Painonsäätelyyn on ilmaantunut uusi peluri. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suolistobakteerit saattavat ratkaista, kuka joutuu kamppailemaan paino-ongelmien kanssa.







Painonsäätelyyn on ilmaantunut uusi peluri. Tuoreen
yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan suolistobakteerit
saattavat ratkaista, kuka joutuu kamppailemaan paino-ongelmien kanssa.


Elimistön normaaleilla mikrobeilla näyttää olevan kyky säädellä rasva-aineenvaihduntaa. Sopiva suolistobakteerien koostumus voi kiihdyttää energian pakkautumista rasvaksi, raportoi Washingtonin yliopistossa St. Louisissa työskentelevä tutkijaryhmä Yhdysvaltain tiedeakatemian arvostetussa Proceedings National Academy of Sciences -lehdessä eli Pnasissa.

Suolistossa yleiset Bacteroides-ryhmän bakteerit toimivat "rasvasieppareina" kahdella tapaa. Ne kiihdyttävät hiilihydraattien pilkkoutumista ja muuttumista rasvoiksi ja kaupan päälle edistävät rasvojen varastoitumista.

- Havaintomme herättää ajatuksen, että mikrobiston koostumus voisi ratkaista ihmisen taipumuksen lihoa tai pysyä hoikkana, sanoo tutkimusta johtanut professori Jeffrey Gordon yliopistonsa uutistiedotteessa. - Samanlainen ruoka saattaa siis lihottaa toisia enemmän kuin toisia.

Portit auki rasvavyörylle

Gordon on kumppaneineen löytänyt myös mekanismin, jonka avulla bakteroidit kykenevät kerryttämään rasvaa. - Ne avaavat rasvasolujen portit sammuttamalla fiaf-entsyymin, Gordon sanoo. Normaalisti fiaf ( fasting induced adipose factor) estää soluissa rasvan sisäänottoa, mutta kun bakteroidit ahertavat, entsyymitoiminta loistaa poissaolollaan ja rasva sujahtaa soluihin.

Kuvio pätee ainakin koe-eläimiin. Gordonin ryhmä teki kokeita täysin mikrobittomassa ympäristössä kasvaneilla hiirillä, jotka syövät kolmanneksen enemmän kuin tavalliset hiiret mutta kantavat silti puolet vähemmän ihonalaista rasvaa. Kun nämä superhoikat hiiret altistettiin lajitoverien suolistomikrobeille, ne tuplasivat rasvavarastonsa kahdessa viikossa, vaikka samalla ruokavaliota kevennettiin.

Mikrobittomien hiirten hoikkuuden salaisuudeksi osoittautui fiaf-entsyymi. Sitä oli runsain mitoin eläinten suolen sisäpinnan soluissa, maksassa ja rasvasoluissa. Entsyymin merkitys varmistettiin jalostamalla normaaleista hiiristä kanta, jolta puuttui fiaf-geeni. Niistä kasvoi pullukoita.

Mikrobien vaikutus entsyymitoimintaan on ilmeisesti ikiaikainen, koska se toimii myös muissa eläimissä, esimerkiksi seeprakalassa.

Puuttuva rengas buumissa?

Yhdysvaltalaistutkimus houkuttelee sälyttämään ainakin osavastuun länsimaiden lihavuusbuumista mikrobien harteille, koska väestö lihoo, vaikka ruokailutottumukset ovat kohentuneet. Esimerkiksi suomalaisten energiansaanti on laskenut tasaisesti vuodesta 1982 ja rasvan käyttö järkevöitynyt, mutta ylipaino yleistyy. Edes liikunnan vähentyminen ei välttämättä selitä yli 16 miljoonan kilon

Bakteeriteoriaa puoltaa 1900-luvulla tapahtunut länsimaisen ruokavalion ja suolistomikrobiston raju muutos. Antibioottien tiedetään iskevän taudinaiheuttajien lisäksi suoliston luontaisiin bakteereihin. Kuurin jälkeen ihminen lihoo joitakin satoja grammoja. Mikrobilääkkeitä onkin käytetty ns. kasvunedistäjinä tuotantoeläimillä. Kädellisillä puolestaan ihmisen flunssavirusinfektio edistää rasvan kertymistä.

Hiiri ei ole ihminen

Hiirillä saatujen tulosten soveltamisessa ihmiseen on kuitenkin monta mutkaa. - Hiiri ei ole ihminen, ei varsinkaan mikrobiton hiiri, tiivistää tutkimusprofessori ja mikrobiologi Pentti Huovinen Kansanterveyslaitoksesta. - Ihminen on steriili vain kohdussa ja törmää mikrobeihin jo synnytyskanavassa. Siksi hiirikokeet eivät vastaa elävää elämää.

Tulosten tulkintaa vaikeuttaa myös laboratoriohiirien ruokavalio. Se on kaukana nykyihmisen ravinnosta, vaikka molemmat ovat alkujaan sekasyöjiä. - Hiiret saivat kokeen aikana hyvin hiilihydraattipitoista kuivamuonaa, nappuloita, joissa on vain niukasti rasvaa, huomauttaa ravitsemusfysiologian professori Marja Mutanen Helsingin yliopistosta. Jyrsijät joutuivat tavallaan repimään kaiken energian hiilihydraateista.

Meidän ruokavaliossamme painottuvat sen sijaan rasvat ja proteiinit. Nappuloihin verrattuna keskivertosuomalaisen päivän annos sisältää nelinkertaisen määrän rasvoja. Niiden hyödyntämisessä mikrobien rooli on todennäköisesti vaatimattomampi kuin hiilihydraattien pilkkomisessa. - Rasvat ja proteiinit imeytyvät suoliston yläpäässä, missä ei ole paljon bakteereita.

Bakteereilla pimeä puoli

Suoliston normaaleja bakteereja on pidetty pelkästään siunauksellisina, koska ne pilkkovat ja imeyttävät ravinto-aineita ja osallistuvat vitamiinien valmistukseen (ks. Tiede 5/2004, s. 24-29). Marja Mutasen mukaan yhdysvaltalaistutkimus osoittaa kuitenkin, että tietyissä oloissa mikrobeilla saattaa olla pimeä puoli, jota olisi nyt syytä tutkia lisää.

- Tiedämme vanhastaan, että ruokavalio säätää suoliston mikrobikoostumusta. Esimerkiksi lihansyöjillä on erilainen bakteerikirjo kuin kasvissyöjillä. Varmasti kirjot vaikuttavat monella lailla suoliston aineenvaihduntaan ja geenien toimintaan.

Säätelyjärjestelmä on monimutkainen ja vielä tuntematon. Suolistossa asustaa arviolta 500-1 000 eri mikrobilajia, joiden geenien yhteismäärä ylittää ihmisgenomin noin satakertaisesti.

Pentti Huovinen on samoilla linjoilla. - Suolen mikrobikasvusto on aineenvaihdunnallinen elin siinä missä esimerkiksi maksa. Kasvusto on kehittynyt evoluution aikana hoitamaan tiettyjä fysiologisia tehtäviä. Elimistön energiatasapainon säätely saattaa olla yksi niistä.

Läskisopassa monta kokkia

Lihavuudesta on tullut jo maailmanlaajuinen ongelma. Maapallolla on miljardi lihavaa ihmistä, ja painokäyrät ovat lähteneet hurjaan nousuun myös kulttuureissa, joissa on perinnäisesti oltu hoikkia (ks. Tiede 4/2002, s. 44-45).

Lihavuudessa on perimmältään kyse energian saannin ja kulutuksen epätasapainosta, ja taustalla jyllää evoluution kuluessa kehittynyt perusbiologiamme. Alipainoon elimistö reagoi voimakkaasti lisäämällä nälän tunnetta ja vaimentamalla aineenvaihduntaa, mutta ylipainoa vastaan se on lähes aseeton. Tätä puolustuskoneistoa ei kehittynyt, koska esi-isät ovat kuolleet nälkään, eivät ylensyöntiin. Eloonjäämisen ankarassa taistossa ovat parhaiten selviytyneet yksilöt ja geenit, jotka ovat varastoineet rasvaa tehokkaimmin.

Painonsäätelystä kertyy uutta tietoa ja esitetään uusia ajatuksia kaiken aikaa, mutta edelleen mekanismit tunnetaan huonosti. Tässä varmimpia selityksiä.

- Keskushermoston välittäjäaineet säätelevät energiatasapainoa ja syömistä ja siten myös lihomista ja laihtumista. Niiden lisäksi soppaa hämmentävät ruoansulatuskanavan, rasvakudoksen ja rauhasten tuottamat hormonit. Järjestelmää tahdittavat kenties sadat geenit.

- Geenit joko lisäävät tai vähentävät alttiutta rasvan kertymiseen. Nykykäsityksen mukaan perintötekijöiden osuus yksilöiden välisistä painoeroista on 30-80 prosenttia. Toistaiseksi ei tunneta yhtään geenivirhettä, joka selittäisi valtaväestön lihomisen.

Vahvin ehdokas geneettiseksi pääpeluriksi on 1994 löydetty ob-geeni, joka säätelee kylläisyyshormonina tunnettua leptiiniä. Geenivirhe aiheuttaa hormonin puutoksen. Hiirillä tila johtaa ylensyöntiin ja lihomiseen. Valitettavasti ihmisen vyötärön turpoaminen johtuu harvoin leptiinivajeesta.

- Elintavat ovat muuttuneet. Ravinto sisältää paljon rasvaa ja sokeria, ja ruoka-annokset ovat suuria. Samalla kun energiaa saadaan yhä enemmän, sitä kulutetaan yhä vähemmän, sillä liikkuminen on niin työssä kuin vapaa-aikana vähentynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla