Pitkäaikainen melu altistaa sydäninfarktille, pahimmillaan tappaa. Jotkut meistä ovat erityisen herkkiä melulle, toiset tottuvat siihen - vaikka ei kannattaisi. Melu voi stressata unenkin aikana.

 

Jotkut meistä ovat erityisen herkkiä melulle, toiset tottuvat siihen - vaikka ei kannattaisi. Melu voi stressata unenkin aikana.

"Jättäkäämme nyt ihmeessä rauhaan auto, nykyihmisen paras palvelija. Mitä pahaa se on tehnyt? Samanaikaisesti sillä voidaan ajaa sekä lujaa että turvallisesti. Yksityisautoilijat, nyt saamme kotimaisen auton, painetaan kaasu pohjaan."

Näin reippaasti puolusti yksityisautoilijoita nimimerkki Edistyksen puolesta Helsingin Sanomien mielipidesivulla. Yleisönosastossa oli aiemmin paheksuttu Uuteenkaupunkiin rakennettavaa meluavaa autotehdasta.

Vuosi oli 1968, mutta melun pitäminen edistyksen merkkinä on paljon vanhempi ilmiö, kirjoittaa histo¬riantutkija Outi Ampuja pamfletissaan Oikeus hiljaisuuteen (WSOY 2008).

Kun James Watt kehitteli höyrykonetta 1700-luvulla, hän yritti myös vaimentaa sen helvetillistä ääntä. Englantilaiset tehtailijat kuitenkin halusivat höyrykoneensa äänekkäinä, koska mahtava pauhu oli todiste koneen voimasta, Ampuja kirjoittaa.

Eikä melun ihannoinnista ole luovuttu vieläkään.

Melusta saa valittaa

Outi Ampujan mukaan Suomeen on vuosikymmenten mittaan muodostunut "melun sietoa edellyttävä kulttuuri". Se tarkoittaa, että "melusta valittamista katsotaan vähän vinoon ja paheksutaan".
Melunsietoon pakotetaan Ampujan mukaan kuudella argumentilla:

- Kaupunkilaisten pitäisi muuttaa maalle,
jos eivät kestä melua.

- Meluntorjunta olisi kaiken hauskan kieltämistä.

- Meluun tottuu.

- Teknologia ratkaisee ongelmat.

- Suomen meluongelma ei ole maailman
mitassa mitään.

- Meluntorjunta on liian kallista.

Ampuja mukaan nämä argumentit ovat heikkoja. Ihmisten on saatava asua kaupungeissa, koska siellä ovat työpaikat. Meluun ei totu - ja jos tottuu, se voi olla pahaksi. Uusi teknologia ehkä hiljentää tuttuja laitteita, mutta tuo myös äänekkäitä uusia kojeita, esimerkiksi lehtipuhaltimia.

Melu politisoitui 1960-luvulla, mutta se jäi toisen luokan ympäristöongelmaksi, Ampuja väittää. Vesien, ilman ja maaperän suojelu sai päähuomion, eikä mikään taho ole meluntorjunnassa vastuussa kokonaisuudesta. Yhtäällä torjutaan melua, mutta toisaalla hajautetaan yhdyskuntarakennetta automarketeilla, jotka lisäävät liikennettä ja melua.

Korva ei toivu

Mutta melultahan voi suojautua! Kun käyttää kuulosuojaimia tai korvatulppia, välttyy kuulovaurioilta, ja muutenhan melu on vain asennekysymys. Näin moni ajattelee, mutta parempi ajatella uudestaan.

Kova melu - yli 80 desibeliä - vaurioittaa kuuloa riippumatta siitä, kokeeko ihminen äänen vastenmieliseksi meluksi vai täyttymykseksi, josta on valmis maksamaan omaisuuksia konserttilippuna.

Äkillinen kova äänenpaine voi tuhota massoittain ääntä aistivia karvasoluja, jotka sijaitsevat sisäkorvan simpukassa. Jatkuvassa melussa niitä kuolee yksi kerrallaan. Nämä solut eivät uusiudu, joten kuulovammat yleensä jäävät pysyviksi.

Jo sikiö voi saada kuulovamman, jos odottava äiti altistuu melulle. Se, kuten nuorena kehittynyt kuulovauriokin, saattaa tosin tulla esiin vasta vanhempana, kun kuulo iän myötä huononee ikätovereita nopeammin.

Mökää vai musaa

Desibeleinä mitattava melutaso ei aina vastaa ihmisten kokemusta. Itse viihdyin hyvin keskikaupungin ensimmäisen kerroksen asunnossa, vaikka sinne kantautui yölläkin ääniä taksista, joka toi viimeisiä asukkaita baarista kotiin. Junan aamuinen kolinakin kuulosti vain kodikkaalta.

Nyt ärsyynnyn esikaupungissa läheisen moottoritien äänistä, vaikka sisälle tuskin kantautuu desibelejä sen enempää kuin keskikaupungilla. Mikä moottoritien rengasmelussa on niin ärsyttävää?

- Ääni on fysikaalinen ilmiö, joka on neutraali käsite, selittää meluherkkyydestä viime vuonna väitellyt työterveyslääkäri Marja Heinonen-Guzejev. - Melu sen sijaan sisältää aina subjektiivisen luonnehdinnan.

- Jollekin esimerkiksi rock-konsertti on melua, toiselle taas mahtavaa musaa. Miksipä ei myös urbaani voisi sietää paremmin raitiovaunun kolketta kuin rengasmelua.

Mutta kaikki ei ole yksilöllistä. Usein korkeat äänet häiritsevät enemmän kuin matalat.

Väestötutkimuksissa on todettu, että yhtä kovana lentomelu on häiritsevämpää kuin tieliikennemelu. Tiemelua taas pidetään häiritsevämpänä kuin raidemelua, Heinonen-Guzejev kertoo.

Melu iskee sydämeen

Kylmä tappaa sydän- ja verisuonitautien riskitekijänä paljon enemmän ihmisiä kuin hankiin paleltuu kuoliaaksi (Tiede 2/2010, s. 18-21). Samaan tapaan kuulovammat ovat melun terveyshaitoista vain jäävuoren huippu. Pitkäaikainen altistus melulle ei pelkästään heikennä elämänlaatua - pahimmillaan se tappaa.

Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan kolmisen prosenttia kuolemaan johtaneista sydäninfarkteista selittyy altistumisella vähintään 60 desibelin tieliikennemelulle. Jos kuolleisuus Suomessa olisi samaa suuruusluokkaa, maassamme menehtyisi vuosittain 500 ihmistä melun aiheuttamiin sydäninfarkteihin. Saksassa korkeille melutasoille kuitenkin altistuu Suomea enemmän asukkaita, joten meillä vaikutus on pienempi.

Kyse on melusta, joka ei vaurioita kuuloa mutta ärsyttää ja ottaa päähän. Jo 40 desibelin melu riittää ulkona huonontamaan viihtyvyyttä. Sisällä sama melutaso häritsee unta.

Unessakin stressaantuu

Ärsyttävään meluun voi jossain määrin tottua. Ampuja kertoo pamfletissaan ikänsä Manhattanilla asuneesta miehestä, joka ei muutettuaan pikkupaikkakunnalle osannut nukkua, kun ympäristö oli liian hiljainen.

Meluun tottuminen voi kuitenkin olla petollista. Vaikka en osaisi enää kiinnittää huomiota ärsyttävään meluun, se voi silti nostaa verenpainettani ja vaarantaa terveyteni. Voin jopa oppia saamaan paremmin unta ja olemaan heräilemättä, vaikka melu kantautuisi makuuhuoneeseen, mutta en välttämättä ole suojassa melun haitoilta.

- Melun on todettu lisäävän stressihormonien pitoisuutta myös unen aikana, Marja Heinonen-Guzejev tähdentää.
Osa ihmisistä ei millään totu meluun - eikä kyse ole mistään pienestä vähemmistöstä, joka "aina valittaa kaikesta".

Nainen kärsii herkemmin

Heinonen-Guzejevin väitöstutkimuksen mukaan suomalaisista 38 prosenttia on herkkiä melulle. Tällaiset ihmiset aistivat melun uhkaavampana, reagoivat siihen voimakkaammin ja tottuvat siihen hitaammin kuin muut. Esimerkiksi kovat äänet saavat heillä sydämen sykkeen vaihtelemaan tavallista enemmän.

Heinonen-Guzejev havaitsi meluherkkyydellä olevan yhteyttä kohonneeseen verenpaineeseen ja stressiin sekä särky- ja unilääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden käyttöön. Hän myös totesi, ettei herkkyydessä ole kyse vain opituista asenteista, joita voisi muuttaa.

Tutkimuksessa käytetty kaksosaineisto osoitti, että geneettiset erot selittivät meluherkkyydestä 36 prosenttia. Herkän ihmisen lähisukulaiset kärsivät hekin usein melusta.

Melulle altistuneista naisista herkät kuolivat muita useam¬min sepelvaltimotautiin. Miehillä meluherkkyyden vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Mikä selittää naisten ja miesten erot? Heinonen-Guzejev pohtii väitöskirjassaan mahdollisuutta, että naisten herkkyys stressaantua melusta pohjautuisi evoluutioon. Naiset ovat kenties reagoineet herkästi unessakin, koska kovat äänet ovat voineet merkitä vaaraa lapsille. 

Toimistossa haittaa puhe

Avokonttoreissa melu on aivan toisenlainen ongelma. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan avotoimistoissa kaikkein häiritsevimpänä melulähteenä pidetään puheääniä. Kun kuulon heikentymisen tyypillinen ikävä seuraus on, ettei keskustelukumppanin puheesta saa kunnolla selvää, avokonttorissa työkavereiden jutuista saa selvän liiankin hyvin.

Laboratoriotutkimusten perusteella taustalla kuuluva puhe voi heikentää suoritustasoa 4-40 prosenttia, tehtävän mukaan. Työn tuottavuuden kannalta ei siis ole kyse vähäpätöisestä ongelmasta.

Suomalaisissa toimistoissa suurin yksittäinen akustinen ongelma on liian alhainen taustaäänen taso. Usein se on alle 35 desibeliä, kun 40-45 desibeliä vaimentaisi työpisteiden puheääntä sopivasti. Toimistojen kannalta liikennekään ei olisi ongelma, vaan tuottaisi asianmukaisen peiteäänen.

Puron solina parasta

On ironista, että juuri toimistoissa meluntorjunta on onnistunut liian hyvin. Ilmanvaihdon äänitasovaatimuksia nimittäin kiristettiin ymmärtämättä, että hyvää tarkoittava toimi aiheutti pahemman keskittymishaitan kuin ratkaisi. Toimistoihin on sittemmin yritetty kehittää keinotekoisia peiteääniä.

Työterveyslaitoksen toimistolaboratoriossa tekemän tutkimuksen mukaan koehenkilöt suoriutuivat keskittymistä vaativasta tehtävästä parhaiten hiljaisuudessa ja huonoiten, kun taustalla kuului puhetta tai laulettua musiikkia. Ilmanvaihto, kohina ja instrumentaalimusiikki häiritsivät suoriutumista melkein siinä missä puhekin.

Akustinen tyytyväisyys, joka tarkoittaa ääniympäristön miellyttävyyttä, häiriöttömyyttä ja hyväksyttävyyttä, oli sekin paras hiljaisuudessa. Taustaäänistä miellyttävin oli puron solina.

 

Desibeliasteikon nollakohta tarkoittaa kuulokynnystä eli pienintä äänenpaineen tasoa, jonka ihmiskorva vielä aistii. 10 dB:n melussa äänienergia on kymmenkertaistunut tähän lähtötasoon verrattuna, 20 dB.n melussa satakertaistunut ja 30 dB:n melussa tuhatkertaistunut.
Logaritmista asteikkoa on hankala hahmottaa, mutta hyvä muistisääntö on, että 3 desibelin muutos vastaa äänekkyyden puolittumista tai tuplaantumista.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2010

 

Meluase lamauttaa

Tarinan mukaan kiinalaiset keksivät jo ennen ajanlaskun alkua meluteloituksen. Tuomittu pakotettiin kuuntelemaan rumpujen, pillien ja huilujen kakofoniaa niin kauan, että hän kaatui kuolleena maahan.
Meidän aikanamme on kehitetty akustisia aseita lamautustarkoituksiin. Ase ei yleensä tapa mutta tekee vastustajan olon niin epämiellyttäväksi, että hän menettää toimintakykynsä.
Kivun aiheuttamiseen tarvitaan 120-140 desibelin ääni. Korvien tärykalvot voivat rikkoutua 160 desibelin melussa. Keuhkot alkavat hajota 175-200 desibelissä.
Akustisen aseen melu on 120-160 desibeliä. Lamauttavat laitteet synnyttävät kovan, rajalliselle alueelle suunnatun äänen. Maksimissaan 145 desibelin ääni ulottuu 300-500 metrin päähän.
Kalevi Rantanen

 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.