Kenties tuleva kotimme on lasitalo, joka lämmittää itsensä.
Sinne ajamme pitkin lasitietä, joka toimii aurinkovoimalana.



Sinne ajamme pitkin lasitietä, joka toimii aurinkovoimalana.




Kaipaamme yhteyttä luontoon, mutta arvostamme mukavuutta. Lasi tarjoaa melkein ideaalisen ratkaisun: turvassa kylmältä ja tuulelta voimme katsella metsää ja nauttia auringosta.

Venäläinen insinööri Eugen Zamjatin tutkiskeli 1920 romaanissaan Me, miltä äärimmäinen lasimaailma voisi näyttää. Vuonna 2500 ihmiset asuvat lasitaloissa lasikaupungissa, jota ympäröi vihreä lasimuuri.

Zamjatin kirjoitti kirjaansa aikana, jolloin yhdysvaltalainen keksijä ja lasitehtailija Irving Colburn oli kehittänyt teollisen menetelmän valmistaa tasolasia vetämällä kuumaa lasimassaa telojen yli.

Valmistustekniikka parani sitten nopeasti. Tärkeän edistysaskeleen otti 1950-luvulla brittiläinen Alastair Pilkington, joka keksi keinon valmistaa lasia sulan tinakerroksen päällä.

Halpa massatuotanto avasi lasille uusia sovelluksia, siitä tuli rakennusmateriaali. Lasiseiniä ja -kattoja on tullut koko ajan lisää, mutta se ei riitä.


Lasitie tuottaa energiaa

"- -  näin - - ajoteiden säteitä suihkuavan lasin", kuvaili tulevaisuuden liikenneympäristöä Zamjatinin kirjan sankari, matemaatikko D-503.

Sähköinsinööri Scott Brusaw Idahosta, Yhdysvalloista, uskoo vakaasti, että on mahdollista - ja jopa ekologisesti välttämätöntä - rakentaa lasinen ajotie.

Solar Roadways -yrityksen perustanut Brusaw ehdottaa, että peitetään tie lasipaneeleilla, jotka toimivat samaan aikaan aurinkokennoina. Kolmikerroksisen paneelin pintakerros on lujaa, karheapintaista ja läpinäkyvää lasia. Alla on aurinkokennoista koostuva kerros. Pohjakerroksessa kulkevat sähkö- ja tietoliikennekaapelit.

Aurinkoenergian tutkija Nate Lewis Kalifornian teknisestä korkeakoulusta Caltechista on laskenut, kuinka paljon maapinta-alaa Yhdysvallat tarvitsee tuottaakseen tarvitsemansa sähkön aurinkokennoilla, joiden hyötysuhde on kymmenen prosenttia.  Luku sattuu olemaan suunnilleen sama kuin moottoriteiden peittämä ala, eli 1,7 prosenttia maan pinta-alasta.

Tällä haavaa Brusaw etsii rahoittajia lasiteiden kehittämistä varten. Hänen ideansa tuntuu alkuun hullulta, mutta moottoriteiden meluaitoihin on jo pitkään asennettu aurinkopaneeleja. On tuhlausta, jos tie toimii vain ajoratana. Auringossa kuumeneva tienpinta on luonteva paikka kerätä aurinkoenergiaa ja luja lasi pintamateriaalina mainio.


Ikkunoita tehdään jo

Jos lasitie on vielä idea-asteella, niin rakennusten lasipinnat lisääntyvät vauhdilla ja saavat lisää ominaisuuksia.
Lämpöä eristävät ikkunat ovat tätä päivää, mutta kohta niistä saadaan energiaa.

Aurinkosähköä tuottavia ikkunoita osataan jo valmistaa. Esimerkiksi saksalainen lasinvalmistaja Glaswerke Arnold lupaa, että yhtiön energialasi Voltarlux tuottaa parhaimmillaan 60 kilowattituntia vuodessa neliömetriä kohti. Kohtuullisilla ikkunapinnoilla saa silloin jo sähköt valaistukseen ja kotielektroniikkaan.

