Kuuluisa keskiajan musta surma ei ollut ainoa mullistava epidemia. Monet historian käänteet ratkaisi viisaan hallitsijan tai sotilaskomentajan sijasta virus tai bakteeri.

Asteekki-imperiumi romahti isorokkoon

1500-luvun Lontoo ja Pariisi olivat maailman tuppukyliä. Konstantinopolissa ja Sevillassa asui sentään kummassakin satatuhatta ihmistä. Väli-Amerikan Tenochtitlán (México) oli sen sijaan yli 300 000 asukkaan metropoli ja monimiljoonaisen asteekkikansan loistelias pääkaupunki. Koko Keski-Meksikossa asui 30 miljoonaa ihmistä. Miten on selitettävissä, että alueen kiistaton mahtivaltio pääkaupunkeineen romahti 300 espanjalaissotilaan edessä?

Tuhon siemen kylvettiin 1519, kun Hernán Cortés purjehti miehineen Uuteen-Espanjaan, nykyiseen Meksikoon. Sopu maahantunkeutujien ja asteekkihallitsija Moctezuman kanssa ei kestänyt kauan. Huhtikuussa 1521 Cortés joukkoineen hyökkäsi saarella sijaitsevaan asteekkipääkaupunkiin. Vaikka Tenochtitlánia oli helppo puolustaa, piiritystä kesti vain kolme kuukautta.

Valloittajia odotti kaupungissa karmaiseva näky. Talot olivat täynnä kuolleita. Puolet väestä oli menehtynyt. ”Mihinkään ei voinut astua jalallaan tallaamatta intiaaniruumiiseen”, Cortés kirjoitti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Syyllinen oli isorokko, jonka espanjalaiset olivat ujuttaneet Tenochtitlániin Kuubasta tuodun orjan mukana. Virustauti pääsi rellestämään neitseellisen vastustuskyvyttömässä väestössä, ja tulos oli sen mukainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Salaperäinen tauti, joka tappoi intiaanit mutta säästi espanjalaiset, vain korosti valloittajien voittamattomuutta ja musersi eloon jääneiden asteekkien moraalin. Lyhyessä ajassa 90 prosenttia Meksikon väestöstä pyyhkäistiin pois kartalta. Vuoteen 1530 mennessä isorokko oli ratsastanut konkistadorien edellä lähes kaikkialle Amerikkaan, aina etelän pampalta pohjoisen Suurille järville.

Amerikan alkuperäisasukkaita sortuikin enemmän tauteihin kuin eurooppalaisten tykkeihin tai miekkoihin. 

Isorokkovirus

- 1800-luvun alkuun tärkein yksittäinen kuolinsyy monissa maissa.

- Elää vain ihmisissä ja voitiin siksi rokotuksin hävittää. Viimeinen tunnettu tapaus Somaliassa 1977.

- Väärissä käsissä vaarallinen bioase: voidaan levittää sumutteena, tarttuu herkästi ihmisestä toiseen, tappaa neljänneksen tartunnan saaneista.

 

Hermostokuppa ajoi Venäjän sekasortoon

Venäjän valtakunta rakennettiin verellä ja raudalla eli valloittamalla ja hävittämällä, kuten muutkin suurvallat. Ensimmäiseen tsaariin iskenyt kuppabakteeri oli kuitenkin saattaa koko maan perikatoon.

Nuorena valtaistuimelle nostettu Iivana IV oli alkuvuosina uudistusten moottori. Hän edisti kauppaa, perusti armeijan ja kehitti lainsäädäntöä ja hallintoa.

Vuoden 1560 vaiheilla tsaarin keskushermostoon levisi piilevä kuppatauti. Henkisen tasapainon järkkyminen alkoi näkyä päätöksissä. Itsevaltias sai kutsumanimen Iivana Julma.

Hän sai oman turvakoneiston, opritšininan, joka raivasi tieltä kaikki vastustajat. Terrori iski todellisiin ja kuviteltuihin vastustajiin. Tuhansia ihmisiä ruoskittiin kuoliaaksi, poltettiin tai sotkettiin jäihin. Hulluuden ennätys saavutettiin, kun Iivana surmasi kruununperijänsä, oman poikansa.

Hirmuhallitsijan kuoltua valtaistuin jäi mielisairaan Fedorin käsiin, ja maa joutui lähes kaaokseen. Valtataistelun, katovuosien ja Iivanan käymien sotien jäljiltä Venäjä oli heikkouden tilassa, ja naapurivaltiot sekaantuivat sen asioihin.

Helsingin yliopiston infektio-opin professori Heikki Peltola on esittänyt ajatusleikin: mitä jos Iivanan kuppa olisi hoidettu ajoissa kymmenen päivän anti-bioottikuurilla? Olisiko paraneminen vakauttanut tsaarinvallan ja estänyt lokakuun 1917 bolsevikkivallankumouksen? Olisiko esimerkiksi Suomen kohtalo ollut toinen? Ensimmäinen tehokas antibiootti, penisilliini, otettiin kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1943.

Kuppabakteeri

- Tarttuu helposti sukupuoliteitse.

- Hoitamattomana leviää 4-40 vuodessa keskushermostoon.

- Taudin myöhäisvaihetta kutsutaan ”suureksi jäljittelijäksi”, koska se muistuttaa oireiltaan lähes mitä tahansa fyysistä tai psyykkistä sairautta.

- Ennen antibioottien keksimistä kuppapotilaat olivat sairaaloiden arkea.


Grande Armée kohtasi kenraali Pilkkukuumeen

”Pariisi, meillä on ongelma.” Jos marraskuussa 1812 olisi ollut käytössä satelliittiyhteys, tämänsisältöinen hätäpuhelu olisi todennäköisesti kiirinyt Venäjän aroilta Euroopan silloiseen pääkaupunkiin. Napoleonin muutamaa kuukautta aiemmin aloittama sotaretki oli päätymässä katastrofiin.

Suuroffensiivi oli lähtenyt toiveikkaasti liikkeelle. Koossa oli suurin sotajoukko sitten Rooman valtakunnan aikojen. Yli 600 000-päinen Grande Armée näytti paperilla ylivoimaiselta venäläisiin verrattuna.

Pian kolkuteltiin jo Moskovan portteja. Ensimmäinen suuri taistelu Borodinossa 12. syyskuuta päättyi Napoleonin ja hänen liittolaistensa voittoon. Menestyksestä maksettiin kallis hinta. Ranskalaisten riveistä poistui kaatuneina ja haavoittuneina noin 30 000 miestä.

Venäläisten aiheuttamat tappiot olivat kuitenkin pieniä armeijan sisällä jylläävän todellisen tuholaisen rinnalla. Se oli iskenyt jo ennen ensimmäistäkään taistelukosketusta.

Kesä oli paahtavan kuuma ja kuiva. Vedestä ja muonasta tuli pian pula. Peseytymismahdollisuudet jäivät vähäisiksi, ja miehistön hygienia romahti. Vaatetäiden välityksellä levisi Rickettsia prowazekii -bakteeri, joka aiheutti epideemisen pilkkukuumeen.

Ensimmäiset sairastumiset todettiin heti kesäkuussa, kun joukot ylittivät Preussin ja Puolan välisen rajajoen. Moniin sotilaisiin iski korkea kuume ja raju ihottuma, joka muutti kasvot sinertävänharmaiksi. Kuolema seurasi parissa päivässä.

Ennen pitkää viidennes Grande Arméen vahvuudesta oli poissa pelistä – joko sairaina tai kuolleina. Itää kohti marssivan armeijan miehiä sortui enemmän pilkkukuumeeseen ja muihin tauteihin kuin taisteluiden tuiskeeseen. Syksyllä Borodinon taisteluiden aattona Napoleo-nilla oli heittää tuleen enää 130 000 asekuntoista miestä. Suurarmeija oli sulanut käsiin.

Vaikka Moskova vallattiin, voitosta ei voinut puhua. Lokakuussa Naoleon komensi sairaan ja nälkäisen armeijan rippeet paluumatkalle. Liian myöhään. Joukko laahusti lumisateen ja pakkasen saattelemana kotiinpäin hyläten sairastuneet, loukkaantuneet ja mieleltään järkkyneet tien penkalle.

Vahvimmat riistivät heikompiaan, jotka riisuttiin asetakeistaan ja jätettiin virumaan upottavaan hankeen. Eloon jääneet järsivät hengenpitimiksi nahkavaatteitaan, söivät ihmislihaa ja palelivat omissa ulosteissaan. Kärsimysnäytelmää täydensivät alituiseen vaanivat kasakkajoukot. Talonpojat seivästivät joukosta eksyneet ranskalaiset.

Vain 35 000 sotilasta palasi surulliselta matkalta. Heistäkin vain tuhatkunta kuntoutui sairauksistaan ja vammoistaan. Yli 95 prosenttia mahtiarmeijasta oli tuhoutunut, pääasiassa pilkkukuumeeseen.

Eräs Napoleonin sotilaskomentajista, marsalkka Michel Ney, kirjoitti vaimolleen: ”Kenraali Nälkä ja kenraali Talvi, ennemminkin kuin venäläisten luodit, ovat lyöneet Grande Arméen.”

Ney ei ollut aivan rehellinen. Talvi antoi vain armoniskun. Todellinen kunnia kuuluu kenraali Pilkkukuumeelle ja hänen adjutantilleen eversti Lavantaudille, jotka niittivät miehiä monin verroin enemmän kuin luodit ja pakkanen.

Venäjän-retki merkitsi Napoleonille lopun alkua. Ranskalaisten tappion rohkaisemina entiset liittolaiset lähenivät toinen toisensa jälkeen Venäjää, josta tuli yksi Euroopan merkittävimmistä suurvalloista.

Riketsiabakteeri

- Aiheuttaa pilkkukuumeen, joka tappoi 30–40 prosenttia sairastuneista.

- Sodissa taisteluja pahempi tappaja aina Krimin sotaan 1850-luvulle asti.

- Saatiin paremmin kuriin, kun vaatetäi todettiin taudin levittäjäksi.

 

 

Kannasta puolustettiin sisulla ja saunalla

Talvi- ja jatkosodan ratkaisutaistelut käytiin Karjalankannaksella. Helmikuussa 1940 suomalaisten urhea ja menestyksekäs puolustustaistelu kovassa pakkasessa pakotti suurvallan rauhanneuvotteluihin. Kesällä 1944 Kannaksen yli jyräsi uusi teräsvyöry. Tälläkin kertaa idän jättiläisen ylivoimainen sotakoneisto pysäytettiin, kiitos...

Hetkinen! Eipä mennä tosiasioiden edelle.

Suomalaisten menestys pääsotanäyttämöllä ratkaistiin molemmilla kerroilla saunassa. Siellä varmistettiin suomalaisten taistelukunto ratkaisevilla hetkellä.

Rintaman molemmin puolin osattiin pelätä pilkkukuumetta, joka levitessään aiheuttaa merkittävää mieshukkaa ja vie joukoista parhaan terän. Suomalaisten puolella uhka otettiin vakavasti. Etulinjassa käynnistettiin täi-sota pilkkukuumeen pysäyttämiseksi.

Idean isä, päämajan kaasusuojelukomentaja eversti Uolevi Poppius, valmistutti Kannaksen rintamalle kevyitä täisaunoja, jotka kuljetettiin kuorma-auton lavalla ja koottiin nopeasti löylykuntoon. Lisäksi rakennettiin neljä suurempaa täisaunajunaa.

Taistelua käytiin yön pimeydessä. Syöpäläisten vaivaamat komppaniat haettiin lähelle etulinjaa pystytettyihin saunoihin. Miesten peseytyessä täit tuhottiin vaatteista kuumakäsittelyllä. Siihen riitti runsaan 70 asteen lämpö. Lyhyessä ajassa käytiin läpi kaikki etulinjan divisioonat, kymmeniätuhansia miehiä. Täit olivatkin äärimmäisen harvinaisia Keski-Kannaksen joukoissa, eikä pilkkukuumetta juuri esiintynyt. Puna-armeijassa asiat olivat huonommin.

Täiden vastainen taistelu oli menestyksekästä myös jatkosodassa. Ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä ja sen aikana kesällä 1944 suomalaisilla oli käytössään 380 desinfektiosaunaa ja 260 täikaappia. Niillä puhdistettiin 200 000 miestä ja vaatekertaa. Sodanjohdon kaukokatseisuus ja löylyinto vaikuttivat osaltaan siihen, ettei maatamme miehitetty missään vaiheessa, ei sodan aikana eikä sen jälkeen.

 

Sopulit suojelivat Muurmannin rataa

Viime toukokuussa maailman mahtavat kokoontuivat Moskovaan viettämään voiton päivää suuren isänmaallisen sodan päättymisen kunniaksi. Punaisella torilla muisteltiin sotaa natsi-Saksaa ja etenkin sen johtajaa Adolf Hitleriä vastaan. Juhlapuheista sai sen käsityksen, että Neuvostoliitto voitti sodan suurin piirtein omin avun. Kokonaan unohdettiin esimerkiksi sopulit.

Moni ei ehkä ole kuullut pikkujyrsijöiden yhteydestä voittamattomien puna-armeijalaisten sotaponnistukseen. Asia paljastui 1990-luvulla suomalaisille virologeille Antti Vaherille ja Markus Brummer-Korvenkontiolle, jotka herättivät ajatuksen sopuliviruksen osuudesta 1942 Sallan rintamalla riehuneeseen tappavaan verenvuotokuumeeseen.

Jatkosodassa Pohjois-Suomi oli Saksan Lapin-armeijan ja sille alistettujen vähäisten suomalaisryhmittymien vastuulla. Joukkojen tavoitteina olivat Muurmannin radan katkaisu ja Murmanskin kaupungin valtaaminen. Murmanskin jäätymätön satama oli nimittäin koko Neuvostoliiton elinhermo, jonka kautta Yhdysvaltain massiivinen ase- ja tavara-apu virtasi maahan. Hyökkäyksen painopisteeksi oli määrätty Jäämeren rannikko ja toisaalta eteläisempi Sallan-Kantalahden suunta.

Teknoarmeijan hyökkäyksestä ei kuitenkaan tullut riemumarssia Murmanskiin. Metsäiset ja tiettömät taipaleet tuottivat tuskaa tasamaalla sotimaan tottuneille saksalaisille. Myös Suomen poliittinen johto jarrutteli omiensa rynnistystä Muurmannin radalle. Se ei halunnut ärsyttää Yhdysvaltoja. Ensimmäisenä sotavuotena 1941 saksalaisten eteneminen pysähtyi vain hieman Suomen rajan itäpuolelle.

Takaiskuista huolimatta ja Hitlerin painostuksen takia hyökkäystä haluttiin jatkaa. Uusiyritys oli tarkoitus tehdä keväällä 1942. Sopuleiden kevätvaellus sotki kuitenkin 30 000 saksalaisen hyökkäyssuunnitelmat.

1942 oli sopulien ja muiden myyrien huippuvuosi, ja eläimiä ilmeisesti vilisti kaikkialla: korsuissa, teltoissa ja kenttävarustuksissa. Jyrsijät levittivät ulosteissaan ja eritteissään virusta, josta seurasi hengenvaarallinen myyräkuume. Sotilaat saivat vaikeita verenvuotoja ja munuaisvaurioita. Sallan rintamalohkolla kirjattiin jopa tuhansia sairaustapauksia. Potilaista noin joka kymmenes kuoli. Epidemia vei saksalaisdivisioonilta taistelukyvyn.

Jostain syystä sopulivirus kohteli saksalaisille alistettuja muutamia suomalaispataljoonia lempeästi. Vain harva suomalaissoturi sairastui.
Sopulien erillissota vei viimeisetkin tehot saksalaisten sotakoneesta. Sallan rintamalla ei tehty uusia rynnistyksiä Kantalahden valtaamiseksi eikä Muurmannin radan katkaisemiseksi.

Hantavirus

- Aiheuttaa verenvuotokuumetta

- Sukua pahamaineiselle Ebola-virukselle.

- Leviää jyrsijöiden tuoreista ulosteista hengitysilman kautta.

- Tappaa jopa yli 10 prosenttia tartunnan saaneista.

- Samantapaista tautia liittoutuneiden joukoissa Pohjois-Afrikassa ja Italiassa sekä saksalaisissa joukoissa Euroopan itärintamalla 1939–1945.

 

Tapahtumia Meksikossa

10.2.1519 Hernán Cortés lähtee Kuuban Santiagosta Meksikoon,

13,8.1520 asteekkien pääkaupunki Tenochtitlán antautuu.

1568 Keski-Meksikon väestö on romahtanut kymmenesosaan siitä, mitä se oli ennen Cortésia.

Tapahtumia Venäjällä

1533 16-vuotias Iivana IV nousee valtaistuimelle.

1565 opritšinina perustetaan, terrori alkaa.

1581 perintöruhtinas Ivan surmataan.

1584 Iivana Julma kuolee. Venäjä joutuu sekasortoon.

24.6.1812 Napoleon hyökkää Venäjälle.

7.9. Borodinon taistelu.

19.10. Grande Armée vetäytyy Moskovasta.

7. 12. armeijan rippeet pääsevät Puolaan. Venäjän-retki päättyy.

Tapahtumia Karjalassa

30.11.1939 talvisota syttyy. Suomalaisjoukkoja aletaan komentaa täisaunaan.

25.6.1941 jatkosota syttyy.

Keväällä 1942 sopulien massavaellus Itä-Lapissa.

Huhti-heinäkuussa 1942 verenvuotokuume riehuu saksalaisdivisioonissa.

9. 6.1944 puna-armeijan suurhyökkäys alkaa Karjalankannaksella.

Kesä-heinäkuussa 1944 suomalaiset saavuttavat torjuntavoiton Talissa ja Ihantalassa.

 

Vaikuttavat vieläkin

Mikrobien mahti ei ole mennyttä, vaikka hygienia on parantunut ja ihminen on kehittänyt lääkkeitä ja rokotteita niitä vastaan. Taudit muovaavat yhä poliittista ja sotilaallista historiaa.

Vuosikymmen sitten riehuneessa Ruandan sisällissodassa tapettiin yli 800 000 ihmistä. Likaisimman työn hoiti kuitenkin kolerabakteeri. Sodan alkuvaiheessa yhdellä ainoalla pakolaisleirillä koleraan kuoli ensimmäisen epidemiakuukauden aikana 50 000 ruandalaista.

Vaikka taudit eivät ole enää sodissa päätappajia, armeijat joutuvat varautumaan niihin tosissaan. Pari vuotta sitten Kosovossa levisi krimin-kongonviruksen aiheuttama verenvuotokuume. Punkkitaudista varoitettiin myös suomalaisia rauhanturvaajia - eikä syyttä. Ebolan serkku tappaa jopa 30 prosenttia tartunnan saaneista.

Uusin varautumista vaativa uhka piilee bioaseissa, jotka ovat valmistuskuluiltaan selvästi edullisempia kuin perinnäiset aseet. Pienelläkin määrällä bakteeria tai virusta voi saada aikaan paljon tuhoa ja paniikkia. Sen osoittivat Yhdysvalloissa syksyllä 2001 levitetyt pernaruttokirjeet.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2005

Sisältö jatkuu mainoksen alla