Antiikin aikainen Aleksandrian kirjasto oli mahtavin maailmassa. Mikä sen hävitti?


TEKSTI:Tuula Kinnarinen

Antiikin aikainen Aleksandrian kirjasto oli mahtavin maailmassa. Mikä sen hävitti?

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2002

Miten on mahdollista, että koko antiikin maailman suurin ja vaikuttavin kirjasto syntyi Aleksandriaan? Makedonialainen valloittajakuningas Aleksanteri Suuri oli perustanut nimikkokaupunkinsa Niilin suistoon vain muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin, eikä pikkukaupungin asukkaita hyvällä tahdollakaan voinut sanoa Välimeren kulttuuripiirin sivistyneimmiksi. He olivat valtaosin sotilaita, merimiehiä, hallintovirkailijoita, kirjanpitäjiä, kauppiaita ja käsityöläisiä.

"Ptolemaiokset olivat sivistyneitä", vastaa Lionel Casson, New Yorkin yliopiston antiikintutkimuksen emeritusprofessori, vuoden takaisessa menneen maailman kirjastoja käsittelevässä teoksessaan Libraries in the Ancient World.

Casson tarkoittaa hallitsijasukua, joka otti Egyptissä vallan melko pian Aleksanteri Suuren kuoleman (323 eaa.) jälkeen. Neljää ensimmäistä Ptolemaiosta hän luonnehtii suorastaan intellektuelleiksi. Ptolemaios I oli historioitsija, Ptolemaios II eläintieteilijä, Ptolemaios III kirjallisuuden suosija ja Ptolemaios IV näytelmäkirjailija. Cassonin mukaan ei ole mikään ihme, että tällaiset miehet halusivat kehittää Aleksandriasta kansainvälisen kulttuurikaupungin - ja myös onnistuivat pyrkimyksessään. Sadassa vuodessa Aleksandriasta kasvoi lähes Rooman kokoinen metropoli, maailman toiseksi suurin kaupunki.




Uusi aurinko nousee!

Norjalaisen Snøhetta-arkkitehtitoimiston suunnittelema 160 metriä leveä ja 33 metriä korkea uusi Bibliotheca Alexandrina tuo mieleen muinais-egyptiläisten joka aamu uudelleen syntyvän auringon. Viisto, pyöreä katto osoittaa Välimerelle Aleksandrian itä-satamassa, jossa vanhankin kirjaston uskotaan olleen.

Kirjaston viralliset avajaiset on määrä pitää lokakuussa 2002. Seitsenvuotinen rakentaminen maksoi noin 250 miljoonaa dollaria. Rahoituksessa Egyptiä avustivat naapurimaat sekä YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco.

Kokoelman kerääminen on vielä kesken. Tavoitteena on 4-8 miljoonaa nidettä - sekä satoja tuhansia käsikirjoituksia, sähköisiä tiedostoja, musiikkitallenteita ja videoita.

Monipuolisuus oli vanhan kirjaston valtti ja niin on uudenkin. Kompleksiin kuuluu planetaario, tiedemuseo, egyptologinen museo, kalligrafinen tutkimuslaitos, vies-tintätieteiden instituutti ja kongres-sikeskus. Tarjonta on jo ihastuttanut viereisen yliopiston ja kaupungin koulujen opiskelijoita, mutta sen toivotaan tuovan Aleksandriaan myös kansainvälisiä tutkijoita ja turisteja.


Farao päätti perustaa yliopiston

Ptolemaios I oli Aleksanteri Suuren sotapäälliköitä ja ilmiselvästi toimen mies, sillä hän ryhtyi heti valtaan noustuaan kehittämään hallintokaupunkiaan.

Vuoden 300 tienoilla ennen ajanlaskun alkua hän perusti palatsiinsa Museionin, muusien pyhäkön, jossa kunnioitettiin kirjallisuuden ja taiteen jumalattaria. Se ei kuitenkaan ollut tavanomainen palvontapaikka vaan aikansa yliopisto, tutkimus- ja opetuslaitos, jossa oli auditoriot, laboratoriot, kasvitieteelliset puutarhat, eläinpuistot ja kaikki. Ei puuttunut kuin opettajia ja tutkijoita.

Saadakseen oppineita paikalle Ptolemaios käytti valttikorttia, jota ei ollut sen enempää Rooman kuin Ateenan johtajilla - tai ainakaan he eivät olleet sitä hoksanneet. Hän levitti sanaa, että hänen Museioninsa tutkijat ja opettajat saavat hyvän palkan, asunnon ja ruoan palatsista ja vapautuksen veroista. Tähän Egyptin faraolla oli varaa, sillä hänen maansa oli Välimeren alueen vilja-aittana rantavaltioista vauraimpia.

Laitoksesta kehittyi valtava aivoriihi

Tarjous veti. Aleksandrian yliopistoon alkoi saapua filosofeja, astronomeja, kirjallisuuden tutkijoita, maantieteilijöitä, matemaatikkoja, fyysikoita ja biologeja. "Aleksandriassa nähtiin kaupungin kukoistuksen vuosisatoina huomattava joukko antiikin merkittäviä oppineita", Casson kirjoittaa. "Yliopisto oli kuin jättiläismäinen aivoriihi. Eri alojen tutkijat kehittelivät siellä uusia teorioita ja testasivat niitä väittelyissään."

Ensimmäisten joukossa Museioniin asettuivat matemaatikko Eukleides ja filosofi ja fyysikko Straton. Myöhempiin huippunimiin kuuluvat muun muassa Eratosthenes, maantieteilijä, jonka laskelmat maapallon ympärysmitasta ällistyttävät tarkkuudellaan edelleen, Aristofanes, filologi, joka tutki antiikin eepoksia ja näytelmäkirjallisuutta, ja Aristarkhos, tähtitieteilijä, joka ensimmäisenä oivalsi, että Maa kiertää Aurinkoa eikä suinkaan päinvastoin.

Ja lista jatkuu: Herofilos, anatomian pioneeri, lääketieteen isän Hippokrateen oppilas, Apollonios, eeppinen runoilija, ja Dionysios, kreikan kieliopin laatija. Jopa suuri matemaatikko ja fyysikko Arkhimedes oleskeli jonkin aikaa Aleksandriassa.




Antiikin kirjat olivat kääröjä

Antiikin mahtavimmasta kirjastosta ei jäänyt jäljelle teoksen teosta, ja palasina maailmalla, museoissa ja arkistoissa, on koko muinainen kirjallisuus. Säilyneistä tekstinkappaleista ja myöhempien histori-oitsijoiden kertomuksista kuitenkin tiede-tään, mitä runsaat 2 000 vuotta sitten kirjoitettiin ja miltä kirjat näyttivät.

Antiikin tärkein kirjoitusmateriaali papyrus saatiin papyruskaislasta. Muutamien millien levyisiä tuoreita varrensuikaleita ladottiin hieman limittäin ensin pitkittäin ja tämän päälle toinen kerros poikittain. Kun kerrokset puristettiin tiivisti yhteen ja pinta hiottiin hohkakivellä, saatiin vaaleita, keveitä ja taipuisia arkkeja, jotka olivat suurin piirtein nykyisen A4-paperiarkin kokoisia.

Kirjeisiin ja erilaisiin asiakirjoihin riitti yleensä arkinpalanen, mutta teoksia varten arkkeja liimattiin pitkiksi kaista-leiksi, jotka rullattiin kääröiksi. Tavallisesti kääröllä oli mittaa nelisen metriä, mutta myös kuusimetrisiä ja jopa pidempiä tehtiin.

Kirjoittamiseen käytettiin noesta, luon-nonkumista ja vedestä sekoitettua mus-tetta ja teroitettua ruokoa, ns. kalamosta. Teksti jaettiin palstoihin, jotka juoksivat vasemmalta oikealle samaan tapaan kuin nykyisissä painotuotteissa.

Kääröä luettaessa läpikahlattu palsta rullattiin piiloon vasemmalla kädellä ja uusi palsta esiin oikealla. Lukijalla riitti rullailtavaa, jos sattui tarttumaan suur-teoksiin, esimerkiksi Homeroksen san-karieepoksiin Iliaaseen tai Odysseiaan. Molemmat sisälsivät 24 kirjaa, joiden on täytynyt vaatia papyrusta käärökaupalla.


Mitä tahansa kirjoja millä hyvänsä hinnalla

Yliopistoakin loistavampi oli Ptolemaioksen toinen älynvälähdys: perustaa kirjasto - eikä mikä tahansa kirjasto vaan laitos, joka tarjoaisi oppineiden käyttöön kaiken olennaisen tiedon.

Kirjojen hankinta ei 300- ja 200-luvun taitteessa ollut aivan yksinkertainen temppu. Aleksandriassa ei ollut kirjoja kaupan eikä suurissa määrin liikkeellä muutenkaan, sillä kirjat olivat arvokasta yksityisomaisuutta.

Tämänkin pulman rikas Ptolemaios ratkaisi rahalla. Hän lähetti asiamiehensä kaikkiin suuriin kaupunkeihin hankkimaan mitä tahansa kirjoja millä hinnalla hyvänsä. Asiamiehet tekivät työtä käskettyä, ja kokoelma alkoi karttua.

  ja suurtuottaja.

Antiikin tragediat saatiin viekkaudella

Seuraavat Ptolemaiokset tunsivat yhtä suurta intohimoa tiedonkeruuseen kuin suvun ensimmäinen ja jatkoivat kirjojen hankkimista. Ptolemaios II kartutti kokoelmia muun muassa Homeroksen kuuluisilla eepoksilla, Ptolemaios III taas hankki antiikin suurten tragediakirjailijoiden Aiskhyloksen, Sofokleen ja Euripideen tuotannon. Tämän hän kyllä teki viekkaudella.

Farao tiesi, ettei suurten näytelmien virallisia versioita saanut viedä pois Ateenasta, mutta hän kokeili onneaan lupaamalla niiden lainasta huikean 15 talentin pantin, summan, joka vastaa nykyrahana noin miljoonaa euroa. Kaupunginisät pitivät takuuta riittävänä ja lähettivät teokset Egyptiin. He olivat liian hyväuskoisia. Jälleen kerran alkuperäiset päätyivät kirjastoon ja jäljennökset laivattiin Ateenaan.

Lopulta Aleksandrian kirjastossa oli - aivan kuin Ptolemaios I oli suunnitellut - kaikkea taivaan ja maan väliltä. Sieltä löytyivät Septuaginta, Vanhan testamentin ensimmäinen kreikankielinen laitos, antiikin kirjallisuuden klassikot, eri tieteenalojen tärkeimmät tutkimukset, aiempien sivistyskielten merkkiteokset, itämaista viisautta ja paljon muuta, jopa keittokirjoja.

Kääröjä kertyi puoli miljoonaa

Arviot Aleksandrian kuuluisan kirjaston kokoelman koosta vaihtelevat paljon. Monissa lähteissä mainitaan 700 000-900 000 kirjakääröä. Casson pitää tätä määrää liioiteltuna, ja samalle kannalle asettuu toinen yhdysvaltalainen Aleksandrian-tuntija, tietokirjailija Theodore Vrettos teoksessaan Alexandria, City of the Western Mind. Heidän arvionsa on noin 490 000 kääröä.

"Teosten määrä on kuitenkin kokonaan eri asia", molemmat huomauttavat. Yhteen isoon kääröön saattoi mahtua monta monituista kirjaa, ja toisaalta monista kirjoista, esimerkiksi Homeroksen runoelmista, oli olemassa useita eriaikaisia versioita. Kaiken tämän huomioon ottaen erillisten teosten määrä lienee liikkunut 700 000:n kieppeillä.

Aleksandrian kirjasto niitti kunniaa paitsi maailman suurimmalla kokoelmallaan myös avoimuudellaan. Se oli ensimmäinen kaikille - käytännössä kaikille oppineille - avoin laitos toisin kuin kaksi aiempaa kirjaston mitat täyttävää kokoelmaa. Toisen niistä, Niniven kuuluisan hoviarkiston, oli omistanut Assyrian kuningas Assurbanipal. Toinen, läpeensä tieteellinen yksityiskokoelma, oli kuulunut suurelle kreikkalaiselle filosofille Aristoteleelle.

Sivukirjasto tarjosi viihdelukemista

Poikkeuksellinen, suorastaan moderni, Aleksandrian kirjasto oli myös siinä suhteessa, että sillä oli sivutoimipiste läheisellä kukkulalla sijainneessa temppelikompleksissa Serapeionissa. Kuten sivukirjastoissa nykyään kokoelmat olivat pääkirjastoon verrattuna vaatimattomat: noin 43 000 kääröä. Temppelikirjaston uskotaan palvelleen tavallista lukuhaluista yleisöä, sillä teokset olivat lähinnä kertomakirjallisuutta ja lyriikkaa.

Miltä kirjastot näyttivät, ei tiedetä, koska jälkipolville ei ole säilynyt aikalaiskuvauksia. Casson ja Vrettos pitävät luultavimpana, ettei kirjastoilla koskaan ollut omaa rakennusta, vaan ne toimivat alkuaan muuhun käyttöön valmistuneissa tiloissa.

Ainakin pääkirjasto, joka sijaitsi palatsialueella Museionin yhteydessä, lienee ollut hulppea: lukutiloina avaria ja pitkiä, jopa satametrisiä pylväskäytäviä, kokoelmia varten suuria huoneita käytävien reunustoilla.

Teos löytyi hyllystä helposti

Jättiläismäisestä kirjakokoelmasta oli Museionin opettajille ja tutkijoille paljon iloa, sillä teokset oli järjestetty nerokkaasti.

  lajitteli kaiken. Hän jakoi teokset kertomakirjallisuuteen, runouteen ja tieteellisiin kirjoituksiin ja varasi kullekin kategorialle riittävän määrän hyllytilaa.

Eikä tässä kaikki. Ensimmäisenä maailmassa Zenodotos keksi aakkostaa teokset tekijän nimen mukaan. Tosin järjestys oli vielä karkea - hän käytti vain nimen ensimmäistä kirjainta - mutta tälläkin luokittelulla kysyjä saatettiin ohjata oikeaan huoneeseen ja oikealle hyllylle.

Seuraava johtaja Kallimakhos pani vielä paremmaksi. Hän teki luokittelusta hienosyisemmän jakamalla kirjallisuuden vielä pienempiin kategorioihin. Esimerkiksi draaman hän erotteli tragediaan ja komediaan ja tietoteokset filosofiaan, historiaan, ennustuksiin, biologiaan, lääketieteeseen ja niin edelleen. Hän otti käyttöön jopa luokan sekalaiset, johon hän sijoitti muun muassa keittokirjat.

Tämän tehtyään Kallimakhos laati eri alojen kreikkalaisesta kirjallisuudesta hakemistot - tai taulut, kuten hän itse kutsui listojaan. Jokainen taulu sisälsi aakkosjärjestyksessä kirjailijat henkilötietoineen ja teoksineen. Nyt kirjaston käyttäjä saattoi tutkia hakemistosta, kuuluiko kaivattu teos kokoelmiin vai ei. Jos se mainittiin, etsijän tarvitsi vain vilkaista sijaintiluetteloa ja hän tiesi, mihin huoneeseen ja mille hyllylle suunnistaa. "Se oli kirjaston käyttäjän unelmien työkalu", Casson kiittelee Kallimakhoksen oivallusta.

Caesar poltti vahingossa

Mihin loistava kulttuurilaitos katosi? Mikä tuhosi Aleksandrian kirjaston ja milloin? Tämä onkin visainen kysymys. Aikalaiskuvauksia ei ole, ja myöhemmät historiat antavat tapahtumista ristiriitaisia tietoja.

Erään, laajasti kannatetun teorian mukaan kirjaston arvokas kokoelma savusi taivaan tuuliin jo vuonna 48 eaa. tulipalossa, joka syttyi, kun Rooman hallitsijan Julius Caesarin ja Egyptin lapsifaraon Ptolemaios XIII:n joukot taistelivat kaupungin herruudesta.

Tukea tälle kertomukselle antaa muun muassa Plutarkhos, kreikkalainen historioitsija, joka ensimmäisellä ajanlaskumme jälkeisellä vuosisadalla kirjoitti Caesarin elämäkerran. Hän kertoo, että yhteenottoa seurannut palo riistäytyi satamasta palatsialueelle ja tuhosi kuuluisan kirjaston.

Toimi sittenkin vielä vuosisatoja

Nykyään monet historioitsijat epäilevät tiedon todenperäisyyttä. Hupaisaa kyllä kyseenalaistamiseenkin löytyvät todisteet Plutarkhokselta, tällä kertaa toisen roomalaisen suurmiehen Marcus Antoniuksen elämänvaiheista. Plutarkhos mainitsee, että Antonius lahjoitti Egyptin viimeiselle faraolle, vaimolleen Kleopatralle, 200 000 teosta Vähän-Aasian tärkeimmän keskuksen Pergamonin kirjastosta.

  ajatus, että kirjasto toimi normaalisti ainakin ensimmäiset vuosisadat sen jälkeen, kun Egyptistä vuonna 30 eaa. tuli Rooman provinssi.

Casson esimerkiksi uskoo, että kirjasto tuhoutui aikaisintaan vuonna 270, kun sotilaskeisari Aurelianus otti Aleksandriassa yhteen Roomaa vastaan nousseen Palmyran kuningattaren Zenobian kanssa. Cassonin mukaan koko palatsialue tuhottiin pahoin, miksei siis myös kirjastoa olisi hävitetty.

Kristittyjä ja arabejakin epäillään

Kolmas ehdokas syypääksi kirjaston tuhoon on 300-400-luvulla Aleksandriassa vaikuttanut vahva juutalaiskristittyjen yhteisö.

Kertomuksen mukaan Aleksandrian patriarkka Theofilos tuhosi sivukirjaston vuonna 391 saatuaan siihen luvan Roomasta keisari Teodosiukselta, joka oli päättänyt kitkeä pakanuuden valtakunnastaan. Pääkirjaston puolestaan hävitti vuonna 415 Theofiloksen veljenpoika patriarkka Kyrillos.

Viimeiset epäillyt ovat arabit, jotka 642 alistivat Egyptin kalifikunnakseen. Tämän tarinan on esittänyt muun muassa englantilainen historioitsija Edward Gibbon 1700-luvun loppupuolen monumentaalisessa teossarjassaan History of the Decline and Fall of the Roman Empire.

Gibbonin tarinassa Aleksandrian patriarkka Johannes yrittää pelastaa kirjaston selittämällä arabien sotapäällikölle Amrille, että kokoelmat, joilla on arvoa läntiselle maailmalle, ovat arvottomia profeetta Muhammedin seuraajille. Amr ei rohkene tehdä päätöstä kirjaston kohtalosta vaan lähettää kyselyn kalifi Omarille Damaskokseen. Kalifi vastaa: Jos kirjat kertovat samoja asioita kuin Koraani, ne voidaan tuhota tarpeettomina. Jos kirjat sisältävät Koraanin vastaista tietoa, ne pitää hävittää vääräoppisina.

Kirjasto tuhottiin. Gibbonin mukaan papyruskääröillä lämmitettiin kaupungin tuhansia kylpylöitä hyvinkin puoli vuotta.

Mikä kertomuksista on varmimmin totta, nostattaa edelleen kiistoja. Tarunhohtoinen kirjasto näyttää saaneen arvoisensa salaperäisen lopun.