Dinosaurukset olivat menneet. Niiden jaloissa vilistäneiden karvaisten rääpäleiden aika oli vihdoin koittamassa. Upeasti säilyneet saksalaisfossiilit näyttävät varhaisimmat nykynisäkkäät, jotka asuttivat subtrooppista Eurooppaa.

TEKSTI:Petri Riikonen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Dinosaurukset olivat menneet. Niiden jaloissa vilistäneiden
karvaisten rääpäleiden aika oli vihdoin koittamassa. Upeasti
säilyneet saksalaisfossiilit näyttävät varhaisimmat nykynisäkkäät,
jotka asuttivat subtrooppista Eurooppaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

1/2001


 


En minä mitään nisäkkäitä löytänyt, paljon kaloja ja krokotiileja kylläkin, harmittelee Helsingin yliopiston ekologisen paleontologian professori Mikael Fortelius. Hän kävi Saksan Messelissä kaivamassa opiskeluaikanaan parikymmentä vuotta sitten.

Vesieläinten runsaus on luonnollista, sillä fossiilien syntyaikaan, 49 miljoonaa vuotta sitten, Messelin öljyliuskelouhoksen paikalla oli syvä lampi.

Messeliä pidetään kuitenkin nisäkäsfossiilien mekkana, sillä imettäväisten kivettymät, hampaatkin, ovat harvinaisia kaikkialla.

- Messelin nisäkkäät ovat melkein säännönmukaisesti kokonaisia luurankoja, korostaa Forteliuksen oppilas Henry Pihlström, joka seminaarityönään on syventynyt Saksan fossiiliylpeyteen.

- Sitä paitsi ne ovat ällistyttävän hyvin säilyneitä, Pihlström jatkaa. - Niissä näkyy nahkaa, karvoja ja sisäelimiä. Lepakoiden mahasta on löydetty yöperhosten jäännöksiä ja hevoseläinten kohdusta syntymättömiä sikiöitä.

Messelin fossiilit ovatkin hienoimmat, mitä tunnetaan nykyisten nisäkkäiden valtakauden alusta, eoseenikauden eli "uuden aamun ajan" alkupuolelta, runsaat 15 miljoonaa vuotta dinosaurusten häviämisen jälkeen. Darmstadtin lähellä sijaitseva Messel on myös Euroopan ainoa paikka, joka on päässyt fossiiliensa takia YK:n maailmanperintölistalle.

Säilyminen bakteerien ansiota

Miten lepakon nahka - ja jopa sammakon silmä - voi kivettyä? Eläinten fossiilit ovat melkein aina hampaita, luita ja kovia kuoria. Maailmassa on kuitenkin muutamia paikkoja, joissa eläinten pehmeätkin osat ovat säilyneet uskomattoman upeasti.

Kanadan Kalliovuorten Burgessin solasta on kaivettu eriskummalliset, hienorakenteitaan myöten säilyneet Hallucigeniat, Anomalocarikset ja Opabiniat yli 500 miljoonan vuoden takaa. Toinen loistoesimerkki on Kiinan Liaoningin maakunta, jonka Yixian-sedimenteistä paljastuivat kuuluisat höyhenpeitteiset dinosaurukset. Euroopassa tällainen ihmemaa on Saksan Messel.

Messelin salaisuus on hyvin harvinainen kivi: öljyisen kostea ja ohuiksi liuskoiksi rapautuva öljyliuske. Se syntyi osittain hajonneista orgaanisista pohjasedimenteistä, jotka kertyivät 0,5-1 miljoonan vuoden aikana noin 49 miljoonaa vuotta sitten. Tällöin eoseenikautisessa Messelissä oli makeavetinen, vähähappinen lampi.

Jos Messelin lepakkoa tai sammakkoa tarkastelee mikroskoopilla, havaitsee, että pehmeät osat ovat itse asiassa bakteerien fossiileja.

Ilmeisesti bakteerit kituuttivat lammen hapettomassa pohjasedimentissä ja eläimen hukuttua pääsivät äkisti mässäilemään. Hurmiossaan ne lisääntyivät liikaa, kuolivat nälkään ja lammen kuivuttua kivettyivät viimeisen ateriansa paikalle.


 




Australia, Riversleigh ja Naracoorte:


nisäkäsfossiileja, jotka valottavat Australian erikoi-sen eläimistön evoluutiota.

Australia, Shark Bay:


mm. stromatoliitteja eli meren muinaisista syano-bakteereista kivettyneitä kumpuja ajalta, jolloin kaikki elämä oli vielä yksisoluista.

Australia, Willandran järvialue:


mm. jättiläispussi-eläinten fossiileja. Lisäksi jälkiä varhaisen nyky-ihmisen toiminnasta, mm. hauta 30 000 vuoden takaa.

Etelä-Afrikka, Sterkfonteinin, Swartkransin ja Kromdraain hominidifossiilialueet.


Ihmisen heimolaisten jäännöksiä 3,5 miljoonan viime vuoden ajalta.

Etiopia, Awashjoen alajuoksun laakso: hominidifossiileja.

Etiopia, Omojoen alajuoksun laakso: hominidifossiileja.

Indonesia, Lorenzin kansallispuisto:


Uuden-Guinean alueen evoluutiota valottavia fossii-leja.

Indonesia, Sangiranin hominidifossiilialue.


Mm. Homo erectus. Täältä on löydetty peräti 50 ihmisen heimolaisen luustofossiilia. Vanhimmat ovat 1,5 miljoonan vuoden takaa.

Kanada, Dinosaur Provincial Park:


noin 60 dinosauruslajin fossiileja 75 miljoonan vuoden takaa.

Kanada, Kalliovuorten kansallispuistot:


mm. Burgessin solan kuuluisat pehmeäruumiisten eläinten fossiilit. Ne muodostuivat monisoluisten eläinten ensimmäisen suuren monimuotoistumisen eli "kambrikauden räjähdyksen" aikana yli 500 miljoonaa vuotta sitten.

Kanada, Miguasha Park:


maailman hienoin kalafossiilialue devonikaudelta eli "kalojen aikakaudelta" 370 miljoonaa vuotta sitten. Paljon varsieväkalojen fossiileja.

Kenia, Turkanajärven Sibloin ja Central Islandin kansallispuistot:


hyvä valikoima nisäkäsfossiileja kolmen miljoonan viime vuoden ajalta. Lisäksi hominidifossiileja: Australopithecus robustus, Homo habilis, Homo erectus ja Homo sapiens.

Kiina, pekinginihmisen löytöalue


 Zhoukoudianissa.


Homo erectus eli siellä noin puoli miljoonaa vuotta sitten, Homo sapiens 18 000-11 000 vuotta sitten.

Saksa, Messelin fossiilialue:


maailman hienoimmat fossiilit nisäkkäiden valta-kauden alusta, eoseenikaudelta 49 miljoonaa vuotta sitten.

Tansania, Ngorongoron suojelualue: Olduvain rotkon hominidifossiilit, mm. Australopithecus boisei ja Homo habilis. Laetolissa kuuluisat hominidien jalanjälkifossiilit.

Yhdysvallat, Grand Canyonin kansallispuisto: sekä meri- että maaeläinten fossiileja pitkiltä ajan-jaksoilta. Lisäksi dinosaurusten jalanjälkiä.

Yhdysvallat, Mammoth Caven kansallispuisto: maailman laajimmassa kalkkikiviluolastossa merieläin-ten fossiileja.


Paljon fossiileja tuhottiin

Fossiileista kiinnostuneiden epäonneksi öljyliuske käy polttoaineeksi, ja monta sivua Messelin esihistorian kirjasta onkin päätynyt pannuihin. Vuosina 1859-1971 kaivostyöläiset ehtivät louhia liuskekerrostumaan kilometrin mittaisen, 700 metriä leveän ja 70 metriä syvän kuopan. Pitkään sulkemisensa jälkeen kaivos oli vaarassa joutua rakennusjätteen hautapaikaksi. Vasta vuonna 1991 se rauhoitettiin lopullisesti tieteelle.

Paleontologitkin tulivat tahtomattaan tuhonneeksi osan aroista kivettymistä. - Vuonna 1981 löysimme hyönteisten kuoria, joiden väri oli säilynyt, Fortelius muistelee. - Saimme kuitenkin ihailla niitä vain hetken, sillä hapelle altistuessaan väri haalistui ja hävisi ihan silmissä.

- Sittemmin Messelin fossiilikiviä on alettu kuljettaa märän paperin ja muovipussin sisässä laboratorioon, jossa huokoiseen liuskeeseen imeytetään epoksihartsia. Vasta sitten kivettymä preparoidaan esiin. Hartsi estää hapen tuhoja ja sitoo hauraan liuskeen ja fossiilin hienorakenteet käsittelyn kestäviksi.

Eurooppa oli subtrooppinen saaristo

Jos aikakone tupsauttaisi Henry Pihlströmin hänen tietämättään 49 miljoonan vuoden takaiseen Messeliin, hän kuvittelisi olevansa ehkä Floridassa tai Väli-Amerikassa. Tuohon aikaan Eurooppa oli subtrooppinen, nykyisen Indonesian kaltainen saaristo, jossa rehottivat sademetsämäiset tiheiköt. Myös kasvien lehtiä, marjoja ja kukkia siitepölyineen löytyy Messelistä kivettyneinä.

Vasta väijyttyään biologin kärsivällisyydellä metsän eläimiä muutamia tunteja Pihlström alkaisi aavistaa poistuneensa nykyajasta.

Eoseenikaudella 58-37 miljoonaa vuotta sitten ilmaantuivat kaikki nykynisäkkäiden pääryhmät, mutta eivät suinkaan heti nykyisen näköisinä. Sitä paitsi vielä oli elossa muutamia oudompia, dinosaurusten ajalta periytyviä imettäväisten ryhmiä, jotka heittäytyivät kilpailuun uutuuksien eli istukallisten nisäkkäiden kanssa.

Eoseenikauden alkupuolella ei vielä ollut esimerkiksi kissa- tai koirapetoja, vaan hallitsevia lihansyöjänisäkkäitä olivat kreodontit. Toiset niistä olivat pieniä, etäisesti näätää tai kettua muistuttavia otuksia, toiset kasvoivat kodiakinkarhun mittoihin tai saivat valtavat kulmahampaat myöhempien sapelikissojen tapaan.

Sekä maalla että vedessä riehuivat tuolloin Forteliuksen löytämät krokotiilit. Sitä paitsi maaeläimiä saalistivat myös jopa strutsin kokoiset lentokyvyttömät petolinnut: Diatrymat ja muut petokurjet.

Tapiirin näköisiä hevosia

Aluskasvillisuuden seassa Pihlström näkisi vilistämässä pienten ja isojen koirien kokoisia, pönäkän sukkulan muotoisia otuksia.

- Jos ne olisivat säilyneet sen näköisinä, ne kaikki luettaisiin nyt luultavasti tapiireihin, Pihlström huomauttaa. - Muista samankaltaisista eläimistä kuitenkin kehittyi sarvikuonoja, toisista taas hevosia.

Näiden kavioeläinten lisäksi myös nykyiset sorkkaeläimet saivat alkunsa eoseenikaudella. Niitä edustavat Messelissä eräänlaiset pitkähäntäiset kauriit.

Kivettyneiden mahansisältöjen perusteella kaikki tämänaikaiset kasvinsyöjät popsivat lehtiä tai hedelmiä. Ilmasto oli lämmin ja kostea; suuret heinäarot ja niillä juoksevat pitkäkoipiset heinänsyöjät kehittyivät vasta myöhemmin.

Jos Pihlströmillä olisi onnea, hän voisi nähdä todella oudon ilmestyksen: 75-senttisen, pitkähäntäisen ja kärsäkuonoisen "hyppyrotan", joka juoksisi takajaloillaan. - Siis juoksisi, ei hyppisi, Pihlström korostaa. Liikkumistapa on päätelty eläimen anatomiasta. Nykynisäkkäistä ainoa, joka säännöllisesti liikkuu näin, on ihminen.

Kädellisistä oli tulla jyrsijöitä

Eoseenin metsässä näkyy myös ratkenneena jo dinosaurusten aikaan virinnyt kilpailu: ketkä valtaavat kaikkiruokaisten, taitavasti kiipeilevien pikkunisäkkäiden ekologiset lokerot.

Dinosaurusten pölyn laskeuduttua kisaa kävivät alkeelliset kädelliset ja jossakin määrin jyrsijöitä muistuttavat multituberkulaatit. Lepakot ja liitävät kaguaanit olivat ilmeisesti jo aiemmin lennähtäneet omille teilleen.

49 miljoonaa vuotta sitten kisa oli ratkennut, sillä eoseenikauden alussa ilmaantui ylivoimainen haastajaryhmä: jyrsijät. Multituberkulaatit kuolivat sukupuuttoon eoseenikauden jälkipuoliskolla. Kädelliset puolestaan erikoistuivat hedelmien ja pikkueläinten napsimiseen puiden oksistosta.

Eoseenikaudella kehittyivätkin ensimmäiset nykyisen kaltaiset puoliapinat: lemurit ja kummituseläimet. Niitä on kivettynyt Messeliinkin.

Tässä kohden Pihlström ei malta olla huomauttamatta kaikille Disneyn Dinosaurus-elokuvan ystäville: - Nisäkäspääosan esittäjät ovat lemureita, mutta todellisuudessa lemurit siis kehittyivät vasta dinosaurusten tuhon jälkeen.

Sen sijaan erilaistumattomampia kädellisten kantamuotoja oli jo viimeisten dinosaurusten aikaan. Samoin muitakin kissaa pienempiä, melko erilaistumattomia nisäkkäitä, jotka väistivät hallitsevia matelijoita puiden oksille tai maakoloihin.

Vasta eoseenikaudella imettäväiset ryhtyivät tavoittelemaan isojen dinosaurusten ruumiinmittoja, kun ensimmäiset valaat alkoivat polskia lämpimissä merissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla