Kissamakin ja kameleonttien saari on yksi maailman luonnonrikkauden hotspoteista. Varsinkin sukulaisiamme kädellisiä elää siellä suhteettoman runsaasti. Suomalaisbiologi kävi katsomassa, miten metsien pirstoutumisesta kärsivä pienoismanner pärjää.



Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2009

Luontomatkailijaa hemmotellaan taas lähikontaktilla. Istun kivellä Madagaskarin Nosy Komba -saaren kylässä ja tarjoan banaania upean kiiltäväturkkiselle mustamakiurokselle. Puoliapina katselee aikansa ja rohkaisee sitten mielensä. Se hyppää olkapäälleni ja alkaa nautinnollisesti järsiä tarjottua herkkupalaa. Jokainen turisti saa vuorollaan tarjota pienen banaaninpalan makeille. Myös ruosteenruskea naaras liittyy seuraan, vaikka onkin hiukan varautuneempi.

Madagaskarin luonnon tilastot ovat huimaa luettavaa. Maan 101 alkuperäisestä nisäkäslajista joka ikinen on kotoperäinen eli ei elä missään muualla. Vuonna 2000 tunnistettiin kymmenen tieteelle uutta makilajia. Tieteellisesti kuvattujen jyrsijälajien lukumäärä on tuplaantunut vuoden 1990 jälkeen.

Kädellislajien ja -alalajien määrässä Madagaskar rinnastuu Afrikkaan, Aasiaan ja Väli- ja Etelä-Amerikkaan, vaikka sen pinta-ala on vain pari prosenttia Afrikan mantereesta. Madagaskar muodostaa vain yhdeksäskymmenesosan maailman siitä maa-alasta, jolla kädellisiä elää, mutta silti sieltä tavataan 17 prosenttia kädellisten lajeista ja peräti 29 prosenttia niiden heimoista.

Toisaalta Madagaskarista on ihmisen vaikutusaikana eli 2 000:n viime vuoden aikana hävinnyt sukupuuttoon ainakin maailman suurin lintu Aepyornis, kolme kääpiövirtahepolajia, jättiläismaakilpikonna ja vähintään 17 makilajia, joista suurin, Archaeoindris, oli gorillan kokoinen. Alkuperäisestä kasvillisuudesta arvellaan olevan jäljellä enää 9-15 prosenttia, ja jäljellä olevista ikivihreistä metsistä hakataan 2-10 prosenttia vuosittain. Suurin osa Madagaskarin alkuperäisistä nisäkäslajeista elää metsissä, jotka pirstoutuvat ja häviävät huimaa vauhtia.

Suotta ei Madagaskaria sanota kääpiömantereeksi, niin paljon suuria asioita tapahtuu yhdellä saarella.


Puoliapinat vetävät turisteja

Nosy Komba on yksi Madagaskarin suosituimmista turistikohteista. Kyläläiset ovat valjastaneet makit eli Madagaskarin kotoperäiset puoliapinat rahanlähteeksi. He ovat myös rakentaneet pienen eläintarhan, jossa pääsee valokuvauttamaan itsensä boakäärme kaulassa ja ihmettelemään saaren jäljellä olevia maakilpikonnalajeja, joista ainakin yksi jo uhkasi kuolla sukupuuttoon ja pelastettiin vasta viime hetkellä.

Kylän lapsetkin ovat keksineet, miten hyötyä turisteista. He ovat maalanneet kasvonsa ja tanssivat, laulavat ja soittavat rumpuja eli ämpäreitä polun varrella. Jos heistä ottaa kuvan, he haluavat rahaa ja antavat muistoksi kukkasen.

Makit ovat monen muunkin turistikohteen ykkösvetonaula. Analamazaotran kansallispuistoon mennään katsomaan ja kuuntelemaan indriä. Se on nykyään elävistä makeista suurin, noin seitsenkiloinen, kolmivuotiaan lapsen kokoinen, mustavalkoinen "teddykarhu".

Kävelemme tuhannen metrin korkeudella merenpinnasta vuoristosademetsässä ja etsimme indriä. Opas näyttää lauman ruskomakeja, ja pysähdymme ihmettelemään niitä. Äkkiä aivan lähistöltä latvuston kätköistä alkaa kuulua lohduttoman mollivoittoista laulua, duetto. Indripariskunta kuuluttaa reviirinsä rajoja muille indreille.

Laulua kestää pitkään, se polveilee puiden latvuksissa ja kaikuu vuorenrinteiltä. Koiraan ja naaraan osuudet nivoutuvat saumattomasti yhteen. Kuinka kaunista - kuin valaan laulua metsässä!


Ihminen toi ongelmat

Madagaskarin väestö koostuu malagasseista, jotka kaikki puhuvat samaa kieltä. Kansa on kuitenkin jakaantunut kuuteentoista eri murteita puhuvaan heimoon, joista muutamat metsästävät makeja edelleen ravinnoksi. Sakalava-heimo surmaa oudonnäköisen sormieläimen eli ai-ain, jos tapaa sen, koska uskomuksen mukaan se hiipii öisin kyliin ja tappaa kanoja.

Aikanaan makit ovat olleet suurta herkkua, koska mitä ilmeisimmin juuri ihmisen ilmaantuminen Madagaskariin hävitti saarelta ainakin 17 suurta päiväaktiivista makilajia.

Ihmisten alkukehto on Afrikassa, mutta ensimmäiset ihmiset saapuivat Madagaskariin vasta noin 2 000 vuotta sitten ja silloinkin Kaakkois-Aasian suunnalta. Saarelle tuotiin muun muassa nautakarja ja riisin kaskiviljely eli tavy, ja muutoksia alkoi tapahtua. Suuret, syötäväksi kelpaavat päiväaktiiviset lajit metsästettiin sukupuuttoon. Esimerkiksi suurin koskaan elänyt lintu, elefanttilintu Aepyornis, joka painoi yli 500 kiloa ja oli yli kolmen metrin korkuinen, oli ilmeisesti yhtä helppo metsästettävä kuin muutkin lentokyvyttömät linnut ovat olleet.

Samalla alkoi ankara metsänraivaus viljelysten ja asutuksen tieltä. Kun mikroilmasto muuttui, haihdunta väheni, ja sen mukana niukkeni myös sadanta. Maan eroosio alkoi, ja nykyään se jatkuu hurjina lavaka-vajoamina, jotka ovat kuin arpia Madagaskarin ihossa.

Jotkut sanovat, että Madagaskar vuotaa verta Mosambikinsalmeen. Lensin saaren länsirannikon yli pohjoiseen, ja suurten jokien mereen laskema punainen lateriittimaa todella näyttää juuri siltä kuin Madagaskar olisi vuotamassa kuiviin.


Kansallispuiston piti auttaa

Analamazaotran kansallispuisto on edelleen upeaa metsää, vaikka voimakas turismi kuluttaa aluetta. Maksan puiston pääsymaksun pieneen koppiin tienvarressa. En tiedä, mihin rahani päätyvät, mutta ainakin saan matkaani paikallisen oppaan, joka on velho löytämään ruskeita, piilottelevia makeja ja paikoilleen jähmettyneitä liskoja puiden latvuksista.

Puiston suojelu aloitettiin hyvin tarkoitusperin, ja paikalliset asukkaat yritettiin ottaa toimintaan mukaan. Teoriassa toisen puolen puiston pääsymaksusta pitäisi päätyä kylätoimikunnalle ja paikallisten tarpeisiin, mutta käytännössä kyläläiset näkevät tuskin 20 prosenttia turistilta pyydetyn pääsylipun hinnasta. Tämä tietysti turhauttaa paikallisia, jotka omatoimisina ovat kääntyneet muiden tulonlähteiden puoleen.

Analamazaotran kansallispuiston lukuisat kameleontit ovat vähenemässä. Maailman runsaasta 70 kameleonttilajista noin puolet elää kotoperäisinä vain Madagaskarissa, ja matelijoiden keräilijät maksavat niistä suuria summia. Kansallispuiston alueelta kerätään kameleontteja ja muita matelijoita sekä sammakkoeläimiä myyntiin sellaista vauhtia, että osa lajeista on vaarassa hävitä puistosta.

Matelijoiden myyntiä rajoittaa kansainvälinen uhanalaisten eläinten kauppaa koskeva CITES-sopimus, joten kameleonttien myynti on laitonta. Silti maailman lentokentiltä takavarikoidaan Madagaskarista tuotuja kameleontteja joka vuosi.


Metsä nousee savuna ilmaan

Kansallispuiston ympärille on perustettu suojavyöhyke, jonka metsiä paikalliset saavat käyttää korvauksena Analamazaotran suojelusta. Tätä nykyä rajavyöhyke haihtuu savuna ilmaan, koska kyläläiset polttavat puista hiiltä ja myyvät sitä surkeaan hintaan vietäväksi pääkaupunkiin Antananarivoon. Korkealla ylängöllä sijaitseva kahden miljoonan asukkaan pääkaupunki käyttää lämmitykseen ja ruoanlaittoon päivässä tuhansia säkkejä hiiltä.

Suojavyöhykkeellä ja muualla Madagaskarissa myös kasketaan metsää riisipeltojen ja muiden viljelysten tieltä. Peltoa voidaan käyttää pari vuotta, minkä jälkeen sen tulisi levätä ainakin viisi vuotta ravinteiden palautumista varten. Kuitenkin käytännössä jo kahden vuoden jälkeen uudet istutukset nousevat maasta. Lopulta pelto ei enää tuota, ja se poistetaan käytöstä joko kaivamalla ylös punainen savi ja tekemällä siitä tiiliä tai antamalla maan päätyä tuottamattomaksi ruohomaaksi.

Andasiben alueella Analamazaotran ympärillä on peltoja, jotka ovat olleet viljelemättä yli 50 vuotta ja saaneet metsittyä rauhassa, mutta vain noin neljännes alkuperäisistä kasvilajeista on palannut alueelle.

Kaadettujen metsien tilalle on istutettu nopeasti kasvavia puulajeja, kuten eukalyptusta. Puuyhtiöillä on lupa kaataa Andasibessa sitä ja muita ulkomaisia puulajeja, mutta yhtiöiden esimerkkiä seuraavat paikalliset eivät aina erottele kaatamiaan puita. Lisäksi suuret kaivosyhtiöt ovat kiinnostuneet Andasiben aluees¬ta. Madagaskarista louhitaan muun muas¬sa nikkeliä, titaania ja puolijalokiviä.

Ei ole ihme, ettei luonto kaiken tämän keskellä pysty pitämään puoliaan.


Kanootilla paratiisiin

Nosy Be -saaren itärannikolla Ambatozavavyn kylässä paikallinen opastyttö ohjaa minut ja ryhmäni kyläkierrokselle. Kävelemme laskuveden aikaan mangrovemetsän kovalla hiekkapohjalla ja näemme matkalla pari kukkulalla seisovaa rakennusta. Tyttö esittelee ne paikalliseksi matkailuoppilaitokseksi. Siellä opiskellaan englannin lisäksi alueen luontoa, lajistotietoa ja matkailua ja valmistutaan luonto-oppaiksi.

Mangrovemetsän toiselta puolelta aukeaa turkoosi meri. Kylän miehet ovat tuoneet kapeita yhdestä puusta veistettyjä kanootteja rantaveteen. Riisumme sandaalit, käärimme housunlahkeet ja kahlaamme kanootteihin. Vesi on lämmintä kuin linnunmaito, ja aurinko porottaa. Merellä käy kuitenkin mukava pieni tuulenviri, kun melomme kohti Ampasypohyn kylää ja Lokoben suojelualuetta.

Lokobe on Nosy Ben ainoa suojeltu alue, ja koska Nosy Be on Madagaskarin ykkösturistikohde, Lokobe vastaanottaa lukuisia vierailijoita joka päivä. Sen tiukasti suojellulle metsäalueelle pääsevät vain tutkijat, mutta suojelualueen ympärille on perustettu siirtymävyöhyke, jonne turistitkin lasketaan.


Turisti saa hiipiä ääneti

Oppaana ja kääntäjänä toimii Ampasypohyn kylästä lähtenyt puhelias turistiopas Jean Robert, paikallisoppaana hiljainen malagassia ja ranskaa puhuva kyläläinen. Paikallisopas ilmaantuu metsänlaitaan paljain jaloin ja jykevä machete lonkalla roikkuen. Hän nostaa sormen suun eteen - niin kauan, kun ollaan metsässä, ei meluta eikä kysellä turhia, kylässä on sitten aikaa kertoilla eläinten elintavoista ja muista metsässä heränneistä kysymyksistä.
Hiljaisuus on mukavaa vaihtelua. Suomalaiset osaavat yleensä pysyä hiljaa metsissä, onhan meillä omiakin kansallispuistoja, joissa pysähdytään kuuntelemaan luonnon rauhaa, mutta monet Keski-Euroopan kaupunkilaisturistit ovat ensi kertaa kaupungin melun ulkopuolella. Lokoben metsässä saa kuunnella vain metsän ääniä.

Kolmen oppaan avustamina me yhdeksän suomalaista hiivimme metsässä. Näemme valtavasilmäisiä yöaktiivisia hoikkamakeja, puunrungolla lekottelevan paksun boakäärmeen, mustamakeja ja kädellisistä pienimmän, vain noin 50 grammaa painavan hiirimakin. Eläin muistuttaa 1980-luvun elokuvien gremlinejä ja on niin söpö, että tekisi mieli ottaa se mukaan!


Matkasta jää hyvä mieli

Metsästä paluun jälkeen meidät istutetaan rannalle ja saamme lounaan: tuoreita taskurapuja ja muita mereneläviä currykastikkeessa, riisiä ja hedelmiä. Kyläläiset esittävät vielä pari paikallista laulua, lapset käyvät ihmettelemässä valkolaisia, ja jätämme loistavalle paikallisoppaalle runsaat juomarahat. Ruoan jälkeen kiipeämme taas kanootteihin, ja kylän nuoret miehet melovat meidät takaisin Ambatozavavyyn. Myös kanoottimies on juomarahansa ansainnut.

Retkestä jää hyvä mieli. Vaikka opaskirjat kuinka varoittelivat, että molemmat kylät ovat kovin länsimaistuneet turismin myötä ja että Lokoben suojavyöhykkeen metsä on pahasti kärsinyt, ei niissä minusta ollut mitään vikaa. Minulle jäivät päällimmäisenä mieleen ne lukuisat eläimet, joita metsässä tavattiin, upea kanoottiretki, ystävälliset kyläläiset ja tyytyväisyys siitä, että ainakin näissä kahdessa kylässä paikallisia osataan käyttää turismissa hyödyksi ja että raha päätyy oikeiden henkilöiden taskuihin.

Eihän nykymaailmassa voi olettaakaan löytävänsä sellaista kolkkaa, jossa länsimaalaisilla ei olisi jotakin vaikutusta, varsinkaan jos paikalle kuljetetaan bussilasteittain turisteja.

Ekoturismi eli matkailun ja luonnon kestävän käytön yhteensovittaminen on usein hankalaa, jollei jopa mahdotonta. Lokobessa tämä on sentään onnistunut melko hyvin. Paikallehan ei edes pääse autolla vaan ainoastaan kanooteilla.

Madagaskar vetoaa avustajiin



Luonnon ja ihmisten onneksi saaren hyvinvointi kiinnostaa nykyisin rikkaampia maita.



Madagaskar on yksi maailman kahdestakymmenestä köyhimmästä valtiosta. Sen väkimäärä on vajaat 20 miljoonaa ja kasvaa lähes kolmen prosentin vuosivauhdilla. Samalla yli 60 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle dollarilla päivässä.
Luonnonrikkauksia löytyy mutta jatkojalostusta ei, joten ulkomailta virtaavan tulon määrä ei ole kehuttava. Kasvava väkimäärä tarvitsee peltoja ja karja laidunmaata, vaikka viimeiset metsänrippeet ovat uhattuina.
Kaiken tämän päälle Madagaskar on yksi maailman viidestä megadiversiteetin hotspotista eli lajirunsauskeskittymästä. Muut hotspotit ovat Brasilia, Indonesia, Kolumbia ja Australia, joiden pinta-ala on monikymmenkertainen pieneen Madagaskariin verrattuna.


Luonto vai ihmiset
Kotoperäisten kasvi- ja eläinlajien runsaus tietysti nostaa Madagaskarin maapinta-alan "kiinteistöarvoa". Köyhässä maassa tällaista arvoa on vaikea säilyttää, koska maata pitäisi kuitenkin pystyä hyödyntämään kaiken aikaa.
Kun Madagaskarin luonnon häviämiseen ja sen kotoperäisten lajien sukupuuttoihin alettiin 1980-luvulla herätä, madagaskarilaiset hermostuivat siihen, että ulkomaalaiset tulivat heidän maahansa kertomaan, kuinka asiat tulee hoitaa. Mikä oikeus kenelläkään muulla oli päättää heidän omasta luonnonperinnöstään? Varsinkin, kun maa oli ajautumassa konkurssiin ja väestönkasvu oli juuri lähtenyt jyrkkään nousuun.


Avustusrahaa koulutukseen
Nykyisin Madagaskariin virtaa ulkomaista avustusrahaa muun muassa Japanista, Yhdysvalloista ja EU:sta. Kun ajaa maaseudun halki, näkee monessa kylässä kyltin, joka kertoo esimerkiksi Japanin lahjoittaneen kylään koulun ja opettajan. Kun kurkistaa sisään savitalon lasittomasta ikkuna-aukosta, näkee oppilaiden istuvan innostuneina suorissa riveissä ja seuraavan opetusta.
Aikuisten lukutaitoprosentti on vain runsaat 70, mutta nykyisin suurin osa lapsista käy koulua ja oppii lukemaan ja laskemaan.
Ekomatkailuyrittäjät tunkevat vauhdilla paikalle. Kansallispuistojen ja suojelualueiden kupeisiin pystytetään upeita bungaloweja ja paikallista väestöä koulutetaan luonto-oppaiksi. Yksityisiä suojelualueita perustetaan lähinnä matkailutarkoituksiin.
Maassa tehdään myös valtavasti kansainvälistä luonnontieteellistä tutkimusta, ja monet ulkomaiset luonnonsuojelujärjestöt ovat ottaneet Madagaskarin erityissuojelukseensa.


Huomattu Suomessakin
Madagaskar on putkahdellut Suomessakin pinnalle viime vuosina tutkimuksen, hyväntekeväisyyden ja televisioprojektin kautta.
Akatemiaprofessori, ekologi Ilkka Hanski julkaisi luonnon monimuotoisuutta pohtivan kirjan Viestejä saarilta (Gaudeamus 2007), jonka kannessa on Madagaskarin kartta.
Viime vuonna Maailman luonnonsäätiö WWF ja Nelonen-media löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat kerätä rahaa Madagaskariin rakennettavia tuulivoimaloita varten ohjelmassa Operaatio Maa. Alkusyksyyn 2009 mennessä Erja Häkkinen ja Martti Syrjä olivat onnistuneet keräämään tuulimyllyille jo yli 88 000 euroa.
Vaikka Madagaskar ilmeisesti polttaakin kynttiläänsä molemmista päistä, tulevaisuus saattaa silti näyttää vihreältä ja valoisalta.



Essi Keskinen on FT, eläinekologi, meribiologi, tutkimussukeltaja ja vapaa kirjoittaja, joka toimii luonto-oppaana teemamatkoilla.

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.