Voltarluxissa lasin pinnalla on amorfisesta piistä tehty aurinkokenno, joka on saatu läpinäkyväksi käyttämällä hyvin pieniä piihiukkasia.

Australiassa Queenslandin teknisen korkeakoulun materiaalitutkija, professori John Bell lupailee aurinkosähköä keräävää lasitaloa. Lasissa käytetään titaanidioksidipinnoitetta, joka lisää valon absorptiota.

Pinnoite synnyttää samalla punertavan värivivahteen. Mahdammeko kohta katsella maailmaa ruusunpunaisten seinien läpi?


Laseissa muistettava kohtuus

Lasi on niin hyvä materiaali, että insinöörit ja arkkitehdit saattavat innostua läpinäkyvistä rakenteista liikaakin. Zamjatinin kirjassa lasimaailma osoittautuu pian epämiellyttäväksi paikaksi, josta löytyy myös lasinen kidutuskammio.

Kidutusta voi olla liikkuminen nykyisissäkin lasiympäristöissä. Esteettömien ympäristöjen suunnitteluun erikoistunut Jukka Jokiniemi, itse näkövammainen, väitteli viime vuonna Teknillisessä korkeakoulussa tohtoriksi moniaistisuudesta ja saavutettavuudesta rakennetuissa tiloissa. Hän varoittaa käyttämästä lasia huolimattomasti.

- Lasi on akustisesti huono materiaali, eikä se hivele tuntoaistiakaan,  Jokiniemi sanoo. 

- Läpinäkyvyys väärissä paikoissa johtaa vaikeuksiin; se voi pahentaa korkean paikan kammoa.
Jokiniemen mukaan ihminen ei luontaisesti osaa käsitellä läpinäkyvyyttä oikein. Kun näköaistimus ei tue tuntoa, esimerkiksi dementoituneiden ihmisten voi olla vaikea liikkua läpinäkyvien pintojen keskellä.

Zamjatinin Me tunnetaan varoitusteoksena, antiutopiana. Romaani viestittää, että kaikkea ei pidä tehdä yhdestä aineesta. Lasiakin pitää yhdistää taitavasti muihin materiaaleihin.

Lintukuolemille loppu

Lintutieteilijä, professori Daniel Klem Muhlenberg Collegesta Pennsylvaniasta arvioi, että yksinomaan Pohjois-Amerikassa kuolee laskematon määrä lintuja lentäessään päin lasia. Alin arvio on sata miljoonaa lintukuolemaa vuodessa, ylin miljardi.

Linnut lentävät päin lasia, jos takana on jotain kiinnostavaa. Sama harha syntyy, kun lasi toimii peilinä ja heijastaa maisemaa. Yöllä sisävalaistus lisää törmäysvaaraa.

Yksinkertaisin ratkaisu ongelmaan on luoda niin sanottua visuaa¬lista melua. Lasipinta jaetaan osiin palkeilla, ristikoilla tai lasiin tehdyillä kuvioilla.

Lasiseinän jakaminen toi hyviä tuloksia Swarthmoren yliopiston tiedekeskusrakennuksessa Pennsylvanissa: törmäykset miltei loppuivat.  Tarkkaa tietoa lintukolareista antoi nettikameraan yhdistetty tömähdystunnistin, jonka yhdessä Klemin kanssa suunnitteli tekniikan professori Carr Everbach.

Kun halutaan suuria, yhtenäisiä lasipintoja, on etsittävä muita ratkaisuja. Saksalaisen lasinvalmistajan Glaswerke Arnoldin Ornilux-lasi hyödyntää lintujen kykyä nähdä ultraviolettivaloa, jota ihminen ei havaitse.

Lintutieteilijä, tohtori Hans-Willy Ley Max Planck -instituutista testasi lintuja lentotunnelissa. Linnuista, jotka lensivät päin tavallista lasia, 76 prosenttia osasi välttää uv-säteitä heijastavaa Ornilux-pintaa.

 

Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.