Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Tosiaan, kuntoliikunta ei ole oikotie hoikkuuteen. Se lisää energiankulutusta aivan liian vähän.

Teksti: Jukka Ruukki

Tosiaan, kuntoliikunta ei ole oikotie hoikkuuteen. Se lisää energiankulutusta aivan liian vähän.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2010

Kilot karisevat ja vyötärö kapenee, kun karautat salille tai lenkkipolulle. Tämä neuvo löytyy lähes jokaisesta laihdutusoppaasta ja -artikkelista. Suomalaiset tuntuvat ottaneen neuvosta vaarin, sillä vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt 1970-luvulta alkaen. Moni hikoilee nimenomaan pitääkseen linjansa kurissa. Samaan aikaan ylipainoisten osuus väestössä kuitenkin kasvaa. Esimerkiksi miehistä ylipainoisia on yli puolet ja selvästi lihavia viidennes.

Rasvaa palaa niukasti Todellisuudessa liikunta laihduttaa vain vähän, eikä aina ollenkaan. Perusselityksiä on kaksi.Paino putoaa, kun kuluttaa energiaa enemmän kuin ruoasta saa. Liikkumalla on hyvin vaikea saada aikaan yhtä suurta energiavajetta kuin ruokavalion muutoksilla. Laihdutusliikunta lisää energiankulutusta noin viisi prosenttia vuorokaudessa, kun aterioita keventämällä pääsee helposti kolminkertaiseen tulokseen.  Tutkimuksissa on havaittu, että pelkkä liikunta sulattaa noin puolessa vuodessa vyötäröltä kaksi–kolme kiloa. Jos ruokavaliolla laihtuu kymmenen kiloa, lisäliikunta, kuten kolmen tunnin reipas kävely joka viikko, parantaa tulosta ainoastaan kilon verran. Ja päinvastoin: jos palkitset kävelylenkin jälkeen itsesi herkkuviinerillä, energiapommin kuluttamiseksi sinun pitäisi jatkaa kävelyä vielä 7–8 kilometriä, reilun tunnin verran.Laihdutettujen kilojen laadussa liikunta tosin hakkaa ruokavalion. Huhkimalla hävitetyt kilot ovat kaikki käytännössä rasvaa, erityisesti vyötärön seudulla viihtyvää ja terveydelle vaarallista sisäelinrasvaa.

Arkiliikunta unohtuu Toinen syy, miksi rehkiminen ei näytä suuresti vaikuttavan painoon, saattaa löytyä arjen hyötyliikunnasta. Liikuntaa lisäävät laihduttajat vähentävät helposti hyötyliikuntaa. He keskittävät tarmonsa päivittäisen treeniohjelman tunnolliseen suorittamiseen, ja muu unohtuu. Normaalioloissa arkiaktiivisuus – kävely, pyöräily, portaiden nousu, siivous – voi kuitenkin haukata suuren osan päivän energiankulutuksesta.Vertailun vuoksi: tunnin hikitreenissä palaa noin 500 kilokaloria, mutta kahdeksalle tunnille ajoittuva arkipuuhastelu saattaa polttaa energiaa jopa tuplasti.

Säästöliekkikin kiusana Niukasti liikkuvan ihmisen päivittäisestä energiankulutuksesta valtaosan, noin 70 prosenttia, haukkaa perusaineenvaihdunta. Lopusta 10 prosenttia vie syöminen ja 20 prosenttia liikkuminen. Laihtuessa elimistöstä katoaa rasvan lisäksi lihaksia, mikä pienentää perusaineenvaihduntaa ja energiankulutusta. Elimistö menee tavallaan säästöliekille, ja liikunta karistaa kiloja entistäkin nihkeämmin. Kun kroppa on aiempaa kevyempi, sen liikuttamiseen kuluu entistä vähemmän energiaa.Joissakin laihdutuskokeissa on myös havaittu, ettei ruokavalion tueksi otettu hikijumppa auta lainkaan. Treenit eivät tikistä yhtään ylimääräistä kiloa. Ilmeisesti kova rääkki lisää nälän tunnetta tai sitten ihmiset yksinkertaisesti palkitsevat itsensä urheilusuorituksesta syömällä enemmän. On myös mahdollista, ettei laihduttaja pysty rasittamaan itseään niin kovaa ja niin pitkään, että energiaa kuluisi riittävästi.

Lajilla ja ajalla on väliä Laihduttajille suositellaan yleisesti arkiliikuntaa ja tavanomaista kuntoliikuntaa, koska ne polttavat parhaiten rasvaa. Esimerkiksi lihasmassaa kasvattava voimaharjoittelu on selvästi kävelyä huonompi painonpudottaja. Punttien nosto tuo itse asiassa lisäkiloja, koska kilo menetettyä rasvaa korvautuu painavammalla lihaskudoksella. Voimaharjoittelu voi lihasmassan lisääntyessä vauhdittaa hieman perusaineenvaihduntaa ja energiankulutusta, mutta tähän pääsee vain kovalla harjoittelulla, johon harvalla on aikaa ja motivaatiota.Paras hetki aloittaa liikunta on kaksi–kolme kuukautta ruokavalion keventämisestä. Silloin dieetin paras teho alkaa yleensä hiipua, ja liikunta voi tuoda kilojen karistukseen uutta potkua.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti