Riviarkeologi päätti, ettei jääkautinen taide ollut Euroopan yksinoikeus.




Syyskuun 8. päivänä vuonna 1894 kaikissa Philadelphian suurimmissa sanomalehdissä oli sama pääuutinen: Tohtori Hilborne Cresson on tehnyt itsemurhan. Kaupungissa tunnettu arkeologi oli kävellyt New Yorkissa puistoon ja ampunut itseään päähän. Suorasanaiset toimittajat kertoivat Cressonin mielenterveyden järkkyneen. Löydettäessä tohtorilla oli ollut kädessään lappu, jonka mukaan hän oli pelännyt joutuneensa vakoilun kohteeksi ja saaneensa salaisen palvelun agentit peräänsä.

Syyt Cressonin itsemurhaan ovat hävinneet historian hämärään, ja hänen nimensäkin oli unohduksissa lähes vuosisadan. Vuonna 1976 hän kuitenkin palasi - ja mitä komeimmalla tavalla. Tiedelehti Science julkaisi kannessaan piirroksen simpukankuoreen kaiverretusta mammutista. Kuva esitti jääkautista riipusta, jonka Cresson oli löytänyt Holly Oaksista Delawaresta jo 1864 mutta joka oli syystä tai toisesta jäänyt vaille huomiota.


Esittelyä seurasi hiljaisuus

Hilborne Cresson oli lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta hän meni rikkaisiin naimisiin, nousi Philadelphian seurapiireihin ja opiskeli taidetta ja paleontologiaa Pariisissa. Vuonna 1887 hän ilmaantui Bostoniin päästyään töihin professori F.W. Putnamille, Harvardin yliopiston Peabody-museon johtajalle.

Cressonin vuodet museossa olivat myrskyisää aikaa amerikkalaisessa arkeologiassa ja antropologiassa. Ranskasta oli löytynyt upeita paleoliittisen kivikauden luolamaalauksia ja kaiverruksia, ja monet amerikkalaiset toivoivat, että ihmisyyden juuret ulottuisivat yhtä pitkälle myös Uudella mantereella.

F.W. Putnam oli yksi niistä, jotka uskoivat ihmisten saapuneen Amerikkaan jo jääkaudella ja eläneen samaan aikaan mammuttien ja mastodonttien kanssa. Siksi Putnamin olisi kuvitellut hypänneen housuistaan, kun Cresson vuonna 1889 näytti hänelle Holly Oaksin riipuksen. Olihan se kiistaton todiste paleoliittisesta elämästä Amerikassa.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Riipus esiteltiin Bostonin luonnonhistoriallisen seuran kokouksessa helmikuussa 1890 - sen jälkeen hiljaisuus ja potkut. Putnam erotti apulaisensa joulukuussa 1891, koska tämä oli varastanut esineitä kaivauksilta. Emme tiedä, miten tapahtuma vaikutti Cressoniin, mutta kolme vuotta myöhemmin hän riisti hengen itseltään.


Oma kunnia ensin

Syitä Putnamin käytökseen voi olla monia. Ehkä hänen epäilyksensä olivat heränneet. Kenties hän haistoi palaneen käryä verrattuaan Holly Oaksin kaiverrusta piirrokseen, joka esitti Ranskasta La Madeleinen luolasta niin ikään 1864 löytynyttä, syöksyhampaan palaan taiteiltua mammuttia.

Toiseksi Putnam ei juuri arvostanut Cressonia. Tämä piti huolimattomasti kenttäkirjaa, eikä hänen löytämiensä esineiden alkuperää monestikaan kyetty vahvistamaan.

Kolmanneksi Putnam ei ehkä halunnut antaa Amerikan mantereen ensimmäisestä jääkautisesta esineestä kunniaa Cressonille, koska hänellä itsellään oli käsissään jotain vielä mielenkiintoisempaa.

Vuonna 1866 kaivosmiehet olivat löytäneet Kaliforniasta ihmisen kallon syvältä laavakerroksen alta. Putnamin edeltäjä J. D. Whitney oli vakuuttunut siitä, että tämä Calaverasin kallo oli peräisin ainakin parin miljoonan vuoden takaa plioseenikaudelta. Putnam oli samaa mieltä, ja hän käytti paljon aikaa ja vaivaa asian todistamiseen. Paikallisen huhun mukaan fossiili oli professori Whitneylle tehty kepponen, mutta Putnam ei koskaan suostunut myöntämään kalloa huijaukseksi vaan jätti tapauksen avoimeksi.


Aitoudesta pitkä riita

1970-luvun alussa geologi John Kraft ja arkeologi Ronald Thomas kävivät läpi Smithsonian-instituutin kokoelmalaatikoita ja löysivät Holly Oaksin riipuksen. Tietämättä mitään korun historiasta kaksikko määritti sen iäksi 10 000-40 000 vuotta. Tämä teki siitä Amerikan historian vanhimman taide-esineen, ja tiedemaailmassa syntyi sensaatio.

Riipuksen aitoudesta tuli kuitenkin kovasanainen kiista. Jotkut arkeologit huomauttivat heti Science-lehden nähtyään, että kansikuvan mammutti oli lähes täydellinen kopio La Madeleinen mammutista. Väittely jatkui ja jatkui, koska korun ikää ei tuolloin kyetty määrittämään. Radiohiiliajoitus olisi vaatinut koko esineen tuhoamista. Kun tekniikka 1980-luvulla parani, ajoitus osoitti kiistatta, että simpukkariipus oli enintään tuhat vuotta vanha - ja sen ikäisiä esineitä Cressonin oli ollut helppo löytää miltä tahansa kaivaukselta.


Halusi nimeä ja arvostusta

Mikä sai Cressonin kaivertamaan mammutin? Motiivi lienee inhimillinen. Riviarkeologi haki nimeä ja arvostusta. Hän halusi ehkä vakituisen viran, joita ei tuohon aikaan riittänyt edes lahjakkaimmille arkeologeille. Kaikki meni pieleen.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.