Pakonomainen tarve onnistua tappaa työnilon. Enempään pystyy, kun tekee oman parhaansa.

Ihminen-palsta:

Teksti: Mikko Puttonen

Pakonomainen tarve onnistua tappaa työnilon. Enempään pystyy, kun tekee oman parhaansa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Elokuun olympialaisia seuratessa huokui taas pettymys, kun suomalaiset tipahtelivat maaliin noin seitsemäntenäkymmenentenäkuudentena. Kisat olivat vaativalle kansallismieliselle penkkiurheilijalle yhtä häviämisen turhauttavaa näytöstä. Vain muutama mitalin pilkahdus toi poikkeusta sääntöön.

Huippu-urheilu havainnollistaa menestyksen ja häviämisen draamaa, jota näytellään kilpailuyhteiskunnan muillakin lohkoilla. Kasvatussosiologian professori Hannu Simola puhuu erinomaisuuden eetoksesta. Menestystä palvovassa kulttuurissa vain paras on riittävän hyvää.

Menestys on kuitenkin huono tavoite, uskoo Helsingin yliopistossa opettava professori. Hän viittaa filosofi Tuomas Nevanlinnan esittämään huomioon, että elämässä kaikki arvokas, niin kuin onni ja rakkaus, saavutetaan yleensä jonkin muun toiminnan sivutuotteena. Jos niitä varta vasten tavoittelee, ne pakenevat ulottuvilta.

– Traagista on, että jos pyrit huipulle, todennäköisesti kangistut ja ahdistut, eikä tavoite toteudu. Olet kuin kankea suomalainen jalkapalloilija, jolla on pakonomainen tarve menestyä, Simola varoittelee.

Tulosmittaus lukitsee

Yhteiskuntaa myrkyttää Simolan mukaan ylenpalttinen tavoitteellisuus. Koko ajan pitäisi pyrkiä joihinkin ennalta määrättyihin tavoitteisiin, ja samalla niiden saavuttamista mitataan silmä kovana. Kuitenkin kaksi suomalaista menestystarinaa – Nokian nousu jättiläiseksi ja peruskoulu – perustuivat aivan päinvastaiseen reseptiin.

– Nokiassa luotettiin 1990-luvulla ihmiseen. Jokaisen ideat otettiin vakavasti, ja ne saatettiin panna käytäntöön. Syntyi vapauden ajanjakso, Simola selittää.

Vapauden ja luottamuksen aika loppui tavoitepalkkaukseen. Työntekijöiden piti ruveta asettamaan tietyin väliajoin tavoitteet, joiden saavuttamista seurattiin, ja palkka laskettiin sen mukaan.

– Tavoitepalkkaus lukitsi nokialaiset pelon kulttuuriin. Sen jälkeen kenellekään ei tullut mieleen, että kosketusnäyttöjä tarvittaisiin, tai jos tuli, idea ei yltänyt ylöspäin.

Luottamuksella Pisa-kärkeen

Suomalainen peruskoulu oli pitkään oppimistuloksissa hyvää keskitasoa. Sitten 1990-luvun puolivälissä kouluissa tapahtui jotakin, joka Simolan mukaan heitti peruskoulun Pisa-vertailujen kärkeen. Jälleen kyse oli vapaudesta. Tehdyissä uudistuksissa koulut jäivät puolivahingossa omilleen, vaille vanhaa keskusjohtoista valvontaa, vaikka kukaan ei sitä oikeastaan tarkoittanutkaan.

– Kun opettajille annettiin vapautta, he eivät Suomen kaltaisessa luottamusyhteiskunnassa ryhtyneet varastamaan laitteita ja lintsaamaan vaan tekivät täsmälleen saman minkä aiemminkin mutta ilolla ja luovuudella, Simola sanoo.

Historia tarjoaa käsivarret

Mikä sitten on yksilöiden menestyksen takana? Ainakaan syntymälahjat eivät ole ainoa selittävä tekijä, arvioi dosentti Mikko Salasuo Nuorisotutkimusseurasta. Hän on haastatellut yhdessä työtoverinsa Mikko Piispan kanssa sataa suomalaista nuoren polven huippu-urheilijaa ja 30:tä nimeä saavuttanutta kulttuurin tekijää. Tutkijat halusivat ottaa selvää, mitkä seikat elämänkulussa selittävät menestystä.

Alustavan analyysin mukaan yksi selitys on sattuma.

– Kun ihminen on oikeaan aikaan ja oikein pääomin oikeassa paikassa, historia tavallaan voi nostaa hänet käsivarsilleen. Jossain toisessa ajankohdassa näistä samoista ihmisistä ei olisi välttämättä tullut menestyjiä, Salasuo arvelee.

Kotitausta suojaa riskiltä

Vanhan sanonnan mukaan onni suosii valmistautunutta. Kun aika tarjoaa tilaisuuden, pitää olla kyky ja tahto tarttua siihen. Hyödyllistä valmistautumista historian nosteeseen on syntyä sopivaan perheeseen.

– Varsinkin urheilumenestyjät ovat taustaltaan usein ylempää keskiluokkaa. Myös kulttuuriosaajien vanhemmat ovat yleensä joko erittäin korkeasti koulutettuja, itse olleet kulttuuriosaajia tai muuten menestyneet elämässään, Salasuo kertoo.

Vanhem­pien pääomat antavat pontta lasten pyrinnöille. Kotitausta tarjoaa mahdollisuuden heittäytyä tekemään asioita, vaikka niihin sisältyisi riski, ettei yritys johdakaan mihinkään, tutkija selittää.

Etenkin urheilijoilta huipulle tähtääminen edellyttää myös miltei maanista keskittymistä yhteen asiaan. Heille ei varmaankaan riitä se, mitä Hannu Simola suosittelee yleisneuvoksi: riittävän hyvää työntekoa. Meidän pitää tehdä parhaamme, mutta sen erinomaisempaa ei kannata vaatia itseltään ja muilta. Muuten homma menee väkisin yrittämiseksi ja rentous katoaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.