Dinosaurukset tuhosi asteroidi-isku, mutta mikä tuhosi mammutit? Tämä palapeli on tutkijoilta yhä kesken. Syyllisen osaan sovitetaan kolmea tekijää.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Dinosaurukset tuhosi asteroidi-isku, mutta mikä tuhosi mammutit?


Tämä palapeli on tutkijoilta yhä kesken. Syyllisen osaan sovitetaan kolmea tekijää.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003

Mammuttien sukupuutto on menneisyyden suuria mysteerejä. Se on askarruttanut tiedemaailmaa siitä pitäen, kun paleontologian uranuurtaja, ranskalainen eläintieteilijä Georges Cuvier 1796 tuli siihen tulokseen, etteivät tutkittavat fossiilinäytteet kuuluneet norsuille vaan niiden kadonneille suurille sukulaisille, mammuteille. Luiden perusteella nämä eläimet olivat niin valtavia, etteivät ne olisi mitenkään voineet jäädä huomaamatta, jos ne yhä olisivat liikkuneet maapallolla.

  ei tullut vastaan. Eläinten häviämistä alettiin ihmetellä - ja ihmettely jatkuu.

Mikä tuhosi mammutit, joiden elämä näytti olleen kaikin puolin mallillaan? Ne olivat olleet maapallolla jo neljä miljoonaa vuotta. Ne olivat moninaistuneet pariksikymmeneksi lajiksi ja valloittaneet kaikki maailman kolkat Australiaa ja Antarktista lukuun ottamatta. Niillä ei ollut luonnossa vihollisia, eikä ruoasta pitänyt olla pulaa, sillä nämä jättiläiset söivät kasveja.

Jotakin kuitenkin tapahtui noin 10 000 vuotta sitten. Selityksiä on tarjolla kolme. Kaikilla niillä on puolensa - ja puutteensa.

1. Lämpö tuhosi arot

Teorioista vanhin etsii sukupuuton selitystä ilmastonmuutoksesta. Se nostettiin syntipukiksi jo 1830-luvulla, kun valkeni, että pohjoista pallonpuoliskoa oli koetellut jääkausi vielä runsaat 10 000 vuotta sitten.

Tässä nähtiin koko arvoituksen ratkaisu. Tietysti mammutit, jotka olivat norsujen lailla trooppisia eläimiä, menehtyivät jääkauden kylmyyteen. Kun kävi ilmi, etteivät mammutit olleet jääkauden uhreja vaan sen valtiaita, piti keksiä uusi selitys. Jättiläiset hukutettiin jäämassojen sulaessa syntyneisiin tulviin. Tämäkin oletus kuihtui kasaan tutkimustiedon lisääntyessä.

Nykyään otaksutaan, etteivät mammutit menehtyneet yhtäkkisissä luonnonmullistuksissa vaan vähittäisen ilmastonmuutoksen seurauksiin. Teorian innokas kannattaja Washingtonin yliopiston antropologian professori Donald Grayson kuvailee tapahtumaketjun näin:

Viime jääkauden lopulla noin 17 000-18 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä ja mannerjäätikkö sulaa. Sateet lisääntyivät, vuodet läpeensä valinneet viileät ja kuivat kelit päättyivät ja nykyisen kaltaiset vuodenajat ilmaantuivat. Metsät marssivat pohjoiseen, ja valtavat mammuttiarot kutistuivat. Lopulta jäljellä oli vain hajanaisia tierakkeita. Niiltäkin löytyi huonosti mammuttien ruokaa, sillä kylmänkestävät ruohot olivat vaihtuneet hallanarkoihin kasveihin.

Ilmastoteoria saa kannatusta myös Venäjältä. Maan arvostetuimpiin kuuluvan mammuttitutkijan, Tiedeakatemian Aleksei Tihonovin mukaan mammutit katosivat Siperiasta samoihin aikoihin ja samanlaisissa oloissa kuin Amerikasta. Kesäkuukausiin typistynyt luonnon kasvukausi ja talviin asettunut paksu lumipeite tuhosivat mammuttien elinmahdollisuudet 13 000-10 000 vuotta sitten.

Miksi muita pelastui?

  Vaikuttavat eläimet jauhoivat päivittäin lähes sata kiloa ruohoa. Silti teoriaa epäillään.

  monta pidempää tai lyhyempää lämpöjaksoa. Mammutit selvisivät kaikista näistä muutoksista. Miksi  ne olisivat nujertuneet samantyyppiseen vaihdokseen nykyisen lämpökauden alkaessa?

Toinen ihmetyksen aihe on tuhon epätasaisuus. Miksi ilmastonmuutos iski nimenomaan suuriin nisäkkäisiin, kuten mammutteihin, mastodontteihin, villasarvikuonoihin ja arovisentteihin? Miksi se ei vienyt kaikkia viileiden olojen lajeja - ei edes kaikkia isokokoisia lajeja? Miten biisonit, hirvet ja karhut onnistuivat pelastautumaan?

2. Ihminen lahtasi kaikki

Toinen teoria langettaa mammuttien kuolemasta tuomion ihmiselle. Tämän näkemyksen lanseerasi 1967 Arizonan yliopiston geotieteiden professori Paul Martin. Hänen mukaansa sukupuuttoon päädyttiin tähän tapaan:

Mammutit elelivät enimmäkseen rauhassa siihen asti, kun nykyihmiset pysyvästi ilmaantuivat niiden maille. Siperiassa tämä tapahtui noin 13 000 vuotta sitten, Amerikassa parituhatta vuotta myöhemmin.

Toisin kuin edeltäjänsä neandertalinihmiset nykyihmiset olivat taitavia ja valikoivia metsästäjiä, jotka keihäineen jahtasivat nimenomaan suurriistaa. Ihmisiin tottumattomat ja kömpelöt mammutit olivat heille helppo saalis, ja hitaasti lisääntyvät eläimet hupenivat pian sukupuuttoon. Martinin nopeimmissa laskelmissa ne olivat tipotiessään vain 300-500 vuodessa, hitaimmissakin vuosituhannessa.

Missä syy ramboilla?

  vielä enemmän kuin ilmastonmuutosta. Epäilijät kysyvät, miksi esi-isämme olisivat kaataneet valtavat määrät mammutteja, kun eivät metsästysjäännöksistä päätellen himoinneet muutakaan suurriistaa.

  Tuoreimmat, pari kuukautta sitten julkaistut Amerikan-tulokset osoittavat, että harvoissa mammutinraadoissa on merkkejä määrätietoisesta metsästyksestä. Tutkituista lähes 80 fossiilikasaumasta vain 14:stä löytyi viitteitä siitä, että eläimiä oli kuollut ihmiskäden kautta.

Siperiasta näyttöjä on vielä niukemmin. Vasta viime vuonna löytyi ensimmäinen varmasti metsästäjän saalistama eläin. Venäjän tiedeakatemian Vasili Zeninin paleontologiryhmä kaivoi Lugovskojesta jäännöksiä mammutista, jonka selkärankaan on osunut keihäs.

Tutkijoiden mukaan yksi heitto tai työntö ei riitä todistamaan, että muinaiset siperialaiset kävivät työkseen mammuttijahdissa. He uskovat, että ihmiset pikemmin keräsivät tarvekaluihinsa luuta luonnollisen kuoleman kohdanneista mammuteista. Etelämpänä Euraasiassa jahdit saattoivat olla yleisempiä, sillä siellä syöksyhampaista ja nahkoista rakennettiin jopa asumuksia.

  riittivät tyydyttämään harvemmatkin saaliit.

3. Tuli tauti ja tappoi

Uusimman selityksen sukupuuttoon tarjoaa Yhdysvaltain luonnonhistorian museon nisäkäsosaston johtaja Ron MacPhee: mammutit tuhosi ärhäkkä tauti.

Taudin mahdollisuus juolahti MacPheen mieleen 1994 hänen lukiessaan uutisia Afrikassa tuolloin riehuneesta Ebola-epidemiasta. Isäntäeläimilleen vaaraton virus sai aikaan hirmuista tuhoa ihmisissä: kolme neljästä sairastui, ja kuolleisuus nousi pahimmilla alueilla yli 70 prosentin.

MacPheen päässä välähti. Tällainen lajista toiseen hyppäävä mikrobi voisi johtaa jopa sukupuuttoon. Hän ryhtyi kehittelemään ajatusta aidsiin erikoistuneen mikrobiologin Preston Marxin kanssa. Kolme vuotta myöhemmin kaksikko julkaisi hypertautiteoriansa, jonka mukaan asiat etenivät seuraavasti:

Taudinaiheuttaja pesiytyi johonkin varhaisista ihmisistä sukumme alkukodissa Afrikassa. Esi-isistämme kehittyi immuuneja mikrobille, eikä harmeja ollut. Ne alkoivat vasta, ihmiset levittäytyivät täysin neitseellisille alueille. Vuosimiljoonia omissa oloissaan eläneillä eläimillä ei ollut vastustuskykyä taudille, jota ihmiset kuljettivat itsessään - tai kenties koirassaan.

Pohjoisen isot eläimet - tai ainakin mammutit - sairastuivat lähes järjestään. Sukupuutto koitti, kun populaatiot olivat huvenneet niin pieniksi, etteivät ne enää kyenneet toipumaan menetyksistä.

Miksi mikrobi odotti?

Myös tautiteoriassa on heikot kohtansa. Miksi mikrobi iski vasta runsaat 10 000 vuotta sitten? Pystyihmiset olivat sentään tulleet Afrikasta Eurooppaan miljoona vuotta aikaisemmin, ja nykyihminenkin oli ollut paikalla hyvän aikaa. Eikö jo heidän olisi pitänyt levittää tautia?

Entä eläimet? Ne olivat vaeltaneet vuosimiljoonia Vanhasta maailmasta Uuteen. Miksi mikrobeja ei siirtynyt näissä kohtaamisissa, vaikka nykymaailmassa niin tiedetään käyvän? Kun Aasiasta esimerkiksi 1890-luvulla laivattiin karjaa Itä-Afrikkaan, seuraukset olivat tuhoisat: kotoperäisistä naudoista 80 prosenttia menehtyi tulokkaista karanneeseen karjaruttoon.

  vain hyviä arvauksia. Kandidaattilistan kärjessä keikkuu joukko tehokkaasti leviäviä mykso- ja retroviruksia.

Saaresta uusi haaste

Teorioissa riittää siis kysymyksiä - eivätkä ne tähän loppuneet. Lisää on ilmaantunut.

Ilmastohypoteesi sai tiukan haasteen 1990-luvun alussa, kun mammuttitutkija Sergei Vartanjanin johtama venäläisryhmä raportoi radiohiiliajoituksistaan, joiden mukaan mammutit eivät kadonneetkaan tykkänään 10 000 vuotta sitten. Niitä oli Itä-Siperian meren Wrangelinsaaressa vielä noin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

  mammutteja oli liikkunut maankamaralla vielä silloin, kun Egyptissä pystytettiin Gizan pyramideja.

  Säilyikö Wrangelinsaaren luonto  vuosituhansia mammuteille otollisena kuivana arona? Jakutskin mammuttimuseon ensimmäisten ympäristöselvitysten mukaan näin saattoi hyvinkin käydä.

Ihminen saapui varhain

Metsästys- ja tautihypoteesia kolhivat arkeologiset kaivaukset, jotka viittaavat siihen, että ihmiset liikkuivat mammuttien mailla paljon oletettua aikaisemmin, Siperiassa suorastaan häkellyttävän varhain.

Puolitoista vuotta sitten arkeologit Pavel Pavlov Venäjän tiedeakatemiasta ja Inge Svendsen Bergenin yliopistosta pamauttivat pienoisen uutispommin ilmoittaessaan, että Uralin kupeesta Mamontovaja Kuriasta oli löytynyt lähes 40 000 vuoden takaisia luu- ja kivikaluja. Työstöjälki ei paljastanut, tekivätkö esineitä neandertalinihmiset vai nykyihmiset. Olivat asialla kummat tahansa, kalut sotkevat käsityksiä varhaisten ihmisten liikkeistä.

  Uuden löydön valossa näyttää siltä, etteivät esi-isämme pysähtyneet  tuumaustauolle vaan pyyhälsivät tuulispäinä pohjoiseen.

Siperian löytö vahvistaa uumoiluja, joiden mukaan ihmiset saapuivat Uuteen maailmaankin luultua aikaisemmin. Virginian Cactus Hillissä näyttää asuneen väkeä ainakin 17 000 vuotta sitten ja Chilen Monte Verdessäkin jo 12 500 vuotta sitten, joidenkin tulkintojen mukaan kenties jopa 30 000 vuotta sitten.

Uudet tekniikat avuksi

   pitävät mammuttien tuhon selvittämistä hyvin tärkeänä, sillä mammuttien lopun ajoista ja nykyisestä maailmasta löytyy puhuttelevia yhtymäkohtia. Ilmasto on muuttumassa, ihminen muokkaa ympäristöä, eliölajeja katoaa ja vakavat infektiotaudit kiertävät maapalloa.

Samankaltaisuudet näyttävät madaltavan teorioiden välisiä raja-aitoja. Yhä enemmän valtaa alaa käsitys, ettei mammutteja tappanut mikään yksittäinen syy vaan monen tekijän onneton summa. Ehkä ilmastonmuutos ensin kuritti eläimiä ja sitten ihminen tai tauti - kenties molemmat - hoiti loput.

Kuvan tarkentamiseksi tutkimusta jatketaan uutterasti. Toivo on pantu modernin molekyylibiologian menetelmiin. Käynnissä olevissa hankkeissa porataan muinaisten kasvien dna:ta ikijäästä ja selvitetään mammuttien syöksyhampaiden hapen ja hiilen isotooppipitoisuuksia. Niistä voidaan päätellä, millaisessa ilmastossa eläimet elivät, mitä ne söivät ja miten ne voivat.

Myös kivikauden ihmisten ruokavaliota tutkitaan. Neandertalilaisten ja nykyihmisten luita analysoimalla haetaan vastausta kysymykseen, miten mieltyneitä edeltäjämme lopulta olivat mammutinlihaan. Tähän asti aiheesta on väitelty enemmän oletusten kuin tutkitun tiedon varassa.

  piankin. Maailman mammuttiekspertit kokoontuvat ensi viikonvaihteessa kolmanteen kansainväliseen mammuttikonferenssiin eläinten muinaisille asuinsijoille Kanadan Dawson Cityyn.

Artikkeli perustuu tieteellisissä konferensseissa ja lehdissä esitettyihin tutkimustuloksiin ja muun median tiedeuutisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla