Pakonomainen tarve onnistua tappaa työnilon. Enempään pystyy, kun tekee oman parhaansa.

Ihminen-palsta:

Teksti: Mikko Puttonen

Pakonomainen tarve onnistua tappaa työnilon. Enempään pystyy, kun tekee oman parhaansa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Elokuun olympialaisia seuratessa huokui taas pettymys, kun suomalaiset tipahtelivat maaliin noin seitsemäntenäkymmenentenäkuudentena. Kisat olivat vaativalle kansallismieliselle penkkiurheilijalle yhtä häviämisen turhauttavaa näytöstä. Vain muutama mitalin pilkahdus toi poikkeusta sääntöön.

Huippu-urheilu havainnollistaa menestyksen ja häviämisen draamaa, jota näytellään kilpailuyhteiskunnan muillakin lohkoilla. Kasvatussosiologian professori Hannu Simola puhuu erinomaisuuden eetoksesta. Menestystä palvovassa kulttuurissa vain paras on riittävän hyvää.

Menestys on kuitenkin huono tavoite, uskoo Helsingin yliopistossa opettava professori. Hän viittaa filosofi Tuomas Nevanlinnan esittämään huomioon, että elämässä kaikki arvokas, niin kuin onni ja rakkaus, saavutetaan yleensä jonkin muun toiminnan sivutuotteena. Jos niitä varta vasten tavoittelee, ne pakenevat ulottuvilta.

– Traagista on, että jos pyrit huipulle, todennäköisesti kangistut ja ahdistut, eikä tavoite toteudu. Olet kuin kankea suomalainen jalkapalloilija, jolla on pakonomainen tarve menestyä, Simola varoittelee.

Tulosmittaus lukitsee

Yhteiskuntaa myrkyttää Simolan mukaan ylenpalttinen tavoitteellisuus. Koko ajan pitäisi pyrkiä joihinkin ennalta määrättyihin tavoitteisiin, ja samalla niiden saavuttamista mitataan silmä kovana. Kuitenkin kaksi suomalaista menestystarinaa – Nokian nousu jättiläiseksi ja peruskoulu – perustuivat aivan päinvastaiseen reseptiin.

– Nokiassa luotettiin 1990-luvulla ihmiseen. Jokaisen ideat otettiin vakavasti, ja ne saatettiin panna käytäntöön. Syntyi vapauden ajanjakso, Simola selittää.

Vapauden ja luottamuksen aika loppui tavoitepalkkaukseen. Työntekijöiden piti ruveta asettamaan tietyin väliajoin tavoitteet, joiden saavuttamista seurattiin, ja palkka laskettiin sen mukaan.

– Tavoitepalkkaus lukitsi nokialaiset pelon kulttuuriin. Sen jälkeen kenellekään ei tullut mieleen, että kosketusnäyttöjä tarvittaisiin, tai jos tuli, idea ei yltänyt ylöspäin.

Luottamuksella Pisa-kärkeen

Suomalainen peruskoulu oli pitkään oppimistuloksissa hyvää keskitasoa. Sitten 1990-luvun puolivälissä kouluissa tapahtui jotakin, joka Simolan mukaan heitti peruskoulun Pisa-vertailujen kärkeen. Jälleen kyse oli vapaudesta. Tehdyissä uudistuksissa koulut jäivät puolivahingossa omilleen, vaille vanhaa keskusjohtoista valvontaa, vaikka kukaan ei sitä oikeastaan tarkoittanutkaan.

– Kun opettajille annettiin vapautta, he eivät Suomen kaltaisessa luottamusyhteiskunnassa ryhtyneet varastamaan laitteita ja lintsaamaan vaan tekivät täsmälleen saman minkä aiemminkin mutta ilolla ja luovuudella, Simola sanoo.

Historia tarjoaa käsivarret

Mikä sitten on yksilöiden menestyksen takana? Ainakaan syntymälahjat eivät ole ainoa selittävä tekijä, arvioi dosentti Mikko Salasuo Nuorisotutkimusseurasta. Hän on haastatellut yhdessä työtoverinsa Mikko Piispan kanssa sataa suomalaista nuoren polven huippu-urheilijaa ja 30:tä nimeä saavuttanutta kulttuurin tekijää. Tutkijat halusivat ottaa selvää, mitkä seikat elämänkulussa selittävät menestystä.

Alustavan analyysin mukaan yksi selitys on sattuma.

– Kun ihminen on oikeaan aikaan ja oikein pääomin oikeassa paikassa, historia tavallaan voi nostaa hänet käsivarsilleen. Jossain toisessa ajankohdassa näistä samoista ihmisistä ei olisi välttämättä tullut menestyjiä, Salasuo arvelee.

Kotitausta suojaa riskiltä

Vanhan sanonnan mukaan onni suosii valmistautunutta. Kun aika tarjoaa tilaisuuden, pitää olla kyky ja tahto tarttua siihen. Hyödyllistä valmistautumista historian nosteeseen on syntyä sopivaan perheeseen.

– Varsinkin urheilumenestyjät ovat taustaltaan usein ylempää keskiluokkaa. Myös kulttuuriosaajien vanhemmat ovat yleensä joko erittäin korkeasti koulutettuja, itse olleet kulttuuriosaajia tai muuten menestyneet elämässään, Salasuo kertoo.

Vanhem­pien pääomat antavat pontta lasten pyrinnöille. Kotitausta tarjoaa mahdollisuuden heittäytyä tekemään asioita, vaikka niihin sisältyisi riski, ettei yritys johdakaan mihinkään, tutkija selittää.

Etenkin urheilijoilta huipulle tähtääminen edellyttää myös miltei maanista keskittymistä yhteen asiaan. Heille ei varmaankaan riitä se, mitä Hannu Simola suosittelee yleisneuvoksi: riittävän hyvää työntekoa. Meidän pitää tehdä parhaamme, mutta sen erinomaisempaa ei kannata vaatia itseltään ja muilta. Muuten homma menee väkisin yrittämiseksi ja rentous katoaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.