Tiede testasi meditaatiota, jonka pitäisi huojentaa stressiä ja teroittaa älyä. Koekaniini kertoo, paraniko keskittymiskyky ja löytyikö nirvana.

Meditaatio on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun tuttava kertoi, miten hän alkoi hallita ajatuksiaan. Meditoiva tuttuni näki, miten ajatus, ei-toivottu tunkeilija, lähestyi häntä tajunnan avaruudessa. Silloin hän työnsi rauhallisesti tunkeilijan takaisin siihen tietymättömyyteen, mistä se oli tullutkin. Aivan kuin hänellä olisi ollut käytössään mentaalinen käsi mielikuvien järjestelyä varten. Sellainen minunkin pitää saada!

Paljon kivaa pyyhältää päivässä mielen läpi, mutta paljon siellä vilisee myös roinaa, joka hallitsee minua sen sijaan että minä hallitsisin sitä: huolia, tekemättömiä töitä, pitämättömiä lupauksia, katumuksen pistoja, noloja muistoja, ärtymystä, tylsyyttä, korvamatoja. Ne tunkevat häiritsemään silloinkin, kun pitäisi keskittyä.

Jokin aika sitten Harvardin tutkijat Matthew Killingsworth ja Daniel Gilbert tekivät tutkimuksen, jossa parintuhannen ihmisen puhelimeen ponnahti aika ajoin kysymyksiä siitä, mitä he tekevät, ovatko heidän ajatuksensa siinä mukana ja miten onnelliseksi he tuntevat olonsa.

Likipitäen puolet ajasta mieli huiteli muualla kuin siinä, mitä haastateltavat tekivät. Ajatusten karkaillessa ihmiset eivät olleet niin onnellisia kuin silloin, kun ajatukset pysyivät käsillä olevassa työssä. Jopa jotakin epämieluisaa tehdessään he olivat tyytyväisempiä, jos keskittyminen oli tekemisessä eikä toisaalla. Harhaileva mieli ei ole onnellinen mieli, päättelivät tutkijat.

Lisää fokusta haluaisin minäkin ja sen avuksi mielen käden, jolla siirrellä häiritsevät ajatukset ja tunteet loitommalle.

Ei alttareille

Otin ensin selvää zen-meditaatiosta. Olisi kiva suhtautua elämään zeniläisellä viisaudella. Selvisi kuitenkin, että Helsingin zen-keskuksessa kuuluu kumartaa päin alttarin tapaista ennen mietiskelyn aloittamista. Moni mietiskelijä näytti vielä pukeutuvan harmaata judoasua muistuttavaan perinnepukuun. Haiskahti liiaksi uskonnonharjoitukselta piintyneen pakanan makuun. 

Kolusin netissä lisää mentaalisten tekniikoiden markkinoita. Miten olisi transsendenttinen meditaatio? Elokuvaohjaaja David Lynch, Twin Peaksin ja Blue Velvetin tekijä, on tm-miehiä. Nettiesittelyn mukaan intialaisen Maharishi-gurun perustama mietiskelybrändi vie mielen ”omaan rajattomaan olemukseensa”. Minusta tuo oli liian transsendenttista. Ennakkoluuloisessa nenässäni tuntui suitsukkeen katku.

Tiedän, että mantroihin ja rajattomiin olemuksiin voi suhtautua pelkkinä apumielikuvina tiettyjen tajunnan tilojen saavuttamiseksi. Niitä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Siitä huolimatta kaipasin yliluonnollisesta sanastosta puhdistettua menetelmää.

Sellaisen on kehittänyt Yhdysvalloissa 1970-luvulla Massachusettsin yliopiston professori Jon Kabat-Zinn. Tekniikka on nimeltään mindfulness eli tietoinen läsnäolo. Sekin ammentaa ikivanhasta buddhalaisesta mietiskelyperinteestä mutta ilman uskonnollisia mausteita. Tietoinen läsnäolo tarkoittaa, että virittäydymme kokemaan valppaasti kuluvan hetken aistimukset, ajatukset ja tunteet. Ajatukset tulevasta tai menneestä saavat väistyä tässä ja nyt elämisen tieltä.

Maallisena mielenhallintakeinona mindfulnessia on sovellettu sairaaloiden hoitokäytännöissä ja osana terapioita. Jopa Yhdysvaltain merijalkaväki on pistänyt sotilaat tekemään mindfulnessharjoituksia. Tämä sopii tiedetoimittajan testattavaksi.

Hormonimittaus ja kurssille

Matkani kohti mielen hallintaa alkaa Moodment-yrityksen huoneistossa, joka sijaitsee komean vanhan kerrostalon alakerrassa Helsingin Katajanokalla. Kaksi kuukautta kestävän kurssin ensimmäinen istunto oli tuonut paikalle minun lisäkseni viisi muuta vasta-alkajaa.

Olen otattanut itsestäni sylkitestillä kortisoliarvot ennen kurssin alkua. Kortisoli on stressihormoni, jota on useissa tutkimuksissa käytetty fysiologisena mittarina stressitason muutokselle ennen harjoittelujaksoa ja sen jälkeen. Huslabin laboratoriotulos näyttää, että syljessäni on stressihormonia vaivaiset 0,4 nanomoolia litrassa. Lukema on jo niin alhainen, että sitä voi olla vaikea laskea yhdellä kurssilla. Mindfullnessin on myös osoitettu alentavan verenpainetta, joten mittasin itseltäni neljän päivän keskiarvon ennen kurssin alkamista. Sekään ei ole hälyttävä: 136/79. Katsotaan, miltä arvot näyttävät kahdeksan viikon päästä.

Ilma virtaa varpaaseen?

Ensi tapaamisessa kuusi läsnäolon noviisia, kaksi miestä ja neljä naista, istuu puoliympyrään asetetuilla tuolilla. Ohjaaja Maria Saarelainen kehottaa meitä katselemaan ympärillemme: millaisessa huoneessa olemme, minkä näköisiä ihmisiä istuu vieressä. Hm, aika vaikea oikein katsomalla katsoa uusia tuttavuuksia, mutta luon heihin pikaisen silmäyksen. Helpompaa on antaa katseen kulkea katonrajaan ja pudottaa se sieltä vaikkapa mattoon ja edelleen ohjaajan lämpimän näköisiin tohveleihin.

Tutustumme oman kehomme aistimuksiin. Jotkut asettuvat makuulle joogamaton päälle, minä jään istumaan ja suljen silmät. Ohjaaja lukee ääneen ohjeet, joita noudat­taen alamme tarkkailla sisäisiä tuntemuksiamme. Ensin kiinnitämme huomiota hengitykseen, siihen miten vatsa kohoaa ja laskee hengityksen mukaan. Jos ajatus karkaa muualle, meidän tulee lempeästi mutta päättäväisesti tuoda se takaisin hengitykseen. Karkaileva ajatus pitääkin tämän tästä hakea jostakin.

Kun olemme hengitelleet jonkin aikaa tietoisesti, käännämme huomion vasemman jalan varpaisiin. Aistin hentoa painetta isossavarpaassa, vähän viileyttä ja kihelmöintiä. Varpaista pitäisi tuntea jokainen erikseen, mikä osoittautuu hyvin vaikeaksi. Tunnen isonvarpaan ja pikkuvarpaan, mutta keskivarpaat yhdistyvät yhtenäiseksi möykyksi. Tunnen niiden olevan olemassa, mutta en erota niistä erillisiä aistimuksia. Vastaisuudessakin olen aina kiitollinen keholleni, jos se tuottaa tarkkailtavakseni jonkin selkeän aistimuksen – kutinan, lämmön, paineen lattiaa vasten, lihaskiristyksen, kihelmöinnin, lievän kivun – eikä epäselvää olemassaolon huminaa, johon en osaa kohdistaa tarkkavaisuuttani.

Vasemman jalan varpaista lähtien käymme koko kehon aistimukset läpi kohta kohdalta. Meidän pitäisi myös tuntea ja kuvitella, miten ilma virtaa keuhkojen kautta varpaisiin ja sieltä takaisin. Ilmahan ei oikeasti virtaa keuhkoista eteenpäin muuhun kehoon, joten tämä vaatii mielikuvitusta. Sitä minulle on ilmeisesti annettu liian vähän. Pystyn mitenkuten tuntemaan, kuinka ilma virtaa reiden tienoille, mutta siihen sisäisen tuulen matka pysähtyy eikä pieni virikään tavoita varpaita.

Myöhemmin kotona edistyn jonkin verran jalan sisäisen tuulettamisen taidossa. Tajuan, että niinkin tutun asian kuin oman kehon tarkkailu on kuin opettelisi soittamaan instrumenttia. Alun kömpelyys on voitettava kärsivällisyydellä, ennen kuin alkaa syntyä musiikkia.

Outoa käytöstä pysäkillä

Niinpä seison bussipysäkillä, tuijotan hievahtamatta eteeni alaviistoon ja hengitän. Kaikkihan nyt hengittävät, mutta minä hengitän aivan erityisellä tavalla. Nappikuulokkeistani kuuluu ääniraita Pieni hetki tietoista hengittämistä. Lempeä naisääni antaa ohjeita, joita noudattaen kiinnitän huomiota vatsani kohoiluun sisään- ja uloshengityksen mukaan.

En saa täysin karkotetuksi tietoisuutta siitä, että pysäkillä seisoskelee muutakin väkeä. Joku tuttu voi tulla ja nähdä minut tuijottamassa oudosti eteeni. Valmistaudun vitsailemaan asiasta, mikäli minut yllätetään. Myös ohi jylistävät autot tekevät pysäkkimeditaatiosta haastavaa.

Havainnoi, miltä hengitys tuntuu, älä pelkästään ajattele sitä, ääni neuvoo. Se ei ole ihan helppo tehtävä. Ylipäätään hengityksen havainnointi vaatii opettelua. Siihen pätee tarina tuhatjalkaisesta, joka käveli sujuvasti siihen saakka, kun joku kysyi, miten se oikein osasi liikuttaa kaikkia jalkojaan. Saman tien otus kompuroi. Myös tietoinen hengittäjä alkaa helposti kiihdyttää hengitystään, vaikka hänen pitäisi vain antaa mielensä seurata ilman virtausta sisään ja ulos.

Tuo kasvoillesi kevyt hymy, kehottaa ääni, kun viisiminuuttinen hengitystuokio on tulossa päätökseen. En kehtaa hymyillä itsekseni julkisella paikalla. Olen kuitenkin levollisempi kuin viisi minuuttia sitten, ja yhtä treeniä harjaantuneempi.

Kauppareissulla maailman ympäri

Kurssin aikana saamme joka päiväksi puolen tunnin tehtävän. Se voi olla kehonskannaus, jooga tai istumameditaatio. Osa kotitehtävistä ujuttaa tietoista kokemista arkeen: paneudu juomaan kahvia tekemättä mitään muuta; keskity kuuntelemaan keskustelukumppaniasi; kävele kiirehtimättä; siivoa tarkastellen puhdistuvaa pintaa; pysähdy ainakin kymmeneksi sekunniksi ottamaan vastaan aistimusta, kun näet jotain kaunista.

Kaiken puuhan arvoa voi nostaa tietoisella asenteella. Hampaiden harjaus on terveysvelvoite, josta haluaa suoriutua niin pian kuin suinkin ja ajatukset jossain tärkeämmässä, mutta kun todella keskittyy siihen, toimituksesta kehkeytyy ihmeen kiinnostava. Teatteriohjaaja Jouko Turkka oli oikeassa, kun sanoi, että toiset kokevat kauppareissulla enemmän kuin toiset maailmanympärimatkalla. Pitää vain uskaltaa keskittyä vähäpätöiseen.

Mindfulnessperinteessä vähäpätöistä ja huomaamatonta edustaa rusina, jota jo Kabat-Zinn käytti tietoisuustaitojen harjoittelussa. Mekin tarkastelimme erään kerran tuota kurttuista makeaa pirpaketta. Tunnustelimme, haistelimme, katselimme ja maistelimme yhtä hartaasti kuin viinintuntija vuosikertaviiniä. En ollutkaan ennen huomannut, miten kiehtovasti valo heijastelee rusinan poimuista.

Meditaatiomenetelmiä tutkitaan ahkerasti, ja näyttö vaikutuksista kasvaa koko ajan.  Mindfulnessin on todettu parantavan stressinhallintaa ja keskittymiskykyä, lievittävän masennusta ja terävöittävän älyllisiä toimintoja. Tutkimusnäyttöä on jopa immuunipuolustuksen vahvistumisesta.

Parin vuoden takainen katsausartikkeli Perspective on Psychological Science -lehdessä johtaa harjoitusten tehon neljään eri osatekijään. Ne ovat tarkkaavaisuuden säätely, tietoisuus kehosta, tunteiden säätely ja muutos suhtautumisessa itseen.

Tarkkavaisuus kouliintuu harjoituksissa, joissa pitää keskittyä hengitykseen tai johonkin aistimukseen ja palauttaa karkaileva mieli siihen yhä uudestaan. Kokeneet meditoijat selviävät paremmin keskittymiskykyä mittaavissa testeissä. Magneettikuvauksissa on niin ikään huomattu, että heidän aivoissaan tarkkaavaisuuden säätelyyn osallistuva aivokuoren alue on paksumpi kuin muilla. Kuitenkin jo lyhyt harjoittelu kohentaa tutkimusten mukaan sekä keskittymiskykyä että työmuistia. 

Kehon aistimusten havainnointi parantaa kehon tuntemusta. Hiljattain brittitutkimuksessa todettiin, että kehonkuva on myönteisempi naisilla, jotka tunnistavat paremmin sydämensä sykkeen. Löydös ei liittynyt meditaatioon, mutta se kuvaa kehotuntemuksen merkitystä. Parempi kehon taju voi auttaa esimerkiksi syömishäiriön tai riippuvuuden hoidossa.

Pelkoa päin

Tunteiden säätely kohenee niin ikään läsnäoloharjoituksista. Ihminen oppii olemaan vähemmän tunteidensa vietävänä. Tutkimuksiin osallistuneet kertovat, että myönteiset tunteet lisääntyvät, ikävät mielialat lientyvät ja märehtiminen vähenee. Rentoutusohjelman ja mindfulnessin vertailussa molemmat konstit vähensivät stressiä. Mindfulness erottui siinä, että se vähensi lisäksi ikävyyksien vatvomista.

Kokeneet meditoijat eivät kokeissa hätkähdä inhottavista yllykkeistä niin herkästi kuin muut. Pelkoreaktiossa tärkeää osaa esittävän aivojen mantelitumakkeen toiminta vaimenee meditaatioharjoitusten mukana. Tunteiden hallintaa harjoittava etuotsalohko puolestaan voimistaa toimintaansa.

Taktiikkana on mennä päin ikäviä tunteita. Näin pelottava tai ahdistava ajatus alkaa menettää voimaansa. Samalle idealle perustuvat altistusterapiat. Fobiaa potevan ei anneta turvautua tavalliseen välttämisreaktioonsa. Hänet altistetaan pelkoa herättävälle asialle niin, että hän kokee tapahtuman turvalliseksi. Vanha reaktiomalli korvautuu vähitellen uudella ja paremmalla.

Viilipyttymäisyys on myös yksi uhkakuvista, joita ihmiset liittävät meditaatioon. Mietiskelijä ikään kuin vetäytyy maailmasta eikä enää reagoi siihen temperamentikkaasti. Hän tarkkailee omia tunteitaan sen sijaan, että eläisi ne. Uhkakuva on sikäli väärä, että tutkimuksissa tietoisuustreenien on huomattu lisäävän myötätuntoa. Se juuri kytkee meidät maailmaan. Mutta jos on ylpeä vaikkapa raivokohtauksistaan, voi aiheellisesti pelätä menettävänsä osan räiskyvää persoonallisuuttaan.

Vanha buddhalainen opetus väittää, että minuus on harhaa. Johonkin sellaiseen päätyy myös meditoija. Tavanomaisessa kokemuksessa on mukana minä eli omistaja, jolle aistimukset, ajatukset ja tunteet kuuluvat. Tämä pysyvä minä surisee aina seuralaisena. Tutkijat puhuvat myös narratiivisesta minästä, kertomuksen päähenkilöstä. Meditoija kokee toisella tapaa. Ajatukset, havainnot ja tunteet tapahtuvat ikään kuin irrallaan. Meditoidessa pääsee irti itsestään.

Pääkipu kiinnostavaksi

En huomannut, että oma minuuteni olisi kahdeksan viikon kurssilla muuttunut kovin toisenlaiseksi. Stressihormoni kortisoli ei vähentynyt vaan itse asiassa lisääntyi sylkitestissä 0,2 nanomoolilla litraa kohti. Se ei  välttämättä kerro muusta kuin normaalista hormonitason vaihtelusta. Verenpainekaan ei paljon liikahtanut:  ennen kurssia se oli 136/79, ja kurssin jälkeen neljän päivän keskiarvoksi tuli 134/80.

Erilaisilta elämäntapamuutoksilta odottaa helposti suuria. Vanhan tylsän minän pitäisi vaihtua uudeksi loistavaksi olennoksi, joka on aina kirkas ja iloinen. Noin ei käynyt minulle.

Vaikka suuresta käänteestä ei voi puhua, pieniä siirtymiä tuntui tapahtuvan. Meditaatiohetket olivat lähes poikkeuksetta tyynnyttäviä. Opin ottamaan etäisyyttä omiin tuntemuksiini. Toispuolinen pääkipu hajosi viileän tarkkailun alla kiinnostavaksi kimpuksi aistimuksia, jotka eivät ehkä tuntuneet niin pakottavilta. Aistit toimivat välillä terävästi, kun varta vasten valpastuin kuuntelemaan ympärilläni olevia ääniä tai katselemaan näkymiä.

Istumameditaatiossa sain kerran mahtavat tietoisen kokemisen vibat. Se olikin ainoa varsinainen flow-kokemus meditoinnin taidossa. Virtaavan sujuvaa suoritusta on vaikea saada itsestä irti, kun vasta aloittelee jonkin taidon harjoittelua.

Liikuntatunnille mielen treeniä?

Olen jatkanut päivittäisiä harjoituksia kurssin jälkeen. Luotan siihen, että niin kuin fyysinen myös mentaalinen käsi vahvistuu treenaamisesta.

Koska opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, se kannattaisi aloittaa jo koulussa, kuten saksalainen filosofi ja kognitiotieteilijä Thomas Metzinger ehdottaa. Metzingerin mielestä meidän pitää vankistaa huomiokykymme hallintaa, koska sitä uhkaa alati yltyvä mediatulva. Tarkkaavaisuus on rajallinen hyödyke, jonka viihde- ja markkinointikoneisto haluaa joka hetki ottaa omaan käyttöönsä. Tietoisuuden hallinta on henkistä itsepuolustustaitoa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2013

Kokeile 20 minuutin istumameditaatiota

1. Istu ryhdikkäässä asennossa tuolilla hartiat rentoina ja kädet sylissä.

2. Sulje silmät ja keskitä huomiosi hengitykseen, vatsan kohoiluun sisään- ja uloshengityksen mukaan.

3. Jos ajatus karkaa, palauta huomio rauhallisesti takaisin hengitykseen. Jatka hengityksen tarkkailua.

4. Siirrä huomiosi ääniin, joita kuulet ympärilläsi. Kuuntele vain, älä mieti, mikä äänet aiheuttaa.

5. Siirrä sitten huomiosi mielesi läpi kulkeviin ajatuksiin. Huomaa ne vain, älä mene niiden mukaan.

6. Tee seuraavaksi sama tunteillesi.

7. Palaa lopuksi tarkkailemaan hengitystäsi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.