Toukokuussa itäsuomalainen nimikkosutemme pyöräytti kauan odotetun ensipentueensa. Tutkijat ovat seuranneet Lupusuden ja Lasun karttunutta perhettä vasta etäältä, radiopantojen välityksellä.


TEKSTI:Jani Kaaro

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toukokuussa itäsuomalainen nimikkosutemme pyöräytti
kauan odotetun ensipentueensa. Tutkijat ovat seuranneet
Lupusuden ja Lasun karttunutta perhettä vasta etäältä, radiopantojen välityksellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 


Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2003

Kuvitelkaa viheliäisin ryteikkö, jota tämä EU:n pohjoinen kolkka päällään kantaa, kuvitelkaa tuskastuttava hellepäivä, silmiin tälläytyvät pienet kärpäset, surisevat paarmat ja kumisaappaat täyteen männynneulasia. Ympärillä levittäytyy joka puolella vaikeakulkuista rääseikköä, joka ei koskaan tule tuottamaan suomalaisen kansantalouden kassaan senttiäkään. Illan tullen tämä pohjoismainen versio bambuviidakosta humisee mustanaan mäkäröitä ja hyttysiä.

Täällä, keskellä tätä epäesteettistä ja epäekologista kaaosta, juhlitaan tärkeää perhetapahtumaa: Lupususi, Tiede-lehden nimikkosusi, viettää ensimmäistä kesäänsä äitinä.

Tutkimusmestari Seppo Ronkainen osoittaa maahan pienen ojan penkereellä. Totta vie, siinä on kuoppa.

- Tässä on Lupusuden synnytyspesä, sanoo Ronkainen.

Synnytyspesä on eri asia kuin oikea pesä. Poikaset viettävät synnytyspesässä vain kolme-neljä ensimmäistä viikkoa, minkä jälkeen emo siirtää jälkikasvunsa pysyvämpään paikkaan.

- Joskus synnytyspesä voi olla vain painauma kuusen alla. Pysyvä pesä perustetaan varjoisaan kivikkoon tai tiheikköön lähelle jokea, ojaa tai muuta juomapaikkaa, Ronkainen kertoo.

Lupusuden todelliselle pesälle on pitkä matka, ja toistaiseksi emohukkaa tyydytään seuraamaan metsäautotieltä radiolähettimen avulla. Radiolähettimen piippi kertoo lähinnä sen, onko Lupususi pesällä vai metsästysmatkalla. Suomalaisten susitutkijoiden filosofiaan kuuluu, ettei sutta koskaan häiritä pesällä. Vielä ei siis tiedetä, montako poikasta Lupusudella on.

Tarkempia tietoja pohjoissavolaisen korpiseudun tärkeimmästä perhetapahtumasta saataneen vasta myöhemmin syksyllä, kun poikaset liittyvät emojensa mukaan metsästysretkille ja niistä saadaan näköhavaintoja.

Metsäautotieltä löytyy muitakin merkkejä Lupusuden ja Lasu-puolison elämänmenosta kuin radiolähettimen yksitoikkoinen piip.

- Tässä on suden jälkiä, Ronkainen osoittaa. Jäljistä näkee, että vauhti on ollut kova ja hiekkamaa on ruopsunut askelien alta. Sudet ovat juosseet sellaista siksakkia, että takaa-ajon kohteena on täytynyt olla jänis.

- Näyttää siltä, että jänis on päässyt pakoon, Ronkainen kummastelee.

Silmäpuolen sukua

Lupusudella lienee nyt kaikki hyvin. Tällainen onnentila ei kuitenkaan alussa vaikuttanut mitenkään selvältä. Siksi onkin paikallaan kerrata Lupusuden tarina.

Lupusuden juuret voidaan kartoittaa kahden sukupolven päähän. Sen isovanhemmat löytyvät sotkamolaisesta Silmäpuolen ja Vaalean Naaraan laumasta.

- Silmäpuoli on suurin pantasutemme, Ronkainen kertoo. Vaalea Naaras taas on pieni mutta edustaa kaunista vaaleaa värimuunnosta. Niiden lauma on ollut yksi tarkimmin seuratuista koko Suomessa.

Silmäpuolen ja Vaalean Naaraan laumasta irtautuneilla jälkeläisillä ei ole ollut onnea. Orion perusti Sonkajärvelle oman lauman, mutta se tapettiin. Tänä vuonna Millan ja sen puolison ruumiit pullahtivat Oulun seudulla esiin merestä.

- Nekin oli tapettu; painot jaloissa, Ronkainen huokaisee.

Positiivisena poikkeuksena on kuitenkin Nemon ja Nadjan johtama Nurmeksen lauma. Nemo on Silmäpuolen ja Vaalean Naaraan jälkeläinen, Nadjan alkuperää ei tunneta. Ne elävät niin syvällä korvessa, ettei niillä ole koskaan ollut mitään kahnauksia ihmisten kanssa.

Vasta näiden vaiheiden jälkeen päästään Lupusuteen. Se on Nemon ja Nadjan jälkeläinen, joka syntyi vuonna 2000. Samaan katraaseen kuului ainakin velipoika Valeri. Molemmat pannoitettiin vuonna 2001, minkä jälkeen niiden elämää on seurattu tiiviisti.

Modernin oloinen nuoruus

Lupusuden vaiheisiin kuuluu kapinointia, epäröintiä, puolison hakua ja pettymyksiä kuin modernilla naisella ainakin.

Se esimerkiksi kieltäytyi aluksi hoitamasta Nadjan ja Nemon uutta pentuetta ja sen sijaan vaelteli omia polkujaan. Nämä polut johtivat sen Sotkamoon isovanhempien lauman reviirille juuri niihin aikoihin, kun Silmäpuoli ja Vaalea Naaras olivat alkaneet tappaa lampaita.

Vasta loppukesällä Lupususi suostui lastenlikaksi vanhempiensa uusille jälkeläisille mutta hoiti silloin työnsä mallikelpoisesti.

Seuraavana talvena Lupususi teki jälleen omalaatuisen tempauksen vaeltamalla Pohjois-Savoon sadan kilometrin päähän kotiseudultaan, nykyiselle reviirilleen.

Alueella oli ennestään kaksi susilaumaa, yksi Juutinsalossa, toinen Rautavaaralla. Lupususi asettui näiden laumojen väliin ja teki tiuhaan retkiä molempien naapureiden alueelle. Sutemme osoitti melkoista uhmakkuutta, sillä yhteentörmäys vieraan lauman kanssa olisi saattanut käydä kohtalokkaaksi.

Samoihin aikoihin myös velipoika Valeri karisti synnyinseutunsa tomut jaloistaan. Se jolkutti radiovastaanottimen ulottumattomiin Venäjälle ja on siellä pysynyt.

Ensimmäisen sinkkujoulunsa Lupususi vietti kiimaisena ja yksin. Kevättalvella ilmaantui vihdoin puolisoehdokas, komea Late Rautavaaran laumasta. Odotukset olivat suuret, mutta Late osoittautui liian nuoreksi ja kokemattomaksi; Lupususi etsi aikuista urosta isolla uulla. Late paineli takaisin Rautavaaran laumaan, ja sankarittaremme jäi taas yksin.

Seuraavan kevään ja kesän aikana Lupususi vaelteli ahkerasti ja uhkarohkeasti vierailla susireviireillä. Sillä oli selvästi haku päällä. Vihdoin seuraavana talvena ilmaantui Lasu, persoonallisen näköinen uros, ja Lupususi sai vihdoin kumppanin.

Tämän kimppaanmenon seurauksena Pohjois-Savoon on nyt syntynyt uusi susilauma. Ronkainen kehuu Lupusutta hyväksi äidiksi, joka on vartioinut jälkeläisiään erittäin tiiviisti.

- Se on melkein aina pesällä.

Lasu hoitaa metsästyksen.

Soitetaan sudelle

Ronkaisen mielestä susien tulevaisuus näyttää ainakin tätä nykyä melko valoisalta. Kaikki elossa olevat sudet Silmäpuolen ja Vaalean Naaraan klaanista ovat lisääntyneet onnistuneesti tänä kesänä. - Silmäpuolella ja Vaalealla Naaraalla on taas uusi pentue, Ronkainen sanoo. Nemolla ja Nadjalla on peräti viisi pentua, ja niistä on saatu jo näköhavainto.

- Kunhan petoviha ei missään taas leimahtaisi, toivoo Ronkainen.

Susien seurantakin on helpottunut, kun monet sudet ovat liittyneet GPS-pantojen kautta maailmanlaajuiseen tietoverkkoon. Sen sijaan, että Ronkainen viettäisi kaiken aikansa maastossa, hän voi soittaa susille puhelimella.

Susien pannassa on eräänlainen kännykkä, johon soitetaan Skotlannissa sijaitsevan GPS-keskuksen välityksellä. Muutaman tunnin kuluttua soitosta Ronkainen saa tietokoneruudulleen kaikki tiedot, jotka panta on edellisten päivien aikana kerännyt. Tietojen perusteella tutkijat voivat piirtää tarkan kartan susien kulkemista reiteistä. Muutaman päivän päästä susitutkija talsii saman reitin ja kerää ulostepalleroita ja raatoja sekä muuta tietoa susien käyttäytymisestä.

Entä mitähän GPS-pannat kertovat susien levittäytymisestä muuhun Suomeen?

- Yritystä näyttää olevan, Ronkainen sanoo. - Yksi on matkalla Oulussa, toinen jolkuttaa Närpiössä, ja kolmas on pitkällä Venäjän puolella.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


 


Lupusuden vaiheet nettisivuillamme: www.tiede.net/arkisto/


Sisältö jatkuu mainoksen alla