Yhä useammassa suomalaiskodissakin elää maailman rakastetuin peto

Miten ikivanhat metsästäjän geenit sopivat kaupunkiin, pohtii kissaguru Peter Neville.


TEKSTI:Helena  Telkänranta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhä useammassa suomalaiskodissakin elää maailman rakastetuin peto.


Miten ikivanhat metsästäjän geenit sopivat kaupunkiin, pohtii kissaguru Peter Neville.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2002

Petonisäkkäiden joukossa yksi laji on ylitse muiden: kissa. Maailmassa arvioidaan elävän noin 400 miljoonaa kissaa, joista 20 prosenttia on lemmikkejä ja loput erilaisia villejä ja puolivillejä kulkukissoja. Kissa päihittää lukumäärällään kirkkaasti minkä tahansa luonnonvaraisen nisäkäspedon.

Länsimaissa kissa on lemmikkinä jo ohittanut koiran. Euroopassa on joka neljännessä kodissa kissa tai kissoja, Yhdysvalloissa joka kolmannessa. Suomessa kissat ja koirat ovat toistaiseksi lähes tasoissa: kummankin lajin lukumääräarvioksi ilmoitetaan alan järjestöissä - Suomen Kissaliitossa ja Suomen Kennelliitossa - hiukan yli puoli miljoonaa.

Vaikka sohvatyynyllä kehräävällä pitkäkarvaisella persialaisella ja Kalkutan syrjäkujilla hiiviskelevällä kulkukissalla ei näytä olevan paljonkaan yhteistä, vaistoiltaan ja muulta korvienväliseltä maailmaltaan ne ovat hyvin lähellä toisiaan - ja myös hyvin lähellä muinaisessa Egyptissä muumioituja lajikumppaneitaan.

  joka syyskuussa kävi luennoimassa Helsingissä. - Muutoksia on tapahtunut lähinnä kissojen ulkonäössä, etenkin 150:n viime vuoden aikana, jolloin on harrastettu suunnitelmallista jalostusta kissanäyttelyitä silmällä pitäen. Erityisesti väreihin on ollut helppo vaikuttaa, sillä kissan turkin värien säätelyyn osallistuu vain kuusi geeniä, Neville kertoo.

  Kaikki metsästykseen liittyvät vaistotoiminnot ovat säilyneet täsmälleen samoina kuin luonnonvaraisella kantamuodolla, Neville painottaa.




Kuulee ja koordinoi

Kissan fyysiset kyvyt kertovat huippuun-sa hiotusta metsästäjästä.

• Ihmisen kuulemien äänten alaraja on suunnilleen 20 hertsiä ja yläraja 20 kilo-hertsiä, ja koira kykenee kuulemaan äänet 20 hertsistä 40 kilohertsiin. Kissan laaja kuuloalue ulottuu 30 hertsistä 60 kilohertsiin. Pitkälle ultraääniin yltävä kuu-loalue on luonnossa kissalle hyödyksi sen etsiessä hiiriä ja rottia, jotka viestivät keskenään korkein, ihmiskorvaan kuulu-mattomin äänin.

• Jyrsijöiden pyynnissä on eduksi myös kissan ylivertainen koordinaatiokyky. Sen salaisuus piilee sisäkorvan tasapaino-elimen kaarikäytävissä: kissalla näiden kolmen käytävän asennot toisiinsa nähden ovat lähempänä suoraakulmaa kuin millään muulla nisäkkäällä. Siksi kissan tasapainoaisti toimii erityisen täsmällisesti.


Reviiri tärkeä saalistajalle

Moni kissan ominaisuus - niin hurmaava kuin hermoja raastava - juontuu eläimen sisässä asuvasta metsästäjästä. Kun kissa kynsii sohvaa tai syventyy merkitsemään eteisen nurkkaa virtsasuihkulla, harva pysähtyy ihastelemaan ikiaikaisen yksinäisen metsästäjän tarkoituksenmukaista käyttäytymistä, mutta juuri siitä on kysymys.

Ravinnon riittävyyden takaamiseksi vieraat kissat on pidettävä poissa omalta saalistusreviiriltä. Tappeluiden välttämisessä auttavat hajumerkinnät, kuten virtsamerkit. Polkuanturoidensa hajurauhasilla kissa tekee ihmisnenältä huomaamatta jääviä hajumerkkejä; tämä on perimmäinen syy kissan haluun raapia sopivia pintoja kotipiirissään. Kun kissa sen sijaan sylissä kehrätessään polkee omistajaa tassuillaan, se ei ole merkitsemässä mitään omakseen. Polkeminen on jäänne pentuajoilta, jolloin kissanpentu vaistomaisesti paineli imettävän emon vatsaa heruttaakseen lisää maitoa.

Toisaalta eräs kissan käyttäytymismuoto, jota yleensä pidetään hellyydenkaipuuna tai elämästä nautiskelemisena, on sekin yksi metsästäjän keinoista merkitä reviiriään. Kun kissa hieroo kylkeään ja poskeaan ovenpieliin ja pöydänjalkoihin, se levittää niihin omaa ominaistuoksuaan - jota lähtee erityisesti päässä sijaitsevista hajurauhasista - ja tiedottaa siten muille kissoille, että tämä reviiri on varattu. Näin kissa tekee usein omistajan kotiuduttua, koska silloin se herää ja unien aikana omat tuoksut ovat laimentuneet.



Aivoissa vapautuu mielihyväkemikaaleja

  kun naama on tahriintunut myyränvereen.

- Metsästämisen motivaationa ei ole pelkästään nälkä, vaan petoeläimellä on sisäsyntyinen tarve toteuttaa metsästykseen liittyvää toimintojen sarjaa: saaliin nähtyään se vaanii, hyökkää, sieppaa ja lopuksi tappaa, Neville sanoo. - Evoluution näkökulmasta tämä on ollut eläimelle eduksi. Koska metsästys ei onnistu jokaisella yrittämällä, parhaiten ovat menestyneet ne eläimet, joilla riittää halua yrittää metsästystä yhä uudelleen, jotta ne saisivat vietyä tämän sarjan loppuun saakka.

Metsästäminen itsessään on petoeläimille palkitsevaa siksi, että tätä toimintasarjaa tehdessä aivoissa vapautuu serotoniinia ja dopamiinia.

- Monilla lemmikkikissoilla, etenkin sisäkissoilla, on kuitenkin melko vähän tilaisuuksia toimintaan, jolla ne saisivat serotoniinia ja dopamiinia erittymään, Neville huomauttaa.



- Silloin ne tekevät korvikkeeksi jotain muuta palkitsevaa. Joidenkin ratkaisu on syöminen. Toinen yleinen reaktio on, että kissa nukkuu enemmän, koska unen aikana aivot onnistuvat jonkin verran kierrättämään entuudestaan erittynyttä dopamiinia ja muita mielihyväkemikaaleja.

Leikki korvaa pyydystyksen

Neville muistuttaa, että kissanomistajan näkökulmasta lemmikillä on yleensä kaikki kunnossa. Jos koiralla on liian vähän tekemistä, se esimerkiksi pureskelee tavaroita, mutta kissan tavallisin reaktio on passiivisuus.

- Monilla sisäkissoilla on itse asiassa sama ongelma kuin eläintarhaeläimillä. Erityisesti petoeläimille on vaikea järjestää eläintarhaoloissa tarpeeksi sellaista tekemistä, joka vastaisi niiden sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeita, tutkija sanoo.

Neville painottaa kissanomistajille, että aivan yhtä tärkeää kuin ruokkia kissa oikein on leikkiä sen kanssa tavalla, joka jäljittelee metsästystä. Lelun pyydystäminen saa mielihyväkemikaaleja erittymään kissan aivoissa samalla tavalla kuin aidonkin saaliin sieppaus. Parhaiten tätä tarkoitusperää täyttävät leikit, joissa omistaja panee lelun liikkeelle - esimerkiksi heittää pingispalloa huoneen poikki tai vetää narun päähän solmittua karvahiirtä.

Pentu opettelee, vanha verestää

- Kissan sisäsyntyinen tarve metsästykseen muuttuu iän mukana, Neville sanoo. - Nuorilla kissoilla tarve on suurimmillaan. Luonnossa tämä on ollut eduksi, koska nuorelle eläimelle on hyödyllistä harjaannuttaa taitojaan. Vanhaltakaan kissalta tarve ei kuitenkaan katoa kokonaan.

Metsästyksen halu on kaikilla kissoilla synnynnäinen, mutta metsästys vaatii myös oppimista. Emo järjestää pennuille oppitunteja tuomalla niille puolikuolleita saaliseläimiä, joita pennut saavat harjoitella tappamaan kissalle ominaisella nopealla niskapurennalla. Oikein suoritettuna se on saaliille nopea ja tuskaton keino päästä hengestään, mutta kissa joutuu ensin harjoittelemaan tekniikkaa.

Nevillen mukaan on useitakin syitä siihen, miksi jotkin kissat rääkkäävät pyydystämäänsä saalista tappamatta sitä kunnolla, ja yksi niistä on juuri harjoituksen puute: jos kissalla on kovin vähän kokemusta, se ei joko osaa tai uskalla napata saalista niskapurentaotteeseen.

Pennut myös tekevät kokeiluja omin päin ja hyökkäävät aluksi tavoittelemaan kaikkea, mikä liikkuu. Emännän tai isännän jalka tai käsi on houkutteleva hyökkäyskohde, koska se liikkuu ja vastaa siten pennun epämääräistä kuvaa saaliista. Kokemuksen tietä pentu oppii, että käteen tarraamisesta seuraakin vain kiljaisu eikä saalistuksen loppuun saattamisen tuomaa mielihyvää. Ellei pentua ehtimiseen leikitetä käsillä, oppi menee perille ja pentu jättää vähitellen kädet rauhaan.

  Matka kissan mieleen (Sanasilta), joka käsittelee kissojen käyttäytymistä uusimpien tutkimustulosten valossa. Tarkempia tietoja kirjasta: www.sanasilta.fi

Peter Neville on kirjoittanut useita yleistajuisia kirjoja kissojen käyttäytymisestä, mm. Do Cats Need Shrinks (Sidgwick & Jackson, London 1990).



Sisältö jatkuu mainoksen alla