Viimevuotisten Marsin-matkojen epäonnistuminen lykkää lentoja muttei hillitse matkakuumetta. Marsin ja Maan samankaltaisuus kiehtoo. Joku sinne menee, mutta milloin?



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla







TEKSTI:Leena Tähtinen


Viimevuotisten Marsin-matkojen epäonnistuminen lykkää lentoja
muttei hillitse matkakuumetta. Marsin ja Maan samankaltaisuus kiehtoo.
Joku sinne menee, mutta milloin?

Julkaistu Tiede-lehdessä

5/2000

Tuumat sekoittivat Climate Orbiterin

Jos jokainen suomalainen maksaisi noin 70 000 markkaa, pääsisimme pystyttämään siniristilipun Marsiin. Omat taitomme ja kokemuksemme eivät riittäisi miehitettyyn lentoon, mutta voisimme ostaa pakettimatkan Nasalta.

Yhdysvaltalaiset nimittäin taitavat matkaan tarvittavan perustekniikan.

Vai taitavatko? Pitäisikö sittenkään turvata organisaatioon, jonka kaksi edellistä lentoa epäonnistuivat surkuhupaisista syistä?

Syyskuussa 1999 Mars Climate Orbiter ohjautui väärälle radalle. Joulukuussa 1999 Nasan lennonjohto menetti yhteyden toiseen Mars-luotaimeen, Mars Polar Landeriin. Molemmissa tapauksissa oli kyse harrastelijamaisesta tunaroinnista.

Climate Orbiterin kohtalo sinetöitiin, kun Nasan alihankkija joutui säästämään palkkakustannuksissa. Orbiterin kulkureittiohjelman koodaajaksi palkattiin kokematon bitinvääntäjä, joka erehtyi käyttämään metrijärjestelmän sijasta tuumia. Tilaaja ei havainnut virhettä vaan luuli ohjelman laskevan standardin mukaisesti metrejä.

Onnellinen käänne oli lähellä, sillä eräs lennontarkkailija huomasi mittavirheen luotaimen alkumatkalla ja lähetti havainnostaan sähköpostia ohjelman tuottaneeseen firmaan. Sitten herra Murphy astui taas remmiin. Kun vastausta ei kuulunut, lennontarkkailija unohti koko asian. Hän ei myöskään tullut maininneeksi siitä pomoilleen.

Sisäinen täräys hämäsi Polar Landerin

Toisenkin satelliitin menetys johtui himosäästämisestä. Kenelläkään ei nimittäin ollut aikaa perehtyä perusteellisesti Mars Polar Landerin testituloksiin.

Vasta Landerin kadottua oivallettiin, että aluksen tietokone voi tulkita laskeutumisjalkojen avautumistäräyksen perilletulotöyssyksi. Töyssyilmaisin todennäköisesti erehdytti tietokoneen sammuttamaan jarrumoottorit ennen aikojaan, joten Polar Lander murskautui planeetan pinnalle.

Kukaan ei aavistanut tällaista mahdollisuutta, sillä säästösyistä laskeutumisjärjestelmän eri vaiheita testattiin erikseen. Jalat ojentuivat auki kuten piti, ja jarrumoottorit kävivät suunnitellun ajan, mutta laitteiden yhteistoimintaa ei ollut varmistettu.

Landerin kohtaloa ei kuitenkaan tiedetä aivan varmasti - sillä Nasa säästi myös jättämällä pois sen laskeutumista kirjaavan järjestelmän.

Onneksi lennot eivät olleet miehitettyjä. Nyt menetettiin vain rahaa, jota piti säästettämän. Mutta miksi ihmeessä kokenut Nasa tekee tällaisia virheitä?

Nasan ohjelma viivästyy

- Ehkä onnistumisen pakko teki epäonnistumisista väistämättömiä, tilitti Nasan johtaja Dan Goldin Jet Propulsion Laboratorion (JPL) työntekijöille. Edellisenä päivänä hän oli saanut kahden komitean arviot organisaatiostaan. Raporteissa puhuttiin huonosti koulutetuista insinööreistä, kokemattomista projektinjohtajista, jääräpäisistä byrokraateista ja työntekijöistä, jotka eivät uskaltaneet esittää eriäviä mielipiteitä.

Kahdeksan vuotta aiemmin Dan Goldin oli palkattu muuttamaan maailman menestyneimmän planeettaohjelman työtapoja. Tarkoitus oli päästä eroon kasvaneesta byrokratiasta ja paisuvista budjeteista. Punaiselle planeetalle haluttiin nopeasti ja halvalla. Silti matkoilta vaadittiin entistä näyttävämpiä tuloksia.

- Nasa haaveili mahdottomasta ja sulki silmänsä hälyttäviltä yksityiskohdilta, sanoo JPL:n aikaisempi johtaja Bruce Murray Science-lehdessä.

Rahan säästäminen johti siihen, että Nasan kojeet rakentava JPL työskenteli totutun kahden ison hankkeen sijasta parinkymmenen projektin parissa. Kaikkiin ei riittänyt päteviä johtajia. Lisäksi insinöörit ja ohjelmoijat olivat nuoria ja kokemattomia.

Epäonnistumiset jäädyttivät Nasan suunnitteleman Mars-ohjelman, jossa joka toinen vuosi oli tarkoitus lähettää luotaimia kiertämään planeettaa ja kojeita laskeutumaan sinne. Ohjelman oli määrä huipentua lentoon, joka vuonna 2008 olisi tuonut ensimmäisen marsperänäytteen Maahan. Tulevaisuudesta kiistellään parhaillaan. Aikataulut viivästynevät huomattavasti.

Varmaa on, että ensi vuodeksi aiottu Marsin-matka jää väliin. Miten käynee vuodeksi 2003 suunnitellun laskeutujan, joka on osittain samanlainen kuin viime vuonna menetetty koje?

Poliittinen tahto nyt vähissä

- Koska avaruus on olemassa, me nousemmme sinne, sanoi presidentti John Kennedy 1962 määrätessään amerikkalaiset Kuuhun. Samasta syystä ihminen halajaa Marsiin. Kuun valloitusta varten perustettu Nasa (The National Aeronautics and Space Administration) uhosi jo ennen Kuuprojektin loppua, että Marsiin lähetetään miehitetty alus 16 vuoden kuluessa. 1980-luvun lopussa Punaisella planeetalla piti olla vakituinen tukikohta. Mutta into ja poliittinen tahto väljähtyivät.

Kuuhun menon 20-vuotispäivänä presidentti Georg Bush yritti tehdä Marsista seuraavan taivaankappaleen, jolle ihminen astuisi, mutta hän ei ollut tarpeeksi määrätietoinen. Päivämäärää ei lyöty lukkoon, eikä hankkeelle osoitettu rahaa. Niinpä matka lykkääntyi.

Venäläisetkin puhuivat Punaiselle planeetalle pistäytymisestä vielä 1980-luvun lopussa. Heidän oli määrä lähettää matkaan vuoden 2010 tienoilla kuuden hengen miehistö. Silloisen Neuvostoliiton poliittinen tilanne muuttui kuitenkin sellaiseksi, ettei vaatimattomammillekaan avaruusohjelmille riittänyt rahaa.

Seuraavan kerran Mars-kuume iski 1996, kun osa tutkijoista näki Punaiselta planeetalta tulleessa meteoriitissa alkeellisen elämän merkkejä (ks. Tiede 2000 6/96, s. 32-33). Onko Marsissa mikrobeja tai muinaisten mikrobien fossiileja? Tämän selvittäisi parhaiten planeetalle lähetetty monitieteinen retkikunta. Miehitettyä Marsin-matkaa uumoiltiin vuoden 2020 paikkeille (ks. Tiede 2000 3/96, s. 4-7). Yhdysvalloilla olisi tarpeeksi rahaakin.

Juuri nyt - Mars Orbiterin ja Mars Polar Landerin menetyksen jälkeen - miehitetyistä lennoista ei kuitenkaan kehdata puhua.

Tiede motivoi lähtemään

Siellä se silti odottaa, suuri tuntematon, jota ihmisluonto tuskin pystyy vastustamaan. Rikkauksien ja valloitusten toivossa löytöretkeilijät ovat valmiita vaikka vaarantamaan henkensä. Mutta kukaan ei odota ensimmäisten Marsin-retkien tuottavan voittoa, eikä poliittinen pullistelukaan ole ajankohtaista. Niinpä Marsiin menolle etsitään perusteluja tieteestä.

  (ks. Tiede 2000 6/99, s. 56-59). Tuoreet, juhannuksen alla julkaistut kuvat viittaavat vahvasti jopa siihen, että marsperässä olisi yhä vielä vapaata vettä. Jos oli tai on vettä, voi olla elämääkin, arvellaan.

Edes alkeellisen elämän löytyminen muualta kuin Maasta olisi tieteellinen sensaatio. Jos todella havaittaisiin, että Marsissakin syntyi elämää, saataisiin ensimmäisen kerran jonkinlainen tieteellinen ote kysymykseen elämän yleisyydestä maailmankaikkeudessa.

Viime vuosikymmenen toinen onnistuja, Pathfinder-luotain, joka sekin alkoi kiertää Marsia 1997, lähetti alas Sojourner-mönkijän (ks. Tiede 2000 6/97, s. 17). Se kuvasi pitkään kuivaa ja kylmää maisemaa, joka muistuttaa Maan aavikoita.

Matkustustaito ei siis ole kokonaan ruostunut niinä kahtena vuosikymmenenä, jotka olivat mönkijän urakan ja 1970-luvun Viking-luotainten laskeutujien välillä. Näyttää kuitenkin siltä, että Marsiin on lennätettävä vielä monta robottilaskeutujaa ennen kuin mukaan uskalletaan pakata matkustajia.




Science-lehden mukaan tätä laulettiin viime jouluna Nasan päämajassa Valkean joulun sävelin:

Vain onnellista Mars-matkaa


- kuin ennen - Eddie* odottaa.


Silloin lehdistö kiitti ja yleisöä riitti,


kun sai Marsin-kuvaa tapittaa.

Vain signaalia Ed oottaa,


kuin ennen antoi Voyager.


Muttei kuulu mitään, joutui rakkine hätään,


kai pyllähti se kyljelleen.

Vain onnellista Mars-matkaa;


ei lähdetty me törmäileen.


Oli metriä tai jalkaa, niin paree ois alkaa


jo viestittää sen pirun kapineen!

Kai kongressikin koht’ kypsyy,


jos Eddien vehkeet pelaa ei.


Siksi toivotaan onnea nyt -


ettei koko Mars-missio hyytynyt!


 



Mihin ihmisiä tarvitaan?

Mutta tarvitaanko ihmistä lainkaan? Eikö tieteellisesti motivoituneelle löytöretkeilijälle riitä Marsista tulevan tv-lähetyksen seuraaminen tai robottien keräämien näytteiden analysointi? Ihmisen lähettäminen on kymmenen kertaa kalliimpaakin kuin kojeen lennättäminen.

- Jos todella haluamme ratkaista esimerkiksi kysymyksen Marsin elämästä - ja jos sitä on, myös sen kehityshistoriasta - on lähetettävä ihmisiä, sanoo amerikkalainen avaruusinsinööri Robert Zubrin Scientific American -lehdessä.

Tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että miehitetty Marsin-matka hyödyttäisi planeettatiedettä. Eihän kyse ole ainoastaan elämän etsimisestä, vaan myös sen pähkäilemisestä, miksi Marsin olot muuttuivat vetisistä rutikuiviksi. Voisiko omalle planeetallemme käydä samoin?

  Lisäksi ihminen osaa valikoida keräämänsä.

Pathfinderin mönkijän tasoiset robotit eivät riitä tiedonjanoisille tutkijoille. Voidaan väittää, että on mahdotonta ennustaa, millaisia kykyjä roboteilla on 10 vuoden päästä. Nykyisin niistä parhaimmilla kuitenkin leikkaa suunnilleen yhtä nopeasti kuin torakoilla, joten niiden ei uskota kasvavan kovin viisaiksi lähitulevaisuudessa. Riippumatonta älyä kaivataan Marsissa siksikin, että viestin edestakainen kulku maa-aseman ja Marsissa tehtäväänsä suorittavan robotin välillä vie jopa 40 minuuttia.

  Marsin olot ovat karut ja kylmät, joten robottejakin tarvitaan, muistuttaa Steven Squyres, joka johtaa Nasan vuoden 2008 näytteenhakuhanketta.


 




Nasan 1990-luvun saldo: kaksi viidestä

• 1993 Mars Observer epäonnistui.


• 1997 Pathfinderin Mars-mönkijä oli riemuvoitto Nasan Mars-ohjelmalle.


• 1997 Mars Global Surveyor jatkoi menestyksekästä kartoitustyötä.


• 1999 Mars Climate Orbiter hukattiin.


• 1999 Mars Polar Lander murskautui.

Marsiin myös Euroopasta ja Japanista

Japanilaisten 1998 matkaan lähettämän Nozomi-luotaimen pitäisi saavuttaa Mars 2003. Nasan möhläyksistä huolimatta Euroopan avaruusjärjestö Esa ei aio luopua Mars Expressistään, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen 2003.


Kuka lähtee?

Pitkään puhuttiin siitä, että Marsiin on mentävä yhdessä. Hintakin, joka Nasan arvion mukaan on 55 miljardia dollaria, olisi mukava jakaa useamman valtion kesken.

Yhdysvaltalaiset ja ranskalaiset suunnittelivat jo mittavaa yhteistyötä vuoden 2008 näytteenhakumatkalle. Nasa kuitenkin lakkasi hinkumasta ulkomaisia yhteistyökumppaneita, kun kansainväliselle avaruusasemalle tarkoitetut venäläiset toimitukset myöhästyivät.

- En kannata hanketta, jossa ulkomaalaisilla on avainrooli, sanoo Nasan tieteellinen johtaja Ed Weiler Science-lehdessä. - En halua joutua sellaiseen tilanteeseen, että kaikki riippuu toisesta valtiosta.

  näyttää muille mihin pystyy, arvailee toimittaja Glenn Zorpete maaliskuisen Scientific Americanin artikkelissa.

Marsissa vielä asutaankin

Marsiin mennään, ja tuskin se jää pelkäksi käymiseksi. Joskus tulevaisuudessa koittaa aika, jolloin Marsissa asuu miljoonia ihmisiä.

  aikamme innokkain Marsin asuttaja Robert Zubrin samassa Scientific Americanin numerossa olleen oman artikkelinsa.

  2000 -lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla