Lihavuuskriisi helpottaa, jos elintarviketeollisuudelle säädetään rasvan ja sokerin varoituspakko. Ilman sitä valistunutkaan kuluttaja ei pysy perillä, mitä suuhunsa pistää.


varoituspakko. Ilman sitä valistunutkaan kuluttaja ei pysy perillä,
mitä suuhunsa pistää.


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2008



Arvatkaa, mitä ajattelin, kun kuulin idean määrätä ruoanvalmistajat kertomaan yksiselitteisesti, miten terveellisiä tai terveydelle haitallisia eri tuotteet lopulta ovat. Ajattelin: Yes! Tässä on mies, joka puhuu järkeä!

Mies on brittiläinen ravitsemusspesialisti Philip James, lihavuuden vastaisen taistelun maailmanjohtaja. Näin voi sanoa, sillä hän luotsaa Kansainvälistä lihavuudentutkimusseuraa ja maailman hoikistamiseen tähtäävää globaalia allianssia. Lisäksi hän istui vuosituhannen vaihteessa nokkamiehenä komiteassa, joka määritteli Yhdistyneiden kansakuntien tämän millenniumin terveystavoitteet.

Vuosittain helmikuussa järjestettävälle Yhdysvaltain tiedeviikolle hän on saapunut kertomaan, millaisin strategioin lihavuusepidemiaa hoidetaan ja pitäisi hoitaa.


Nykynäkemys aikansa elänyt

Philip James on hyvin tyytymätön nykymenoon. Yksin lähtökohta on väärä. Lihavuutta pidetään naiivisti henkilökohtaisena ongelmana, vaikka maailmassa on jo 1,7 miljardia ylipainoista ihmistä.

- Monet terveysalan viranomaiset ja päättäjät eivät ole tajunneet, että meitä lihottaa moderni elämäntapa. Ylipaino on evoluution kuluessa energian varastoimiseen kouliutuneen elimistön reaktio ruokavaliossa ja liikuntatottumuksissa tapahtuneisiin valtaviin muutoksiin.

Väärällä tolalla on myös neuvonta. Mantran lailla toistetut ohjeet, joiden mukaan päivittäisestä energiasta enintään kymmenen prosenttia saa olla peräisin sokereista ja saman verran elimistölle ilkeistä tyydyttyneistä rasvoista, ovat useimmille kuluttajille täyttä hepreaa. Valtaosa ihmisistä ei edes tiedä, mikä oma energiantarve on.

Kolmas kuoppa löytyy elintarvikkeiden tuoteselosteista. Jopa koulutetun, valistuneen kuluttajan on vaikea laskea syömisiään niiden perusteella. Jamesin mukaan ne onkin laadittu ravitsemusanalyytikoille, jotka ovat harjaantuneet arvioimaan ruokien energiasisältöä grammoina sataa grammaa kohti.

- Tällainen ravitsemusvalistus on auttamattoman tehotonta. Se yksinkertaisesti ylittää ihmisten ymmärryksen, James summaa.

- Maailman tukevoituminen jatkuu, ellei pikaisesti puututa perusluonteisiin syihin.


Kriisi kuin ilmastonmuutos

- Lihavuuden torjuntaan on käytävä yhtä tarmokkaasti kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan, sillä lihavuus koettelee maailman ihmisiä yhtä lailla kuin lämpeneminen maailman luontoa, James sanoo.

Useimmat ylipainoiset eivät näet kanna kuormaansa yhtään sen terveempänä kuin maapallo hiilidioksiditaakkaansa. Liiat kilot  kasvattavat riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, nivelrikkoon ja moniin syöpiin. Erityisen suuressa vaarassa ovat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kasvutalouksien ihmiset. Heidän elimistönsä on pitkään jatkuneessa niukkuudessa virittynyt erityiselle säästöliekille eikä siedä yltäkylläisyyttä senkään vertaa kuin meidän.




Sapiskaa myös elinympäristön suunnittelijoille


Philip James pistäisi remonttiin myös kaupunkisuunnittelun ja rakennusarkkitehtuurin. Ne ovat ratkaisuillaan vieneet ihmisiltä mahdollisuuden arkiliikuntaan.

Nykyinen normaalipainon säilyttämiseen tähtäävä ohje neuvoo liikkumaan vähintään 60 minuuttia päivässä. Kävelynä laskien suositus tarkoittaa 10 000 askelta. Normin täyttäminen on lähes mahdotonta urbaanissa ympäristössä, joka ei suosi kävelyä, ja rakennuksissa, joissa portaat on piilotettu näkymättömiin varauloskäytäviksi.





Juuret sadan vuoden takana

Elintapojemme siistimisen James aloittaisi elintarviketeollisuudesta, olkoonkin, ettei sitä rehellisyyden nimissä voi syyttää rasvaa ja sokeria suosivan trendin alullepanosta. Siitä vastuun kantaa - niin hullulta kuin kuulostaa - tiede.

Sata vuotta sitten terveystutkijat osoittivat, että maito, voi, liha ja sokeri ovat erinomaista ravintoa, sillä ne sisältävät runsaasti proteiineja, vitamiineja ja mineraaleja. Maailmansotien jälkeen kaikki läntiset kansakunnat panostivat tämän hyvän ruoan saatavuuteen. Syntyivät maataloustuet, massatuotanto ja elintarvikejätit. Kun markkinat täyttyivät ja kilpailu kiristyi, ruokatalot suuntasivat uusille apajille kehitysmaihin.

- Tämän kehityskulun hintaa maailma nyt maksaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elintarviketeollisuus on tehnyt parhaansa koukuttaakseen meidät ylensyöntiin. Voittoa tavoitellessaan se on loihtinut vastustamattomia makuja, suurentanut pakkauskokoja ja mainonnallaan sekoittanut jopa lasten päät, James ruotii.

Tästä syystä elintarviketeollisuus on nyt pakotettava kantamaan vastuunsa ja auttamaan ihmisiä painonhallinnassa.


Otetaan avuksi liikennevalot

Jos James saisi päättää, lapsille suunnattu ruokamainonta pantaisiin välittömästi kuriin ja kaikkiin tuotteisiin tulisi varoitusjärjestelmä, joka on yhtä helppolukuinen kuin ovat liikennevalot: vihreissä valmisteissa on rasvaa, sokeria ja suolaa turvallinen määrä, keltaiset menettelevät, mutta punaisilla arvot paukkuvat.

- Tiedän hyvin, että elintarviketeollisuus vastustaa ajatusta, koska se paljastaa kuluttajille, miten runsasenergiaista ruokaa he oikeasti marketeista ostavat. Tämä on kuitenkin ainoa toimiva tie rasvan ja sokerin käytön todelliseksi vähentämiseksi, James sanoo.

Hän esittää, että asian ottavat ajaakseen ravitsemus- ja terveysinstituutit ja parlamentaariset päätöksentekoelimet. Elintarvikejättien varaan keventämistä ei pidä jättää. Se tietää katastrofin jatkumista.

Ainakaan niiden nykyinen tuotekehittely ei lupaa hyvää. Tarjolle tuodut kalliit terveysvaikutteiset elintarvikkeet eivät pelasta maailmaa, jonka valtaväestö on liian varaton ostaamaan niitä. Sen turvaksi tarvitaan rasvan ja sokerin väistöohjeet ja pidemmällä aikavälillä kohtuuhintaiset kevytvalmisteet.


Suomi monessa hyvä

Sapiskan jälkeen James myöntää, että maailma on heräämässä. Hän on viime aikoina tavannut useita valtionpäämiehiä ja terveysministereitä, jotka jakavat hänen huolensa.

Eivätkä asiat kaikkialla ole aivan lohduttomassa jamassa. Muun muassa Suomi saa Jamesilta kiitoksia. Pohjois-Karjala-projekti on kuulu saavutuksistaan, ja meillä syödään kasviksia kohtalaisesti nerokkaan oivalluksen ansiosta: salaatti sisältyy lähes jokaiseen ateriaan ilman eri tilausta.

Työpaikka- ja kouluruokailu takaavat tasapainoisen lounaan, ja liikunta kuuluu koulujen opetussuunnitelmaan. Muutenkin me olemme aika aktiivista väkeä. Joka toinen suomalainen kuntoilee vähintään kolmesti viikossa.

Tyytyväisyyteen ei kuitenkaan kannata täälläkään tuudittautua. Naisista 40 prosenttia kantaa ylipainoa, miehistä jo kuusi kymmenestä, ja nuoristammekin joka kolmas painaa liikaa.

Kun tähän lisätään virvoitusjuomien ja makeisten kasvava kulutus, välipalojen ahminta ja kovien rasvojen ennallaan pysyttelevä käyttö, tulee mieleen: olisiko valtakunnallisen projektin paikka?



Tunnetko Suomen ravitsemussuositukset ja energiantarpeen ohjearvot?
www.mmm.fi/ravitsemusneuvottelukunta/Ravitsemussuositussivu.htm

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.