Miten täysin kyvytön voi olla huippulahjakas? Miten joku, joka ei osaa edes pukea itseään, voi puhua viittätoista kieltä, soittaa Tšaikovskia virheittä tai laskea päässään vuosisatojen takaisia viikonpäiviä? Häkellyttävistä kyvyistään kuulut savantit, lahjakkaat lahjattomat, ovat neurotutkimuksen suuri mysteeri. Varteenotettavin teoria tarjoaa taitojen selitykseksi aivojemme moduulirakennetta.



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Vuonna 1850 kenraali ja asianajaja James N. Bethune osti Georgian orjamarkkinoilta mustan naisen Charity Wigginsin. Kaupan mukana tuli ilmaiseksi Wigginsin nuorin lapsi, syntymäsokea, syvästi kehitysvammainen poika, jolla ei ajateltu olevan rahallista arvoa. Uudessa kodissaan poika kastettiin, ja hän sai nimekseen Thomas Greene Bethune.

Kun Tom oli viisivuotias, hän ei osannut sanoa sanaakaan eikä juuri kyennyt kävelemäänkään. Hän oli hyvin levoton, sai herkästi raivokohtauksia ja vaati jatkuvaa huolenpitoa. Tom ei osoittanut minkäänlaisia älyllisen tietoisuuden merkkejä lukuun ottamatta loputonta kiinnostusta ääniin. Hän rakasti kaikkia luonnon ääniä ja musiikkia. Hän kuunteli halukkaasti  kenraalin tyttärien pianoharjoituksia, ja jos hänet istutettiin pianon ääreen, hän sai aikaan kauniita melodioita.

Eräänä yönä Bethunen perhe heräsi salista kantautuviin pianon säveliin. Joku soitti pimeydessä täysin virheettömästi samoja klassisia kappaleita, joita kenraalin tyttäret olivat aiemmin päivällä harjoitelleet. Kenraali riensi saliin ja näki pienen Tomin pianon ääressä.

Kun Tomin lahjat paljastuivat, Bethune palkkasi ammattipianisteja soittamaan pojalle Beethovenia, Bachia, Chopinia, Verdiä, Rossinia ja muita suuria mestareita. Tom soitti kappaleet kuin vanha tekijä yhden ainoan kuuntelukerran jälkeen. Hän myös muisti kaikki kuulemansa sävellykset nuotilleen koko loppuelämänsä ja saattoi milloin tahansa kaivaa ne mielensä kätköistä. Hän kykeni soittamaan vasemmalla kädellä yhtä kappaletta, oikealla toista ja samalla laulamaan kolmatta. Lisäksi hän saattoi toistaa minkä tahansa keskustelun sanasta sanaan, vaikka ei ymmärtänyt sisällöstä mitään.


Kyvyt puhkeavat itsestään

Sokea Tom on ensimmäisiä tunnettuja esimerkkejä savant-oireyhtymästä, jossa syvästi kehitysvammaisessa ihmisessä puhkeaa odottamattomia lahjoja. Hänen jälkeensä maailma on saanut tehdä tuttavuutta lukuisten muiden aivan yhtä ällistyttävien ihmisten kanssa. Monet heistä ovat Tomin tavoin olleet musikaalisesti lahjakkaita, toisilla taas on ollut kielellisiä tai matemaattisia kykyjä, jotka ylittävät ihmisten normaalin kokemuspiirin niin korkealta, etteivät ne mahdu käsityskyvyn piiriin. Kuka meistä kykenisi luettelemaan piin lukuarvon 22 514 desimaalin tarkkuudella tai oppimaan uuden kielen muutamassa tunnissa?

Savantit eivät lakkaa kiehtomasta, sillä he asettavat kyseenalaisiksi rakkaimpia oletuksiamme. Olemme tottuneet ajattelemaan, että poikkeukselliseen lahjakkuuteen liittyy poikkeuksellista älykkyyttä. Savantit ovat kuitenkin usein älyllisesti niin kehittymättömiä, etteivät he kykene syömään tai pukeutumaan itsenäisesti tai edes puhumaan.

Ihailemme huippumuusikoita ja -matemaatikoita, koska he ovat itsepintaisesti kieltäytyneet maallisista houkutuksista ja jaksaneet vuosi toisensa jälkeen jalostaa omaa erityiskykyään. Savanteille kyvyt kuitenkin puhkeavat kuin itsestään, eikä niiden käyttäminen näytä vaativan heiltä minkäänlaista pinnistelyä. Heille soittaminen tai laskeminen on yhtä helppoa kuin hengittäminen.

Savantit harjoittavat taitoaan ahkerasti, mutta eivät tullakseen yhä paremmiksi muusikoiksi tai matemaatikoiksi, vaan koska he saavat tyydytystä itse tekemisestä. Savantti pianovirtuoosi ei ole kiinnostunut toisten soittotaidosta, eikä savantti muistihirmu välitä siitä, mitä toiset muistavat.


Useimmat ovat autisteja

Savantismi kytkeytyy vahvasti autismiin. Eri tutkimusten mukaan savanteista 70-80 prosenttia on autisteja, mutta maailmalta tunnetaan myös tapauksia, joissa savantismi liittyy johonkin muuhun kehitysvammaan tai on puhjennut epileptisten kouristusten jälkeen, päähän kohdistuneen iskun seurauksena tai dementian sivuoireena. Näiden savanttien kyvyt eivät kuitenkaan yleensä yllä autististen savanttien tasolle - tosin poikkeuksiakin löytyy.

Savantismitutkimuksen peruskysymyksiä on: miksi juuri autismi? Mikä puoli autismissa ruokkii savantismia?

Autismin tunnusomaisimpia piirteitä on välinpitämätön suhtautuminen toisiin ihmisiin. Monet autistit eivät lainkaan reagoi ihmisiin ympärillään. He eivät katso ketään silmiin eivätkä kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan. Saksalainen psykologi Therese Jolliffe, joka on itse autisti, on sanonut, että lapsena hän ei koskaan ajatellut vanhempiaan eikä lainkaan kaivannut heitä, jos he olivat poissa.

Toinen autismin ominaispiirre on taipumus rutiineihin ja viehtymys asioiden toistamiseen. Lapsena autistit saattavat loputtomasti avata ja sulkea leluauton ovea, ja aikuisena he tekevät joka päivä samat asiat samalla tavalla. Jolliffen mukaan tämä on reaktio kaoottiseksi koettuun ympäristöön. Jolliffe väittää, etteivät autistit sinänsä vetäydy pois ympäristöstään: he eivät ymmärrä, mitä se on, joten heillä ei ole mitään, mistä vetäytyä.

Autistit eivät myöskään ymmärrä kokonaisuuksia, mutta yksityiskohtiin he uppoutuvat pakkomielteisesti.

Tämä on johtanut niin sanottuun koherenssiteoriaan, jonka mukaan autistien havainnointi ja ajattelu on pirstoutunutta ja vailla kokoavaa komponenttia. Siinä missä tavalliset ihmiset näkevät metsän, autisti ehtii laskea kaikki puut mutta ei ollenkaan ymmärrä, mitä metsä on. Monet tutkijat uskovat, että tässä heikossa koherenssissa on idullaan savantismin siemen.


Kielinero kääntää käsittämättä

Hyvä esimerkki heikosta koherenssista on kehityspsykologian kahden brittipioneerin, Beate Hermelinin ja Neil O\'Connorin, tutkima viisikymppinen Christopher, jota he kutsuvat eläväksi sanakirjaksi.

Christopher on älykkyydeltään kahdeksanvuotiaan tasolla, mutta osaa puhua, lukea, kirjoittaa ja kääntää tanskaa, hollantia, suomea, ranskaa, saksaa, kreikkaa, hindiä, italiaa, norjaa, puolaa, portugalia, venäjää, espanjaa, ruotsia, turkkia ja walesia. Hän omaksuu uusia kieliä pelkästään seuraamalla keskustelua tai radio-ohjelmaa tai lukemalla lehteä. Hän saa valtavaa tyydytystä kaikesta, mikä liittyy kieliin, ja hän kykenee vaihtamaan milloin tahansa kielestä toiseen.

Christopherin kielitaito on kuitenkin omalaatuinen. Vaikka hän kykenee kääntämään minkä tahansa virkkeen espanjasta saksaan tai suomesta kreikkaan, hän ei aina ymmärrä, mitä sanoo. Hän toimii kuin tietokoneohjelman sanakirja. Hän tuntee loputtomasti yksittäisiä sanoja, mutta ei tajua kielikuvia eikä sävyjä. Hän tekee paljon virheitä, mutta ei itse huomaa niitä.


Toimii kuin pieni lapsi

Christopherin toimintastrategiaa voi ymmärtää ajattelemalla kielen opettelua yleensä. Kun pienet lapset totuttelevat äidinkieleensä, he omaksuvat uusia sanoja vaivattomasti ja oppivat käyttämään niitä oman kielensä kieliopillisen järjestelmän mukaisesti. Tämän jälkeen puhuminen on heille yhtä luonnollista kuin linnulle lentäminen.

Kun he myöhemmin koulussa opettelevat vierasta kieltä, heidän täytyy vaihtaa kieliopillisen järjestelmänsä asetuksia, ja tämä tuottaa monille vaikeuksia. Tietokonekielellä ilmaisten heidän on asennettava kiintolevylleen ohjelma tai käyttöjärjestelmä, joka sisältää vieraan kielen kieliopin.

Tämä Chistopherilta puuttuu kokonaan. Hän on säilyttänyt lapsen rajattoman kyvyn omaksua uusia sanoja, mutta sijoittaa ne vanhaan kieliopilliseen järjestelmäänsä, englantiin. Vaikka hän tietää, mitkä sanat eri kielissä vastaavat toisiaan, englannin rakenteilla ne eivät aina yhdisty mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämän vuoksi Christopher oppii pikemmin uusia sanoja kuin uusia kieliä. Sanat ovat hänelle kuin digitaalisia koodeja tai pikseleitä, jotka ovat keskenään vaihdettavissa.


Kalenterinlasku yleisintä

Ylivoimaisesti suurin osa autistisista savanteista on niin sanottuja kalenterinlaskijoita. He kykenevät yleensä silmänräpäyksessä vastaamaan, mikä viikonpäivä oli 10. helmikuuta 1976. Kun heiltä kysytään, mistä he voivat sen tietää, vastaus on: "Minä vain tiedän."

Kalenterinlasku alkaa yleensä varhaisella iällä, ja sen ensimmäinen merkki on kiinnostus päivämääriin. Vanhemmat huomaavat kyvyn tavallisesti siitä, että lapsi tuntuu muistavan kaikki päivämäärät, vaikkapa sen, milloin viimeksi käytiin lääkärissä. Tämän jälkeen lapsi alkaa usein ahmia kalentereita.

Kalenterit ovat tietyssä mielessä ihanteellista ajanvietettä autisteille. He rakastavat toistuvia järjestelmiä, ja kalenterit perustuvat toistuviin rakenteisiin.

Ne esimerkiksi ovat samanlaisia joka 28. ja joka 400. vuosi. Lisäksi tietyt kuukausiparit saman vuoden sisällä - kuten maaliskuu ja marraskuu, huhtikuu ja heinäkuu sekä syyskuu ja joulukuu - ovat identtisiä. Jos maaliskuun 13. päivä on tänä vuonna perjantai, myös marraskuun 13. on perjantai. Juuri tällaisten perustietojen avulla monet muutkin matemaattisesti lahjakkaat ihmiset kykenevät laskemaan viikonpäiviä, mutta he eivät tee sitä spontaanisti ja vaivattomasti kuten savantit.


Päivyrit kuvina mielessä

Kalenterinlaskijoiden käyttämistä menetelmistä on tehty useita tutkimuksia, mutta lopullinen vastaus puuttuu yhä.

Erään teorian mukaan laskijat varastoisivat kaikki näkemänsä kalenterit kuvina muistiinsa. Kun heiltä sitten kysytään tiettyä päivämäärää, he selaisivat läpi sisäistä kalente¬riaan, kunnes tulisivat oikean päivän kohdalle. Monet kalenterinlaskijat näyttävätkin katselevan jonkinlaista sisäistä kuvaa, sillä heidän silmänsä liikkuvat vauhdikkaasti laskutoimituksen aikana.

Tähän tekniikkaan viittaa myös se, että tutkimusten mukaan laskeminen kestää sitä kauem¬min, mitä kauempana menneisyydessä kysytty päivämäärä on, samoin kuin se, että kalenterinerot laskevat aina paremmin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen. Tämän oletetaan johtuvan siitä, että heillä ei ole tulevaisuuden kalentereita mielessään, vaan he joutuvat oikeasti laskemaan päiviä. Useimmat onnistuvat tässä, mutta se vaatii hieman pinnistelyä.

Valaisevan osoituksen siitä, että kalenterinlaskijoilla on jokin laskujärjestelmä, tuotti Beate Hermelinin ja Neal O\'Connorin tutkimus vuonna 1986. Siinä savanttien oli suoritettava laskutehtävä ilman karkausvuosia. Syvimmin kehitysvammaiset savantit eivät onnistuneet tässä, ja ne, jotka onnistuivat, suoriutuivat siitä vaivoin. Toisin sanoen: kun savantit eivät voineet hyödyntää kalenterin säännönmukaisuutta, he joutuivat turvautumaan päättelykykyynsä, mikä vaikeutti laskemista huomattavasti.


Taidot syntyvät moduuleissa

Savantismia voi ymmärtää kenties parhaiten yhdysvaltalaisen kognitiofilosofin, Rutgersin yliopiston professorin Jerry A. Fodorin esittämän moduuliteorian pohjalta.

Fodorin mukaan ihmismieli koostuu kahdesta osasta: moduuleista, jotka keräävät tietoa aistihavainnoista, ja keskuksesta, jossa havainnot tulkitaan. Näin kullekin erityiselle taidolle, kuten musiikille, maalaamiselle ja laskemiselle, olisi oma moduulinsa, mutta mielekkäitä kykyjä niistä tulee vasta, kun ne ymmärretään keskuksessa. Teorian mukaan savanteilla - ja ehkä autisteilla yleensä - moduulit ovat ylikehittyneitä, mutta tiedon siirtäminen, käsittely ja tulkinta toimivat vajavaisesti.

Beate Hermelin kehitteli otaksumaa vielä hieman pidemmälle. Hänen mukaansa savantit eivät välttämättä saa silmiinpistävän kehittyneitä modulaarisia rakenteita syntymälahjana. Sen sijaan he saisivat alttiuden tiettyyn erityistaitoon. Musikaaliselle savantille etu voisi olla niinkin pieni kuin absoluuttinen sävelkorva. Se auttaisi erottamaan eri säveliä toisistaan ja siten kiinnittämään niihin poikkeuksellisen paljon huomiota. Kun autistinen lapsi keskittyisi musiikkiin pakkomielteisesti, hän oppisi jatkuvasti yhä enemmän ja loisi päässään yhä monimutkaisempia rakenteita.

Vastaavasti kalenterinlaskija aloittaisi yksittäisistä päivämääristä ja oppisi nopeasti kalenterin säännönmukaisuuden. Sitten hän löytäisi oman tapansa laskea kalenteria ja arkistoisi kaiken ilmiömäiseen muistiinsa. Tämän puolesta puhuu muun muassa se, että kaikki kalenterinlaskijat muistavat nopeammin kerran laskemansa päivät kuin päivät, joita he eivät ole käsitelleet.
Tämä synnynnäisen edun ja harjoittelun malli täyttää ainakin lahjakkuuden tärkeimmän määritelmän: lahjakkuus ei ole ominaisuus tai mielentila, vaan tekemistä.


Neroutta meissä kaikissa?

Savantismia voi lähestyä myös ajattelemalla ihmisiä, jotka eivät ole autisteja mutta jotka kykenevät paljon huikeampiin suorituksiin kuin me muut. Heitä on kautta historian elänyt joukossamme.

Esimerkiksi saksalaisen arkeologin Heinrich Schliemannin, Troijan kuulun kaivajan, sanotaan oppineen 15 kieltä kolmessa kuukaudessa. Brittidiplomaatti John Brownin taas väitetään puhuneen sataa ja ymmärtäneen kahtasataa kieltä. Historiasta tunnetaan myös monia matemaattisia neroja, jotka ovat laskeneet päässään monimutkaisia yhtälöitä.

Nämä havainnot viittaavat siihen, että aivojemme kehityksessä voi olla kriittisiä ajanjaksoja, jolloin erilaiset erityistaidot voivat syntyä. Jos saamme tuolloin matemaattisia, musikaalisia tai visuaalisia vaikutteita ja innostumme niistä, niiden oppimista säätelevät aivoalueet kypsyvät täysin eri tavoin kuin ilman virikkeitä. Tämä ei tee meistä kaikista savantteja, koska normaalin lapsen elämään kuuluu niin paljon muutakin: leikkiä, halauksia ja riitelyä sisarusten kanssa. Autistinen lapsi sen sijaan uppoutuu näihin modulaarisiin maailmoihin koko energiallaan.

Savantismin salaisuus on kuitenkin vielä tätäkin syvempi. Siitä todistavat harvinaiset tapaukset, joissa ihmiset ovat huomanneet päähänsä osuneen iskun jälkeen kykenevänsä yhtäkkiä laskemaan kalenteria. Tämä on saanut jotkut tutkijat esittämään, että meissä kaikissa on nerouden saarekkeita - emme vain saa otettua niitä käyttöön.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
 


Oikea sademies muistaa 12 000 kirjaa


Savantit nousivat koko maailman tietoisuuteen 1980-luvun lopulla, kun Dustin Hoffmanin tähdittämä Sademies-elokuva valmistui. Tarinan muistineron esikuva oli Salt Lake Cityssä Coloradossa asuva Kim Peek, jolle ystävät ovat antaneet lempinimen Kimputer. Nimi on osuva, sillä Peek lukee kirjan tunnissa ja muistaa ulkoa 99 prosenttia kaikesta lukemastaan. Peekin "arkistossa" on tätä nykyä yli 12 000 kirjaa, joiden sisältö vaihtelee historiasta maantieteeseen ja urheilutilastoista aikatauluihin. Uskomattoman muistin lisäksi hänellä on myös kalenterinlaskijan lahja.

Peek syntyi 1951 vaikeasti vammaisena, eikä hän vieläkään kykene esimerkiksi napittamaan itse paitaansa. Älykkyystestien mukaan hänen älykkyysosamääränsä on hyvin alhainen, eikä hän ymmärrä sanontoja tai vertauskuvia. Toisin kuin elokuvahahmonsa ja savantit useimmiten Peek ei ole autisti, vaan hänellä uskotaan olevan hyvin harvinainen FG-oireyhtymä, jonka tunnusmerkistöön kuuluu muun muassa aivopuoliskoja yhdistävän aivokurkiaisen kehittymättömyys. Peekiltä rakenne puuttuu kokonaan.

Sademies-elokuvan myötä Peekistä tuli seurattu julkisuuden henkilö, jonka aivoja on tutkittu magneettikuvauksella ja josta on tehty useita dokumenttielokuvia.


Videoita Peekistä: www.wisconsinmedicalsociety.org/savant_syndrome/savant_profiles/kim_peek


Onnettomuus muutti koko elämän


Coloradolainen taiteilija Alonzo Clemons syntyi normaalina, mutta lapsuuden onnettomuus muutti kaiken. Pikku-Alonzo sai iskun päähänsä ja menetti kyvyn puhua, liikkua, oppia ja ajatella kuten muut ihmiset.

Samanaikaisesti pojalle kehittyi kokonaan uusi kyky. Hän alkoi tehdä savesta tai muovailuvahasta näkemiään eläimiä. Tarve veistää oli niin valtava, että oikean materiaalin puutteessa hän käytti mitä milloinkin sattui löytämään. Veistokset olivat taiturimaisia, kuin pienoismalleja kaikkine yksityiskohtineen.

Varttuessaan Clemons oppi liikkumaan ja kommunikoimaan, mutta intohimo taiteen tekoon pysyi entisellään. Kuuluisuus Clemonsista tuli 1980-luvulla, kun hänen lahjansa havaittiin Sademies-elokuvan nostattamassa myötätuulessa. Nykyään Clemons muovailee eläimen parissakymmenessä minuutissa, vaikka olisi nähnyt sen vain parin sekunnin ajan televisiossa. Hänen työnsä ovat hyvin kysyttyjä gallerioissa eri puolilla maailmaa.


Liitumaalarista tuli maailmankuulu


Skotlantilainen Richard Wawro syntyi Edinburghissa vuonna 1952. Henkisesti vajavaiseksi hänet diagnosoitiin kolmivuotiaana. Hänellä oli monia autistisia piirteitä, kuten heijaaminen, pyöriminen ja loputon kiinnostus yhden pianon kielen pimputtamiseen. Hänellä oli erittäin huono näkö, mutta hän tuntui saavan mielihyvää auringon katselemisesta ilman suojalaseja. Richard oppi puhumaan vasta 11-vuotiaana, kauan sen jälkeen kun hänen taiteelliset lahjansa puhkesivat.

Richard Wawro kykeni piirtämään vahaliiduilla uskomattoman yksityiskohtaisia ja taidokkaita teoksia näkemistään maisemista, eläimistä ja kasveista. Hänellä oli myös ilmiömäinen muisti. Hän ei koskaan käyttänyt malleja, vaan piirsi valokuvan tarkasti ulkomuistista. Hän myös muisti, missä ja minä päivänä oli kunkin piirustuksen tehnyt.

Richard Wawro kuoli helmikuussa 2006, mutta hänen taulunsa ovat maailmankuuluja. Muun muassa Britannian ex-pääministerin Margaret Thatcherin tiedetään omistavan useita Wawron töitä.


Wawron nettigalleria:  www.wawro.net


Pianovirtuoosi pitää konsertteja


Milwaukeessa Wisconsinissa asuva  Leslie Lemke on tämän päivän versio Sokeasta Tomista: syvästi kehitysvammainen mies, joka kykenee korvakuulolta soittamaan minkä tahansa klassisen konserttikappaleen.

Kun Lemke syntyi vuonna 1952, hänellä todettiin vaikea aivovamma, ja muutaman kuukauden kuluttua häneltä poistettiin silmät viherkaihin vuoksi. Tämän jälkeen hänet annettiin sijoituskotiin May Lemken hoitoon. Rouva Lemke opetti Leslien nielemään, kävelemään ja kommunikoimaan.

Leslie oli pienestä pitäen ollut kiinnostunut musiikista, mutta hänen lahjansa tulivat esiin vasta 14-vuotiaana. Tuolloin May Lemke heräsi varhain eräänä aamuna pianonsoittoon ja luuli miehensä unohtaneen television päälle. Kun hän tuli olohuoneeseen, Leslie istui pianon ääressä ja soitti virheettömästi Tšaikovskin ensimmäistä pianokonserttoa, jonka hän oli edellisenä iltana kuullut televisiosta.

Lemkestä on tullut kotimaassaan pieni kuuluisuus, joka on esiintynyt televisiossa ja  suurilla konserttilavoilla. Hänen soittotaitoaan pidetään niin ilmiömäisenä, että samoilla kyvyillä tervettäkin ihmistä kutsuttaisiin musiikkineroksi. Ajan oloon Lemke on oppinut myös improvisoimaan ja tekemään omia sävellyksiä.


Videoita Lemken konserteista: www.wisconsinmedicalsociety.org/savant_syndrome/savant_profiles/leslie_lemke

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.