Viime syksynä Yhdysvalloissa puhjennut maissikohu muistutti, että ruokakasvien geenijalostus ei vielä hyödytä kuluttajia. Euroopassa muuntogeeniset kasvit vasta tekevät tuloaan. Olisiko rapakontakaisista kokemuksista opiksi?



Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Jeff Wheelwright

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Viime syksynä Yhdysvalloissa puhjennut maissikohu muistutti,
että ruokakasvien geenijalostus ei vielä hyödytä kuluttajia.
Euroopassa muuntogeeniset kasvit vasta tekevät tuloaan.
Olisiko rapakontakaisista kokemuksista opiksi?

Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2001

Kun kevätkylvöt alkoivat Iowassa huhtikuussa, Prairiesburgin kylän maissifarmarit Jim ja Sharon Greif käynnistivät taas CornCamin. Se on kamera, joka nököttää pylvään päässä lähellä heidän taloaan ja välittää maissipellon kuvan Internetiin varttitunnin välein. Viime vuonna CornCam osoittautui huippusuosituksi. Greifien ällistykseksi nettisivulle otettiin kesän mittaan yhteyttä yli kaksi miljoonaa kertaa, kun ihmiset halusivat nähdä, miten maissi kasvaa.

Silloin tällöin tuli sähköposteja, joissa kysyttiin, viljelevätkö Greifit geneettisesti muunneltuja kasveja. Aihe on arkaluonteinen, joten CornCamia sponsoroivat siemenyhtiö ja maatalouslehti neuvoivat Greifejä olemaan vastaamatta.

Noin neljäsosaan Yhdysvalloissa viljeltävästä maissista on siirretty tietty bakteerin geeni, joka tekee kasvin myrkylliseksi hyönteistoukille. Valtaosa tästä maissista sekoittuu tavalliseen, eivätkä useimmat kuluttajat tiedä niiden erosta mitään.

Vaikka Greifit kasvattavat muuntogeenistä maissia vain vähän, Sharon Greif arkaili vastata sähköposteihin: - Kuka tietää, vaikka Greenpeace olisi tullut tuhoamaan koepalstamme.

StarLinkistä tuli geeniruokapelon symboli

Itse asiassa Jimin olisi tarvinnut kääntää CornCamia vain hiukan oikealle, ja amerikkalaiset olisivat voineet katsella StarLink-maissin kasvua. Juuri StarLink aiheutti viime syksynä tacokuorien, tortillojen ja monien muiden maissituotteiden poistamisen supermarkettien hyllyiltä, sillä tätä nimenomaista muuntogeenistä lajiketta ei ole hyväksytty ihmisravinnoksi.

Nyt vasta laskeskellaan, mitä tuotteiden hylkääminen kokonaisuudessaan maksoi elintarvikeyrityksille, jyvien vientifirmoille ja StarLinkin tuottajalle Aventisille, mutta summa saattaa olla yli kuusi miljardia markkaa. Ehkä merkittävämpää on kuitenkin se, että tapaus näyttää ainakin yhden kansallisen gallupin mukaan kääntäneen yhdysvaltalaisten mielipiteet muuntogeenisiä ruoka-aineita vastaan.

StarLinkiä oli tarkoitus käyttää vain eläinten rehuna. Sen jälkeen, kun ympäristöaktivistit viime syyskuussa löysivät lajiketta ihmisruoasta, se on joutunut valtavaan ryöpytykseen. Hyllytysten, syyttelyiden ja muun kohun määrästä voisi luulla, että StarLink on suuri terveysriski ja todiste geneettisesti muunneltujen ruokien vaarallisuudesta.

Yli 40 ihmistä väittääkin saaneensa allergisia oireita, kymmenkunta jopa käyneensä niiden takia lääkärissä, mutta tapaukset ovat epäselviä eikä niiden syistä ole todisteita. Jopa muutamat geeniruokia vastustavat ympäristöaktivistit myöntävät sen, mistä asiantuntijat ovat yksimielisiä: StarLink ei erityisemmin vaarantanut ihmisten terveyttä.

Kriitikot ovat kuitenkin käyttäneet tilaisuutta hyväkseen huomauttaakseen ruokaturvallisuuden heikkouksista, sillä joka tapauksessa ihmisten keittiöön pääsi luvatonta ainesta. StarLinkin itsensä tarina on nyt lopussa. Se vedettiin pois markkinoilta, eikä sitä enää oteta viljelyyn. Lajikkeesta tuli geeniruokapelkojen symboli.

Jim Greif jätti valtaosan StarLinkistään talventörröttäjiksi. Parimetriset, ruskeat korret pulleine tähkineen rahisevat yksinäisinä lumessa. - Kaipa nämä menevät sioille, hän pohtii.

Ihmiselle vaaraton hyönteismyrkky

StarLink on yksi Bt-lajikkeista, eli siihen on siirretty geeni Bacillus thuringiensis -bakteerista. Tämä on yleinen maabakteeri, ja sen hyönteisiä torjuvat ominaisuudet on tunnettu yli sata vuotta. Bt:tä sisältävää sumutetta myytiin Euroopassa ensi kertaa jo ennen toista maailmansotaa, ja vuonna 1961 tämä hyönteismyrkky rekisteröitiin käyttöön Yhdysvalloissa.

Biologi Rachel Carson oli innoissaan Bt:stä. Kirjassaan "Hiljainen kevät", joka oli avainteos tuholaismyrkkyjen vaaroista, hän esitti Bt:n yhtenä lupaavista vaihtoehdoista DDT:lle ja muille synteettisille yhdisteille.

Luomuviljelijät mieltyivät Bt:hen, koska se on luonnontuote eikä siitä jää kemiallisia jäämiä. Tosin tässä piilee myös Bt:n heikkous: se hajoaa nopeasti auringonvalossa, ja sade huuhtoo sen helposti pois. Kaiken kukkuraksi monet, esimerkiksi juuriin tunkeutuvat tuholaiset ovat poissa sen ulottuvilta.

Vuoteen 1980 mennessä tutkijat onnistuivat eristämään Bt-bakteereista niiden hyönteismyrkkyproteiineja ja kiteyttämään niitä. Tällaisia toksiineja on kymmenittäin. Ne toimivat eri hyönteisheimoja vastaan, mutta useimmat suurin piirtein samoin mekanismein. Bt-toksiinit tarttuvat hyönteisten ruoansulatuskanavan soluihin ja aiheuttavat eräänlaista sisäistä verenvuotoa.

Nämä myrkyt toimivat vain hyönteisten emäksisessä suolistossa, eivät esimerkiksi nisäkkäiden ruoansulatuskanavassa, joka on hapan. Siksi Bt-toksiinit ovat ihmiselle vaarattomia. Bt-sumutteita pidetäänkin niin harmittomina, että Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto ei katso tarpeelliseksi edes valvoa raaka-aineiden Bt-jäämiä.

Jalostuksen valvonnasta tehtiin löyhää

Sittemmin myös Bt-toksiineja tuottavat geenit on tunnistettu yhdistelmä-dna-tekniikoiden avulla. 1980-luvun puolivälissä Bt-geenejä siirrettiin ensimmäistä kertaa kasvisoluihin. Saman vuosikymmenen lopulla näin muunneltuja kasveja istutettiin koepalstoihin, jotta nähtäisiin, torjuvatko ne hyönteisiä ja kasvavatko ne normaalisti. Ensimmäinen täysin onnistunut Bt-kasvi oli puuvillalajike, joka tuotettiin vuonna 1990.

Tällaisille lajikkeille luotiin valvontajärjestelmä - kaikessa hiljaisuudessa joko lehdistön välinpitämättömyyden tai hallituksen hyssyttelyn takia - ja niin muuntogeeniset kasvit pääsivät vauhtiin. Kymmenkunta Bt-lajiketta hyväksyttiin viljeltäviksi ja syötäviksi: muun muassa perunoita, tomaatti ja maissi. Valvonnan hoiti Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto, koska sille kuuluu torjunta-aineiden säätely.

