Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla



TEKSTI:Pia Klaavu



Julkaistu Tiede-lehdessä

5/2000.


Syksyllä 1747 venäläinen kauppalaiva S:t Mikael oli kuljettamassa Amsterdamista Pietariin muun muassa tupakkaa, kapakalaa, arvoposliinia sekä kulta- ja hopeaesineitä. Laiva ei koskaan päässyt perille: jostakin syystä se upposi Utön ja Hankoniemen puolivälissä Nauvon ulkosaaristossa.

   paljastui 1953 kalastajien sattumalta havaittua, että Borstön saaren edustalla 40 metrin syvyydessä lepäsi parikymmentä metriä pitkä laiva. Vuonna 1961 hylystä nostettiin upeita ylellisyystavaroita, kuten kultaisia ja hopeisia taskukelloja sekä koristeellisia nuuskarasioita.

Nostettiin myös nyrkin kokoinen tummanharmaa metallimöhkäle, joka painoi 330 grammaa. Se osoittautui pieniksi rasioiksi, jotka korroosio oli takerruttanut yhteen. Luetteloon merkittiin "kolme tinaista nuuskarasiaa", ja asia tuntui olevan sillä selvä.

Rasioiden tarina kuitenkin jatkui ja mutkistui viime vuoden keväällä. Silloin ne olivat ehdolla näyttelyyn, joka kertoi S:t Mikaelin haaksirikosta ja siinä uponneista ainutlaatuisista Meissenin posliiniastioista. Posliinit sukellettiin tämän "Suomen aarrelaivan" uumenista 1997-1998.

Näyttelyä edeltävässä kuntotarkistuksessa havaitsin, että rasiat olivat paikoin hyvin hauraita. Siksi toin ne vahvistettaviksi meille, Kansallismuseon konservointilaitokseen.

Meitä odotti yllätys. Kun konservoinnin yhteydessä tarkastelimme rasioita perusteellisesti, havaitsimme niiden sisäpinnassa kaunista kohokoristelua. Mitä se teki nuuskarasian sisäpuolella?




  Helsin-gin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. S:t Mikaelin ja Mulanin hylyn lisäksi siellä kerrotaan monista muista Suo-men rannikolle uponneista aluksista. Näyttely on avoinna 3.9. asti joka päivä kello 11-19.


- Joskus tutkimus on melkoista sala-poliisihommaa. Käy kirjastossa luke-massa, miten suomalainen tutkija Christian Ahlström identifioi Borstön hylyn S:t Mikaeliksi:


Tiede 2000 3/81, s. 21-28.


Arvoitus ratkesi alkuaineanalyyseissä

Rasiat röntgenkuvattiin, jotta saataisiin tarkempaa tietoa niiden rakenteesta. Meitä oli myös alkanut epäilyttää rasioiden materiaali. Olivatko ne tosiaan tinaa vai jotakin muuta? Tämän selvittämiseksi erikoistutkija Seppo Hornytzkyj tarkisti niiden kemiallisen koostumuksen pyyh-käisyelektronimikroskoopilla ja siihen liitetyllä energiadispersiivisellä röntgenmikroanalysaattorilla.

Kävi ilmi, että tinan sijasta rasiat olivat alunperin olleet hopeaseosta. Se oli muuttunut erilaisiksi hopean ja kuparin korroosiotuotteiksi pääasiassa rikin ja hapen kanssa.

Nyt aloimme hahmottaa, mistä oli kyse. "Tinarasiat" olivatkin hopeisten nuuskarasioiden jäännöksiä. Hopean (samoin kuin raudan) korroosio voi nimittäin meressä joskus olla niin voimakasta, että jäljelle jää ainoastaan korroosiotuotteiden muodostama kuori. Sen sisällä on esineen muotoinen tyhjä tila, jonka pinnassa voi olla esineen pinnan yksityiskohtia negatiiveina. Juuri näin oli käynyt S:t Mikaelista löytyneelle möhkäleelle.

Vastaavaa ilmiötä on havaittu Suomenlahden hylyissä aiemminkin. Hangon itäsaaristoon Mulanin saaren lähelle upposi 1600-luvun alkupuolella ruotsalaislaiva, jota ei ole identifioitu tarkasti. Sieltä nostettiin kesällä 1989 möykky, joka koostui yhteen takertuneista hopealanteista. Niitä oli todennäköisesti säilytetty nahkaisessa tai kankaisessa rahapussissa, joka oli hajonnut olemattomiin. Itse kolikoista oli jäljellä enää korroosiomassan ympäröimä ohut ja hauras kuori.




Mitä Vrouw Mariasta löytyy?


 


S:t Mikaelin lastiesineet ovat tehneet laivasta Suomen aluevesien kulttuurihistoriallisesti merkittävimmän hylyn. Nouseeko 1999 löydetty toinen 1700-luvun kauppalaiva, hollantilainen Vrouw Maria, S:t Mikaelia tärkeämmäksi?

S:t Mikaelin tavoin myös Vrouw Maria oli purjehtimassa Amsterdamista Pietariin, kun se upposi Nauvon saaristossa lokakuussa 1771. Laivan tutkimukset ovat vasta alussa, mutta lastin otaksutaan sisältävän muun muassa keisarinna Katariina Suuren hoviin tarkoitettuja arvoesineitä ja tauluja. Hylyn tutkimuksia on tarkoitus jatkaa vielä tämän vuoden aikana.

Erityisen jännittävää on nähdä, miten hylyssä mahdollisesti olevat 1600-luvun hollanti-laistaiteilijoiden maalaukset ovat säilyneet. Nykytiedon perustella asiaa on mahdotonta arvioida etukäteen.

Petri Riikonen

Varovaisen puhdistuksen jälkeen lantit pystyttiin tunnistamaan kahdeksi keskieurooppalaiseksi taaleriksi ja venäläisiksi tipparahoiksi. Niiden pintakerros on vastustanut korroosiota kauimmin, koska pinta kovettui rahaa lyötäessä.

Mulanin hylystä löytyi kesän 1992 tutkimuksissa myös mastonkengän kolikko. Sellainen oli tapana piilottaa maston alle samaan tapaan kuin rakennuksen peruskiveen muurataan symbolinen esine. Tästä kolikosta oli jäljellä ainoastaan korroosion muotoilema möykky ja sen sisällä ohut pintakuori.

Tarkalla mekaanisella työskentelyllä mikroskoopin alla möykky saatiin lohkaistua ja tämäkin lantti tunnistettua. Se osoittautui ruotsalaiseksi Kaarle IX:n kaksiäyriseksi vuodelta 1608.


 


Vähemmän jalo metalli suojaa hopeaa


 


Itse asiassa vain harvoin merestä löydetään korroosiolta säästyneitä hopeaesineitä, vaikka hopea on yksi jaloimmista metalleista. Merivedessä on nimittäin paljon sulfaatti- ja kloridi-ioneja, joiden kanssa hopea reagoi. Näin muodostuu mustia ja harmaanruskeita korroosiotuotteita, etupäässä hopeasulfidia ja hopeakloridia.


 


Uloin korroosiokerros sulkee kasvaessaan sisäänsä ympäröivää materiaalia, joten lähekkäisten esineiden peitteet voivat kasvaa yhteen. Näin on käynyt S:t Mikaelin nuuskarasioille ja Mulanin hylyn rahoille.


 


Korroosiokerroksen muodostuminen voi edetä myös esineen pinnasta hopean sisään. Tämän sisäkerroksen tunnistaa käytännössä siitä, että se ei ulkokerroksen tavoin sisällä hiekkaa, liejua tai muuta ympäristön materiaalia.


 


Näiden kahden kerroksen välissä on esineen alkuperäinen pinta koristeluineen. Myös sisimpänä esineen sydämessä saattaa olla jäljellä alkuperäistä hopeaseosta.


 


Vain poikkeusoloissa hopea säilyy meressä muuttumattomana. Hyviä esimerkkejä tästä ovat S:t Mikaelin taskukellot, joiden hopeakuori on säilynyt syöpymättömänä ja metallinkiiltoisena. Sitä on ilmeisesti suojannut avattava uloin kuori, joka on messinkiä, kuparin ja sinkin seosta.


 


Todennäköisesti hopea ja messinki ovat merivedessä muodostaneet sähköpariston tapaisen galvaanisen parin, jonka kemiallisissa reaktioissa messinki on syöpynyt hopean sijasta.


 



 


Sisältö jatkuu mainoksen alla