen.

Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa luomuviljely pärjää hyvin, kun päästöt lasketaan hehtaarilta, mutta etu tuppaa katoamaan tuotokseen suhteutettuna. Tällaisia tuloksia on sekä vilja- että karjatiloilta.

Luomutilan hiilijalanjälkeä pienentää se, ettei teollisesti valmistettuja lannoitteita käytetä. Ilmastokuormaa taas kasvattaa rikkakasvien torjunta koneellisella maanmuokkauksella sekä karjan kuitupitoisempi rehu, joka saa eläimet tupruttamaan enemmän metaania sisuksistaan.

Kasvien runsaus siunaus ja kiusa

Luomupelloilla kuhisee tavallista enemmän ja monipuolisempaa elämää. Useista erillisistä tutkimuksista tehdyn analyysin mukaan lajimäärä luomupelloilla on keskimäärin 30 prosenttia ja eliörunsaus 50 prosenttia suurempi kuin tavanomaisilla pelloilla.

Moninaisuus näkyy etupäässä pellolla ja sen kasvivalikoimassa. Juuri pellollahan tavanomaisen viljelyn torjunta-aineet tekevät hävitystään. Pientareille niitä ei saa Suomessa ruiskuttaa.

Myös luomun monipuolisempi viljelykierto sallii useampien kasvien kukoistaa. Viljan kanssa vuorottelee apilaa tai muuta nurmea, mutta tavanomaisessa viljelyssä pelloilla kasvaa useammin samaa kasvia vuodesta toiseen.

Peltokasvien moninaisuus ei ole vain siunaus, sillä se tietää myös rikkakasvien runsautta. Luomufarmareita onkin siirtynyt takaisin tavanomaiseen viljelyyn, kun he ovat väsyneet taistelemaan rikkakasveja vastaan.

Valuuko kasvimyrkky vesistöihin?

Luomussa vältetään siis kemiallisia torjunta-aineita, mutta Suomessa ei ole pidetty tarpeellisena huolestua ympäristön torjunta-ainejäämistä tavanomaisessakaan viljelyssä. Rikkakasvien torjunta-aineita käytetään nimittäin meillä vähemmän kuin eteläisemmissä maissa, ja helpoimmin huuhtoutuvat aineet on kielletty.

Luomu saattaa kuitenkin olla hieman tavanomaista turvallisempaa siksi, että luomussa ei käytetä glyfosaattia. Se on suosituin kasvintorjunta-aine, ja sitä on pidetty harmittomana, mutta se ei hajoakaan maaperässä niin helposti kuin on luultu. Esimerkiksi kuivuuden takia sitä voi jäädä maaperään. Riskinä on, että sitä voi huuhtoutua vesistöihin ja kulkeutua eliöihin ja ihmisiin. – Glyfosaatista ei tiedetä tarpeeksi, sanoo professori Eila Turtola.

– Jos se osoittautuu riskiksi, sitä ei ole helppo korvata millään. Pari vuotta sitten argentiinalainen tutkimusryhmä havaitsi glyfosaatin vaurioittavan sammakon alkioita. Ainetta valmistava yhtiö Monsanto vastasi, että tutkimuksessa käytetyt annokset ovat epärealistisia ja että samoilla pitoisuuksilla myös kofeiini aiheuttaa epämuodostumia kanan alkioissa.

Kuhinaa tavallisillakin pelloilla

Villien kasvien lisäksi luomupelloilta löytyy enemmän lintuja sekä niveljalkaisia, kuten perhosia ja hämähäkkejä, kertovat maailmalla tehdyt tutkimukset.

Lintujen määrään ja kirjoon näyttää kuitenkin vaikuttavan enemmän tilojen koko kuin viljelytapa: siivekkäät pitävät pienestä. Luomutilatkin voivat olla isoja.

Suomessa tulokset luomun puolesta eivät ole niin ilmeiset kuin muualla. Rikkakasvit kyllä kukoistavat, mutta hyönteisille ja linnuille koituvista hyödyistä on vähemmän näyttöä.

Pientareilla pörräävien kimalaisten ja perhosten lajimäärissä ei ole havaittu mainittavia eroja. Siivekkäitä lajeja kiinnostaa enemmänkin se, mitä on pellon ulkopuolella, kuin mitä löytyy pelloilta. Pientareet taas eivät luomutilojen liepeillä eroa tavanomaisten peltojen ympäristöstä.

Lintuja lentelee yhtä paljon luomupeltojen kuin tavallisten yllä. Poikkeuksena ovat töyhtöhyyppä ja kiuru, jotka pesivät pelloille. Nämä hyötyvät kesannoista, jotka kuuluvat luomun viljelykiertoon.

Maakiitäjäiskuoriaisille on havaittu kelpaavan pellon kuin pellon. Nekin tosin pitävät viherkesannosta.

Myös tavanomaisessa viljelyssä voi lisätä luonnon monimuotoisuutta, muistuttaa erikoistutkija Terho Hyvönen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta MTT:stä. Ympäristötuilla viljelijöitä voidaan kannustaa pitämään peltoja viherkesannolla, mistä monenlaiset eläväiset ilahtuvat.

Suorakylvö on yksi tavanomaisen viljelyn muoto, josta esimerkiksi lierot tykkäävät. Suorakylvössä maata ei muokata, joten lierot voivat rauhassa kaivella käytäviään. Menetelmän varjopuolena on kasvinsuojeluaineiden runsas käyttö.

Voi torjua maan köyhtymistä

Maaperä pitää siitä, että siihen on sekoittunut runsaasti eloperäistä ainesta. Näin ravittu maa torjuu eroosiota ja tarjoaa­ oivan ympäristön eliöille. Orgaanisen aineksen mukana hautautunut hiili on myös poissa ilmakehää lämmittämästä. Gentin yliopiston tutkijoiden mukaan luomupelto sisältää keskimäärin 6,4 prosenttia runsaammin eloperäistä ainesta kuin tavanomaisesti viljelty pelto.

Maaperä vahvistuu luomuviljelyssä käytetystä viherlannoituksesta. Koska väkilannoitteita ei käytetä, viljelykasvien kasvua ryydittävä typpi pitää upottaa peltoon muilla keinoin: levittämällä lantaa sekä kasvattamalla typpeä ilmasta nappaavia kasveja.

Esimerkiksi viisivuotiseen luomun viljelykiertoon kuuluu pitää pelto pari kolme vuotta kasvamassa typpeä sitovaa apilaa ja nurmea. Kun pelto kynnettään, kasvipeite kääntyy maan sisään. Näin maahan kertyy eloperäistä ainesta.

Luomun etu tavanomaiseen viljelyyn nähden on havaittu ulkomaisissa tutkimuksissa. Esimerkiksi monin paikoin Euroopassa on havahduttu maaperän köyhtymiseen.

Sen sijaan Suomessa viljelytapojen ei ole havaittu vaikuttavan maaperään eri tavoin eikä maaperäeliöstössä ole havaittu suuria eroja luomun eduksi. Mullassa viihtyvät ötökät pitävät siitä, että maassa on paljon eloperäistä ainesta, ja sitä Suomen peltomaissa riittää, olipa kyse tavanomaisesta tai luomupellosta.

Luomun edut:typen sidonta +maidon ekotehokkuus +ruisleivän ekotehokkuus −torjunta-aineiden vähyys +Linnut maailmalla +Suomessa 0Maaperä maailmalla +Suomessa 0

Luomutuotannossa ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita eikä teollisesti valmistettujalannoitteita.

Lähteitä: Professori Eila Turtola, MTT, erikoistutkija Terho Hyvönen, MTT, erikoistutkija Juha Grönroos, Syke, Luomu 50 -raportti. MTT 2012

Koen Mondelaers, Joris Aertsens ja Guido Van Huylenbroeck, A meta-analysis of the differences in environmental impacts between organic and conventional farming. British Food Journal 2009

Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö. Syke 2000

Luomupellot suomessa Viljelyalasta 8 %, 182 000 hehtaaria.Noin 4 000 luomutilaa, 6 % kaikista maatiloista.Siirtymä tavallisesta pellosta luomuksi vie kolme kasvukautta. Jos koko maa ruokittaisiin luomusti, tarvittaisiin peltoa 2,2 miljoonaa hehtaaria. Se on lähes koko nykyinen peltopinta-ala ja 600 000 hehtaaria enemmän kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017