Mestarit ikuistivat mesenaattejaan maalauksiinsa. Botticellin Kuninkaiden kumarruksessa Medicit esiintyvät Itämaan tietäjinä, ja heitä on nähty myös katsojien joukossa.  Kuva: Wikimedia Commons
Mestarit ikuistivat mesenaattejaan maalauksiinsa. Botticellin Kuninkaiden kumarruksessa Medicit esiintyvät Itämaan tietäjinä, ja heitä on nähty myös katsojien joukossa. Kuva: Wikimedia Commons

On totta, että Mediceissä oli väärintekijöitä ja vätyksiä, mutta yhtä lailla heissä oli suuria humanisteja, joita Eurooppa saa kiittää renessanssin kulttuuriaarteistaan.

Sinettisormuksen salpa aukeaa, ja myrkkyjauhe valuu vieraan viinimaljaan. Tikari välähtää makuuhuoneen hämärässä. Mies tuupataan palatsin ikkunasta hirttoköysi kaulassaan. Medicit ovat taas kukistaneet kilpailijansa ovelasti ja julmasti.

Tämä on yleinen mielikuva Mediceistä, Firenzeä 1400-luvun alusta 1700-luvun puoliväliin hallinneesta mahtisuvusta. Tulkinta on yksisilmäinen. Medicien kirjavaan joukkoon mahtui armottomia hirmuvaltiaita ja mitättömiä vätyksiä mutta myös hienoja hallitsijoita, piinkovia pankkiireja ja erinomaisia taiteen tuntijoita ja tukijoita. Enkeleitä he eivät olleet, mutta eivät myöhäiskeskiajan Euroopassa olisi pehmot menestyneetkään. Italia oli täynnä valtioita, joita riivasivat niin sisäiset valtataistelut kuin keskinäiset sodat.

Tästä tiimellyksestä Medicit nousevat nykytutkimuksen valossa esiin mainettaan parempina. He saavat paljon anteeksi, koska he olivat renessanssin tärkeimpiä mesenaatteja ja makumestareita. Suku kahmi itselleen rikkauksia ja valtaa, mutta toisaalta se loi Firenzeen ilmapiirin, jossa taide, tiede ja humanismi saivat kehittyä vapaammin kuin missään muualla Euroopassa.

Pyrkyrit loivat omaisuuden

Medicit olivat vallankäyttäjiä: pankkiireja, päämiehiä, ruhtinaita, sotapäälliköitä, arkkipiispoja ja paaveja – eivät taiteilijoita, tiedemiehiä, arkkitehteja tai kirjailijoita. Silti he muokkasivat ratkaisevasti Euroopan taide- ja kulttuuriperintöä, koska jokainen Medici kasvatettiin lapsesta lähtien humanistiksi.

Ensimmäiset tunnetut Medicit olivat tosin vielä toista maata. Nämä 1100-luvulla Firenzeen muuttaneet villakauppiaat olivat ahkeria, säästeliäitä ja kaukonäköisiä pyrkyreitä, joiden maailmaan mahtui vain rahanteko ja suhteiden luominen. Medicien myöhemmin niin kunnioitetulle vaakunatunnukselle, kanuunankuulille, irvailtiin vielä. Koiranleukojen mielestä ne olivat kolikoita, jotka muistuttivat, kuinka panttilainaajien suku kiskoi itsensä rikkaaksi, tai lääkepillereitä, jotka kertoivat, kuinka varhaiset Medicit ansaitsivat elantonsa puoskareina.

Medicit kuitenkin rakensivat tietään valtaan kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti. Se tarkoitti harkittuja avioliittoja sekä taloudellisia ja poliittisia sopimuksia Firenzen mahtisukujen Albizzien, Pazzien ja Strozzien kanssa. Medicien onni oli, että he olivat hakeutuneet juuri Firenzeen. Toisin kuin useimmissa muissa keskiajan valtioissa sosiaalinen nousu oli siellä mahdollista, jopa tavallista. Firenze oli tasavalta, joka vaali Rooman aikaisia ihanteita kansalaisten yhdenvertaisuudesta.

Pankki antoi sananvaltaa

Ennakkoluulottomassa ja yritteliäisyydelle avoimessa ilmapiirissä Medicit ottivat ratkaisevan harppauksen kohti valta-asemaansa. Lokakuussa 1397 sukusaagan ensimmäinen avainhenkilö Giovanni di Bicci de' Medici toteutti haaveensa ja perusti oman pankin. Vain 16 vuotta myöhemmin Banco dei Medici nousi Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi pankiksi, kun Giovanni solmi paavin kanssa sopimuksen Vatikaanin raha-asioiden hoidosta.

Medicien kantaisä ei pyrkinyt poliittiseen asemaan, mutta hän hankki suvulle vauraudellaan sananvaltaa. Hän myös korosti, että rikkaiden piti täyttää velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan tinkimättä ja varojensa mukaisesti.

Yhtä merkittävä perintö tuleville Mediceille oli oivallus, jonka Giovanni sai 1401. Hän johti tuolloin komiteaa, joka etsi taiteilijaa kuvittamaan Firenzen tuomiokirkon suositun kastekappelin pronssiovet. Valituksi tuli nuori Lorenzo Ghiberti, jolle urakka merkitsi alkusysäystä maineikkaalle uralle. Loistelias jälki avasi Giovannin silmät – ja rahapussin nyörit – taiteelle. Pian Giovanni palkkasi Filippo Brunelleschin restauroimaan sukunsa kotikirkkoa San Lorenzoa. Työ onnistui niin hyvin, että Brunelleschi pääsi myöhemmin viimeistelemään tuomiokirkon kuuluisan kupolin. Tähän tehtävään hänet värväsi Giovannin poika Cosimo de' Medici.

Cosimo nosti vallan huipulle

Cosimon tilikirjan kannessa luki ”Jumalan ja liikevoiton nimissä”. Hän oli vähintään isänsä veroinen pankkiiri ja ymmärsi, että todellinen valta piilee rahavirtojen ohjailussa.

Cosimo toimi kolmeen otteeseen koko Firenzen päämiehenä, mutta piti kuitenkin aina tärkeimpänä tonttinaan virastoa, joka valvoi kaikkien julkisissa viroissa tai luottamustehtävissä toimivien tai niihin pyrkivien taloudenhoitoa.

Cosimon aikana Mediceistä tuli Firenzen kiistaton keskipiste. Mediceillä oli suora linja kaikkiin vaikuttajiin, ja menestyksen havittelijat solmivat heidän kauttaan toivomiaan yhteyksiä. Jopa ulkomailta saapuneet neuvottelijat ja lähettiläät menivät ensin Medicien palatsiin ja vasta sitten tapaamaan muita päättäjiä.

Cosimon vahvaa asemaa kuvaa hyvin se, mitä tapahtui, kun hän 1433 poliittisten erimielisyyksien takia joutui lähtemään maanpakoon Venetsiaan. Firenzen rahavirrat ehtyivät lähes tyystin, kun Cosimo vei muassaan pankkinsa ja sen asiakkaat. Jo vuoden päästä kansanäänestys kumosi karkotuksen ja Cosimo palasi kotiin.

Uuttera ja suoraselkäinen Cosimo ohjasi Medicit lopullisesti mesenaattitielle. ”Viiteenkymmeneen vuoteen en ole tehnyt muuta kuin ansainnut ja kuluttanut rahaa, ja minulle on tullut selväksi, että kuluttaminen tuottaa suurempaa tyydytystä kuin ansaitseminen”, tilitti kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja arkkitehteja anteliaasti rahoittanut Cosimo vanhoilla päivillään.

Cosimo suosi myös tieteitä. Hän osti runsaasti antiikin käsikirjoituksia ja perusti platonilaisen akatemian. Sen johtoon hän nimitti ystävänsä Marsilio Ficinon. Aikansa tärkein filosofi toimi myös Cosimon pojan Pieron ja tämän pojan Lorenzon opettajana. Lorenzosta kasvatettiin humanisti, josta tuli Il Magnifico, Loistava, koko renessanssin tärkein edistäjä.

Lorenzo loisti taiteissa muttei taloudessa

Firenzen johtajana Lorenzo käytti ehdotonta päätösvaltaa, mutta toisaalta hän oli loistava diplomaatti, jonka ansiosta koko Italiassa vallitsi poikkeuksellinen rauhan kausi.

Älykäs, terävämuistinen ja seurallinen Lorenzo oli myös taiteellinen. Hän osasi säveltää, runoilla ja soittaa. Hänen ystäviinsä kuuluivat Botticelli, Leonardo da Vinci ja Michelangelo. Cosimon tavoin Lorenzo tuki myös tieteitä. Hän kartutti antiikin käsikirjoitusten kokoelmaa, valmistutti teoksista kopioita Euroopan-levitykseen ja kokosi oppineita tutkimaan antiikin filosofiaa.

Pankkiirina Lorenzo oli kehno. Raha-asiat olivat hänen sokea pisteensä, ja Banco dei Medici rapistui. Rahaongelmat eivät kuitenkaan estäneet Lorenzoa kannustamasta taiteilijoita. Jos hänellä itsellään ei ollut varoja, hän järjesti suosikeilleen tilaustöitä muilta rikkailta suvuilta. Koska renessanssin taiteilijat usein tarttuivat työhön vasta saatuaan niistä maksun, moni nykyään ihailtu maalaus, veistos tai rakennus olisi jäänyt tekemättä ilman Medicien apua.

Yhtä lailla Lorenzo epäonnistui seuraajan kasvattamisessa. Hänen vanhin poikansa Piero sopii esimerkiksi siitä, ettei rikkaus tai paraskaan koulutus tee suurmiestä. Vain kaksi vuotta hallittuaan heikko Piero luovutti Firenzen Napoliin suunnanneelle Ranskan kuninkaalle, vaikka tämä vaati sotajoukoilleen vain läpikulkuoikeutta. Raivostuneet kaupunkilaiset ajoivat Medicit maanpakoon ja ryöstivät heidän palatsinsa. Myllerryksessä suuri osa taideaarteista tuhoutui, ja lisää hävisi, kun Firenzessä 1497 nousi valtaan äärivanhoillinen dominikaanimunkki Girolamo Savonarola, joka poltatti "rappiolliset" taideteokset ja kirjat valtavassa roviossa kaupungin keskusaukiolla.

Parempi onni Lorenzolla oli nuoremman poikansa Giovannin kanssa. Hänestä tuli paavi Leo X. Leon seuraaja Klemens VII taas oli Lorenzon veljenpoika, jonka Lorenzo veljensä Giulianon kuoltua adoptoi ja kasvatti. Medici-suvun paavit olivat hallitsijoina heikkoja, mutta kulttuurista hekin pitivät huolta. He suosivat taiteita Roomassa, jonne renessanssin keskipiste Firenzen kuohunnasta siirtyi.

Uusi Cosimo palautti loiston

Entinen kukoistus kuitenkin palasi Firenzeen vielä kerran. Siitä kiitos menee Cosimo de' Medici Delle Bande Nerelle, palkkasoturille, joka nousi valtaan vain 17-vuotiaana vuonna 1537.

Uusi Cosimo oli viimeinen suuri Medici. Hän kasvoi väkivaltaisesta sotilaasta käytännölliseksi ja tehokkaaksi hallintomieheksi, joka kaksinkertaisti Firenzen pinta-alan ja laajensi sen Toscanan suuriruhtinaskunnaksi.

Suuriruhtinas Cosimo I kantoi myös vastuunsa sivistyksestä ja kulttuurista. Hän avasi kansalle Michelangelon suunnitteleman kirjaston ja perusti Euroopan ensimmäisen taide- ja arkkitehtuuriakatemian, jota johtivat Michelangelo ja Giorgio Vasari.

Vasari oli monitaituri: taidemaalari, aikansa ensimmäinen taidehistorioitsija, korvaamaton elämäkerturi sekä arkkitehti. Juuri hän synnytti käsitteen ”renessanssi” Cosimolle omistamassaan Taiteilijaelämäkertoja-teoksessa. Vasarin suunnittelema Uffizin palatsi ja Arnojoen ylittävän Ponte Vecchio -sillan katettu käytävä ovat edelleen kaupunkisuunnittelun helmiä.

Cosimo I:n työ jäi kuitenkin kesken, kun hänen vaimonsa ja kaksi poikaansa menehtyivät malariaan 1562. Suuriruhtinas romahti, luopui vallasta ja eristäytyi ulkomaailmasta.

Anna lahjoitti kaiken pois

Cosimon vetäytymisestä alkoi Medicien hidas, puolitoista vuosisataa kestänyt alamäki. Vaikka Cosimon pojat Francesco ja Ferdinando hallitsivat rehellisesti ja hyvin, he eivät kyenneet estämään suvun rappiota. Seuraajat olivat joko heikkoja, taantumuksellisia, ahneita tai julmia. Dynastia päättyi Gian Gastone de' Mediciin, hyväntahtoiseen alkoholistiin, joka laiskotteli, röyhtäili ja kertoi karkeita vitsejä.

Kun Gian Gastone heinäkuussa 1737 kuoli, hallitsijanistuinta tarjottiin hänen sisarelleen Anna Maria Luisalle. Tämä kuitenkin kieltäytyi astumasta valtaan. Sen sijaan hän teki testamentin, jossa hän lahjoitti Medicien koko omaisuuden viimeistä korua ja porsliiniastiaa myöten valtiolle sillä ehdolla, ettei mitään kokoelmasta koskaan siirretä pois Firenzestä.

Anna Maria Luisa eli yksin Medicien Pittin palatsissa eikä juuri poistunut sen alueelta. Hän kuoli 19.2.1743 Firenzeä koetelleen valtavan rajumyrskyn aikaan. Kaupungissa levisi huhu, että pyörremyrsky tempaisi viimeisen Medicin pois tästä maailmasta.

Anna Maria Luisan mukana kuoli Medicien pääsuku – mutteivät sen saavutukset. Miljoonat ihmiset matkustavat vuosittain Firenzeen ihailemaan renessanssin suurinta kulttuuriperintöä. Nykytutkijoiden enemmistö on sitä mieltä, ettei Euroopalla olisi yhtä häikäisevää kulttuuriaarretta, jos Firenzessä olisivat pitäneet valtaa Medicien kilpailijat Albizzit, Pazzit tai Strozzit. Nämä suhtautuivat taiteisiin välinpitämättömämmin kuin Medicit eivätkä olisi tukeneet kulttuuria yhtä vahvasti. Ilman Medicejä koko Euroopan kulttuurin ja henkisen kasvun uusi herääminen olisi jäänyt vaisummaksi tai siirtynyt myöhemmäksi.

Renessanssin maalaillaan antaneen tarkoituksen eurooppalaisten elämään, innoittaneen ihmiset tavoittelemaan kauneutta ja tietoa ja jakamaan niiden tuottamaa mielihyvää. Medicien Firenzestä kehittyi taidekeskus, jossa ankaraa ja veristä arkea eläneet ihmiset saattoivat kokea elämän rikkauden. Samanlaisia elämyksiä kaupunki tarjoaa kävijöille edelleen.

Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012

Taloudellinen menestys siivitti kulttuuria

Medicien vaurastuminen ja valtaannousu osuivat voimakkaaseen talouskasvuun, joka elähdytti koko Eurooppaa ja josta Italian Milano, Venetsia, Genova ja Firenze hyötyivät eniten.

Alun perin nämä pikku valtiot rikastuivat kauppa- ja kuljetusyhteyksillä, joita ristiretket avasivat itään. 1200-luvulta alkaen ne kytkivät kauppareittinsä Itämeren hansakauppiaiden reitteihin ja loivat Eurooppaan ensi kertaa Rooman imperiumin hajoamisen jälkeen yhtenäisen talousalueen. Se mahdollisti kansainvälisten pankkien, valuuttamarkkinoiden ja osakeyhtiöiden synnyn.

Firenzen asemaa rahamarkkinoiden keskuksena edisti oman rahayksikön, floriinin, luominen 1252. Se oli ensimmäinen eurooppalainen kultaraha, jota lyötiin niin paljon, että se riitti käteismaksuihin. Firenzen laajan ulkomaankaupan ansiosta siitä tuli nopeasti Euroopan tärkein valuutta.

Vaurastuminen löi alkutahdit renessanssille. Ensimmäiset kirjailijat, jotka käyttivät latinan sijaan kansankieltä eli Toscanan murretta, ahersivat jo 1300-luvun alkupuolen Firenzessä. Petrarca kirjoitti sonettejaan ja Boccaccio Decameroneaan. Teoksia myös luettiin. Firenzeläiset eivät halunneet olla "aaseja, jotka kantavat viiniä mutta juovat vettä".

Arkisen raadannan rinnalla alkoi orastaa ajatus, että kaikilla ihmisillä oli oikeus myös sivistykseen. Musiikki, puhe- ja väittelytaito sekä maantieto, latina ja antiikin historia nousivat kouluissa oppiaineiksi.

Vaurauden kanavointi kulttuuriin tuli kuin huomaamatta tavaksi. Julkisissa urakka- ja suunnittelusopimuksissa luki yleensä, että rakennuksesta oli tehtävä kauniimpi kuin voi tehdä, più bello che si può.

”Italia on Euroopan sivistynein alue, Toscana sen sivistynein seutu ja Firenze Toscanan sivistynein kaupunki”, tiivisti 30 vuotta Italiaa kierrellyt ja saapasmaan apostoliksi kutsuttu fransiskaanimunkki Bernardinus Sienalainen 1400-luvun alkupuolella.

 

Mahtisuvusta löytyy myös mahtinaisia

Medicien virallinen historia on miesten historiaa, mutta uudempi tutkimus osoittaa, että monet suvun naiset toimivat kuin miehet: rahoittivat taidetta, luotsasivat rakennusprojekteja ja osallistuivat poliittisten päätösten punnintaan. Oikeastaan toisin ei olisi voinut ollakaan, sillä suku asetti naisille samanlaisia vaatimuksia kuin miehille: piti olla älyä ja taloudellista vainua ja tuntea taiteita ja tieteitä.

Myös avioliitoillaan Medicien naiset turvasivat suvun asemaa ja varoja. Kaksi Katariina ja Maria – solmi oikein ökyliiton ja nousi kuningattareksi. Heidän jäljiltään Euroopan hoveissa kiertää yhä Medicien veri.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018