Tässäkin kuussa maailman kaupungit saavat uusia
asukkaita enemmän kuin Suomessa on ihmisiä,
ja tulevaisuudessa muuttovauhti sen kuin kiihtyy.
Jos hyvin käy, asutuksen keskittyminen tuottaa megacityjä,
joissa luodaan kokonaan uudenlaista kaupunkikulttuuria.
Jos käy huonosti, jättiläiset tukehtuvat ennennäkemättömiin ongelmiin.


asukkaita enemmän kuin Suomessa on ihmisiä, ja
tulevaisuudessa muuttovauhti sen kuin kiihtyy.
Jos hyvin käy, asutuksen keskittyminen tuottaa megacityjä,
joissa luodaan kokonaan uudenlaista kaupunkikulttuuria.
Jos käy huonosti, jättiläiset tukehtuvat ennennäkemättömiin ongelmiin.



Sata vuotta sitten vain kahdeksan prosenttia maailman väes-töstä asui kaupungeissa. Nyt kaupunkilaisia on yli puolet ja tuota pikaa- kaksi kolmasosaa.Sata vuotta sitten yli miljoonan asukkaan kaupunkeja oli vain kolme. Nyt niitä on yli 200 ja kymmenen vuoden päästä jo 500.


Sata vuotta sitten megacityjä, yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupunkeja, ei ollut ainoatakaan. Nyt niitä on 17 ja vuonna 2015 jo noin 30. Silloin puoli miljardia ihmistä asuu kaupungeissa, joiden väkiluku on vähintään tuplasti ja usein moninkertaisesti Suomen koko asukasluvun verran.


Kaupunkien kasvu ei johdu vain maailman väkimäärän lisääntymisestä vaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset kerääntyvät yhteen ennennäkemättömällä tavalla.


Joka tunti noin 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee runsaan suomellisen. Jos nämä ihmiset kävelisivät nelirivinä Helsingin Mannerheimintietä keskustan suuntaan, kulkueen ohimenoa olisi turha jäädä odottamaan. Se ei loppuisi koskaan.


Noin 30:n viime vuoden aikana matkan maalta kaupunkiin on tehnyt miljardi ihmistä. Lähimmän kymmenen vuoden aikana sen tekee miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennes-sä kaupungit ottavat vielä vastaan vähintään kaksi, ehkä jopa neljä miljardia ihmistä. Se on histo-rian kaikkien aikojen suurin muuttoliike.



Eräs huolestunut lehti valitti 1990-luvun puolivälissä, että maailman silloin noin 330 miljoonakaupungista 85 oli "kristinuskon vastaisia" ja 150 "ei-kristillisiä". Kristillisiä oli hieman alle sata.


Vaikka tällainen laskelma onkin aika absurdi, se kuitenkin kiteyttää oivalluksen: maailman väestö kasvaa eniten länsimaiden ulkopuolella. Niinpä myös uusista kaupunkilaisista useimmat ovat siellä.


Vauraissa länsimaissa kaupunkilaisten osuus kasvoi 1950-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin runsaan kolmanneksen. Samaan aikaan kehitysmaissa kaupunkilaisten osuus kaksinkertaistui ja kaikkein köyhimmissä maissa kolminkertaistui. Maailmanpankin mukaan eräät Afrikan kaupungit kasvavat jopa kymmenen prosentin vuosivauhtia.


Myös megacityistä useimmat sijaitsevat länsimaiden ulkopuolella. Meidän länsimaalaisten on totuttava maailmaan, jossa muiden kulttuurien suhteellinen painoarvo kasvaa koko ajan.


Kehitys näkyy tavallaan jo nyt myös Suomessa. Ei esimerkiksi ole sattumaa, että videovuokraamojen hyllyissä on yhä enemmän japanilaisia elokuvia. Ei ole sattumaa, että japanilaista manga- ja hentai-sarjakuvaa löytyy jo suomalaistenkin markettien lehtihyllystä.


Eikä sattumaa ole sekään, että formulakisoissa on nyt mukana japanilainen ajaja. Itä tulee lujaa.
Kehitystä vielä nopeuttavat edessä olevat teknologiset muutokset. Esimerkiksi robotiikan nousu haitek-teollisuuden kuumaksi alueeksi on huomattu Japanissa ja Etelä-Koreassa, jotka ovat sijoittaneet siihen valtavia summia. Kun robotiikan vyöry todella alkaa, ainakin Japani ja Etelä-Korea ovat eturivissä.



