Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Iltojen pimetessä on mukava sytyttää nuotio tai takkatuli ja katsella liekkien leikkiä.

Tuli valaisee ja lämmittää. Tulen lämmössä voi paistaa makkaran, kiehauttaa kahvit ja kuivattaa kastuneet vaatteet. Tuli-sana juontuu kantauralista yli kuuden vuosituhannen takaa, ja yhä vielä se on keskeisin ja yleisluonteisin tulen nimitys suomen kielessä.

Suomen länsimurteissa tulesta käytetään nimitystä valkea. Adjektiivina sama sana tarkoittaa valkoista tai kirkasta. Ilmeisesti siitä on kehittynyt tulen nimitys niissä yhteyksissä, kun on haluttu viitata tulen valaisevaan ominaisuuteen. Erityisesti takkatulen nimitykseksi on lainattu ruotsista praasu.

Ulkona poltettavalle tulelle on ollut eri nimityksiä käyttötarkoituksen mukaan.

Leiritulen perusnimitys on nuotio. Tätä sanaa on arveltu sekä venäläiseksi että germaaniseksi lainaksi, mutta kumpaakaan selitystä ei nykyään pidetä uskottavana, sillä venäjän nódja on ilmeisesti lainaa itämerensuomesta eikä germaaniselta puolelta ole löytynyt äänteellisesti uskottavaa lähtömuotoa. Näin ollen nuotio-sanan alkuperä on toistaiseksi hämärän peitossa.

Sen sijaan toisen tyypillisen leiritulen, rakovalkean, nimitys on läpinäkyvä: siinä tuli eli valkea palaa kahden päällekkäin olevan pölkyn raossa.

Kokko taas tarkoittaa ennen kaikkea juhla- tai merkkitulta. Se on terävää kärkeä merkitsevän kokka-sanan johdos. Kokko rakennetaan tyypillisesti kartion muotoon, jolloin tuli saadaan roihuamaan erityisen komeasti.

Roviosta on puhuttu silloin, kun jotakin on haluttu polttaa poroksi, esimerkiksi palamatta jääneitä kantoja kaskessa tai noituudesta syytettyjä ihmisiä. Rovio on johdos verbistä rovita, joka tarkoittaa kokoamista ja kasaamista.

Tulen sytyttäminen ei ennen tulitikkujen keksimistä ole ollut aivan yksinkertaista. Helpointa oli pitää tulta yllä ja peittää hiillos tuhkalla siksi ajaksi, kun puita ei haluttu tai voitu lisätä. Peittämistä sanottiin mähkimiseksi. Kun peitettyyn hiillokseen eli umpimähkään työnnettiin tikkuja tai muita sytykkeitä, saatiin tuli roihahtamaan uudelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2012