Maan elintarvike- ja lääkintöhallitus ei juuri puuttunut asiaan, koska sen selvitysten mukaan geneettisesti muunnellut ruoka-aineet ovat ravintoarvoltaan ja turvallisuudeltaan "olennaisesti samanlaisia" kuin perinnäiset eivätkä siksi tarvitse esimerkiksi erityistä merkintää tuotepakkauksiin. Tuottajia pyydettiin vain "konsultoimaan" elintarvike- ja lääkintöhallitusta. Tämä tarkoittaa, että sille toimitettiin vapaaehtoisesti turvallisuustestien tuloksia. (Suunniteltujen uusien sääntöjen mukaan konsultoinnista tulee pakollista mutta geenien muuntelun merkitseminen pakkauksiin pysyy yhä vapaaehtoisena.)

Viiden viime vuoden aikana Yhdysvaltojen muuntogeenisten satojen hehtaariala on kasvanut melkein nollasta lähes 30 miljoonaan. Bt-maissia kasvaa noin kahdeksalla miljoonalla hehtaarilla, mikä on melkein neljännes maan koko maissinviljelyalasta. Ympäristönsuojeluviraston mukaan Bt-maissin, -puuvillan ja -perunan viljelijät paransivat vuonna 1999 tulostaan melkein 700 miljoonalla markalla, koska sadot olivat suuria ja tuholaistorjunta oli halpaa.




Geenijalostus tuli pelloille

- 1988 tehtiin ensimmäiset kenttäkokeet Bt-kasvilla eli kasvilla, johon on siirretty hyönteisiä torjuva Bacillus thuringiensis -bakteerin geeni (tomaatti).

- 1990 tehtiin ensimmäinen onnistunut kenttäkoe Bt-kasvilla (puuvilla).

- 1995 saatiin ensimmäinen kaupallinen Bt-sato (peruna).

- 1998 25 % Yhdysvaltojen maissista oli muuntogeenistä.

- 1999 maailmassa viljeltiin muunto-geenisiä kasveja 40 miljoonalla hehtaarilla, näistä 12 miljoonalla Bt-kasveja.

- 2000 maailmassa viljeltiin muunto-geenisiä kasveja 44 miljoonalla hehtaarilla - noin 1,3 kertaa Suomen kokoisella alueella. Yhdysvaltojen viranomaiset ovat hyväksyneet yli 45 muuntogeenistä kasvilajiketta, joista 17:ssä on tuholaisilta suojaava geeni.


Kuluttajien etuja ei ajateltu

Hyönteisten hävityksen lisäksi tutkijat ovat helpottaneet rikkakasvien torjuntaa. Tunnetuin esimerkki on Monsanton soijapapulajike, johon siirretty geeni saa sen sietämään saman yrityksen valmistamaa Roundup-kasvimyrkkyä. Roundup Ready -lajikkeita kasvattavat viljelijät voivat huoletta sumuttaa kaikki rikkakasvit kuoliaiksi soijapapujen kärsimättä.

Tutkijat selittävät vain vauhdittavansa sellaista, mitä kasvit muutenkin tekevät. Useimmat kasvit nimittäin tuottavat suojaproteiineja. Kasvien periytyvää vastustuskykyä tuhohyönteisille ja rikkakasvimyrkyille voidaan lisätä myös perinnäisellä jalostuksella valitsemalla risteytykseen kunkin polven sitkeimmät yksilöt. Agronomit ovatkin aina etsineet keinoja kasvien vahvistamiseen.

- Tutkijat pohtivat: "Miten voisin auttaa viljelijää? Esimerkiksi siirtämällä Bt-proteiinin geenin kasviin. Silloin ainetta ei tarvitsisi erikseen sumuttaa, vaan suojaus olisi kasvissa itsessään", selittää Aventis CropScience -yhtiön edustaja Sally Van Wert. Tietenkin yhtiö saa näin tuotteelleen myös kilpailuedun: viljelijät ovat valmiita maksamaan siitä enemmän kuin perinteisistä lajikkeista.

Viljelijöiden elämää helpotettaessa kuluttajat ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Lisävitamiineja tai vasta-aineita tuottavilla kasvimuunnoksilla on kyllä tehty kenttäkokeitakin, mutta pääosin ne ovat jääneet laboratorioyritelmiksi. Sen sijaan elintarviketeollisuus on syytänyt Bt-maissin ja Roundup Ready -soijan amerikkalaisten ruokapöytään.

Tämä on ollut kehno strategia, koska kuluttajien huolestuessa turvallisuudesta ensin Euroopassa ja nyt myös Yhdysvalloissa teollisuuden takataskussa ei ole ollut mitään syöjille koituvaa etua, jota mainostaa. Jos muunneltujen maissilastujen rouskuttaminen olisi esimerkiksi suojannut joltakin taudilta, kuten fluorattu vesi suojaa hammasmädältä, StarLinkiä ei ehkä olisi leimattu "Frankenstein-ruoaksi".

StarLink kuin muutkin Bt-maissit

Viime lokakuun lopulla Sharon Greif oli pellolla ajamassa puimuria. Rivistö rivistöltä kone kauhoi kuivuneet maissinkorret maasta ja irrotti jyvät tähkistä. Siten se sylki jyvät kuormurin lavalle, ja Jim ajoi lastin tilan rakennusten luo kipatakseen sen maissilaariin. Syksyn harmaudessa maissi oikein hehkui kullansävyään valuessaan lavalta ritilän läpi laariin. Sitten kaukalohissi nosti jyvät metallisiilon huipulle ja pudotti ne siiloon.

Näin maissinjyvät sekoittuvat tällä tilalla kuten muillakin tiloilla koko maassa. Uusi sekoitus tapahtuu paikallista maissisatoa käsittelevissä jyvähisseissä, sitten junanvaunuissa ja lopulta vielä jalostamoissa ja laivojen lastiruumissa. Koko maan maissivirrassa on niin monta sivujokea, että StarLinkin oli suorastaan pakko tihkua ruokapöytiin jostakin.

Iowa tuottaa enemmän maissia kuin mikään muu osavaltio. Esimerkiksi viime vuonna sen tuotos oli 63 miljoonaa litraa. Lähes koko sato on tavallista sokerimaissia, mutta siitä on kymmeniä kilpailevien siemenfirmojen tarjoamia lajikkeita, ja näistä seitsemän on hybridejä, jotka sisältävät Bt-geenejä. Bt-hybrideistä kuusi hyväksyttiin 1990-luvun puolivälissä sekä ihmisten että eläinten ruoaksi (lehmät, siat ja kanat syövät valtaosan Iowan maissista).

Seitsemäs hybridi valmistui syksyllä 1997. Siinä oli kaksi vierasta geeniä: toinen suojaamaan rikkakasvimyrkyiltä ja toinen valmistamaan Bt-proteiinia nimeltä Cry9C. Aiemmissa lajikkeissa oli käytetty Cry1A-sarjan Bt-proteiineja, mutta nyt tutkijat valitsivat Cry9C:n, koska se tarttuu eri paikkaan hyönteisten suolistossa. He ajattelivat, että käyttämällä pelloilla hieman erilaisia torjunta-aineita voitaisiin hidastaa hyönteisten vastustuskyvyn kehittymistä. Toukat ovat nykyisin herkkiä näille aineille, mutta jatkuvan altistuksen paineessa sietokyvyn arvellaan kehittyvän ehkä 20 vuodessa.

Bt-maissi vähentää myrkkysumutuksia

Kukaan ei voi kieltää, ettei Bt-maissi olisi rökittänyt tuholaisia ainakin vähäksi aikaa. Jim Greif hyppää kuorma-autosta maissinkorsi kummassakin kädessä ja antaa pienen näytöksen.

- Tässä tavallisessa maissintähkässä on eurooppalaisen maissikoisaperhosen toukka, joka on täällä yksi päätuholaisista, hän selittää. Pikkuruiset toukat voivat tuhota kokonaisen sadon. Ne kaivavat tunnelin korren ja tähkän ytimeen.

- Siten puolestaan sieni pääsee sisään, hän jatkaa. Jyvät ovatkin sen mustuttamia ja homehduttamia. Hän osoittaa valkoista jauhetta samassa tähkässä. - Tihulaisen jätöstä.

Greif ottaa tukevan veitsen ja halkaisee tähkän saadakseen toukan näkyviin. - Siellä se viettää talven... Nämä perhoset munivat kaksi tai kolme kertaa kesässä, ja kolmas toukkaerä on yleensä vahingollisin... Ahaa, tuolla on yksi elävä. Se perääntyy karkuun.

Tuuman mittainen vaalea, ruskeapäinen toukka yrittää käpertyä syvemmälle tähkään mutta putoaa pian Greifin käteen.

Sitten Greif näyttää StarLinkin tähkää. Jyvärivistöt kiertävät sitä täydellisinä. - Jyvien päät ovat siistit ja puhtaat. Ei aukkoja, josta tauti voisi tunkea sisään, hän huomauttaa. - Tietenkin tuon tavallisenkin maissin tähkät voi saada säilymään tällaisina, jos sumuttaa myrkkyjä tarpeeksi usein. Maissikoisiin tarvitaan yleensä kaikkein ikävimpiä aineita.

Monet viljelijät luopuisivat mielellään sumutuksista - eivät niinkään niiden vaarojen tai kalleuden vaan niiden epävarmuuden takia. Ajoituksen pitää olla juuri oikea, jotta kuoriutuvat toukat kuolisivat. Jos sumutus myöhästyy pari päivää, tuholaiset ovat jo maissien uumenissa.

StarLinkin Bt kestää mahahappoja

StarLink-maissiin muodostuu jonkin verran isompia toksiinipitoisuuksia kuin muihin Bt-lajikkeisiin. Cry9C-proteiini ei kuitenkaan tuholaismyrkkynä suuresti poikkea muista Bt-proteiineista. Miksi sitten valvovat viranomaiset ottivat erilaisen kannan StarLinkiin?

Jotta ympäristönsuojeluvirasto hyväksyisi tuholaismyrkkyä tuottavan kasvin, sen riskittömyydestä on oltava kohtuullisen varmat takeet. Ihmisen turvallisuudelle voisi koitua kahdenlaisia riskejä.

Ensinnäkin: onko kasvi myrkyllinen ihmiselle? Aiemmat koe-eläintestit Cry1A-proteiineilla ovat osoittaneet, että isotkaan annokset Bt-toksiineja eivät myrkytä nisäkkäitä.

Toiseksi: voiko kasvi aiheuttaa yliherkkyyttä? Vertailtuaan Cry1A-proteiinien rakennetta tunnettuihin ruoka-allergeeneihin, kuten maapähkinöiden ja äyriäisten proteiineihin, tutkijat ovat päätelleet, etteivät Bt-maissit altista allergikkoja. Haittoja ei tiettävästi olekaan ilmennyt, kun Bt-maissien hyväksymisen jälkeen miljoonat amerikkalaiset ovat syöneet niistä valmistettua maissijauhoa ja maissisiirappia.

Kokeiden perusteella myös StarLinkin toksiini on myrkytön jyrsijöille, eikä sen biokemiallinen rakenne muistuta ruoka-allergeeneja.

StarLinkin toksiinissa on kuitenkin yksi ero muihin Bt-toksiineihin: hajoamisnopeus. Kun Cry9C-proteiinia testattiin tekomahan hapossa ja lämmössä, se vastusti pilkkoutumista pitempään kuin muut Bt-proteiinit. Myös useimmat ruoka-allergeenit käyttäytyvät näin: hidas hajoaminen merkitsee, että elimistölle jää enemmän aikaa reagoida allergeeniin.




Riskit tunnetaan huonosti

Yhdysvalloissa muuntogeenisten ruokien vastus-tajat väittävät, että uudet kasvilajikkeet ovat kontrolloimattomia kokeita, jotka kohdistuvat yli 280 miljoonaan amerikkalaiseen. Entä ekologinen koe, joka kohdistuu 30 miljoonaan viljely-hehtaariin?

Edes bioteknologian vankkumattomimmat kannat-tajat eivät voi olla varmoja, etteivät Bt-maissit ja muut muunnellut lajikkeet jätä odottamattomia arpia ympäristöön.

- Yksi ongelma on tuholaisten myrkynsietokyvyn voimistuva kasvu. Bt-sumutteita käyttävät luomu-viljelijät epäilevät, että torjunta ei kohta enää tehoa.

- Toinen huoli on tuholaismyrkkyjä sisältävien kasvien vaikutus muihin kuin tuhohyönteisiin, esi-merkiksi monarkkiperhosiin.

- Kolmanneksi pelätään kasvimyrkkyjen sieto-geenien leviävän rikkakasveihin ja tuottavan häviämättömiä "superrikkaruohoja".

StarLinkiä sekoittui ruokiin jyvien sekaantumisen ja ihmisten erehdysten takia, mutta StarLink on saattanut vaikuttaa myös lähipeltojen tavallisiin maisseihin tuulen kuljettaessa sen siitepölyä. Tämän ehkäistäkseen lajikkeen tuottanut Aventis määräsi 200 metriä leveät suojavyöhykkeet StarLink-peltojen ympärille. Jos vyöhykkeellä kasvoi tavallista maissia, se piti käyttää vain rehuksi, mutta käytännössä näin ei tapahtunut.

Myös ihmisruoaksi hyväksyttyjen Bt-maissien ympärille pitää jättää suojavyöhyke: alue, joilla mahdolliset Bt-siedon kehittäneet hyönteiset pariutuisivat Bt:lle herkkien lajitoveriensa kanssa. Niiden jälkeläiset jäisivät todennäköisesti herkiksi, ja sietokyvyn kasvu hidastuisi.

Geenien siirtymistä kasvista toiseen ja hyönteisten vastustuskyvyn kehittymistä pitäisi Science-lehden äskettäisen artikkelin mukaan tutkia paljon enemmän. Siinä tutkijat LaReesa Wolfenbarger ja P. R. Phifer vertailevat yli kolmeakymmentä raporttia muuntogeenisistä hyötykasveista ja esittävät, että ympäristö-vaikutuksissa on enemmän tuntematon-ta kuin tunnettua. On esitetty hypoteeseja uusista virustaudeista, viljelymaan heikkenemisestä ja lajitasapainon muutoksista, mutta selvitystulokset ovat olleet ristiriitaisia ja puutteellisia.

Wolfenbarger ja Phifer korostavat, että on eri asia testata laboratoriossa esimerkiksi Bt-siitepölyn myrkyllisyyttä monarkkiperhosen toukille kuin tutkia, miten siitepöly vaikuttaa perhosiin luon-nossa. Koska luonto on kovin mutkikas, he eivät usko tällaisten asioiden selviävän nopeasti. Samasta syystä ei voida suoraan mitata, paljonko ekologista etua tulee siitä, että muuntogeeniset kasvit vähentävät kemiallisten torjuntasumutteiden tarvetta.

Jeff Wheelwright

StarLink määrättiin rehukasviksi

StarLinkin tapauksen käsittelyn aikana on tullut selväksi ainakin se, että tietyn molekyylin allergeenisuuden ennustaminen on hyvin epävarmaa - muun muassa sen takia, että useimpia ruoka-allergioita ymmärretään muutenkin huonosti.

Helppo ratkaisu olisi ollut syöttää maissia herkiksi tiedetyille koehenkilöille ja kirjata mahdolliset epämiellyttävät tuntemukset, mutta ympäristönsuojeluvirasto ei salli tällaisia kokeita, kun kyseessä on tuholaistorjuntamenetelmän rekisteröinti. Siksi päätelmät tehtiin hyvin varovasti, sen epäsuoran vihjeen perusteella, jonka proteiinin hidas hajoaminen antoi.

Vuonna 1988 virasto päätti, että StarLinkiä saa käyttää karjan rehuna, koska proteiini hajoaa eläinten ruoansulatuksessa eikä sitä ole jäljellä lihassa, joka päätyy ihmisruoaksi. Suora käyttö ihmisravinnoksi kuitenkin kiellettiin, paitsi jos StarLinkin kehittänyt yritys AgrEvo saisi lajikkeen läpäisemään uuden, vaativamman testijakson. AgrEvo valitti viraston päätöksestä mutta laski samaan aikaan maissilajikkeensa markkinoille.

StarLinkin siemeniä ostaville viljelijöille tähdennettiin, että satoa saa käyttää vain rehuksi. Käytännössä tällaista rajoitusta oli kuitenkin vaikea noudattaa, koska eri maisseilla on tapana sekoittua satojen tukkukäsittelyissä. Nyt jälkeenpäin teollisuus ja hallitus ovat yhtä mieltä siitä, että hybridi olisi pitänyt joko sallia sekä eläinten että ihmisten ravinnoksi tai kieltää molemmilta.

Jim Greif istutti noin viisi hehtaaria StarLinkiä vuonna 1999. Kun hän myi sen, osa siitä meni sikojen ruoaksi, osa etanolitehtaaseen Cedar Rapidsiin. Tai näin hän ainakin uskoo sille käyneen. Hän ei ollut lajikkeesta kovin innostunut, koska koisista ei ole hirveää riesaa täällä päin itäistä Iowaa.

Länsi-Iowassa tuholaisia on enemmän, joten sikäläiset viljelijät ovat valmiita maksamaan enemmän saadakseen Bt-maisseja. Ilman niitä heiltä voi mennä puolet sadosta. Ja kuten sanottu, Bt-lajikkeissa riittää valinnanvaraa. Viime vuoden keväällä Iowan viljelijät istuttivat 55 000 hehtaaria StarLinkiä, mikä on pelkkä pisara ämpärissä koko maan maissisadon joukossa.

Allergiariskiä ei voitu sulkea pois

Vuoden 1999 lopulla StarLinkin kehittäjä AgrEvo osallistui yhtiöiden fuusioon, ja siitä tuli Aventis CropScience. Emoyhtiö Aventis S.A. on iso ranskalainen lääkefirma. Aventis alkoi painostaa Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirastoa pyörtämään StarLink-rajoituksensa ja esitti uusia koetuloksia, joiden mukaan lajike ei aiheuta allergian riskiä.

Ympäristönsuojeluvirasto järjesti useita selvitystilaisuuksia, ja yksityiskohtaiset arviot StarLinkistä julkistettiin helmi- ja kesäkuussa 2000. Viraston tieteellinen asiantuntijapaneeli ei tullut vakuuttuneeksi siitä, että Cry9C-proteiinista varmasti puuttui allergistava ominaisuus. Olemattomuutta on itse asiassa mahdotonta todistaa, protestoi Aventis. Samaan aikaan Environmental Defense -ryhmittymä, joka pitää geenijalostusta riskialttiina kansaan kohdistuvana kokeena, vaati virastoa pysymään tiukkana StarLinkin suhteen.

Kaikesta huolimatta ympäristönsuojeluviraston asiantuntijat kirjoittivat, ettei heillä ollut syytä uskoa Cry9C-maissia vaaralliseksi. Aventisin muutoshakemuksen pähkäily jatkui.

Greenpeace, Friends of the Earth ja muut muuntogeenisten kasvien vastustajat tuskin panivat merkille StarLinkin huojumista valvontasäädösten tuulissa. Ympäristönsuojelijoita huoletti enemmän se, että Bt-maissin leijuva siitepöly saattaisi vahingoittaa monarkkiperhosia.

StarLinkiä löytyi ihmisruoasta

Kesällä 2000 Friends of the Earth ja kuusi muuta ryhmittymää yhdistyivät uuden kilven alle: Genetically Engineered Food Alert. Ympäristönsuojelijat olivat jo pitkään yrittäneet saada ympäristönsuojeluviraston määräämään ruokiin pakolliset pakkausmerkinnät geenimuuntelusta. Tuottajat vastustivat ehdotusta kutsuen sitä pelottelutaktiikaksi, ja hallitus oli heidän puolellaan.

Ympäristöryhmien tapaamisessa tuli puheeksi StarLinkin tilanne, ja jatkokeskusteluissa joku mainitsi Amerikan maissintuottajajärjestön äskettäisen selvityksen. Sen mukaan viljelijöillä oli ilmeisiä vaikeuksia pitää Bt-maissi erillään tavallisesta, kun tuotteita vietiin Eurooppaan, jossa pakkausmerkinnät ovat pakollisia.

Silloin Friends of the Earthin edustajan Larry Bohlenin päässä soi hälytyskello - tai ehkä osuvampaa olisi puhua sytytyslangan syttymisestä. Mitäpä jos StarLinkiä oli lipsahtanut ihmisruokaan? Ripauskin olisi laiton. Hallituksen olisi pakko puuttua asiaan heti.

Bohlen meni supermarkettiin Marylandin Silver Springissä, vaelteli käytäviä edestakaisin ja luki pakkausten pienet präntit maissilastuista, tacokuorista, enchilada-aterioista, maissimuffineista ja kaikista muista, joissa saattoi olla maissia. Oli melkein keskiyö, kun Bohlen meni kassalle ja maksoi ostoskärryllisen tavaroita. Seuraavana aamuna hän postitti näytteitä 23 ruokajalosteesta iowalaiseen Genetic ID -laboratorioon.

Kun Bohlen palasi kesälomalta elokuun puolivälissä, hän sai tietää, että 22 tuotteessa 23:sta ei testien mukaan ollut geneettisiä jäämiä Cry9C:stä. Mutta yhdessä tuotteessa, Kraftin Taco Bell -tacokuorissa, oli. Bohlen testautti näytteet vielä kahdesti. - Vaakakupissa oli miljoonia dollareita, hän selittää. - Olisimme syyllistyneet ruokapaniikin levittämiseen, jos olisimme olleet väärässä.

Ympäristöryhmittymät julkistivat vihdoin testitulokset 18. syyskuuta ja aloittivat ketjureaktion, jolle ei näy loppua.

Bt-toksiini ei päässyt ruokaan asti

Genetic ID, joka sattuu sijaitsemaan noin 160 kilometrin päässä Greifien tilalta, käyttää dna-sormenjälkitekniikoita. Näytteistä ei siis etsitty Cry9C-proteiinia itseään vaan sitä tuottavaa geeniä.

Onkin tärkeää tietää, että vaikka tätä StarLinkin proteiinia on sittemmin löydetty maissinjyvistä kautta tuotantoketjun, ehjiä Cry9C-proteiinimolekyylejä ei ole löydetty myytävistä ruoista. Miksi näin? Dna sietää jalostusprosessin suuria lämmön- ja happamuudenvaihteluita, koska se on paljon vankempi molekyyli kuin proteiini. Näyttää siis siltä, että kuluttajat altistuivat ainoastaan geneettiselle materiaalille.

Mitä tämä sitten merkitsee? Ainakin nykytietämyksen mukaan ruoka-allergioita aiheuttavat proteiinit eivätkä nukleiinihapot, eli dna ja rna, joiden ohjeiden mukaan proteiinit rakentuvat.

Uusimmassa ympäristönsuojeluvirastolle osoittamassaan muutoshakemuksessa Aventis väittää, että vaikka proteiinia olisi jossakin tapauksessa päässytkin ruokajalosteeseen asti, määrä olisi ollut niin pieni, ettei se olisi aiheuttanut allergisia reaktioita. Yhtiö on jo ostanut takaisin 90 prosenttia vuoden 2000 StarLink-sadosta, eikä sillä ole halua kaupata lajiketta enää tulevaisuudessa, koska myynti olisi tuhoisaa yhtiön imagolle. Sen sijaan Aventis hakee väliaikaista lievennystä, joka sallisi lajikkeen hävitä ruokahyllyistä luonnollista tietä ilman, että enempää tuotteita tarvitsisi vetää pois myynnistä. Tällainen myönnytys vahvistaisi yhtiön asemaa tulevissa oikeudenkäynneissä.

Jupakka ei ole saanut Jim Greifiä karsastamaan muuntogeenisiä lajikkeita. - Käytän niitä, jos ne auttavat minua vähentämään omaa altistumistani torjuntakemikaaleille. Ja syön niitä myös, hän jatkaa. Virnistäen hän poimii StarLink-tähkän nuokkuvasta korresta. - Voi tietysti olla, että kun seuraavan kerran tapaamme, minun korvistani kasvaa pieniä vihreitä lisäkkeitä.

Jeff Wheelwright on terveys- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut yhdysvaltalainen tiedetoimittaja. Artikkeli on julkaistu Discover-lehden maaliskuun numerossa. © Disney Publishing 2001.

Sisältö jatkuu mainoksen alla