Kun kulkee nykyaikaisessa suurkaupungissa, on vaikea uskoa, että kaupunki asumisen muotona on itse asiassa vasta muutaman tuhannen vuoden ikäinen ja että miljoonakaupunkeja on suuremmassa määrin ollut olemassa vain satakunta vuotta.


Antiikin Rooma kyllä ylsi loistonsa päivinä ehkä hieman yli miljoonaan asukkaaseen ja keskiajalla miljoonassa saattoi käväistä Konstantinopoli, mutta selvästi miljoonan raja rikottiin vasta vuoden 1770 tienoilla Pekingissä. Sitä seurasivat 1800-luvun alkupuolella Lontoo ja New York.


Siirtomaakauden Lontoo oli jo maailmankaupunki, politiikan, talouselämän, tieteen, taiteen ja viihteen keskus, mutta todella globaaleja kaupunkeja synnytti vasta informaation nousu tärkeimmäksi kauppatavaraksi. Globaaleiksi keskuksiksi, joista hallitaan reaaliajassa ja maailmanlaajuisesti valtavia resurssivirtoja, luetaan yleensä Lontoo, New York, Tokio ja ehkä vielä Pariisi.


Niiden alapuolella kaupunkien hierarkiassa on joukko pienempiä maailmankaupunkeja, joita englantilainen kaupunkitutkija Peter Hall sanoo esiglobaaleiksi kaupungeiksi. Niitä ovat esimerkiksi Miami, Los Angeles, Frankfurt, Amsterdam, Bryssel, Singapore, Zürich, Madrid, México, São Paulo, Soul ja Sydney.






Takana ovat ajat, jolloin länsimaat yl-peilivät maailman suurimmilla kau-pungeilla. Jo neljännesvuosisadan kaik-kein suurin on ollut Tokio, ja muistakin megaciteistä valtaosa sijaitsee nyt ja tulevaisuudessa muualla kuin Euroo-passa ja Pohjois-Amerikassa. Karttaan on merkitty kaupungit, joissa Unescon mukaan on vähintään kahdeksan mil-joonaa asukasta vuonna 2015.


AMERIKKA
São Paulo, Brasilia 20,3
México, Meksiko 19,2
New York, Yhdysvallat 17,6
Los Angeles, Yhdysvallat 14,2
Buenos Aires, Argentiina 13,9
Rio de Janeiro, Brasilia 11,9
Lima, Peru 9,4
Bogota, Kolumbia 8,4


EUROOPPA
Istanbul, Turkki 12,3
Pariisi, Ranska 9,7
Moskova, Venäjä 9,3


AFRIKKA
Lagos, Nigeria 14,6
Cairo, Egypti 14,4
Kinshasa, Kongo 9,4


ETU- JA ETELÄ-AASIA
Bombay, Intia, 26,3
Dhaka, Bangladesh 19,5
Karachi, Pakistan 19,4
Kalkutta, Intia 17,3
Delhi, Intia 16,9
Hyderabad, Intia 10,5
Teheran, Iran 10,3
Lahore, Pakistan 10,0
Madras, Intia 9,1
Bangalore, Intia 8,0


Tokio, Japani 28,9
Shanghai, Kiina 18,0
Peking, Kiina 15,6
Manila, Filippiinit 14,7
Jakarta, Indonesia 13,9
Tianjin, Kiina 13,5
Soul, Korea 13,0
Hangzhou, Kiina 11,4
Osaka, Japani 10,6
Bangkok, Thaimaa 9,8
Changchun, Kiina 8,9
Harbin, Kiina 8,1

Valta palaa kaupunkiin

Kaupungin nuoruudessa valtio oli usein sama kuin kaupunki, joka hallitsi ympäröivää maaseutua ja kävi kauppaa muiden kaupunkien kanssa. Joidenkin kaupunkien noustessa muita voimakkaammiksi valtiot vähitellen kasvoivat sisältämään useita kaupunkeja. Silti kaupungit saattoivat edelleen olla merkittäviä poliittisia toimijoita, niin kuin olivat esimerkiksi Euroopan hansakaupungit vielä muutamia satoja vuosia sitten. Silloin vauraat kaupungit esimerkiksi rahoittivat lainoilla kuninkaiden sotia.


Keskusvaltion ja kaupunkeja- hallitsevien paikallisruhtinaiden tai kauppakiltojen valtakamppailu päättyi lopulta kruunun voittoon, ja viimeisetkin kaupungit alistuivat valtion hallintaan.


Nyt valtiot etsiytyvät sopimuksiin ja ennennäkemättömän syvään yhteistyöhön, mikä vähentää niiden suvereniteettia. Seuraako tästä paluu historiaan? Olisiko mahdollista, että valtion ja kaupungin välisen valtakamppailun painopiste kallistuu taas kaupunkien suuntaan? Hongkong, Singapore, Lontoo, New York ja monet muut suurkaupungit ovat jo nyt niin suuria toimijoita, että niiden taloudellinen ja kulttuurinen painoarvo hakkaa useimmat maapallon maat mennen tullen. Myös pienemmät kaupungit tekevät entistä useam-min yhteistyötä ohi valtioiden.


Tunnettu espanjalais-yhdysvaltalainen kaupunkisosiologi ja tietoyhteiskunnan tutkija Manuel Castells esittää, että tulevaisuudessa maailmaan syntyy kokonaan uusi järjestys. Tässä maailmassa megacityt muodostavat maailmantaloutta hallitsevan verkoston. Koska nämä megacityt ovat varsin itsenäisiä ja itsepäisiä, ne voivat ajaa omia intressejään, jotka ovat ristiriidassa valtion intressien kanssa.



Castellsin mukaan megaverkoston synty muuttaa maailmaa yhtä paljon kuin muutti siirtymä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. Niinpä megacityt eivät ole pelkkiä jättiläiskaupunkeja vaan aivan uudenlaisia yhteisöjä, joissa syntyy uudenlaista kulttuuria.


Ajatellaan esimerkiksi Tokiota. Jos lasketaan mukaan sitä ympäröivä metropolitan-alue, Tokion väkiluku on jopa 35 miljoonaa, seitsemän kertaa Suomen verran. Siellä hyörii joka hetki yhtä monta ihmistä kuin Suomessa on elänyt yhteensä usean viime vuosisadan mittaan. Millaista kulttuuria ja yhteiskuntaa tuottaa kymmenien miljoonien ihmisten kuhiseva muurahaispesä?


Varmasti joukossa on monta uutta iharaa, kurosawaa ja mitsubis-hia, ehkä einsteinejakin. Suuri hyvin koulutettujen ihmisten keskittymä sisältää uskomattoman määrän luovuutta ja yritteliäisyyttä. Nykyisin vielä tekniikka kännyköineen, interneteineen ja luotijunineen tekee viestinnän paljon nopeammaksi kuin ennen.


Historian mittaan on usein nähty, miten tällainen luovuuden keskittymä voi sopivissa oloissa antaa suuntaa kokonaiselle aikakaudelle. Niin ovat tehneet Babylon, Aleksandria, Rooma, Ateena, Bagdad, Lontoo, Pariisi, Wien, Berliini, New York ja monet muut. Peter Hallin mukaan kaikkia näitä kaupunkeja yhdistää yksi piirre: erityisen runsas ihmisten ja kulttuurien välinen vuorovaikutus.


Itse asiassa sekä kulttuurimme että yhteiskuntamme ovat paljolti kaupungin tuotetta, joten uudet oliot, megacityt, lupaavat muutoksia kulttuurin perusteisiin. Antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa, poliksissa, kehitettiin muun muassa demokratian ensimmäiset versiot. Millainen megapolitiikka kehittyy megacityssä? Löytyykö siellä megademokratia?





Kaupunki           asukkaita
                            (miljoonia)*


Tokio                        26,5
São Paulo                18,3
México                     18,3
New York                16,8
Bombay                   16,5
Los Angeles            13,3
Kalkutta                    13,3
Dhaka                      13,2
Delhi                        13,0
Shanghai                 12,8
Buenos Aires          12,1
Jakarta                    11,4
Osaka                      11,0
Peking                      10,8
Rio de Janeiro          10,8
Karachi                    10,4
Manila                       10,1


* Kaupunkien väkiluvut ovat arvioita, jotka vaihtelevat viral-lisissakin lähteissä sen mu-kaan, miten laajalti esikaupun-keja otetaan mukaan. Tämän tilaston on kerännyt YK.



Parhaimmillaan megacityt voivat synnyttää tieteen, tekniikan ja kulttuurin ennennäkemättömän kuplinnan, mutta toisaalta megakaupungeilla on myös megaongelmat. Megacityt voivat olla kuin suuria koneita, jotka vain muuttavat maaseudun miljoonat köyhät urbaaniköyhälistöksi. Ainoastaan pieni osa tulokkaista saavuttaa unelmansa, keskiluokkaisen elämän.


Toistasataa vuotta sitten Karl Marx ja Friedrich Engels kauhistelivat Saksan ja Englannin teollisuuskaupunkien köyhälistön oloja. Ne olivat kuitenkin luksusta verrattuna oloihin, joissa nykyisten mega-slummien asukkaat elävät.


Vuosia sitten vietin jonkin aikaa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa, josta löytyy yksi maailman tiheimmin asutuista alueista. Tondo-nimisessä esikaupungissa sanotaan olevan jopa 40 000 ihmistä neliökilometrillä.


Elinoloista saa kar-kean- käsityksen kuvittelemalla, että me kaikki suomalaiset ahtaudumme Helsingin puolikkaaseen ja että meistä vain yhdellä kymmenestä on käytössä viemäri. Muut kaatavat nestemäiset jätteensä Töölönlahteen ja polttavat palavat jätteensä takapihalla. Ilma on savusta niin sakeaa, ettei Mannerheimintielle lähtemistä tuulettomana päivänä suosittelisi edes vihamiehelle.


Tai otetaan esimerkiksi Pakistanin Karachi. Siellä asuu noin 14 miljoonaa ihmistä, joista on työttöminä 4 miljoonaa, siis koko Suomen aikuisväestön verran yhdessä kaupungissa. Heistä valtaosa on nuoria, joita painaa huoli omasta tulevaisuudesta.


Onko mikään ihme, jos äärijärjestöt löytävät jalansijaa? Niin sanotun islamilaisen terrorismin nousu ei johdu ainoastaan Yhdysvaltain nykyisestä ulkopolitiikasta, vaan kyse on yleisestä tyytymättömyydestä, joka on kasvanut jo pitkään ja etsii nyt purkautumistietä. Kun mitään kertakaikkista ratkaisua ankeuteen ei ole tarjolla, radikaali liikehdintä voimistuu sitä mukaa kuin slummit kasvavat ja tiet tulevaisuuteen tukkeutuvat. Miljoonakaupungit ovat levottomuuksien hautomoita.





Kaupunki pakkautuu torniin


Tulevaisuuden kaupungit saattavat näyttää aivan toisenlaisilta kuin ny-kyiset. Suunnittelijoiden piirustuksissa kohoaa hulppeita pilvenpiirtäjiä, jotka vetävät väkeä suurehkon suomalais-kaupungin verran.


Kun kaupunkien kasvu selvästikin jatkuu, on kysyttävä, miten kaupunki saataisiin eko-logisesti kestäväksi. Pienissä mitoissa, kuten meillä Suomessa, se onnistuu periaat-teessa helposti, jos vain tahtoa riittää. Suurissa suunnitelmissa vaaditaan uuden-laisia ratkaisuja, ehkä jopa utopioita.


Millenniumissa ajellaan kerrosten väliä


Yksi tarjolla oleva utopia on brittiläisen arkkitehtitoimiston Foster and Partnersin Millennium Tower -hanke. Tokionlahdelle suunniteltu rakennus käsittäisi 170 kerrosta, ja sen huippu ulottuisi 840 metrin kor-keuteen. Rakennuksen lattiapinta-ala olisi runsas miljoona neliökilometriä, ja torniin mahtuisi jopa 60 000 ihmistä, melko suuren suomalaisen kaupungin verran.


Kenenkään ei välttämättä tarvitsisi poistua rakennuksesta, sillä sieltä löytyisivät kaikki palvelut, joita kaupunki yleensäkin tarjoaa. Tornissa liikuttaisiin hisseillä ja eräänlaisella metrolla, joka kulkisi myös kerrosten välillä.


Tällaiset täyden palvelun tornit vähentäisivät liikkumisen tarvetta kaupungin sisällä ja sieltä pois. Myös jätehuolto tehostuisi, kun asukasmäärä maapohjan neliötä kohden olisi tavattoman suuri. Millennium Tower puhdistaisi jätevetensä ja käsittelisi kiinteät jätteensä.


Jos tulevaisuuden energiaratkaisut takaavat energian riittävyyden, meressä seisova torni voisi jopa tuottaa makean vetensä erottamalla suolan sähköllä merivedestä. Näin kaupunki ei rasittaisi ympäristönsä pohjavesiä.


Sky Cityssä kaupunkeja päällekkäin


Vastaavanlaisia utopioita on esitetty ihan vakavissaan useita, varsinkin Aasiassa, joka ensimmäisenä joutuu kohtaamaan jätti-läismäisten väestökeskittymien ongelmat. Toinen uuden Tokion visio on Sky City 1 000, jonka kehitti arkkitehti Shizuo Harada työryhmineen jo 1989.


Sky City on Millennium Towerin tavoin val-tava torni, jonka korkeus olisi tuhat metriä ja pinta-ala 800 hehtaaria. Siinä olisi toistakymmentä keskimäärin 60 hehtaarin suuruista kerrosta, joihin mahtuisi kaik-kiaan noin 20 000 asuntoa ja noin 100 000 asukasta. Kerrokset olisivat osittain avo-naiset, joten aurinko ja ulkoilma pääsisivät niihin sisään.


Vaikka kokonaisasukasmäärä olisi suuri, kukin kerros muodostaisi oman pienois-kaupunkinsa, jonka asukkaat tuntisivat toisensa ainakin ulkonäöltä. Shizuo Haradan mukaan tämä vähentäisi rikollisuutta ja tekisi kaupungista nykyistä ihmisläheisemmän asuinympäristön.


Sky City 1 000 muistuttaa jossakin mielessä puutarhakaupunkeja, joita visioi sata vuotta sitten englantilainen kaupunkisuunnittelija Ebenezer Howard. Hänen ihannekau-punkinsa oli pieni, ehkä noin 30 000 asukkaan kaupunki, jossa jokaisella talolla olisi oma puutarhansa. Kaupunki olisi kuitenkin rakennettu niin tiiviiksi ja toimivaksi, että siellä saattaisi kävellä kymmenessä minuutissa jokseenkin mihin tahansa.


Jos Suur-Tokion nykyiset asukkaat, 35 miljoonaa ihmistä, kerättäisiin kaupunkitor-neihin, Tokionlahdelle tarvittaisiin satamäärin torneja. Kenties Haradan idea ei koskaan toteudu tällaisenaan, mutta joitakin radikaa-leja ratkaisuja Aasian suurissa väestö-keskittymissä varmasti joskus kokeillaan. On yksinkertaisesti pakko.



Jos elintasokuilut megakaupunkien väestöryhmien välillä kasvavat entisestään, pahimmillaan päädytään eräänlaiseen kaupunkien balkanisaatioon: parhaiten toimeen tulevat pyrkivät eristäytymään levottomasta enemmistöstä omiin kaupunginosiinsa.


Esimerkiksi Manilassa on muurien ympäröimiä rikkaiden alueita, joiden porteilla on aseistetut vartijat. Myös kokonaisia suljettuja kaupunkeja on rakennettu.


Jopa Helsingissä eräät tutkijat näkevät oireita sosiaalisen kerrostu-neisuuden kasvusta: tietyt alueet muodostuvat maahanmuuttajien- ja muun köyhemmän väen alueiksi, toisiin taas hakeutuvat hyvin toimeen tulevat. Tällaisen kehityksen estäminen vaatii määrätietoista yhteiskuntapolitiikkaa, eikä siihen kaikkialla ole haluja.


Nämä ovat hyvin syvällisiä yhteiskuntapolitiikan kysymyksiä, joiden vaikutus ihmisten arkeen ja jopa elinikään on suuri.


