Vedenalainen meteli stressaa ja jopa tappaa kaloja.

Teksti: Pauliina Louhi

Vedenalainen meteli stressaa ja jopa tappaa kaloja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 7/2011Viime vuosikymmeninä ihmisperäinen melu on lisääntynyt voimakkaasti myös vedenpinnan alla. Tästä kärsivät kalat, sillä näennäisestä korvattomuudestaan huolimatta ne eivät ole kuuroja.– Esimerkiksi sokea hauki löytää saaliinsa äänivärähtelyjen perusteella ja saattaa vahingossa käydä kiinni uimarin jalkaan, kuvailee tutkija Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.Kalojen kuulon perusperiaate on tiedetty jo kauan, kertoo kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopistosta. Ääniaalto saa sisäkorvaa ympäröivät luut värähtelemään. Aistimista auttaa se, että kalat värähtelevät itsekin veden mukana, koska niiden kehon tiheys on hyvin lähellä veden tiheyttä. Lisäksi uimarakko toimii ääniaaltojen vahvistimena. Useimmat kalalajit aistivat äänentaajuuksia 50 hertsistä yhteen kilohertsiin eli ihmisbasson möreyden alapuolelta sopraanon korkeimpien kirkaisujen tasolle. Erilajiset ja -ikäiset kalat voivat kuulla hieman eri taajuuksia.Varsinkin matalilla taajuuksilla kuulon jatkeena toimii kylkiviiva-aisti, ja siksi suurin osa kaloista erottaa parhaiten matalia, bassokitaraa vastaavia ääniä.

Kalat metelöivät itsekin

Veden alla kuuluu aivan luonnonoloissakin monenlaista. Aallot, sade ja veteen sekoittuneet ilmakuplat tuottavat taustamelua. Kalat myös viestivät toisilleen äänillä käyttämällä uimarakkoaan, luitaan ja lihaksiaan. Merten konnakalat humisuttavat uimarakkoaan matalasti niin, että jopa veneenrungot resonoivat. Ihmisten tavoin kalatkin tottuvat huomaamattaan tietynasteiseen taustameluun. Kaupungin humussa kasvanutta ihmistä vastaavat aallonloiskeisten rantojen ja kuohuvien koskien läheisyydessä oleskelevat kalat: ne eivät reagoi meluun läheskään yhtä herkästi kuin hiljaisempaan menoon sopeutuneet yksilöt.

Tuulivoimaloista uusi melu-uhka

Ihmisen toiminta on kuitenkin kasvattanut taustamelun uusiin lukemiin. Suurin syy tähän lienee alati kasvava laivaliikenne, mutta osansa tekevät myös erilaiset vedenalaiset työt, kuten pohjahiekan nosto, kaapeleiden lasku ja luotaaminen. Itämeren meluisuus on kohta lisääntymässä, koska sen rannikkoalueille suunnitellaan parhaillaan satoja tuulivoimaloita. Sekä niiden rakentaminen että toiminta tuottaa hälyä. Voimalaa tukevien paalujen junttaaminen kuuluu kymmenien kilometrien päähän eikä ole kaloille mikään pikkujuttu. Kokeellisessa paalutustyössä 10–12 metrin päässä häkeissä olleet Tyynenmeren lohet kuolivat välittömästi. Vakavia fyysisiä vammoja syntyi vielä kilometrinkin etäisyydellä. Käyntiäänet ovat hiljaisempia mutta toisaalta jatkuvat vuodesta toiseen. – Merelle ja lähelle rantaa sijoitettujen tuulivoimaloiden äänivärähtelyt välittyvät veteen pääasiassa rungon välityksellä ja etenevät siellä helposti, kertoo akustiikkayritys Promethorin johtava ääniasiantuntija Vesa Viljanen. Tuulivoimaloiden rakentamisen voikin olettaa vaikuttavan Itämeren kalastoon jo pelkästään melun kasvamisen vuoksi.

Kalat pyrkivät pakenemaan

Voimakas möykkä saattaa siis vammauttaa ja jopa tappaa kaloja. Vaikkei pysyvää vauriota syntyisikään, äkillinen melu heikentää kuuloa useiksi päiviksi erityisesti hyväkuuloisilla lajeilla, kuten turskalla, sillillä ja karppikaloilla. Kaikkein yleisimpiä ovat kuitenkin vaikutukset käyttäytymiseen. Kova melu karkottaa.Lohen ja turskan käyttäytymisessä on havaittu lieviä muutoksia 70 desibelin metelissä ja merkittäviä muutoksia 90 desibelissä. Kuuloaistiltaan hyvänä pidetty särki ja kohtalaisesti kuuleva kolmipiikki pakenivat, kun kokeessa metakka hetkeksi nostettiin 80–120 desibeliin. Karkotusvaikutuksesta on näyttöä myös luonnosta, sillä Norjassa turska- ja sillisaaliiden on havaittu vähentyneen alueilla, joilla on metelöity pohjakartoitusten aikana. Hulinaan tottuvatkaan kalat eivät välttämättä ota tilannetta kevyesti. Veren stressihormoneja mittaamalla on todettu laivaliikenteen melun riipovan ainakin kultakaloja ja karppeja sekä kansalliskalaamme ahventa. Kalojen stressin hellittämisestä ei tiedetä juuri mitään, mutta hankalaahan palautuminen on myös monille ihmisille. Joskus kovat äänet sentään pelastavatkin. Niillä ohjataan kaloja välttämään esimerkiksi vesivoimaloiden turbiineja.

Pauliina Louhi on vesiekologi, joka toimii tutkija­tohtorina Oulun yliopistossa. Lisäksi hän on suorittanut tiedeviestinnän maisterintutkinnon.