Ylenpalttisen valikoiman keskellä aivojen mielihyväkeskus kaappaa vallan.

Teksti: Jani Kaaro

Ylenpalttisen valikoiman keskellä aivojen mielihyväkeskus kaappaa vallan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Lihavuusepidemiaan on etsitty syitä napostelukulttuurista virustartuntoihin ja huonoista hiilihydraateista vuorokausirytmin häiriöihin. Todellinen syy voi kuitenkin olla yksinkertaisempi: ruoka on liian hyvää. Nykyinen ylenpalttisuus stimuloi ruokahalua säätelevän järjestelmämme ylikierroksille. Tämä saa meidät ahmimaan yli tarpeen jokaisella aterialla ja tekee mahdottomaksi vastustaa makupaloja aterioiden välillä. Olemme koukussa ruoan makuun.

1970-luvulla yksitoikkoisempaa

Lihavuusepidemia paisui Yhdysvalloissa 1980-luvulla, ja Eurooppa seurasi muutaman vuoden viiveellä. Hyvän kuvan nykykulttuurin hurahtamisesta ruokaan saa vertaamalla tilannetta 1970-lukuun.

Suomen ruokapöydissä risotto oli tuolloin uusi tulokas. Spagetit olivat niin huonolaatuisia, että ne klimppiytyivät keitettäessä. Uusia keittokirjoja ei julkaistu joka vuosi, vaan kirjat olivat periytyneet äideiltä tyttärille. Jos televisiossa oli kokkiohjelmia, niissä valmistettiin tavallista kotiruokaa.

Mausteiden käyttö oli vähäistä, ruoka yksinkertaista ja yksitoikkoista. Se ei tavanomaisuutensa vuoksi stimuloinut ruokahalua ylimäärin, joten kylläisiksi tultuaan ihmiset osasivat nykyistä helpommin lopettaa syömisen.

Jos nyt sattuisi katastrofi, jonka seurauksena maailman ainoiksi ruoiksi jäisivät kaurapuuro, maito ja maksalaatikko, koko lihavuusepidemia todennäköisesti hiipuisi muutamassa vuodessa.

Rasva vaikuttaa kuin huume

Kun olemme kerran päässeet suolan, rasvan ja sokerin makuun, mieltymys on ja pysyy. Se perustuu signaaleihin, joilla hyvänmakuinen ruoka kaappaa aivomme hallintaansa.

Rasva toimii stimuloimalla aivojen opioidijärjestelmää – samaa järjestelmää, joka stimuloituu myös esimerkiksi kokaiinista. Professori Daniele Piomellin ryhmä Kalifornian yliopistosta osoitti viime vuonna, että rasvaisen ruoan maistaminen kielellä laukaisee endokannabinoidien tuotannon aivoissa. Kun sama ruoka päätyy suolistoon, endokannabinoidien tuotantotahti kiihtyy. Seuraa euforinen olotila, joka näkyy aivokuvissa pitkälti samanlaisena kuin marihuanan aiheuttama päihtymys.

Endokannabinoidit ovat kuitenkin vasta puolet tarinasta. Rasvainen ruoka ja sokeri nimittäin aktivoivat nuppineulan pään kokoisen alueen aivojen mielihyväkeskuksesta.

Nimestään huolimatta mielihyväkeskuksella ei ole paljonkaan tekemistä mielihyvän kanssa, vaan se on käyttäytymisemme ylin motivaattori. Se kehittyi miljoonia vuosia sitten varmistamaan, että muodostamme henkiinjäämisemme kannalta tärkeisiin asioihin syvän, emotionaalisen suhteen. Koska rasvainen ja makea suklaa stimuloi mielihyväkeskustamme voimakkaammin kuin silakkalaatikko, himoitsemme suklaata usein, silakkalaatikkoa harvemmin.

Mielihyvää vaikka tuskan kautta

Hiirten aivot koukuttuvat rasvaan ja sokeriin samalla tavoin kuin omamme. Siksi hiirillä on ollut hyvä selvittää mielihyväkeskuksen roolia ylensyömisessä.

Klassisissa kokeissa hiirten on annettu ensin syödä itsensä kylläiseksi, minkä jälkeen ne normaalisti palaavat pesäänsä. Kuitenkin jos hiirten mielihyväkeskusta stimuloidaan sähköllä tai opioideilla, ne jatkavat syömistä vielä pitkään sen jälkeenkin, kun ne normaalisti lopettaisivat.

Kuvaava esimerkki mielihyväkeskuksen voimasta saatiin Tennesseen yliopiston tutkijan John P. Morganen kokeissa 1960-luvulla. Hän piti hiiriä suuressa häkissä, jossa niiden oli ylitettävä paljas metallilaatta päästäkseen ruoan luokse. Ongelmana oli, että hiiret saivat metallialustasta sähköiskun. Normaaleille hiirille pelote oli niin suuri, etteivät ne halunneet ylittää metallilaattaa edes nälkäisinä. Sen sijaan jos hiirten mielihyväkeskusta stimuloitiin, ne ottivat sähköiskut vastaan ja kipittivät pellettien luokse.

Jos ruoka itse toimii stimulanttina, mielihyväkeskus ei tarvitse muuta virikettä. Kun hiirille annetaan tärkkelyspellettejä ja rasvaisia pellettejä, ne syövät jälkimmäisiä aina enemmän. Syynä on se, että rasvainen ruoka itsessään stimuloi mielihyväkeskusta ja saa syömään lisää.

Makuseokset huippustimulantteja

Myös ihmiset voivat kutitella mielihyväkeskustaan pelkällä syömisellä. Nykyruoka stimuloi mielihyväkeskusta paljon tehokkaammin kuin esivanhempiemme saamat kalojen ja pähkinöiden rasvat ja hedelmien sokerit.

Olemme oppineet sekoittamaan rasvaa ja makeaa, kuten suklaassa, tai rasvaista ja suolaista, kuten pizzassa, ja nämä sekoitukset stimuloivat meitä voimakkaammin kuin niiden osat erikseen. Kun vielä lisäämme suklaaseen minttua tai pähkinää ja pizzaan jalapenoja, lisäämme käytännössä mielihyväkeskukseen uusia kierroksia.

Toinen puoli ongelmasta on niin sanottu supermarketvaikutus. Kun esimerkiksi hiirten annetaan syödä vapaasti suklaata, ne syövät sitä kyllä paljon mutta saavuttavat ennen pitkää kylläisyyspisteen. Kuitenkin jos niille heti tämän jälkeen tarjotaan banaania, ne jatkavat syömistä. Makea banaani tarjoaa toisenlaista stimulaatiota kuin rasvainen suklaa ja motivoi syömään lisää.

Paljonpuhuvassa kokeessa Chicagon yliopiston tutkija Anthony Sclafani antoi rottien syödä vapaasti kaikkea, mitä tavallisesta supermarketista löytyy. Ne ahmivat lähinnä rasvaista ja makeaa ja paisuivat koejaksolla kaksi kertaa suuremmiksi kuin verrokkiryhmän rotat, jotka saivat vapaasti syödä yksitoikkoista ravintoa.

Vahvin ärsyke voittaa

Harvardin yliopiston psykologi Deirdre Barrett on hiljattain esittänyt teorian siitä, miten evoluution kehittämät vaistomme saavat meidät ruokakoukkuun. Teoria lähtee havainnosta, jonka mukaan aivomme reagoivat aina voimakkaimpaan stimulaatioon. Järjestelmä kehittyi alun perin suojelemaan meitä: nykyisinkin jos talo syttyy palamaan, jätämme sanaristikon sikseen.

Järjestelmä on kuitenkin altis vakaville harha-askelille. Jos hautovalle meriharakalle tai lokille tarjotaan tekomunaa, joka on samannäköinen kuin sen oma muna mutta paljon suurempi, se vaihtaa omansa siihen. Suurempi muna stimuloi lintuja enemmän, eivätkä ne voi estää houkutustaan.

Samasta syystä meidän on vaikea vastustaa pizzaa ja kananugetteja. Ne nostavat mielihyväkeskuksemme kovemmille kierroksille kuin ruisleipä, minkä vuoksi ne kiinnittävät huomiomme tehokkaammin ja motivoivat meitä enemmän.

Muisto vahvistaa uutta mielihyvää

Mielihyväkeskus tekee muutakin kuin kiinnittää huomiomme kunkinhetkiseen stimulaatioon. Se saa painamaan mieleen kaiken, mikä ruokaan liittyy: syöntiajan ja -paikan sekä tunnetilan. Jos olit surullinen tai ahdistunut ja pizza paransi oloasi, mielihyväkeskus leimaa tunneyhteyden muistiisi kuin polttomerkin.

Tämä kaikki on mielihyväkeskuksen normaalia toimintaa. Kauan sitten se varmisti, että ihminen palasi hyville marja- ja sienipaikoille, nyt se muistutaa sinua parhaista pizzerioista. Ainoa ero on, että stimulaatio on nyt paljon voimakkaampaa ja koukuttavampaa kuin koskaan aiemmin.

Kun mielihyväkeskusta pommitetaan rasvaisella ja makealla ruoalla, se alkaa ylireagoida kaikkiin ruokavihjeisiin. Turun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että ylipainoisten mielihyväkeskus reagoi normaalipainoisia herkemmin ja voimakkaammin kuviin, jotka esittävät roskaruokaa.

Ruoka täyttää elämämme

Kun syöminen siirtyy mielihyväkeskuksen hallintaan, ruoka alkaa vähä vähältä täyttää elämäämme. Ympäristömme on täynnä vihjeitä ja muistoja pizzasta. Ravintoloiden logot, mainokset, kuvat, hajut – mikä tahansa vihje riittää herättämään pizzanhalun. Odotus, että pizza saa olomme tuntumaan paremmalta, vahvistaa palkitsevaa syöntikokemusta, mutta samalla kynnys maistaa pizzan pizzamaisuutta nousee. Seuraava pizza saisi olla vielä rasvaisempi, suolaisempi tai tulisempi.

Kierteen syventyessä emme enää edes huomaa, miten pizzan haluaminen asteittain muuttuu pizzan tarvitsemiseksi. Pizzasta tulee osa tunteiden säätelyjärjestelmää. Kun kierre jatkuu, pizzasta, leivoksista ja ”jostakin hyvästä” tulee tiedostamaton tapa. Meistä tulee ehdollistuneita ylensyöjiä.

Koukuttaa normaalipainoisiakin

On turha luulla, että ehdollistuneen ylensyönnin ongelma koskisi vain ylipainoisia. Tutkimuksissa myös monet normaalipainoiset kertovat, että he käyttävät yhä suuremman osan ajastaan ajattelemalla ruokaa. He vain ovat keksineet strategioita, joilla välttävät syömästä himoitsemansa leivoksen, tai eivät salli leivosta itselleen ilman juoksulenkkiä illalla. Yhtä kaikki heilläkin mielihyväkeskus vetelee naruista.

Viime vuosina on nähty merkkejä siitä, että ehdollistunut ylensyönti alkaa yhä varhaisemmassa vaiheessa. Normaalisti lapset tasapainottavat kalorinsaantinsa luonnostaan. Jos he syövät aterian, jossa on runsaasti energiaa, he syövät seuraavalla kerralla vähemmän. Kun tätä asiaa on seurattu Coloradon yliopistossa, on havaittu, että yhä suuremmalla osalla jo 2–4-vuotiaista on vaikeuksia kaloritasapainon säilyttämisessä. Syynä on herkkujen aiheuttama mielihyväkeskuksen ylistimulaatio.

Koko yhteisön pakkomielle

Kun ehdollistuneesta ylensyönnistä tulee tapa, siitä on yhtä vaikea päästä eroon kuin muistakin piintyneistä tavoista. Yksi ratkaisu on tietoisesti korvata epäterveellisiä ruokia terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Porkkana, puuro, pinaatti, kananmunat ja kokoliha eivät ylistimuloi mielihyväkeskusta. Kun olemme syöneet perunan, emme pakkomielteenomaisesti hae aina vain uutta perunaa. Emme santsaa loputtomasti salaattia ja jäävettä.

Yksittäisen ihmisen on kuitenkin vaikea tehdä tällaisia ratkaisuja, kun koko yhteiskunta ympärillä suhtautuu ruokaan pakkomielteisesti. Karppaajien leiri suosittelee estottomasti pekonia, eivätkä huippukokit suostu paistamaan mitään ilman oikeaa voita. Emme voi oleskella rauhassa kadunkulmassa, bussipysäkillä tai television ääressä ilman, että joku jostakin tarjoaa ratkaisua ”pikku nälkään”. Tarvitsemme järkevämmän ja vähemmän intohimoisen asenteen ruokaan, ja se edellyttää, että näemme, mitä meille on kansakuntana tapahtunut: ruoka on ahmaissut meidät.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.