Tulevaisuudessa rikkaat elävät entistä pidempään - näköpiirissä olevien uu-sien -hoitojen ansiosta he voivat pian odottaa sadan vuoden elinikää. Maailman köy-hälistön kaupunginosissa taas odotettavissa oleva elinikä laskee takaisin kohti 40:tä vuotta, joka se oli Euroopankin teollisuuskaupungeissa köyhän työväestön keskuudessa vielä vähän yli sata vuotta sitten.



Uusien megakaupunkien keskustat ovat usein tarkkaan suunniteltuja arkkitehtonisia ihmeitä, mutta kaupungin liepeillä tilanne on kaukana tästä. Keskustaa halvempi maa ja liikenneratkaisut ohjaavat asumista, teollisuutta ja varastointia kehiksi ytimen ympärille.


Tällainen kaupunkirakenne kasvattaa päivittäistä siirtymäliikennettä ihmisten matkatessa keskustaan ja sieltä pois. Kaupungissa työssä käyvän edestakainen matka saattaa helposti venyä kymmeniksi kilometreiksi, ehkä jopa 100-200 kilometriksi.


Hyvä esimerkki on Bangkok, jonka uskomattoman nopeaa ja miltei syöpämäistä kasvua olen satunnaisesti seurannut matkatessani keskustan ja lentokentän välistä yhä ruuhkaisempaa moottoritietä. Nyt liikenneväyliä on paikoittain jo kolmessa kerroksessa, mutta aina vain matka tuntuu vaikeammalta ja vaarallisemmalta.


Ongelmia tuottaa myös jatkuva sähkövajaus-, sillä kaupungeissa elämäntyyliin kuuluvat ilmastointi, jääkaapit, televisio ja muu viihde-elektroniikka, asuivat ihmiset varakkailla tai köyhillä alueilla. Kun sähkönjakelua joudutaan jo nyt rajoittamaan, näyttää siltä, ettei sähköntuotanto millään pysy megaistumisen perässä.



Erään arvion mukaan megacityt peittävät vain noin kaksi prosenttia maapallon maa-alasta. Kuitenkin niissä kulutetaan 75 prosenttia puusta ja 60 prosenttia vedestä ja tuotetaan 80 prosenttia kaikista ihmisen hiilipäästöistä.


Kaupungin ekologinen jalanjälki ei ole suuri vain ihmisten määrän tähden, vaan kaupungissa ihmisten kulutustottumukset ja tuotannon tavat muuttuvat ekologisesti raskaammiksi. Kaupungistuminen siis jokseenkin väistämättä kasvattaa myös ihmisen aiheuttamaa globaalia ympäristörasitusta.


Olen kuullut monen suomalaisen huokaavan tyytyväisenä, että maailman ekologinen tila on viime vuosina parantunut. Se on kyllä väärinkäsitys, joka saattaa johtua vain täkäläisten tiedotusvälineiden seuraamisesta.


Tosiasiassa lajien sukupuutot ovat lisääntyneet, metsät ovat enti-sestään vähentyneet, pohjaveden pinta on laskenut monin paikoin dramaattisesti, savusumut ovat pahentuneet, jätekuormat ovat kasvaneet ja ympäristömyrkkyjen syytäminen luontoon on lisääntynyt.


Yhdestä asiasta kuitenkin saamme paljolti kiittää kaupungistumista: maapallon väkiluvun kasvun hidastumisesta. Kaikkialla maailmassa kaupunkilaiset tekevät vähemmän lapsia kuin maalaiset.


Vaikka kaupungistuminen näyttää säästävän maapallon väestökatastrofilta, ekologisesti kestävän kaupungin rakentaminen on ehkä suurin haaste, jonka ihmiskunta kohtaa seuraavina vuosikymmeninä. Jos siinä ei onnistuta, tulevaisuuden megacityt ovat pahimmillaan helvettejä, joissa kamppaillaan ilmansaasteiden, makean veden saatavuuden, melun, jätehuollon ja liikenneruuhkien kanssa. Ongelmien mittakaava vain on ennennäkemätön.


Erkki A. Kauhanen on valtiotieteen tohtori, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.