Riviarkeologi päätti, ettei jääkautinen taide ollut Euroopan yksinoikeus.




Syyskuun 8. päivänä vuonna 1894 kaikissa Philadelphian suurimmissa sanomalehdissä oli sama pääuutinen: Tohtori Hilborne Cresson on tehnyt itsemurhan. Kaupungissa tunnettu arkeologi oli kävellyt New Yorkissa puistoon ja ampunut itseään päähän. Suorasanaiset toimittajat kertoivat Cressonin mielenterveyden järkkyneen. Löydettäessä tohtorilla oli ollut kädessään lappu, jonka mukaan hän oli pelännyt joutuneensa vakoilun kohteeksi ja saaneensa salaisen palvelun agentit peräänsä.

Syyt Cressonin itsemurhaan ovat hävinneet historian hämärään, ja hänen nimensäkin oli unohduksissa lähes vuosisadan. Vuonna 1976 hän kuitenkin palasi - ja mitä komeimmalla tavalla. Tiedelehti Science julkaisi kannessaan piirroksen simpukankuoreen kaiverretusta mammutista. Kuva esitti jääkautista riipusta, jonka Cresson oli löytänyt Holly Oaksista Delawaresta jo 1864 mutta joka oli syystä tai toisesta jäänyt vaille huomiota.


Esittelyä seurasi hiljaisuus

Hilborne Cresson oli lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta hän meni rikkaisiin naimisiin, nousi Philadelphian seurapiireihin ja opiskeli taidetta ja paleontologiaa Pariisissa. Vuonna 1887 hän ilmaantui Bostoniin päästyään töihin professori F.W. Putnamille, Harvardin yliopiston Peabody-museon johtajalle.

Cressonin vuodet museossa olivat myrskyisää aikaa amerikkalaisessa arkeologiassa ja antropologiassa. Ranskasta oli löytynyt upeita paleoliittisen kivikauden luolamaalauksia ja kaiverruksia, ja monet amerikkalaiset toivoivat, että ihmisyyden juuret ulottuisivat yhtä pitkälle myös Uudella mantereella.

F.W. Putnam oli yksi niistä, jotka uskoivat ihmisten saapuneen Amerikkaan jo jääkaudella ja eläneen samaan aikaan mammuttien ja mastodonttien kanssa. Siksi Putnamin olisi kuvitellut hypänneen housuistaan, kun Cresson vuonna 1889 näytti hänelle Holly Oaksin riipuksen. Olihan se kiistaton todiste paleoliittisesta elämästä Amerikassa.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Riipus esiteltiin Bostonin luonnonhistoriallisen seuran kokouksessa helmikuussa 1890 - sen jälkeen hiljaisuus ja potkut. Putnam erotti apulaisensa joulukuussa 1891, koska tämä oli varastanut esineitä kaivauksilta. Emme tiedä, miten tapahtuma vaikutti Cressoniin, mutta kolme vuotta myöhemmin hän riisti hengen itseltään.


Oma kunnia ensin

Syitä Putnamin käytökseen voi olla monia. Ehkä hänen epäilyksensä olivat heränneet. Kenties hän haistoi palaneen käryä verrattuaan Holly Oaksin kaiverrusta piirrokseen, joka esitti Ranskasta La Madeleinen luolasta niin ikään 1864 löytynyttä, syöksyhampaan palaan taiteiltua mammuttia.

Toiseksi Putnam ei juuri arvostanut Cressonia. Tämä piti huolimattomasti kenttäkirjaa, eikä hänen löytämiensä esineiden alkuperää monestikaan kyetty vahvistamaan.

Kolmanneksi Putnam ei ehkä halunnut antaa Amerikan mantereen ensimmäisestä jääkautisesta esineestä kunniaa Cressonille, koska hänellä itsellään oli käsissään jotain vielä mielenkiintoisempaa.

Vuonna 1866 kaivosmiehet olivat löytäneet Kaliforniasta ihmisen kallon syvältä laavakerroksen alta. Putnamin edeltäjä J. D. Whitney oli vakuuttunut siitä, että tämä Calaverasin kallo oli peräisin ainakin parin miljoonan vuoden takaa plioseenikaudelta. Putnam oli samaa mieltä, ja hän käytti paljon aikaa ja vaivaa asian todistamiseen. Paikallisen huhun mukaan fossiili oli professori Whitneylle tehty kepponen, mutta Putnam ei koskaan suostunut myöntämään kalloa huijaukseksi vaan jätti tapauksen avoimeksi.


Aitoudesta pitkä riita

1970-luvun alussa geologi John Kraft ja arkeologi Ronald Thomas kävivät läpi Smithsonian-instituutin kokoelmalaatikoita ja löysivät Holly Oaksin riipuksen. Tietämättä mitään korun historiasta kaksikko määritti sen iäksi 10 000-40 000 vuotta. Tämä teki siitä Amerikan historian vanhimman taide-esineen, ja tiedemaailmassa syntyi sensaatio.

Riipuksen aitoudesta tuli kuitenkin kovasanainen kiista. Jotkut arkeologit huomauttivat heti Science-lehden nähtyään, että kansikuvan mammutti oli lähes täydellinen kopio La Madeleinen mammutista. Väittely jatkui ja jatkui, koska korun ikää ei tuolloin kyetty määrittämään. Radiohiiliajoitus olisi vaatinut koko esineen tuhoamista. Kun tekniikka 1980-luvulla parani, ajoitus osoitti kiistatta, että simpukkariipus oli enintään tuhat vuotta vanha - ja sen ikäisiä esineitä Cressonin oli ollut helppo löytää miltä tahansa kaivaukselta.


Halusi nimeä ja arvostusta

Mikä sai Cressonin kaivertamaan mammutin? Motiivi lienee inhimillinen. Riviarkeologi haki nimeä ja arvostusta. Hän halusi ehkä vakituisen viran, joita ei tuohon aikaan riittänyt edes lahjakkaimmille arkeologeille. Kaikki meni pieleen.


Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti