Pitkään mykkänä pysynyt mayakansa on saatu puhumaan. Tutkijat ovat onnistuneet pääosin avaamaan Keski-Amerikan muinaisten asukkaiden hieroglyfit.


TEKSTI:Harri J. Kettunen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitkään mykkänä pysynyt mayakansa on saatu puhumaan.
Tutkijat ovat onnistuneet pääosin avaamaan Keski-Amerikan
muinaisten asukkaiden hieroglyfit.

Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2001

Olen vakuuttunut siitä, että hieroglyfiteksteihin on kirjoitettu muinaisen kansan historia, esitti 1841 amerikkalainen diplomaatti ja matkakirjailija John Lloyd Stephens kirjassaan Incidents of Travel in Central America, Chiapas, and Yucatan, joka teki mayojen "kadonneet kaupungit" tutuiksi suurelle yleisölle.

  Yritystä tutkijoilta ei kyllä puuttunut. Itse asiassa vain kaksikymmentä vuotta myöhemmin hieroglyfistit uskoivat päässeensä käsiksi mayakielen avaimeen.

Piispan aakkoset riemastuttivat

Kun ranskalainen pappi Charles Étienne Brasseur de Bourbourg 1862 etsiskeli Uuteen maailmaan liittyvää materiaalia Madridin kuninkaallisen historia-akatemian kirjastossa, hän törmäsi kiinnostavaan käsikirjoitukseen. Teoksen nimi oli Relación de las cosas de Yucatán, ja laatijaksi mainittiin Jukatanin piispa Diego de Landa.

Brasseur de Bourbourg uskoi löytäneensä kuuluisan espanjalaisen kirkonmiehen alkuperäisen käsikirjoituksen, ja tutkijat riemastuivat. He arvelivat saaneensa käsiinsä mayakielen rosettan kiven, yhtä arvokkaan apuvälineen kuin oli Egyptistä Rosettasta löytynyt kivilaatta, jonka avulla ranskalainen kielitieteilijä Jean-François Champollion 1824 mursi egyptiläisten hieroglyfien arvoituksen (ks. Tiede 2000 7/1999, s. 42-47).

  valmistunutta käsikirjoitusta ei ole tähän päivään mennessä löytynyt yhdestäkään Euroopan tai Keski-Amerikan arkistosta.)

Kertomus Jukatanin asioista sisälsi runsaasti tietoa paitsi mayojen elinoloista ja tavoista myös kulttuurisaavutuksista: matematiikasta, ajanlaskusta ja kirjoitusjärjestelmästä. Hieroglyfeistä Landa ilmoitti esittelevänsä "vain aakkoset", koska hänen tarkoituksensa ei ollut perin pohjin selvittää hankalaa kirjoitusta, jossa kaikki äänteet esitettiin kuvamerkein ja sitten yhdisteltiin niitä loputtomasti toisiinsa.

Suppea selvitys ei hillinnyt tutkijoiden intoa, sillä piispa oli piirtänyt maya-aakkoset.

Äänteitä löytyi vain kalentereista

Landan aakkosia ryhdyttiin soveltamaan mayojen omiin kirjoihin, ns. koodekseihin. Uutterimmin hieroglyfien parissa puursivat ranskalainen Léon de Rosny ja yhdysvaltalainen Cyrus Thomas. Molemmat jäljittivät Landan mainitsemaa äännekirjoitusta.

Thomasin käsityksen mukaan hieroglyfien foneettisuutta puolsivat myös tiedot, joita 1588 Jukatanilla käynyt fransiskaanivaltuutettu Alonso Ponce oli merkinnyt muistiin. Ponce kertoi joidenkin kirkonmiesten kyenneen lukemaan ja kirjoittamaan hieroglyfejä. Jos espanjalaiset olivat vaivautuneet opettelemaan mayojen kieltä, glyyfit eivät voineet koostua ainoastaan kuvasymboleista, Thomas päätteli. Kirjoitusjärjestelmään oli pakko sisältyä foneettisia merkkejä, joita oli helpompi oppia lukemaan ja kirjoittamaan.

Yritykset jäivät tuloksettomiksi. Relaciónin glyyfit oli kopioitu epäselvästi, eikä Thomas ymmärtänyt, että monista merkeistä esiintyi teksteissä erinäköisiä muunnoksia.

Pidemmälle yllettiin mayojen kalenterin kanssa. Landan kuvaamat päivät ja kuukaudet osuivat yksiin mayojen koodeksien kanssa. De Rosny löysi päivä- ja kuukausimerkeistä myös kaivattuja foneettisia elementtejä.

De Rosny oli muutenkin pääsemässä jyvälle mayaglyyfien perimmäisestä rakenteesta. Hänen mukaansa kirjoitusjärjestelmään kuului sekä logogrammeja eli kokonaista sanaa tai käsitettä tarkoittavia merkkejä että foneettista kirjoitusta, jossa yksi glyyfi merkitsee yhtä äännettä tai tavua. Hän esitteli tuloksensa 1876 teoksessaan Déchiffrement de l’Écriture Hiératique de l’Amérique Centrale, mutta niille ei annettu arvoa. Landan ajatukset mayaglyyfien foneettisuudesta oli - osittain aiheellisestikin - tuomittu piispan väärinkäsitykseksi, ja Relación oli menettänyt lähdearvonsa.

Kuninkaallisia turha etsiä

  J. Eric Thompson monumentaalisella teoksellaan Maya Hieroglyphic Writing: An Introduction (1950).

Molemmat tutkijat olivat vankasti sillä kannalla, että mayojen kirjoitusjärjestelmä oli logografinen. Thompsonin mukaan mayahieroglyfit eivät edustaneet puhuttua kieltä vaan olivat lähinnä mystisiä ja esoteerisia. Taaksepäin katsottuna Morley ja Thompson olivat aikansa vankeja samaan tapaan kuin 300-luvun Horapollon ja 1600-luvun Anastasius Kircher tulkitessaan Egyptin hieroglyfejä.

Thompsonin ja Morleyn päätelmät leimasivat myös kirjoitusten sisällöstä käytyä keskustelua. "Mayojen piirtokirjoituksissa käsitellään lähinnä ajanlaskua, astronomiaa - vai pitäisikö sanoa astrologiaa - ja uskonnollisia asioita. Ne eivät ole millään muotoa henkilökohtaisen kunnian ja itsekehun luetteloita, kuten Egyptin, Assyrian ja Babylonian piirtokirjoitukset. Ne eivät kerro yhtään tarinaa kuninkaiden valloituksista, niissä ei selosteta yhtään keisarien aikaansaannosta, eikä niissä ylistetä eikä liioitella. Itse asiassa ne ovat niin kertakaikkisen persoonattomia, niin täysin epäindividualistisia, että on jopa todennäköistä, ettei yhdenkään miehen tai naisen nimihieroglyfiä koskaan merkitty mayojen muistomerkkeihin."

Näin Morley todisteli hieroglyfien historiattomuutta 1946 kirjassaan The Ancient Maya. Tiedeyhteisö myötäili - mutta käänne oli tulossa.

Sittenkin sekamuotoa

1950-luvun alussa silloisen Leningradin etnologisen instituutin tutkija Juri Knorosov otti Landan "aakkoset" uudelleen esiin ja päätti verrata niitä kolmeen mayakoodeksiin, jotka oli 1945 tuotu Berliinistä Moskovaan.

Knorosov oletti, että mayakirjoitus oli Egyptin hieroglyfien tapaan sekamuotoista eli sisälsi sekä logografisia että foneettisia merkkejä. Lisäksi hän uskoi, että monet Landan aakkoset olivat itse asiassa tavuja, ja ryhtyi etsimään niille vastineita koodekseista.

Ensimmäiseksi Knorosov paikansi Landan cu-aakkosen, jota seurasi tuntematon merkki. Molemmat glyyfit esiintyivät kalkkunan kuvan yläpuolella, joten oli ilmeistä, että merkit tarkoittivat kalkkunaa. Koska kalkkuna on jukatek-mayakielellä cutz, Knorosov päätteli tuntemattoman merkin olevan tavu tzu. Kun hän pudotti - menetellen aivan oikein - viimeisen vokaalin u:n pois, syntyi kaksitavuinen sana cutz.

Tarkistaakseen vokaalin katoamisen Knorosov etsi hieroglyfin, joka alkoi tavumerkillä tzu. Sellainen löytyi koiran kuvan yläpuolelta. Koska koira on jukatekiksi tzul, tavumerkeistä muodostui tzu-l(u).

  kannatusta lännessä. Täällä usko logogrammeihin romuttui vasta 1960-luvulla.




Tällainen on klassinen maya

Mayojen kirjoitus on osittain sana-, osi-ttain tavukirjoitusta. Tällainen logosyl-labinen järjestelmä sisältää sekä logogrammeja, jotka esittävät kokonaisia sanoja tai käsitteitä, että foneettisia merkkejä, joilla ilmaistaan tavuja. Foneet-tisuuden ansiosta mayat saattoivat käyttää teksteissään miten monimutkaisia kielellisiä rakenteita tahansa - toisin kuin muut Amerikan muinaiset kansat, joiden kirjoituksesta äänne-elementit puuttuivat kokonaan tai niitä oli erittäin vähän.

Klassinen maya, kulttuurin kukoistus-kauden kirjoitusjärjestelmä, koostuu yli 3 000 logogrammista ja noin 200 foneettisesta glyyfistä. Tavuista kuiten-kin vain noin 80 on äänneasultaan erilaisia, loput 120 ääntyvät jonkin muun merkin tapaan.

  on käytetty vain tiettynä aikakautena. Yleisesti arvioidaan, että kerrallaan merkkejä oli käytössä enintään 500.

  vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Samaa suuntaa nouda-tetaan myös silloin, kun luetaan elementtejä glyyfien sisältä.

Sama sana, monta kirjoitusasua

  Muuntelua selittävät sekä taloudellisuus että taiteellisuus. Toisinaan kirjurilta loppui tila ja hän käytti lyhyintä mah-dollista vaihtoehtoa, toisinaan hän muunteli glyyfiä välttääkseen toistoa - samaan tapaan kuin me yritämme kirjoittaa toistamatta yhtenään samoja sanoja.

Yksi glyyfi, monta äännearvoa

Monilla mayaglyyfeillä on useita erilaisia äänneasuja. Esimerkiksi sanat, jotka lausutaan kawak (yksi päivämerkeistä), haab (vuosi), tuun (kivi, vuosi) ja tavu ku, kirjoitetaan samalla tavalla. Tällaista moniäänteisyyttä kutsutaan polyfoniaksi. Samanlaisten hieroglyfien äänneasun ja merkityksen pystyy kuitenkin helposti päättelemään lauseyhteydestä hieman samaan tapaan kuin sanan "kuusi" merkityksen suomenkielisessä lauseessa "hanki kuusi jouluksi".

Monta glyyfiä, sama äännearvo

Osa mayaglyyfeistä on homofonisia. Tällaiset merkit ääntyvät samalla tavalla, vaikka kirjoitusasu on tyystin erilainen. Esimerkiksi sanat käärme, taivas ja numero neljä äännetään samalla tavalla: chan.

Logogrammeissa kokonaisuuksia

  Samaa sanaa ilmaisemaan käytettiin erilaisia logogrammeja .

Tavuja yksin ja yhdistelminä

  Sanan viimeisen tavun vokaali putoaa  yleensä pois, ja jäljelle jää ainoastaan konsonantti. Esimerkiksi vuorta merkitsevä witz kirjoitetaan foneettisesti tavuilla wi ja tzi. Koska viimeinen vokaali i katoaa, jäljelle jää witz.

Äännetäydenne helpottaa lukemista

Logogrammit, jotka voidaan lukea usealla eri tavalla, on yleensä varustettu äännetäydenteellä. Nämä foneettiset komplementit auttavat tunnistamaan pää-glyyfin oikean äännearvon. Esimer-kiksi witz-glyyfissä tavu wi toimii logografin WITZ foneettisena komplementtina.

Liite täsmentää merkityksen

Hieroglyfeissä, joilla on useita eri merkityksiä, käytetään erilaisia merkitystä rajoittavia liitteitä, ns. semanttisia deter-minatiiveja. Niiden avulla lukija osaa päätellä glyyfin kulloisenkin sisällön - ellei merkitys käy ilmi jo lauseyhteydestä.

Glyyfi, jossa peukalo ja etusormi koskettavat toisiaan, luetaan tavallisesti tavuksi chi. Kun se varustetaan kehyskoristeella ja jalustalla, merkitys onkin manik, joka on yksi rituaali-kalenterin päivännimistä. Yleisimpiä semanttisia determinatiiveja ovat juuri päivämerkkien kehykset ja jalustat.

Verbi alkuun, tekijä loppuun

  joten tyypillinen mayateksti noudattaa päivä-määrä-predikaatti-subjekti-raken-netta.  Yleensä päiväys vie suurimman osan tekstistä, ja subjekti arvonimineen saattaa olla yhtä pitkä kuin Euroopan kuninkaallisilla. Verbeille riittää muutama glyyfi. Lähes kaikki verbit ovat men-neessä aikamuodossa, koska yleensä tekstit kertovat kuninkaallisten teoista takautuvasti.

Kolmas persoona toimii

sella mayalla [sukupuoleton]).

Eliitti kertoi historiaansa

Yhtä empien suhtauduttiin ensimmäisiin tietoihin tekstien historiallisuudesta. Niitä esittivät 1950- ja 1960-luvulla saksalais-meksikolainen Heinrich


Berlin ja venäläissyntyinen Yhdysvaltain kansa-


lainen Tatiana Proskouriakoff. Molemmat olivat tahollaan tunnistaneet glyyfeistä historiallisia elementtejä.

Berlin havaitsi, että eri mayakaupungeissa käytettiin toisistaan poikkeavia tunnusglyyfejä, eräänlaisia kaupunginvaakunoita. Proskouriakoffin suurena saavutuksena voidaan puolestaan pitää mayahallitsijoiden elinajan löytämistä. Hän tulkitsi kaiverruksista syntymää, valtaannousua ja


kuolemaa merkitsevät glyyfit.

1960-luvulla oli jo jokseenkin selvää, että mayat kertoivat nimenomaan historiaansa. Nykyään


näkemys on täysin kiistaton.

  paikoissa reliefeihin ja patsaisiin on kaiverrettu myös uskonnollisia


aiheita ja tapahtumia, jotka oli tarkoitettu vain har-


vojen ja valittujen nähtäviksi.

Mayat olivat siis kuin mikä tahansa historian kansa. Sen hallitsijat juonittelivat, sotivat ja halusivat urotekonsa kaiverrettavan kiveen.

  kau-punkien väliset suhteet eri aikoina ovatkin nykyisin tutkimuksen polttopisteessä. Saatavilla olevan materiaalin avulla mayojen klassisen kauden (noin vuosien 250-900) poliittinen kenttä on hyvinkin hahmottumassa.

Uutta vauhtia nykykielistä

Mayoista tiedetään paljon, koska hieroglyfien tulkinta on edennyt valtavin harppauksin 1960-luvulta lähtien. Nykyistä vauhtia kuvaa hyvin se, että painosta


  Tutkimuksen avainasemaan ovatkin nousseet artikkelijulkaisut ja vuosittain Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Euroopan eri maissa järjestettävät


alan konferenssit.

Kiihkeää tahtia selittää etenkin oivallus tutkia hieroglyfejä olemassa olevien mayakielten pohjalta. Lähes kaikki varhaiset kielitieteilijät käyttivät - joko laiskuuttaan tai kyvyttömyyttään - tulkinnoissaan apuna omaa kieltään.

Nykyisillä mayaseuduilla, jotka sijaitsevat Meksikon, Belizen, Guatemalan ja Hondurasin alueella, noin


kuusi miljoonaa ihmistä puhuu kolmeakymmentä eri mayakieltä (ja vielä useampaa murretta). Kielet jaetaan karkeasti ylänkö- ja alankokieliin, joista jälkimmäisiä pidetään keskeisinä hieroglyfijärjestelmän kehityksessä.

  mayatekstit kirjoitettiin alankokielten itäiseen chol-ryhmään kuuluvalla kielellä, jolle tutkijat ovat antaneet nimen klassinen maya. Nykykielistä sitä muistuttaa eniten Guatemalan ja Hondurasin rajalla puhuttu chorti. Elementtejä hieroglyfeihin on poimittu myös tseltalista, chontalista ja jukatekista, jotka nekin ovat alankokieliä.

Tulkittu 60-80 prosenttia

Edistysaskelista huolimatta haasteitakin riittää. Mayatutkijoilla on käsissään arviolta noin 20 000 tekstiä tai tekstinkappaletta, joista on tunnistettu noin 3 000 glyyfiä.

"Kuinka suuri osuus hieroglyfeistä on tulkittu?" on yleisimpiä mayahieroglyfien tutkijoille esitettyjä kysymyksiä. Vastaus on hieman monimutkaisempi kuin voisi kuvitella.

Ensinnäkin täytyy määritellä, mitä tarkoitetaan sanalla "tulkita". Jos lasketaan ne hieroglyfit, joiden äänneasu tiedetään jokseenkin varmasti, voidaan sanoa, että glyyfeistä tunnetaan noin 80 prosenttia. Jos puolestaan lasketaan hieroglyfejä, joiden merkitys tiedetään, liikutaan noin 60 prosentin tietämillä.

Yksiselitteisempi vastaus on mahdoton, koska mayojen kirjoitusjärjestelmässä on useita hieroglyfejä, joiden äänneasu tunnetaan mutta merkityksestä ei ole tietoa. Useimmat näistä ovat foneettisesti kirjoitettuja sanoja. Joistakin glyyfeistä, tavallisimmin logogrammeista, taas tunnetaan merkitys mutta ei äänneasua.

Lisäksi on glyyfejä, joista tiedetään äänneasu ja osittainen merkitys, esimerkiksi jokin rituaali, joka toimitettiin ennen aikuisikää, ja glyyfejä, joiden merkitys on selvillä mutta äänneasu vain osittain.

Kokonaisuudessaan kaikkia mayojen hieroglyfejä tulkitaan tuskin koskaan. Jotkin logogrammit esiintyvät teksteissä äärimmäisen harvoin, jopa vain kerran, joten niiden sisältö voi jäädä pelkäksi arvailuksi. Työsarkaa mahdollisille uusille tulkinnoille on enemmän kuin runsaasti.

Tulkintaa vaikeuttaa muun muassa tekstien jakautuminen pitkälle ajanjaksolle. Varhaisimmat kirjoitukset ovat peräisin ensimmäiseltä ajanlaskun alkua edeltäneeltä vuosisadalta, nuorimmat taas on laadittu niinkin myöhään kuin 1600-luvulla. Valtaosa teksteistä sijoittuu kuitenkin mayojen klassiseen kukoistuskauteen.

Pulmia tuottavat myös lukuisat samaa asiaa tarkoittavien merkkien muunnokset ja kirjureiden käsialat. Hyvinkin poikkeavat glyyfit saattavat


olla vain eri tyyliin laadittua kirjoitusta.

Harri J. Kettunen toimii länsibelizeläisessä arkeologisessa tutkimusprojektissa hieroglyfiasiantuntijana ja valmistelee Helsingin yliopiston Iberoamerikkalaiseen keskukseen väitöskirjaa mayojen maailmankuvan muutoksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla