Suomalaiset pääsivät vastaamaan gallupeihin, kun päivälehdet lupasivat ostaa tuloksia





Vuoden 2006 presidentinvaalien alla Helsingin Sanomien "Vaalitarkkailija" kertoi erässä kolumnissaan, että lehti julkaisi ensimmäisiä vakavia gallupeja 1970-luvun lopulla. Kirjoituksen mukaan Suomen Gallup oli harvakseltaan tehnyt tutkimuksia jo edellisellä vuosikymmenellä, mutta ei lainkaan vaaleihin liittyvissä asioissa.

Todellisuus on aivan toinen. Jo vuonna 1947 kunnallisvaalien alla Helsingin Sanomat julkaisi Gallupin tuloksia puolueiden kannatuksesta, ja kun vuonna 1950 maassa pidettiin ensimmäiset normaalit presidentinvaalit toisen maailmansodan jälkeen, lehti seurasi ehdokkaiden gallupsuosiota vaaleja edeltäneestä elokuusta saakka.


Uranuurtaja Sanomista

Suomen Gallup Oy:n perusti syksyllä 1945 Helsingin Sanomissa tutkimus- ja markkinointitehtävissä työskennellyt Artturi Raula. Hän oli käynyt Yhdysvalloissa tutustumassa alaan ja saanut sikäläiseltä uranuurtajalta George Gallupilta ajatuksen toiminnan aloittamisesta Suomessakin.

Mielipidetutkimusten käynnistymistä vauhditti ratkaisevasti joukkoviestimien kiinnostus. Helsingin Sanomat ja viisitoista muuta päivälehteä sitoutuivat ostamaan ja julkaisemaan tuloksia ja selostuksia. Sodan jälkeisenä pula-aikana ei tutkimuslaitosta olisikaan voitu perustaa markkinointitutkimusten varaan.

Alusta lähtien gallupien yhtenä tärkeänä kiinnostuksen kohteena olivat politiikan sisältökysymykset. Jo 1950-luvun aihepiirit kuulostavat varsin nykyaikaisilta. Silloin mitattiin kansalaisten suhtautumista muun muassa atomivoimaan, presidentin vaalitapaan, keskioluen myynnin vapauttamiseen, markan devalvointiin ja Suomen jäsenyyteen Euroopan yhteismarkkinoissa, joista sittemmin tuli Euroopan unioni.


Uutisaiheeksi 1960-luvulla

Pariin ensimmäiseen vuosikymmeneen kansan mielipiteillä ei ollut asiaa lehtien pääuutisiksi tai kommenttien kohteeksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisi niin Suomen Gallupin omia kuin sen ulkomailta välittämiä tuloksia pääkirjoitussivullaan, mikä sekin oli arvokas foorumi, mutta tuloksia ei juuri koskaan puntaroitu mitenkään.

Helsingin Sanomien gallupjournalismi muuttui jyrkästi vuoden 1966 eduskuntavaalien lähestyessä. Lehti alkoi itse tilata Gallupilta tutkimuksia yhteiskunnallisista mielipiteistä ja puolueiden kannatuksesta. Niistä tehtiin näyttäviä pääuutisia uudistettuun sunnuntainumeroon, ja tuloksia pohdittiin myös pääkirjoituksissa. Näin mielipidetutkimukset saivat tärkeän sijan Helsingin Sanomien poliittisessa journalismissa.

Pian koko muu media seurasi perässä, ja myös Suomen Gallup sai kilpailijoita.


Pertti Suhonen on Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori.

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017