Siksi, että pohjoinen napameri on itse asiassa pieni ja herkkä sisämeri.




Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009

Katsoitpa mitä tahansa tavallista maailmankarttaa, Jäämeri on kaukana maan äärissä ja näyttää valtavalta. Kun tarkastelet maapalloa pohjoisnavan yläpuolelta, huomaat, että Jäämeri on oikeastaan Atlantin lahti, pieni, aika lailla pyöreä allas Aasian ja Amerikan mantereiden välissä.

- Mercatorin projektio hämää silmää, sanoo Paul Wassman, Tromssan yliopiston ympäristöbiologian professori, Yhdysvaltain tiedeviikon seminaarissa, jossa summataan kansainvälisen polaarivuoden Arktis-tutkimuksia ja soitetaan herätyskelloja: pohjoisella napa-alueella ilmastonmuutos on täydessä vauhdissa.

- Jäämeri ei ole myöskään eristyksissä. Se vaihtaa vettä Tyynenmeren ja ennen kaikkea Atlantin kanssa, ja siihen laskee useita jokia, joista monet kuuluvat maailman suuriin, Wassman jatkaa.

 Kuin pisteeksi i:n päälle hän muistuttaa, ettei Arktis ole Antarktis. - Sen jäätikkö ei ole mannerjäätä vaan merijäätä, jonka laajuus herkästi ja luontaisesti vaihtelee vuodenajan mukaan.


Viimeinen terra incognita

Jos Arktis tiedetään näin omanlaisekseen, on pakko ihmetellä, miksi viimeaikaiset muutokset, kuten kesäisen jääkatteen kutistuminen, ovat olleet - ainakin uutisten mukaan - isoja yllätyksiä.
- Arktista on tutkittu vain nimeksi. Se on maapallon viimeinen todella tuntematon kolkka, terra incognita, Wassman vastaa.
Syy ei löydy kiinnostuksen puutteesta vaan maailmanpolitiikasta. Sen jälkeen kun A. E. Nordenskiöld 1878 löysi Koillisväylän, Roald Amundsen purjehti 1906 Luoteisväylän ja Robert Peary pääsi pohjoisnavalle1909, seutu on tieteellisessä mielessä pysynyt neitseellisenä alueena. Neuvostoliitto ryhtyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen kartoittamaan Barentsinmerta, mutta ennen kuin muut ehättivät mukaan, alkoi toinen maailmansota. Sen päätyttyä kylmä sota sulki portit, ja kun geotieteilijät 1957-1958 viettivät kansainvälistä geofysiikan vuotta, napatutkijat suuntasivat katseensa sinne, minne pystyivät: Etelämantereelle. Siellä fokus on myös pysynyt.
- Pohjoista merijäätä on seurattu säännöllisesti vain seitsemässä pisteessä, joten ei ole mikään ihme, että ilmastomallit ennustavat huonosti sen käyttäytymistä ja yllätyksiä tulee, Wassman perustelee.


Neverlandia ei ole

Kun yhä on myös niitä, jotka eivät usko koko ilmastonmuutokseen, Wassman palauttaa mieliin Peter Panin, satupojan, joka ei tahtonut kasvaa aikuiseksi vaan karkasi Mikä-Mikä-Maahan, Neverlandiin, missä kukaan ei muuttunut mitenkään.

- Arktis ei ole Neverland. On naiivia kuvitella niin. Muutokset ovat jo nyt suuria, ja lisää on luvassa, kun jäätiköiden katoaminen avaa alueen hyötykäyttöön, Wassman huolehtii.

Pohjoisnavan ympäristössä sijaitsee runsaasti öljyä ja kaasua, siellä on metsää ja mineraaleja, ja kaikille riittää ottajia. Atlantin ja Tyynenmeren kalakantojen hupenemista surevat kalastusyhtiöt hamuavat uusia apajia, ja merenkulkijat iloitsevat lyhyistä purjehdusreiteistä Aasiaan ja Amerikkaan.

Wassmanin lailla koko tiedeyhteisö pelkää, että taloudelliset mahdollisuudet syrjäyttävät polaarivuonna alkuun saadun tieteellisen yhteistyön ja arktisista alueista tulee jälleen poliittisen nokkapokan näyttämö.

- Ettei näin kävisi, Arktis tarvitsee suojakseen kansainvälisen sopimuksen, samantyyppisen kuin Antarktis-sopimus, joka 1959 pyhitti Etelämantereen tieteelle. Ilmastonmuutoksen oloissa tutkimustoiminta alueella on pakko turvata.


Miten napa-alueen käy?

Olisiko tässä Jäämeri kesällä 2060? Juuri niin, jos Kansainvälisen ilmastopaneelin ilmastomallit ennustavat oikein. Tuolloin Jäämeri lainehtii täysin vapaana ensimmäisen kerran ainakin miljoonaan vuoteen.

Monet Arktis-tutkijat ovat paljon nopeamman aikataulun kannalla. He uskovat, että napameremme voi olla jäätön jo kesällä 2013. Tämä visio ei perustu tietokonesimulaatioihin vaan tosielämän havaintoihin.


Lämpeneminen omaa luokkaansa. Arktis lämpenee nopeammin kuin mikään muu kolkka maapallolla. Kun keskilämpötila on 1900-luvun lopulta noussut 0,3-0,6 astetta, on arktisilla alueilla 2-2,5 astetta lämpimämpää.


Jäätikkö kutistuu nopeasti. Ilmastomallien mukaan Arktis menettää jääkatteestaan 2,5 % vuosikymmenessä. Todellisuudessa lukema on lähes 10. Tähänastinen ennätyshävikki nähtiin 2007, jolloin kesäjään laajuus oli 42 % vähemmän kuin satelliittiseurannan alkaessa 1979. Euroopan mitassa kato vastaa valtaosaa Länsi-Euroopasta.
Viime kesänä jääala oli pikkuisen isompi, mutta aplodeja ei kuultu, sillä tavallisesti jään tukkimat Koillis- ja Luoteisväylä olivat kumpikin auki - ensimmäisen kerran yhtä aikaa tunnetun historian aikana.


Veronsa maksaa myös talvijää. Lämpeneminen koettelee myös talven jäätä. Vuosina 1979-2000 se kattoi keskimäärin 15,7 miljoonaa neliökilometriä. Nyt se on useimmiten hädin tuskin 15 miljoonaa. Ennätyksellisen vähiin ala hupeni 2006.


Jää nuortuu ja ohenee. Jäätikkö ei menetä vain laajuuttaan vaan myös ikäänsä ja paksuuttaan. Jo 72 % on ensimmäisen vuoden jäätä, ja siitäkin yhä suurempi osa sulaa kesäisin. Satelliittiajan alussa siitä säästyi seuraavaan talveen 30 %, nyt enää 13.
Monivuotinenkaan jää ei ole turvassa. Sen paksuus on huvennut 2,5 metristä kahteen. Pohjoisnapa on menettänyt tätäkin enemmän, sillä siellä jään vahvuus oli ennen lämpenemisen alkua 3,5 metriä.


Vesipurkaus odotettavissa. Jäämereen kulkeutuu vettä niin Tyynestämerestä kuin Atlantista, ja vesi liikkuu myös toisin päin. Tutkijoiden mukaan lähiaikoina Framinsalmesta on odotettavissa ennätyslasti. Jään sulaminen ja jokien lisääntynyt virtaus ovat kasvattaneet makean veden määrää, ja lopulta meri tasaa tilaansa. Kuinka purkaus vaikuttaa Atlantin virtauksiin, jää nähtäväksi.


Sulaminen ruokkii itseään. Tutkijoiden mukaan jo menetettyä jäätä ei saada takaisin, sillä Jäämerellä on käynnissä sulamiskierre, jonka voimanlähde löytyy taivaalta. Siinä missä jää heijastaa 80 % auringonsäteilystä takaisin avaruuteen, vesi imee siitä 80 % itseensä.
Mitä enemmän jäätä katoaa, sitä enemmän napameri lämpenee. Tämä vaikeuttaa jäätymistä syksyllä, sillä ilmakehään on palautettavana aina vain enemmän lämpöä. Tämä taas lämmittää ilmaa, mikä puolestaan estää jään vahvistumista ja käynnistää sen sulamisen entistä aikaisemmin keväällä. Lisävauhtia antaa se, että sulamista kiihdyttävää vapaata vettä löytyy myös jäätiköiltä. Niille on muodostunut lampia, jotka vetävät auringon lämpöä vuodet läpeensä.


Säätkin vaikuttavat. Merijää on herkkä aivan tavallisillekin säätilan muutoksille, sillä paikoin ilma on juuri ja juuri riittävän kylmä jään ylläpitoon. Esimerkiksi helmikuussa Beringinmerelle asettui matala ja Alaskan ylle korkeapaine, mikä johdatti Jäämerelle lämpimiä etelätuulia, ja jään raja vetäytyi muutamassa päivässä 100 000 neliökilometriä.
Tyyneltämereltä puhkuvat tuulet myös kuljettavat jäätä pois Jäämereltä, sillä ohentunut jää liikkuu helposti. Jää on myös entistä rikkonaisempaa, sillä arktiset myrskyt ovat lisääntyneet ja vahvistuneet. Esimerkiksi Ellesmerensaari menetti viime kesänä 23 % yli 4 000 vuotta vanhoista jäälautoistaan.


Joet mukana pelissä. Maapallon makeasta vedestä 10 % päätyy Jäämereen. Jäätaloudessa tällä on ollut tärkeä asema, sillä murtovesi jäätyy suolaista vettä helpommin. Lämpenevissä oloissa paljastuu asian nurja puoli. Talvien lyhentyessä ja lauhtuessa joet lämpenevät, virtaukset voimistuvat ja Jäämeren lämpökuorma kasvaa.


Muutos leviää laajalle

Merijää ei suinkaan ole ainoa ilmastonmuutoksen uhri. Vaikutukset yltävät merenpohjaan, rannikoille ja niitäkin kauemmaksi, lopulta koko globaaliin systeemiin.


Metaania kuplii merenpohjasta. Jäämeren sedimentteihin on varastoitunut valtava määrä metaania, joka on hiilidioksidiakin häijympi kasvihuonekaasu. Nyt sitä on alkanut vapautua veteen ja edelleen ilmakehään. Itä-Siperian merellä ja Laptevin.merellä on mitattu jopa 100 kertaa normaalia suurempia pitoisuuksia.


Ikirouta toinen aikapommi. Metaania on myös mantereiden ikiroudassa. Yksin Siperian järvien metaanivaroiksi lasketaan 55 miljardia tonnia.
Eikä metaani ole ainoa riski. Jos ikirouta sulaa, ilmakehään pääsee myös hiilidioksidia. Uusimpien arvioiden mukaan sitä on tundran ja taigan maaperässä huikeat 1 000 miljardia tonnia. Jos prosenttikin karkaa taivaalle, maailman vuosittaiset hiilidioksidipäästöt kaksinkertaistuvat.


Paljonko Grönlanti sulaa? Tämä on arktisen ilmastopelin suuri kysymysmerkki. Grönlannissa on 20 % maapallon jäävarannosta. Jos kaikki sulaa, merenpinta nousee tuhoisat 7 metriä. Arviolta jo 2,5 asteen pysyvä lämpötilan nousu riittää tähän.
2000-luvulla Grönlanti on menettänyt jäätä kiihtyvää tahtia ja enemmän kuin lumisateista syntyy uutta. Jäätikköä hävittävät jääjärvet ja jään alle kertyvät sulavedet, jotka juoksuttavat jäätiköitä kohti merta ja katoamista.


Eroosio syö rannikkoa. Pohjoiset rannat ovat herkkiä ympäristönmuutoksille, sillä arktisissa oloissa sedimenttiä pitää koossa lähes yksinomaan jää. Erityisen pahasti eroosio on koetellut Beaufortinmeren rannikkoa. Vielä 1970 eroosio eteni 6 metriä vuodessa, mutta 2000-luvulla rantaviiva on vetäytynyt 14 metrin, paikoin jopa 24 metrin vauhtia.


Kasvillisuus kipuaa. Maan lämmetessä ja roudan sulaessa aktiivisen maa-aineksen kerrostuma paksuntuu, mikä houkuttelee paikalle pensaita ja puita.  Esimerkiksi Lapissa puuraja on kivunnut 60 metriä 1900-luvun alusta, ja muualla suunta on sama. Metsittyminen voi kiihdyttää lämpenemistä, sillä kasvillisuus sitoo auringonsäteilyä tehokkaammin kuin paljas maa.


Jääkarhusta muutoksen ikoni. Viime kuussa Yhdysvallat, Kanada, Norja, Tanska ja Venäjä solmivat sopimuksen, jonka on tarkoitus turvata jääkarhun säilyminen. Noin 25 000 jääkarhua eivät kuitenkaan ole ainoat luontokappaleet, jotka kärsivät lämpenemisestä. Heikoilla ovat useat lajit eläinplanktonista lintuihin ja hylkeisiin, ja ihmisetkin tuntevat muutokset nahoissaan. Talojen ja teiden sortuessa monella napapiiriläisellä on edessään muutto.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.