Apinoista paljastuu kaiken aikaa piirteitä, joita olemme pitäneet ihmisyyden ydinaineksina.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Apinoista paljastuu kaiken aikaa piirteitä, joita olemme pitäneet ihmisyyden ydinaineksina.

Julkaistu Tiede -lehdessä 12/2010.

Vielä 1960, vain 50 vuotta sitten, ihmisen ainutkertaisuuden merkiksi riittivät työkalut, sillä muut eläimet eivät niitä käyttäneet. Sitten nuori amatööribiologi Jane Goodall sähkötti työnantajalleen, kuululle antropologille Louis Leakeylle nähneensä, että simpanssit taittavat oksista termiittionkia. Kun kävi ilmi, että muutkin apinat valmistavat kekseliäitä työkaluja, Leakey totesi: työkalu on määriteltävä uudelleen tai simpanssi hyväksyttävä ihmiseksi.

Hämmennyksen mentyä ei tehty kumpaakaan. Olihan meillä kieli. Sitä eivät muut eläimet tunteneet. Sitten Washoe-simpanssi oppi viittomakielen, ja kenttätutkimukset osoittivat, että luonnossa apinat tekevät äänillään ja eleillään kaikkea sitä, mitä ihmiset puheellaan: välittävät tietoa, pyytävät, neuvovat, opettavat, juoruavat ja pilailevat.

On meillä sentään kulttuuri! Sekään linnake ei kestänyt. Kun kulttuuri määritellään tietylle ryhmälle tyypillisiksi elintavoiksi, jotka opitaan muilta ja siirretään eteenpäin sukupolvesta toiseen, apinoilla eittämättä on kulttuurinsa.

Aika suoda henkinen elämä

Kolmen peruspilarin kaaduttua käyttäytymistutkijat ovat rakentaneet kuvaa sukulaistemme sisäisestä elämästä. Mitä syvemmälle on porauduttu, sitä vaikeammaksi on käynyt väittää, että olemme uniikki laji. Jaamme apinoiden kanssa jopa ihmisyyden keskeiset rakennuspalikat, kuten empatian, oikeudenmukaisuuden ja moraalin.

Silti on tutkijoita, joiden mielestä eläinten teot eivät johdu harkinnasta, tunteista tai päämääristä, vaan ovat automaattisia reaktioita vaihtuviin ärsykkeisiin. Toista laitaa edustaa Emory-yliopiston maailmankuulu primatologi Frans de Waal, joka on pitkään korostanut, että eläinten inhimillisten piirteiden kieltäminen johtaa yhtä pahasti harhaan kuin kavahdettu eläinten inhimillistäminen. Hänen ja hänen laillaan ajattelevien sosio- ja psykobiologien mukaan alkaa näyttää entistä selvemmin siltä, että voimme sanoa olevamme melkein apinoita.

Tässä 15 mielen toimintoa, joissa yksinoikeutemme horjuu tai on jo kaatunut.

Ne ovat tietoisia

Tietoisuus, käsitys itsestä erillisenä yksilönä, kypsyy ihmisellä kahden–kolmen vuoden iässä, jolloin lapsi tunnistaa itsensä peilikuvasta. Tähän pystyvät myös kaikki ihmisapinat, ne jopa hassuttelevat kuvajaisellaan.

Muilla apinoilla peilitestit ovat toistuvasti epäonnistuneet, mutta äskettäin kävi vahingossa ilmi, että makakit saattavat ymmärtää yksilöllisyytensä ja lukeutua itsestään tietoisten eliittiin.

Wisconsin-Madison-yliopiston neuroanatomi Luis Populin asensi viidelle makakille elektrodin selvittääkseen, miten tarkkaavaisuushäiriön hoitoon käytetty lääke vaikuttaa aivoissa. Nukutuksesta toet­tuaan apinat alkoivat yllättäen peilistä tarkastella päälakeensa ilmaantunutta implanttia.

Populinin mukaan se toimi superärsykkeenä, joka havahdutti makakit tajuamaan, että ne katsoivat omaa kuvaansa. Peilitestin kehittäjä, psykologi Gordon Gallup on kuitenkin epäilevällä kannalla. Hänen mielestään implantin tunnistaminen ei välttämättä tarkoita itsensä tunnistamista.

Ne ovat persoonia

Jokainen lienee kuullut, että kielestä tai kulttuurista riippumatta meitä ihmisiä voidaan luokitella viiden persoonallisuudenpiirteen mukaan. Olemme enemmän tai vähemmän tasapainoisia tai neuroottisia, sovinnollisia tai itsekkäitä, ulospäin suuntautuneita tai sisäänpäin kääntyneitä, tunnollisia tai impulsiivisia ja suhtaudumme uusiin asioihin avoimesti tai varoen.

Nykyään samoin profiloidaan eläimiä. Lähestymistapa otti tulta vuosikymmen sitten, kun Texasin yliopiston psykobiologi Samuel Gosling kollegoineen osoitti, että eläinten luonteenlaatua kuvailtaessa vastaan tulee alituiseen ihmismäisiä ominaisuuksia. He myös hoksasivat, että meiltä puuttuu piirre, joka on muilla apinoilla. Tarkan sosiaalisen arvojärjestyksen oloissa niille on kehittynyt dominanssi, joka määrittää, kuinka itsenäinen, sisukas, mahtaileva ja kärkevä yksilö on.

Ihmis- ja apinaluonteen yhtäläisyydet tarkoittavat, että persoonallisuudenpiirteet ovat ammoista biologista perua ja muokkautuneet evoluution valintapaineissa yhtä lailla kuin fyysiset ominaisuudet, vaikka me tuppaamme ajattelemaan niitä oman kehityslinjamme silauksena.

Ne ymmärtävät aikeita

Kolme vuosikymmentä siten Pennsylvanian yliopiston psykologit Guy Woodruff ja David Premack lanseerasivat käsitteen mielen teoria. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, että jokaisella yksilöllä on oma tietoisuus ja omat ajatukset.

Lapset alkavat noin nelivuotiaana erottaa, mitä itse tietävät ja mitä tietävät toiset, mutta apinat eivät ole läpäisseet päättelytestiä, jolla tätä kykyä mitataan. Harvardin yliopiston psykologi ja bioantropologi Marc Hauser on kyllä useaan­ otteeseen raportoinut tamariineista, jotka selviytyvät lasten testin apinaversiosta, mutta hänen on epäilty liioitelleen tutkittaviensa taitoja. Näin apinoiden ajatustenlukukyky on edelleen virallisesti kokein vahvistamatta.Monien kognitiotutkijoiden mielestä on älytöntä alistaa eläimiä testeihin, joita on kehitetty ihmistä varten. Järkevämpää on tehdä päätelmiä elävästä elämästä.

Ehkä varmin merkki siitä, että yksilöllä on taju toisen mielenliikkeistä, on kyky huijata, pettää tietoisesti. Mielen teorian­ kehittäjät panivat jo 1979 merkille, että simpanssit puijaavat. Useimmat kollegat jäivät kuitenkin epäuskoisiksi. Vuosikymmen myöhemmin evoluutiopsykologit Andrew Whiten ja Richard Byrne St. Adrewsin yliopistosta Skotlannista alkoivat määrätietoisesti kerätä havaintoja ilmiöstä. He ovat kirjanneet satoja tilanteita, joissa apinat aktiivisesti vääristelevät tai pimittävät tietoa.

Tyypillinen tapaus on simpanssi, joka on jättävinään lajitoverinsa lounastamaan rauhassa mutta piiloutuu puun taakse ja ryntää kähveltämään eväät heti, kun ne on kaivettu esiin. Tai vervettiapina, joka ruokapalan vohkiakseen päästää varoitushuudon, vaikkei uhkaajaa ole lähimaillakaan.

Ne tuntevat myötätuntoa

Harva tutkija enää tyystin kiistää apinoiden tunnemaailmaa, mutta tunteiden laadusta väännetään kättä. Luonnontieteellisen objektiivisuuden nimissä osa hyväksyy eläimille vain alkukantaiset tunne-elämykset, kuten pelon ja inhon. Myötätunto, kiitollisuus ja muut kehittyneemmät tunteet kuuluvat heistä edelleen vain ihmiselle.

Simpanssin empaattisuuteen kiinnitti kuitenkin huomiota venäläinen psykologi Nadia Kohts jo 1920-luvulla. Kohtsin kasvatilla oli tapana karata katolle ja kieltäytyä palaamasta sisään. Ainoa keino, joka tehosi, oli nyyhkytys. Sen kuullessaan veitikka vilahti salamana katsomaan, mikä tutkijalla oli hätänä.

Empatian kiistämisen takana kummittelee ajatus myötäelämisen lyhyestä historiasta. Tämän näkemyksen mukaan kaikki esimuotom­me olivat hyvin aggressiivisia ja kävivät raakaa taistelua elintilasta, ravinnosta ja parittelukumppaneista – aivan kuin apinat nykyään.

Mielikuvat on aika unohtaa, neuvoo St. Louisin yliopiston antropologi Robert Sussman. Fossiiliaineiston perusteella väkivalta ei hallinnut varhaisten ihmisten elämää, ja valtaosin leppoisissa tunnelmissa sujuu apinoidenkin kanssakäyminen.

25 vuotta ihmisapinoita tutkinut William & Mary -colle­gen antropologi Barbara King on samaa mieltä. Kun seuraa eläinten ilmeitä, eleitä, asentoja ja ääniä arjen rutiineissa, ta­juaa, että myötäeläminen kuuluu jokaiseen päivään. Yhteisön jäsenet virittyvät ja mukautuvat toistensa tunteisiin, nauravat ilosta ja itkevät murheissaan, vaikka eivät kyyneleitä vuodatakaan.

Ne auttavat auttamisen halusta

Empatian lailla on kyseenalaistettu apinoiden avuliaisuus. Osa tutkijoista sanoo, että se on pelkkää vaihtokauppaa. Ruokapala tai rapsutus tietää aina vastapalvelusta. Apinoiden on kuitenkin nähty vapaaehtoisesti auttavan pulaan joutuneita, sairaita, vammaisia ja vanhuksia.

Mitä hyötyvät esimerkiksi Afrikan Kultarannikon simpanssit, jotka adoptoivat emonsa menettäneitä orpolapsia? kysyy Max Planck -instituutin Christophe Boesch. Niillä on edessään vuosien kasvatustyö, mutta ne ottavat sen hoitaakseen. Selitykseksi ei kelpaa emonvaistojen herääminen, sillä puolet adoptiovanhemmista on uroksia, joiden tehtäviin lastenhoito ei yleensä lainkaan kuulu. Isänvaistoonkaan ei kannata vedota. Dna-tutkimusten perusteella urokset eivät ole pienokaisten biologisia isiä.

Ne antavat antamisen ilosta

Anteliaisuudessa lähimmät sukulaisemme bonobot eli kongonsimpanssit ovat omaa luokkaansa. Panepa bonobo yksityishäkkiin ja tarjoa sille ruokaa, niin se avaa kaikki ovet ja kutsuu naapurit pitoihin.

Antaminen on bonoboilla verissä. Tässä suhteessa ne eivät koskaan aikuistu, toisin kuin simpanssit, joista tulee vanhemmiten kitsaita, vakuuttavat sukulaisiamme Kongossa tutkivat Duke-yliopiston antropologi Brian Hare ja hänen Harvardin-kollegansa Richard Wrangham. Kaksikko uskoo, että erilainen käyttäytyminen juontuu ympäristöoloista. Bonobot elävät melkoisessa yltäkylläisyydessä Kongojoen alajuoksulla, kun taas simpanssit joutuvat ylängöllä kisaamaan selvästi vähäisemmistä ravintovaroista.

Ne pitävät reilusta pelistä

Rahamaailman ytimessä New Yorkin Wall Streetillä ei varmaan usein lotkauteta korvaa apinatutkimuksille, mutta 2007 se nähtiin. Ekonomistit menivät melkein sokkiin, kun Frans de Waal ja hänen työtoverinsa Sarah Brosnan kertoivat, että kapusiiniapinat, jotka ovat niin kaukana ihmisestä kuin kädellisten lahkossa olla voi, vierastavat epäoikeudenmukaisuutta.

Tämäkin tieto olisi voinut jäädä huomaamatta, mutta tutkijat puhuivat talouspsykologien kieltä. He käyttivät ilmiöstä nimeä inequity aversion, epäoikeudenmukaisuuden inho. Juuri tämä on se tunne, jonka takia johtajien kultaiset kädenpuristukset ja suuret optiot tuntuvat meistä vääriltä.

Kapusiinien reiluuden kaipuu paljastui, kun de Waal ja Brosnan antoivat aina kerrallaan kahdelle apinalle kiviä, jotka saattoi vaihtaa kurkkupalaan. Vaihtokauppa sujui mainiosti, kunnes toinen apinoista saikin kivellä viinirypäleen, joka on kapusiinien suurinta herkkua. Kurkulla palkittu kieltäytyi jatkamasta peliä, heitti kivet menemään ja useimmiten kurkutkin.Niillä on moraalia

Jos meitä ei erota apinoista empatia, avuliaisuus eikä oikeudenmukaisuus, mikä sitten? Kenties korkea moraali, ymmärrys siitä, että mikä sattuu minuun, sattuu myös sinuun.

Ajatus on elänyt sitkeästi, vaikka Northwestern-yliopiston Stanley Wechlin osoitti jo 1964, että makaki kieltäytyy ruokapalasta, jos sen ottaminen tietää sähköiskua lajitoverille. Wechlinin mielestä käyttäytyminen ilmaisi moraalia, mutta liian inhimillistämisen pelossa tutkijat ovat vältelleet aihetta. Eläinten moraalin puolustajat eivät väitä, että eläimet olisivat moraalisia olentoja samassa mielessä kuin ihmiset. Jos kuitenkin tunnustetaan, että moraalin kivijalka on empatia ja sen ilmiasu sosiaalinen säännöstö, jota yhteisön jäsenet noudattavat, niin sukulaisemme täyttävät moraalin askelmerkit, muotoilee Frans de Waal.

Virginian yliopiston moraalipsykologi Jonathan Haidt kutsuu perimmäistä moraalia moraaliseksi vaistoksi. Se on intuitiivista reagointia, jonka turvin sosiaaliset eläimet kykenevät säätelemään käyttäytymistään ja elämään ryhmänä. Meillä ihmisillä on sen päällä moraalinen katsomus, joka syntyi, kun esi-ihmiset kielen kehityttyä alkoivat perustella, miksi jokin on oikein ja jokin väärin. Näin luontaisista psykologisista taipumuksista muotoutui moraalinen normisto, jota vaalimme – mutta tässäkään emme ole ainoa laji laatuaan. Frans de Waal on tutkimuksissaan todistanut, että esimerkiksi simpanssit varjelevat erittäin tarkasti omia käyttäytymissääntöjään.

Ne laativat suunnitelmia

Vielä toissa vuonna apinasukulaisiamme pidettiin niin impulsiivisina, etteivät ne pysty elämään kuin tässä ja nyt. Sitten Lundin yliopiston kognitiotutkijat Mathias ja Helena Osvath osoittivat, että simpanssi ja oranki hallitsevat kaavailun, joka edellyttää hetkellisten halujen hillintää sekä kykyä kuvitella vastaisia tilanteita ja pyrkiä niitä kohti.

Osvatheilta on peräisin myös raportti, joka kertoo Furuvikin eläintarhan Santino-simpanssin suunnitelmallisuudesta.

Santino muuttui aikuistuessaan aggressiiviseksi ja alkoi heitellä vierailijoita kivillä.  Eläintenhoitajat ihmettelivät, mistä se kiviä sai, sillä niitä ei ollut apinoiden asuinalueella. Tarkkailu paljasti, että joka aamu Santino ensi töikseen keräsi ammuksia tarhan lammikosta ja asetteli ne kekoihin odottamaan kello yhdentoista show’ta.

Osvathit uskovat, että myös luonnossa simpanssit suunnittelevat suurimman osan päivästään etukäteen. Ainakin niillä on tulevien kuvitteluun ja menneiden muisteluun sopiva mitä, missä, milloin -tietoa käsittelevä tapahtumamuisti. Käyttäytymisekologi Christina Gomesin havaintojen mukaan simpanssit muistavat toveriensa tekemiset ainakin kolmen viikon takaa.

Ne osaavat neuvotella

Apinat tunnetaan yhteistyökyvyistään. Ne toimivat porukassa keräillessään, tunkeilijoita häätäessään ja matkatessaan paikasta toiseen. Joidenkin mielestä yhteistoiminta onnistuu siksi, että yksilöiden intressit kohtaavat. Max Planck -instituutin Alicia Melis ja Michael Tomasello ovat toista mieltä.

Heidän mukaansa ainakin simpanssit pärjäävät myös neuvottelussa, jossa pitää sovitella ristiriitaisia tavoitteita ja pyrkiä ratkaisuun, joka on kohtuullinen kummallekin osapuolelle.

Testatakseen simpanssien kompromissintekotaitoja kaksikko pani hallitsevan ja alaluokan yksilöitä hieromaan diiliä siitä, kuinka paljon banaania kumpikin saa. Ymmärrettävästi yläluokan yksilöt tahtoivat aina kokonaisen hedelmän ja tarjosivat alempiarvoisille tovereilleen viipaletta. Nämä eivät kuitenkaan tyytyneet tilanteeseen vaan päättivät tavoitella puolikasta kummallekin. Useimmiten päällepäsmärit lopulta taipuivat tasajakoon.

Ne epäilevät muistiaan

Me ihmiset kykenemme ajattelumme ajatteluun. Tiedämme, milloin emme tiedä tai muista jotain, ja lykkäämme päätöksentekoa, kunnes olemme etsineet lisää tietoa sen tueksi. Nyt näyttää siltä, ettei tämäkään taito ole yksinoikeutemme. Kaikki ihmisapinat osaavat epäillä omaa tietämystään.

Lähisukulaistemme kykyyn törmäsi Max Planck -instituutin Josep Call kokeessa, jossa bonoboiden, simpanssien, gorillojen ja orankien piti muistaa, mihin putkeen tutkija ruokapalan piilotti. Vaikka kaikki suoriutuivat tehtävästä hyvin, ne kurkistivat putkiin aina silloin, kun kyseessä oli erityisen mieluinen palkinto tai kun ne joutuivat odottelemaan valinnan tekoon pääsyä.

Callin mukaan käytös tarkoittaa, että eläimet alkoivat epäillä muistiaan. Ne tajusivat voivansa olla väärässä. Oli parempi tarkistaa asian laita ennen lopullista päätöstä, kun siihen kerran tilaisuus suotiin.

Ne kaipaavat vaihtelua

Kapusiiniapinatutkimusten perusteella myös vaihtelun tarve juontuu kymmenien miljoonien vuosien takaa.

Rooman yliopiston Elsa Addessi opetti kapusiiniapinoita vaihtamaan erilaisia pelimerkkejä ruokaan, joko suosikkiinsa rypäleisiin tai buffetpöydän antimiin. Usein ostoksilta lähti mukaan jotain uutta. Vaihtelunkaipuu ohitti piintyneen mieltymyksen.Addessi löytää vaihtelunhalulle terveyteen kytkeytyvän selityksen. Se pitää ruokavalion monipuolisena ja turvaa tarpeellisten ravintoaineiden saannin. Toisaalta siitä saattoi itää abstraktimpaakin käyttäytymistä. Kenties se siivitti vaihtotaloutta, joka lopulta johti rahatalouteen.Addessi ei tempaa ajatusta tuulesta. Jopa kapusiini­apinat osaavat käyttää pelimerkkejä rahan tapaan, ostaa niillä eri määriä erihintaisia ruokapaloja. Kun kaupankäynti muuttuu täysin vertauskuvalliseksi ja vain pelimerkit vaihtavat omistajaa, kapusiinien on vaikea hahmottaa omaisuutensa arvoa. Se ei kuitenkaan ole erityisen tyhmyyden merkki. Moni ihminenkin menettää rahan hallinnan kuvitteellisen rahan kanssa. Luottokortilla tulee ostelluksi helpommin kuin käteisellä, Addessi vertaa.

Ne nauttivat leikeistään

Oletko koskaan koettanut houkutella väsähtänyttä pelikaveria pelaamaan edes vähän lisää? Silloin ymmärrät gorillaa. Sekin tekee niin. Gorillat pelaavat pelejä pelaamisen ilosta yhtä lailla kuin ihmiset. Tarvittaessa ne ovat valmiit vaikka häviämään pitääkseen pelin käynnissä. Ne myös ottavat huomioon parinsa kyvyt. Kokeneemmat hillitsevät otteitaan, jos vastassa on nuori yksilö, joka vasta opettelee kisaamista, kertovat St. Andrewsin yliopiston Richard Byrne ja Joanne Tanner, jotka ovat viiden vuoden ajan videoineet gorillojen pallopelejä San Franciscon eläintarhassa.

Coloradon yliopiston etologin Marc Bekoffin mukaan opitut sosiaaliset leikit toimivat myös käytöskouluna. Ne tarjoavat nuorille yksilöille tilaisuuden harjoitella, miten lajitovereita kuuluu kohdella. Tämän puolesta puhuu se, ettei leikki repeä tappeluksi, vaikka se usein sisältää nujakointia, joka normaaleissa oloissa voisi herättää aggressioita.

Ne paapovat poikasiaan

Nykykäsityksen mukaan ihmisen sosiaalinen kehitys alkaa jo kohdussa ja lapsen synnyttyä äiti vaistonvaraisesti vahvistaa sitä intensiivisellä kanssakäymisellä. Hän hymyilee ja ilmehtii, hakee katsekontaktia, elehtii liikkeitään liioitellen, lepertelee ja suukottelee.

Uusien havaintojen mukaan vahva emo­tionaalinen vuorovaikutus on saanut alkunsa jo 25–30 miljoonaa vuotta sitten, sillä myös makakinpoikasen totuttelu sosiaaliseen elämään alkaa hellissä merkeissä. Senkin emo ilmehtii, elehtii, maiskuttelee ja suukottelee, osoitti hiljattain Parman yliopiston etologi Pier Ferrari kollegoineen.

Ihmisten kesken isät ovat yhtä hyviä hellittelijöitä kuin äidit, mutta löytyy pehmeyttä myös makakiuroksista, tietää Göttingenin yliopiston etologi Julia Fischer, joka on tarkkaillut makakeja Rocamadourin reservaatissa Ranskassa. Kun jollakulla uroksella on muassaan poikanen, koko porukka istuutuu alas, nostelee poikasta, maiskuttelee sille ja halii sitä.

Ne surevat kuolleitaan

Joulukuun 7. päivänä 2008 noin 50-vuotias  simpanssi Pansy teki kuolemaa Stirlingin safaripuistossa Skotlannissa. Jo useita päiviä tytär Rosie, ystävä Blossom ja tämän poika Chippy olivat pysytelleet Pansyn vieressä ja sukineet sitä. Kun sen hengitys pysähtyi, Chippy veti sitä kädestä, yritti avata suuta, läimäyttikin.

Yön kolmikko nukkui levottomasti, ja aamulla se seurasi hiljaisuuden vallitessa, kun eläintenhoitajat noutivat ruumiin. Seuraavina viikkoina simpanssit olivat vaitonaisia, kuin muissa maailmoissa. Ruokahaluakaan niillä ei juuri ollut, eikä yksikään pyrkinyt valtaamaan Pansyn yösijaa.Ymmärsivätkö simpanssit, että Pansy oli kuollut? Ainakin ne käyttäytyivät hyvin samaan tapaan kuin ihmiset, jotka surevat läheistään, vastaa psykologi James Anderson, joka Pansyn viimeisiä päiviä seurasi. Todennäköisesti niillä oli jonkinlainen käsitys tapahtuman peruuttamattomuudesta.

Mitä jää jäljelle?

Jos erityisesti ihmisapinoiden ja ihmisen mielen toiminnoissa on näin runsaasti samankaltaisuutta, mistä löytyy se ero, joka avitti meidät saavuttamaan henkisesti, kulttuurisesti ja teknisesti niin paljon enemmän?

Harvardin yliopiston Marc Hauser tarjoaa selitykseksi neljä vain ihmiselle ominaista älyllistä kykyä. Meillä on-kyky soveltaa yhden ongelman ratkaisua uuteen, erilaiseen ongelmaan-kyky yhdistää erityyppistä tietoa ja näin -synnyttää uutta ymmärrystä-kyky luoda symbolisia, kuvaannollisia esityksiä-kyky irrottaa ajatukset aistimuksista ja havainnoista.

Hauserin mukaan näiden kykyjen takaa löytyy perusluonteinen ero älykkyydessä. Eläinten äly on laserälyä, joka porautuu kerrallaan yhteen asiaan. Meidän älymme on valonheitinälyä, joka siroaa rajoituksetta laajalle. Tämän vuolaan kognitiivisen valaistuksen varaan lajimme saattoi rakentaa meille ominaisen kulttuurievoluution.

Muitakin vastauksia on. Pitkän uran eläin­ekologina tehnyt Jyväskylän yliopiston Jussi Viitala on sitä mieltä, ettei mikään viittaa aivojemme ylivertaisuuteen. Saavutuksista saanemme kiittää enemmän sormiamme. ”Vain meillä on tarkkuusotteeseen kykenevä käsi aivojen käskettävänä”, hän kirjoitti tässä lehdessä viime maaliskuussa.

Jussi Viitalan artikkeli eläinten älykkyydestä: Turha ylvästellä taidoilla. Tiede 3/2010, s. 42–45 tai tiede.fi/arkisto.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.