Myyrät runsastuvat ja vähenevät 3-5 vuoden sykleissä. Ilmiö on askarruttanut tutkijoita pitkään.


TEKSTI:  Janne Sundell

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myyrät runsastuvat ja vähenevät 3-5 vuoden sykleissä.


Ilmiö on askarruttanut tutkijoita pitkään.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2005

Sopuleja sataa taivaasta, selitti ruotsalainen hengenmies ja luonnontarkkailija Olaus Magnus 1500-luvulla, ja selitykselle riitti kannatusta viime vuosisadalle asti.

Tunturisopulien massavaellukset ovat tulleet ihmisille tutuiksi, koska ne ovat varsin näyttäviä. Myyriin kuuluvat sopulit lähtevät vaelluksille ollessaan runsaimmillaan. Silloin ne muuttuvat lähes vihamielisiksi kaikkea liikkuvaa kohtaan eivätkä tunnu pelkäävän autojakaan; viimeisimmän suurvaelluksen aikaan vuonna 1970 sopuleja vilisti jopa Rovaniemen kaduilla.

Muidenkin myyrien kannat vaihtelevat. Näitä maamme yleisimpiä nisäkkäitä esiintyy lähes joka kolkassa Itämeren saarilta aina tunturipaljakoille asti.

Yhdellä hehtaarilla voi olla jopa satoja myyriä. Jos myyrähuipun aikaan punnitaan tietyltä alueelta kaikki myyrät ja kaikki hirvet, niiden yhteispaino saattaa olla samaa luokkaa.

Myyrähuiput petojen juhlaa

Koska myyrät ovat pieniä ja piileskeleviä, satunnainen luonnontarkkailija ei huomaa kannanvaihtelua juuri muusta kuin niiden jättämien jälkien runsaudesta tai vähäisyydestä. Tutkijat seuraavat kannan muutoksia asettelemalla maastoon myyränloukkuja.

Petolinnuista kiinnostuneet lintuharrastajat tietävät, missä kohden myyräsykliä mennään. Suuri joukko petolintuja, muun muassa tuulihaukka ja monet pöllöt, on erikoistunut saalistamaan myyriä, ja melkein kaikki muutkin petolinnut nappaavat myyrän aina tilaisuuden tullen.





Runsaudenvaihtelu kuuluu luontoon

Runsaudenvaihtelu sinänsä on tavanomaista niin kasveille kuin eläimillekin. Esimerkiksi oravia on välillä enemmän, välillä vähemmän, käpysadon mukaan. Se taas riippuu säistä, joten orava on epäsuorasti säiden armoilla.


Oravat runsastuvat ja vähenevät epäsäännöllisesti toisin kuin myyrät, joiden kannat vaihtelevat rajusti 3-5 vuoden sykleissä.


Pohjolassa on myyrien lisäksi useita muitakin eläimiä, joiden määrät vaihtelevat säännöllisesti. Silmiinpistävimpiä ovat tunturimittarien massaesiintymät 9-10 vuoden välein; niiden aikana tunturikoivikot syödään usein lehdettömiksi. Metsäkanalintujen kannat ovat huipussaan joka kuudes tai seitsemäs vuosi, mitä on tosin ollut vaikea huomata kantojen pienenemisen takia.

Kun myyriä vilahtelee maastossa paljon, petolinnuilla menee hyvin ja ne saavat suuria poikueita. Huonoina myyrävuosina linnut saattavat jättää kokonaan pesimättä tai siirtyä paremmille metsästysmaille, kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti.

Yleisyytensä takia myyrät ovat haluttua riistaa muillekin kuin siivekkäille saalistajille. Esimerkiksi näätä, mäyrä, supikoira, susi, kettu ja jopa karhu kelpuuttavat myyrän ruokalistalleen, kun myyriä on paljon. Kun niitä taas on vähän, ei niitä vaivauduta etsiskelemään, vaan haetaan eineet muualta.

Katovuonna pedot nälkiintyvät

Myyriin erikoistuneilla lumikoilla ja kärpillä on vaikeaa, kun myyrät ovat vähissä; varsinkin lumikkoa uhkaa tällöin nälkäkuolema.

Myös ne saalislajit kärsivät, joihin petojen kiinnostus myyristä siirtyy. Suuri osa päästäisistä sekä lintujen ja jänisten poikasista joutuu tällöin petojen kynsiin. Kun myyriä on paljon, menee kaikilla hyvin - paitsi myyrillä.


Paljonko myyriä vähimmillään on, siihen ei aina löydy vastausta. Vaikka tutkijat kuinka virittelevät loukkujaan, saalis on usein pyöreä nolla.





Tihutyöt paljastavat piileskelijän


- Metsämyyrä napsii kärkisilmuja havupuiden taimista, ja peltomyyrä tuhoaa pellolle istutettuja puuntaimia. Lapin taimikkotuhoista vastaa peltomyyrän sukuinen lapinmyyrä.


- Puutarhoissa metsämyyrä ja peltomyyrä nakertavat hedelmäpuiden kuorta. Ruohikolle ilmestyvät heinämakkarat ovat peltomyyrän tekosia, ja sille maistuvat myös perennojen silmut. Vesimyyrä nakertaa hedelmäpuiden juuria ja käy perunavarkaissa.


- Metsämyyrä levittää myyräkuumetta, jota ai-heuttaa Puumala-virus. Myyrä erittää sitä virtsaansa. Kun virtsa kuivuu, virus istuu vielä tovin pölyhiukkasella, joka saattaa lennähtää ilmaan ja hengityksen kautta ihmiseen. Tartunnan voi saada esimerkiksi, kun lakaisee talven tyhjillään ollutta mökkiä tai hakkaa halkoja puuliiterissä.

Se kuitenkin tiedetään, että määrät voivat vaihdella monisatakertaisesti. Kärjistäen voi sanoa, että jos jollain alueella elää syklin pohjavaiheessa kaksi myyrää, niitä saattaa parin vuoden kuluttua löytyä tuhat! Räjähdysmäiseen runsastumiseen tarvitaan vain vastakkaista sukupuolta olevat myyrät, runsaasti ruokaa ja vähän petoja.

Ajateltiin, että massa stressaa

Mistä myyrien runsaudenvaihtelun säännöllisyys sitten johtuu? Vasta 1920-luvulla myyräsyklien ongelmaa ryhdyttiin lähestymään tieteellisesti. Suosituimmat selitykset ovat vaihdelleet, ja niitä on etsitty paitsi säätiloista ja ravinnon määrästä myös ravinnon laadun muutoksista. Mysteerin ratkaisuksi on myös tarjottu tauteja, loisia ja auringonpilkkujen määrän vaihtelua.

Pitkään suosittu selitysmalli liittyi kahden eri myyrätyypin - pienikokoisen, lempeän ja nopean lisääntyjän sekä suurikokoisen, aggressiivisen ja huonon lisääntyjän - osuuksiin syklin eri vaiheissa. Teoria perustui mielenkiintoiseen havaintoon, että myyrät ovat suurempia huipputiheässä myyräjoukossa ja pienimmillään, kun niitä on vähän.

Kauan vallitsi myös käsitys, että myyrät stressaantuvat, kun lajitovereita on ympärillä paljon. Jatkuvien tappeluiden ja lajitoverien läsnäolon oletettiin häiritsevän lisääntymistä ja huonontavan elinkykyä. Selitys perustui kuitenkin kokeisiin, joissa eläimiä pidettiin liian täyteen tupatuissa häkeissä.

Ruoan saatavuus ei selitä

Mielenkiintoinen piirre myyräsykleissä on, että useimmat myyrälajit runsastuvat ja varsinkin vähenevät samanaikaisesti. Tämä sulkee pois yhden syklien mahdollisista selityksistä, ruoan saatavuuden muutokset, koska esimerkiksi maamme yleisimmät myyrälajit peltomyyrä ja metsämyyrä syövät osittain erilaista ravintoa. Hyönteisiä syövien päästäistenkin määrät vaihtelevat karkeasti myyriä seuraten.




Myyrä poikii monta kertaa kesässä


- Myyrät, Arvicolinae, ovat rottamaisiin ja hiirimäisiin jyrsijöihin kuuluva alaheimo.


Lajeja on yli 140, ja niistä elää Suomessa 11: metsämyyrä, peltomyyrä, harmaakuvemyyrä, punamyyrä, kenttämyyrä, idänkenttämyyrä, lapin-myyrä, metsäsopuli, tunturisopuli, vesimyyrä ja piisami. Metsämyyrä ja peltomyyrä ovat runsaimmat ja laajimmin levinneet. Vesimyyrää ja ehkä piisamia lukuun ottamatta myyräkannat vaihtelevat sykleittäin.


Nimestään huolimatta maamyyrä, oikeammin kontiainen, ei ole myyrä vaan kuuluu hyönteissyöjiin (Insectivora).


- Koot vaihtelevat parikymmengrammaisesta metsämyyrästä puolitoistakiloiseen piisamiin.


- Lisääntyminen on nopeaa. Naaras tulee suku-kypsäksi kahdessa kuukaudessa, ja kantoaika on kolmisen viikkoa. Esimerkiksi peltomyyrä poikii touko- ja syyskuun välisenä aikana 4-5 kertaa, ja poikasia syntyy keskimäärin 5-6 kerrallaan. Pienet sykliset myyrälajimme elävät harvoin yhtä vuotta vanhemmiksi.


- Ravintona on pääasiassa kasviksia: lajin mukaan painottuen vihreitä kasvinosia, puun kuorta ja naavaa, taimien vuosikasvaimia, siemeniä, marjoja, puiden ja pensaiden juuria ja kukkasipuleita. Sopulien pääravintoa ovat sammalet. Pieni määrä hyönteisiä voi täydentää ruokavaliota.


- Monet lajit viettävät talven hangen alle kaivamissaan käytävissä. Metsämyyrä uskaltautuu välillä taivasalle etsimään naavaa ja kävyistä varisseita siemeniä.


Myyräkannat runsastuvat ja vähenevät samanaikaisesti laajoilla alueilla. Samanaikaisuus ei kuitenkaan ulotu yli koko Suomen, vaan kannat voivat olla yhtaikaa runsaat esimerkiksi Itä-Suomessa ja lähes olemattomat Länsi-Suomessa.

Syynä on osittain se, että syklin pituus ei ole kaikkialla sama. Pisin sykli, viitisen vuotta, on pohjoisimmassa Tunturi-Lapissa. Etelää kohti sykli lyhenee niin, että Etelä-Suomessa se on enää kolme vuotta.

Lumikolla kyntensä pelissä

Nykyään yksi suosituimmista selityksistä Pohjolan myyräsykleihin on saalistus. Petojen vaikutusta myyriin on tutkittu Suomessa runsaasti. Vallitsevan käsityksen mukaan erityisesti myyrien saalistamiseen erikoistuneet pedot, joiden elämä ja kuolema on niiden määrästä riippuvainen, pitävät syklejä yllä. Näistä pedoista Suomessa tärkein on lumikko, joka syö lähes ainoastaan myyriä ja muita pikkunisäkkäitä.

Lumikko on suunnilleen myyrän kokoinen ja voi saalistaa myyriä niiden omissa koloissa ja tunneleissa, mihin muut pedot eivät pysty. Saalistusselityksen mukaan lumikko ja muut pedot syövät myyrät lähes loppuun. Kun ne ovat vähissä, suuri osa pedoista kuolee, siirtyy muualle tai keskittyy muihin saalislajeihin.

Tällöin petojen kynsistä selvinnyt pieni myyräjoukko alkaa lisääntyä hillittömästi. Vuoden tai kahden kuluttua myyräkanta on taas vankka, ja runsastuneen ravinnon myötä pedot lisääntyvät hyvin. Kohta myyrät on taas syöty pois ja alkaa seuraava sykli.

Petojen vaikutusta myyräkantoihin on tutkittu kymmeniä vuosia, ja se on ilmeinen. Eliöiden määriin vaikuttavat kuitenkin useat tekijät yhtä aikaa, ja osa tutkijoista on sitä mieltä, että syklien syntyä ei ole vieläkään ratkaistu.

Katoavatko myyräsyklit?

Myyrien kannanvaihtelut ovat vuosisatojen ajan jaksottaneet suurta osaa luontomme tapahtumista. Toisin on nykyään.

Jo 1980-luvun puolivälissä ihmeteltiin syklien hiipumista Suomen ja Ruotsin Metsä-Lapissa. Sama kehitys oli havaittavissa Tunturi-Lapissa puoli vuosikymmentä myöhemmin ja Etelä- ja Keski-Suomessa 1990-luvun lopulla.

Myyriä on nykyisin entistä vähemmän, eikä huippuvuosia ole yhtä säännöllisesti kuin aikaisemmin.


Kun vanhaan hyvään aikaan eri myyrälajit runsastuivat ja vähenivät samanaikaisesti, nykyisin se on yhä harvinaisempaa. Esimerkiksi Lapissa aiemmin runsaina esiintyneet peltomyyrä ja harmaakuvemyyrä ovat nykyään miltei harvinaisia, kun taas metsämyyrä ja punamyyrä voivat hyvin.

Aiemmin runsaudenvaihteluissa oli alueellisia eroja. Viime keväänä myyrien määrät olivat kuitenkin pohjalukemissa lähes koko Suomessa. Metsien istuttajat olivat mielissään, mutta pöllöjä ja muita petolintuja nälkiintyi eri puolilla maata.

Syklien hiipumiseen on esitetty syyksi muun muassa lämmenneitä talvia. Ohentunut ja lyhytaikainen lumipeite altistaa myyrät talviaikaiselle saalistukselle. Lisäksi lämpötilan vaihtelut nollan molemmin puolin muodostavat maanpintaan jääkerroksen, joka saattaa haitata myyrien ravinnonsaantia. Aika näyttää, ovatko syklit muuttuneet pysyvästi vai onko kyse luonnollisesta pitemmän aikavälin vaihtelusta.

Janne Sundell on tutkija Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla