Tiede testasi meditaatiota, jonka pitäisi huojentaa stressiä ja teroittaa älyä. Koekaniini kertoo, paraniko keskittymiskyky ja löytyikö nirvana.

Meditaatio on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun tuttava kertoi, miten hän alkoi hallita ajatuksiaan. Meditoiva tuttuni näki, miten ajatus, ei-toivottu tunkeilija, lähestyi häntä tajunnan avaruudessa. Silloin hän työnsi rauhallisesti tunkeilijan takaisin siihen tietymättömyyteen, mistä se oli tullutkin. Aivan kuin hänellä olisi ollut käytössään mentaalinen käsi mielikuvien järjestelyä varten. Sellainen minunkin pitää saada!

Paljon kivaa pyyhältää päivässä mielen läpi, mutta paljon siellä vilisee myös roinaa, joka hallitsee minua sen sijaan että minä hallitsisin sitä: huolia, tekemättömiä töitä, pitämättömiä lupauksia, katumuksen pistoja, noloja muistoja, ärtymystä, tylsyyttä, korvamatoja. Ne tunkevat häiritsemään silloinkin, kun pitäisi keskittyä.

Jokin aika sitten Harvardin tutkijat Matthew Killingsworth ja Daniel Gilbert tekivät tutkimuksen, jossa parintuhannen ihmisen puhelimeen ponnahti aika ajoin kysymyksiä siitä, mitä he tekevät, ovatko heidän ajatuksensa siinä mukana ja miten onnelliseksi he tuntevat olonsa.

Likipitäen puolet ajasta mieli huiteli muualla kuin siinä, mitä haastateltavat tekivät. Ajatusten karkaillessa ihmiset eivät olleet niin onnellisia kuin silloin, kun ajatukset pysyivät käsillä olevassa työssä. Jopa jotakin epämieluisaa tehdessään he olivat tyytyväisempiä, jos keskittyminen oli tekemisessä eikä toisaalla. Harhaileva mieli ei ole onnellinen mieli, päättelivät tutkijat.

Lisää fokusta haluaisin minäkin ja sen avuksi mielen käden, jolla siirrellä häiritsevät ajatukset ja tunteet loitommalle.

Ei alttareille

Otin ensin selvää zen-meditaatiosta. Olisi kiva suhtautua elämään zeniläisellä viisaudella. Selvisi kuitenkin, että Helsingin zen-keskuksessa kuuluu kumartaa päin alttarin tapaista ennen mietiskelyn aloittamista. Moni mietiskelijä näytti vielä pukeutuvan harmaata judoasua muistuttavaan perinnepukuun. Haiskahti liiaksi uskonnonharjoitukselta piintyneen pakanan makuun. 

Kolusin netissä lisää mentaalisten tekniikoiden markkinoita. Miten olisi transsendenttinen meditaatio? Elokuvaohjaaja David Lynch, Twin Peaksin ja Blue Velvetin tekijä, on tm-miehiä. Nettiesittelyn mukaan intialaisen Maharishi-gurun perustama mietiskelybrändi vie mielen ”omaan rajattomaan olemukseensa”. Minusta tuo oli liian transsendenttista. Ennakkoluuloisessa nenässäni tuntui suitsukkeen katku.

Tiedän, että mantroihin ja rajattomiin olemuksiin voi suhtautua pelkkinä apumielikuvina tiettyjen tajunnan tilojen saavuttamiseksi. Niitä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Siitä huolimatta kaipasin yliluonnollisesta sanastosta puhdistettua menetelmää.

Sellaisen on kehittänyt Yhdysvalloissa 1970-luvulla Massachusettsin yliopiston professori Jon Kabat-Zinn. Tekniikka on nimeltään mindfulness eli tietoinen läsnäolo. Sekin ammentaa ikivanhasta buddhalaisesta mietiskelyperinteestä mutta ilman uskonnollisia mausteita. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa, että virittäydymme kokemaan valppaasti kuluvan hetken aistimukset, ajatukset ja tunteet. Ajatukset tulevasta tai menneestä saavat väistyä tässä ja nyt elämisen tieltä.

Maallisena mielenhallintakeinona mindfulnessia on sovellettu sairaaloiden hoitokäytännöissä ja osana terapioita. Jopa Yhdysvaltain merijalkaväki on pistänyt sotilaat tekemään mindfulnessharjoituksia. Tämä sopii tiedetoimittajan testattavaksi.

Hormonimittaus ja kurssille

Matkani kohti mielen hallintaa alkaa Moodment-yrityksen huoneistossa, joka sijaitsee komean vanhan kerrostalon alakerrassa Helsingin Katajanokalla. Kaksi kuukautta kestävän kurssin ensimmäinen istunto oli tuonut paikalle minun lisäkseni viisi muuta vasta-alkajaa.

Olen otattanut itsestäni sylkitestillä kortisoliarvot ennen kurssin alkua. Kortisoli on stressihormoni, jota on useissa tutkimuksissa käytetty fysiologisena mittarina stressitason muutokselle ennen harjoittelujaksoa ja sen jälkeen. Huslabin laboratoriotulos näyttää, että syljessäni on stressihormonia vaivaiset 0,4 nanomoolia litrassa. Lukema on jo niin alhainen, että sitä voi olla vaikea laskea yhdellä kurssilla. Mindfullnessin on myös osoitettu alentavan verenpainetta, joten mittasin itseltäni neljän päivän keskiarvon ennen kurssin alkamista. Sekään ei ole hälyttävä: 136/79. Katsotaan, miltä arvot näyttävät kahdeksan viikon päästä.

Ilma virtaa varpaaseen?

Ensi tapaamisessa kuusi läsnäolon noviisia, kaksi miestä ja neljä naista, istuu puoliympyrään asetetuilla tuolilla. Ohjaaja Maria Saarelainen kehottaa meitä katselemaan ympärillemme: millaisessa huoneessa olemme, minkä näköisiä ihmisiä istuu vieressä. Hm, aika vaikea oikein katsomalla katsoa uusia tuttavuuksia, mutta luon heihin pikaisen silmäyksen. Helpompaa on antaa katseen kulkea katonrajaan ja pudottaa se sieltä vaikkapa mattoon ja edelleen ohjaajan lämpimän näköisiin tohveleihin.

Tutustumme oman kehomme aistimuksiin. Jotkut asettuvat makuulle joogamaton päälle, minä jään istumaan ja suljen silmät. Ohjaaja lukee ääneen ohjeet, joita noudat­taen alamme tarkkailla sisäisiä tuntemuksiamme. Ensin kiinnitämme huomiota hengitykseen, siihen miten vatsa kohoaa ja laskee hengityksen mukaan. Jos ajatus karkaa muualle, meidän tulee lempeästi mutta päättäväisesti tuoda se takaisin hengitykseen. Karkaileva ajatus pitääkin tämän tästä hakea jostakin.

Kun olemme hengitelleet jonkin aikaa tietoisesti, käännämme huomion vasemman jalan varpaisiin. Aistin hentoa painetta isossavarpaassa, vähän viileyttä ja kihelmöintiä. Varpaista pitäisi tuntea jokainen erikseen, mikä osoittautuu hyvin vaikeaksi. Tunnen isonvarpaan ja pikkuvarpaan, mutta keskivarpaat yhdistyvät yhtenäiseksi möykyksi. Tunnen niiden olevan olemassa, mutta en erota niistä erillisiä aistimuksia. Vastaisuudessakin olen aina kiitollinen keholleni, jos se tuottaa tarkkailtavakseni jonkin selkeän aistimuksen – kutinan, lämmön, paineen lattiaa vasten, lihaskiristyksen, kihelmöinnin, lievän kivun – eikä epäselvää olemassaolon huminaa, johon en osaa kohdistaa tarkkavaisuuttani.

Vasemman jalan varpaista lähtien käymme koko kehon aistimukset läpi kohta kohdalta. Meidän pitäisi myös tuntea ja kuvitella, miten ilma virtaa keuhkojen kautta varpaisiin ja sieltä takaisin. Ilmahan ei oikeasti virtaa keuhkoista eteenpäin muuhun kehoon, joten tämä vaatii mielikuvitusta. Sitä minulle on ilmeisesti annettu liian vähän. Pystyn mitenkuten tuntemaan, kuinka ilma virtaa reiden tienoille, mutta siihen sisäisen tuulen matka pysähtyy eikä pieni virikään tavoita varpaita.

Myöhemmin kotona edistyn jonkin verran jalan sisäisen tuulettamisen taidossa. Tajuan, että niinkin tutun asian kuin oman kehon tarkkailu on kuin opettelisi soittamaan instrumenttia. Alun kömpelyys on voitettava kärsivällisyydellä, ennen kuin alkaa syntyä musiikkia.

Outoa käytöstä pysäkillä

Niinpä seison bussipysäkillä, tuijotan hievahtamatta eteeni alaviistoon ja hengitän. Kaikkihan nyt hengittävät, mutta minä hengitän aivan erityisellä tavalla. Nappikuulokkeistani kuuluu ääniraita Pieni hetki tietoista hengittämistä. Lempeä naisääni antaa ohjeita, joita noudattaen kiinnitän huomiota vatsani kohoiluun sisään- ja uloshengityksen mukaan.

En saa täysin karkotetuksi tietoisuutta siitä, että pysäkillä seisoskelee muutakin väkeä. Joku tuttu voi tulla ja nähdä minut tuijottamassa oudosti eteeni. Valmistaudun vitsailemaan asiasta, mikäli minut yllätetään. Myös ohi jylistävät autot tekevät pysäkkimeditaatiosta haastavaa.

Havainnoi, miltä hengitys tuntuu, älä pelkästään ajattele sitä, ääni neuvoo. Se ei ole ihan helppo tehtävä. Ylipäätään hengityksen havainnointi vaatii opettelua. Siihen pätee tarina tuhatjalkaisesta, joka käveli sujuvasti siihen saakka, kun joku kysyi, miten se oikein osasi liikuttaa kaikkia jalkojaan. Saman tien otus kompuroi. Myös tietoinen hengittäjä alkaa helposti kiihdyttää hengitystään, vaikka hänen pitäisi vain antaa mielensä seurata ilman virtausta sisään ja ulos.

Tuo kasvoillesi kevyt hymy, kehottaa ääni, kun viisiminuuttinen hengitystuokio on tulossa päätökseen. En kehtaa hymyillä itsekseni julkisella paikalla. Olen kuitenkin levollisempi kuin viisi minuuttia sitten, ja yhtä treeniä harjaantuneempi.

Kauppareissulla maailman ympäri

Kurssin aikana saamme joka päiväksi puolen tunnin tehtävän. Se voi olla kehonskannaus, jooga tai istumameditaatio. Osa kotitehtävistä ujuttaa tietoista kokemista arkeen: paneudu juomaan kahvia tekemättä mitään muuta; keskity kuuntelemaan keskustelukumppaniasi; kävele kiirehtimättä; siivoa tarkastellen puhdistuvaa pintaa; pysähdy ainakin kymmeneksi sekunniksi ottamaan vastaan aistimusta, kun näet jotain kaunista.

Kaiken puuhan arvoa voi nostaa tietoisella asenteella. Hampaiden harjaus on terveysvelvoite, josta haluaa suoriutua niin pian kuin suinkin ja ajatukset jossain tärkeämmässä, mutta kun todella keskittyy siihen, toimituksesta kehkeytyy ihmeen kiinnostava. Teatteriohjaaja Jouko Turkka oli oikeassa, kun sanoi, että toiset kokevat kauppareissulla enemmän kuin toiset maailmanympärimatkalla. Pitää vain uskaltaa keskittyä vähäpätöiseen.

Mindfulnessperinteessä vähäpätöistä ja huomaamatonta edustaa rusina, jota jo Kabat-Zinn käytti tietoisuustaitojen harjoittelussa. Mekin tarkastelimme erään kerran tuota kurttuista makeaa pirpaketta. Tunnustelimme, haistelimme, katselimme ja maistelimme yhtä hartaasti kuin viinintuntija vuosikertaviiniä. En ollutkaan ennen huomannut, miten kiehtovasti valo heijastelee rusinan poimuista.

Meditaatiomenetelmiä tutkitaan ahkerasti, ja näyttö vaikutuksista kasvaa koko ajan.  Mindfulnessin on todettu parantavan stressinhallintaa ja keskittymiskykyä, lievittävän masennusta ja terävöittävän älyllisiä toimintoja. Tutkimusnäyttöä on jopa immuunipuolustuksen vahvistumisesta.

Parin vuoden takainen katsausartikkeli Perspective on Psychological Science -lehdessä johtaa harjoitusten tehon neljään eri osatekijään. Ne ovat tarkkaavaisuuden säätely, tietoisuus kehosta, tunteiden säätely ja muutos suhtautumisessa itseen.

Tarkkavaisuus kouliintuu harjoituksissa, joissa pitää keskittyä hengitykseen tai johonkin aistimukseen ja palauttaa karkaileva mieli siihen yhä uudestaan. Kokeneet meditoijat selviävät paremmin keskittymiskykyä mittaavissa testeissä. Magneettikuvauksissa on niin ikään huomattu, että heidän aivoissaan tarkkaavaisuuden säätelyyn osallistuva aivokuoren alue on paksumpi kuin muilla. Kuitenkin jo lyhyt harjoittelu kohentaa tutkimusten mukaan sekä keskittymiskykyä että työmuistia. 

Kehon aistimusten havainnointi parantaa kehon tuntemusta. Hiljattain brittitutkimuksessa todettiin, että kehonkuva on myönteisempi naisilla, jotka tunnistavat paremmin sydämensä sykkeen. Löydös ei liittynyt meditaatioon, mutta se kuvaa kehotuntemuksen merkitystä. Parempi kehon taju voi auttaa esimerkiksi syömishäiriön tai riippuvuuden hoidossa.

Pelkoa päin

Tunteiden säätely kohenee niin ikään läsnäoloharjoituksista. Ihminen oppii olemaan vähemmän tunteidensa vietävänä. Tutkimuksiin osallistuneet kertovat, että myönteiset tunteet lisääntyvät, ikävät mielialat lientyvät ja märehtiminen vähenee. Rentoutusohjelman ja mindfulnessin vertailussa molemmat konstit vähensivät stressiä. Mindfulness erottui siinä, että se vähensi lisäksi ikävyyksien vatvomista.

Kokeneet meditoijat eivät kokeissa hätkähdä inhottavista yllykkeistä niin herkästi kuin muut. Pelkoreaktiossa tärkeää osaa esittävän aivojen mantelitumakkeen toiminta vaimenee meditaatioharjoitusten mukana. Tunteiden hallintaa harjoittava etuotsalohko puolestaan voimistaa toimintaansa.

Taktiikkana on mennä päin ikäviä tunteita. Näin pelottava tai ahdistava ajatus alkaa menettää voimaansa. Samalle idealle perustuvat altistusterapiat. Fobiaa potevan ei anneta turvautua tavalliseen välttämisreaktioonsa. Hänet altistetaan pelkoa herättävälle asialle niin, että hän kokee tapahtuman turvalliseksi. Vanha reaktiomalli korvautuu vähitellen uudella ja paremmalla.

Viilipyttymäisyys on myös yksi uhkakuvista, joita ihmiset liittävät meditaatioon. Mietiskelijä ikään kuin vetäytyy maailmasta eikä enää reagoi siihen temperamentikkaasti. Hän tarkkailee omia tunteitaan sen sijaan, että eläisi ne. Uhkakuva on sikäli väärä, että tutkimuksissa tietoisuustreenien on huomattu lisäävän myötätuntoa. Se juuri kytkee meidät maailmaan. Mutta jos on ylpeä vaikkapa raivokohtauksistaan, voi aiheellisesti pelätä menettävänsä osan räiskyvää persoonallisuuttaan.

Vanha buddhalainen opetus väittää, että minuus on harhaa. Johonkin sellaiseen päätyy myös meditoija. Tavanomaisessa kokemuksessa on mukana minä eli omistaja, jolle aistimukset, ajatukset ja tunteet kuuluvat. Tämä pysyvä minä surisee aina seuralaisena. Tutkijat puhuvat myös narratiivisesta minästä, kertomuksen päähenkilöstä. Meditoija kokee toisella tapaa. Ajatukset, havainnot ja tunteet tapahtuvat ikään kuin irrallaan. Meditoidessa pääsee irti itsestään.

Pääkipu kiinnostavaksi

En huomannut, että oma minuuteni olisi kahdeksan viikon kurssilla muuttunut kovin toisenlaiseksi. Stressihormoni kortisoli ei vähentynyt vaan itse asiassa lisääntyi sylkitestissä 0,2 nanomoolilla litraa kohti. Se ei  välttämättä kerro muusta kuin normaalista hormonitason vaihtelusta. Verenpainekaan ei paljon liikahtanut:  ennen kurssia se oli 136/79, ja kurssin jälkeen neljän päivän keskiarvoksi tuli 134/80.

Erilaisilta elämäntapamuutoksilta odottaa helposti suuria. Vanhan tylsän minän pitäisi vaihtua uudeksi loistavaksi olennoksi, joka on aina kirkas ja iloinen. Noin ei käynyt minulle.

Vaikka suuresta käänteestä ei voi puhua, pieniä siirtymiä tuntui tapahtuvan. Meditaatiohetket olivat lähes poikkeuksetta tyynnyttäviä. Opin ottamaan etäisyyttä omiin tuntemuksiini. Toispuolinen pääkipu hajosi viileän tarkkailun alla kiinnostavaksi kimpuksi aistimuksia, jotka eivät ehkä tuntuneet niin pakottavilta. Aistit toimivat välillä terävästi, kun varta vasten valpastuin kuuntelemaan ympärilläni olevia ääniä tai katselemaan näkymiä.

Istumameditaatiossa sain kerran mahtavat tietoisen kokemisen vibat. Se olikin ainoa varsinainen flow-kokemus meditoinnin taidossa. Virtaavan sujuvaa suoritusta on vaikea saada itsestä irti, kun vasta aloittelee jonkin taidon harjoittelua.

Liikuntatunnille mielen treeniä?

Olen jatkanut päivittäisiä harjoituksia kurssin jälkeen. Luotan siihen, että niin kuin fyysinen myös mentaalinen käsi vahvistuu treenaamisesta.

Koska opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, se kannattaisi aloittaa jo koulussa, kuten saksalainen filosofi ja kognitiotieteilijä Thomas Metzinger ehdottaa. Metzingerin mielestä meidän pitää vankistaa huomiokykymme hallintaa, koska sitä uhkaa alati yltyvä mediatulva. Tarkkaavaisuus on rajallinen hyödyke, jonka viihde- ja markkinointikoneisto haluaa joka hetki ottaa omaan käyttöönsä. Tietoisuuden hallinta on henkistä itsepuolustustaitoa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2013

Kokeile 20 minuutin istumameditaatiota

1. Istu ryhdikkäässä asennossa tuolilla hartiat rentoina ja kädet sylissä.

2. Sulje silmät ja keskitä huomiosi hengitykseen, vatsan kohoiluun sisään- ja uloshengityksen mukaan.

3. Jos ajatus karkaa, palauta huomio rauhallisesti takaisin hengitykseen. Jatka hengityksen tarkkailua.

4. Siirrä huomiosi ääniin, joita kuulet ympärilläsi. Kuuntele vain, älä mieti, mikä äänet aiheuttaa.

5. Siirrä sitten huomiosi mielesi läpi kulkeviin ajatuksiin. Huomaa ne vain, älä mene niiden mukaan.

6. Tee seuraavaksi sama tunteillesi.

7. Palaa lopuksi tarkkailemaan hengitystäsi.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018