Siksi, että pohjoinen napameri on itse asiassa pieni ja herkkä sisämeri.




Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009

Katsoitpa mitä tahansa tavallista maailmankarttaa, Jäämeri on kaukana maan äärissä ja näyttää valtavalta. Kun tarkastelet maapalloa pohjoisnavan yläpuolelta, huomaat, että Jäämeri on oikeastaan Atlantin lahti, pieni, aika lailla pyöreä allas Aasian ja Amerikan mantereiden välissä.

- Mercatorin projektio hämää silmää, sanoo Paul Wassman, Tromssan yliopiston ympäristöbiologian professori, Yhdysvaltain tiedeviikon seminaarissa, jossa summataan kansainvälisen polaarivuoden Arktis-tutkimuksia ja soitetaan herätyskelloja: pohjoisella napa-alueella ilmastonmuutos on täydessä vauhdissa.

- Jäämeri ei ole myöskään eristyksissä. Se vaihtaa vettä Tyynenmeren ja ennen kaikkea Atlantin kanssa, ja siihen laskee useita jokia, joista monet kuuluvat maailman suuriin, Wassman jatkaa.

 Kuin pisteeksi i:n päälle hän muistuttaa, ettei Arktis ole Antarktis. - Sen jäätikkö ei ole mannerjäätä vaan merijäätä, jonka laajuus herkästi ja luontaisesti vaihtelee vuodenajan mukaan.


Viimeinen terra incognita

Jos Arktis tiedetään näin omanlaisekseen, on pakko ihmetellä, miksi viimeaikaiset muutokset, kuten kesäisen jääkatteen kutistuminen, ovat olleet - ainakin uutisten mukaan - isoja yllätyksiä.
- Arktista on tutkittu vain nimeksi. Se on maapallon viimeinen todella tuntematon kolkka, terra incognita, Wassman vastaa.
Syy ei löydy kiinnostuksen puutteesta vaan maailmanpolitiikasta. Sen jälkeen kun A. E. Nordenskiöld 1878 löysi Koillisväylän, Roald Amundsen purjehti 1906 Luoteisväylän ja Robert Peary pääsi pohjoisnavalle1909, seutu on tieteellisessä mielessä pysynyt neitseellisenä alueena. Neuvostoliitto ryhtyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen kartoittamaan Barentsinmerta, mutta ennen kuin muut ehättivät mukaan, alkoi toinen maailmansota. Sen päätyttyä kylmä sota sulki portit, ja kun geotieteilijät 1957-1958 viettivät kansainvälistä geofysiikan vuotta, napatutkijat suuntasivat katseensa sinne, minne pystyivät: Etelämantereelle. Siellä fokus on myös pysynyt.
- Pohjoista merijäätä on seurattu säännöllisesti vain seitsemässä pisteessä, joten ei ole mikään ihme, että ilmastomallit ennustavat huonosti sen käyttäytymistä ja yllätyksiä tulee, Wassman perustelee.


Neverlandia ei ole

Kun yhä on myös niitä, jotka eivät usko koko ilmastonmuutokseen, Wassman palauttaa mieliin Peter Panin, satupojan, joka ei tahtonut kasvaa aikuiseksi vaan karkasi Mikä-Mikä-Maahan, Neverlandiin, missä kukaan ei muuttunut mitenkään.

- Arktis ei ole Neverland. On naiivia kuvitella niin. Muutokset ovat jo nyt suuria, ja lisää on luvassa, kun jäätiköiden katoaminen avaa alueen hyötykäyttöön, Wassman huolehtii.

Pohjoisnavan ympäristössä sijaitsee runsaasti öljyä ja kaasua, siellä on metsää ja mineraaleja, ja kaikille riittää ottajia. Atlantin ja Tyynenmeren kalakantojen hupenemista surevat kalastusyhtiöt hamuavat uusia apajia, ja merenkulkijat iloitsevat lyhyistä purjehdusreiteistä Aasiaan ja Amerikkaan.

Wassmanin lailla koko tiedeyhteisö pelkää, että taloudelliset mahdollisuudet syrjäyttävät polaarivuonna alkuun saadun tieteellisen yhteistyön ja arktisista alueista tulee jälleen poliittisen nokkapokan näyttämö.

- Ettei näin kävisi, Arktis tarvitsee suojakseen kansainvälisen sopimuksen, samantyyppisen kuin Antarktis-sopimus, joka 1959 pyhitti Etelämantereen tieteelle. Ilmastonmuutoksen oloissa tutkimustoiminta alueella on pakko turvata.


Miten napa-alueen käy?

Olisiko tässä Jäämeri kesällä 2060? Juuri niin, jos Kansainvälisen ilmastopaneelin ilmastomallit ennustavat oikein. Tuolloin Jäämeri lainehtii täysin vapaana ensimmäisen kerran ainakin miljoonaan vuoteen.

Monet Arktis-tutkijat ovat paljon nopeamman aikataulun kannalla. He uskovat, että napameremme voi olla jäätön jo kesällä 2013. Tämä visio ei perustu tietokonesimulaatioihin vaan tosielämän havaintoihin.


Lämpeneminen omaa luokkaansa. Arktis lämpenee nopeammin kuin mikään muu kolkka maapallolla. Kun keskilämpötila on 1900-luvun lopulta noussut 0,3-0,6 astetta, on arktisilla alueilla 2-2,5 astetta lämpimämpää.


Jäätikkö kutistuu nopeasti. Ilmastomallien mukaan Arktis menettää jääkatteestaan 2,5 % vuosikymmenessä. Todellisuudessa lukema on lähes 10. Tähänastinen ennätyshävikki nähtiin 2007, jolloin kesäjään laajuus oli 42 % vähemmän kuin satelliittiseurannan alkaessa 1979. Euroopan mitassa kato vastaa valtaosaa Länsi-Euroopasta.
Viime kesänä jääala oli pikkuisen isompi, mutta aplodeja ei kuultu, sillä tavallisesti jään tukkimat Koillis- ja Luoteisväylä olivat kumpikin auki - ensimmäisen kerran yhtä aikaa tunnetun historian aikana.


Veronsa maksaa myös talvijää. Lämpeneminen koettelee myös talven jäätä. Vuosina 1979-2000 se kattoi keskimäärin 15,7 miljoonaa neliökilometriä. Nyt se on useimmiten hädin tuskin 15 miljoonaa. Ennätyksellisen vähiin ala hupeni 2006.


Jää nuortuu ja ohenee. Jäätikkö ei menetä vain laajuuttaan vaan myös ikäänsä ja paksuuttaan. Jo 72 % on ensimmäisen vuoden jäätä, ja siitäkin yhä suurempi osa sulaa kesäisin. Satelliittiajan alussa siitä säästyi seuraavaan talveen 30 %, nyt enää 13.
Monivuotinenkaan jää ei ole turvassa. Sen paksuus on huvennut 2,5 metristä kahteen. Pohjoisnapa on menettänyt tätäkin enemmän, sillä siellä jään vahvuus oli ennen lämpenemisen alkua 3,5 metriä.


Vesipurkaus odotettavissa. Jäämereen kulkeutuu vettä niin Tyynestämerestä kuin Atlantista, ja vesi liikkuu myös toisin päin. Tutkijoiden mukaan lähiaikoina Framinsalmesta on odotettavissa ennätyslasti. Jään sulaminen ja jokien lisääntynyt virtaus ovat kasvattaneet makean veden määrää, ja lopulta meri tasaa tilaansa. Kuinka purkaus vaikuttaa Atlantin virtauksiin, jää nähtäväksi.


Sulaminen ruokkii itseään. Tutkijoiden mukaan jo menetettyä jäätä ei saada takaisin, sillä Jäämerellä on käynnissä sulamiskierre, jonka voimanlähde löytyy taivaalta. Siinä missä jää heijastaa 80 % auringonsäteilystä takaisin avaruuteen, vesi imee siitä 80 % itseensä.
Mitä enemmän jäätä katoaa, sitä enemmän napameri lämpenee. Tämä vaikeuttaa jäätymistä syksyllä, sillä ilmakehään on palautettavana aina vain enemmän lämpöä. Tämä taas lämmittää ilmaa, mikä puolestaan estää jään vahvistumista ja käynnistää sen sulamisen entistä aikaisemmin keväällä. Lisävauhtia antaa se, että sulamista kiihdyttävää vapaata vettä löytyy myös jäätiköiltä. Niille on muodostunut lampia, jotka vetävät auringon lämpöä vuodet läpeensä.


Säätkin vaikuttavat. Merijää on herkkä aivan tavallisillekin säätilan muutoksille, sillä paikoin ilma on juuri ja juuri riittävän kylmä jään ylläpitoon. Esimerkiksi helmikuussa Beringinmerelle asettui matala ja Alaskan ylle korkeapaine, mikä johdatti Jäämerelle lämpimiä etelätuulia, ja jään raja vetäytyi muutamassa päivässä 100 000 neliökilometriä.
Tyyneltämereltä puhkuvat tuulet myös kuljettavat jäätä pois Jäämereltä, sillä ohentunut jää liikkuu helposti. Jää on myös entistä rikkonaisempaa, sillä arktiset myrskyt ovat lisääntyneet ja vahvistuneet. Esimerkiksi Ellesmerensaari menetti viime kesänä 23 % yli 4 000 vuotta vanhoista jäälautoistaan.


Joet mukana pelissä. Maapallon makeasta vedestä 10 % päätyy Jäämereen. Jäätaloudessa tällä on ollut tärkeä asema, sillä murtovesi jäätyy suolaista vettä helpommin. Lämpenevissä oloissa paljastuu asian nurja puoli. Talvien lyhentyessä ja lauhtuessa joet lämpenevät, virtaukset voimistuvat ja Jäämeren lämpökuorma kasvaa.


Muutos leviää laajalle

Merijää ei suinkaan ole ainoa ilmastonmuutoksen uhri. Vaikutukset yltävät merenpohjaan, rannikoille ja niitäkin kauemmaksi, lopulta koko globaaliin systeemiin.


Metaania kuplii merenpohjasta. Jäämeren sedimentteihin on varastoitunut valtava määrä metaania, joka on hiilidioksidiakin häijympi kasvihuonekaasu. Nyt sitä on alkanut vapautua veteen ja edelleen ilmakehään. Itä-Siperian merellä ja Laptevin.merellä on mitattu jopa 100 kertaa normaalia suurempia pitoisuuksia.


Ikirouta toinen aikapommi. Metaania on myös mantereiden ikiroudassa. Yksin Siperian järvien metaanivaroiksi lasketaan 55 miljardia tonnia.
Eikä metaani ole ainoa riski. Jos ikirouta sulaa, ilmakehään pääsee myös hiilidioksidia. Uusimpien arvioiden mukaan sitä on tundran ja taigan maaperässä huikeat 1 000 miljardia tonnia. Jos prosenttikin karkaa taivaalle, maailman vuosittaiset hiilidioksidipäästöt kaksinkertaistuvat.


Paljonko Grönlanti sulaa? Tämä on arktisen ilmastopelin suuri kysymysmerkki. Grönlannissa on 20 % maapallon jäävarannosta. Jos kaikki sulaa, merenpinta nousee tuhoisat 7 metriä. Arviolta jo 2,5 asteen pysyvä lämpötilan nousu riittää tähän.
2000-luvulla Grönlanti on menettänyt jäätä kiihtyvää tahtia ja enemmän kuin lumisateista syntyy uutta. Jäätikköä hävittävät jääjärvet ja jään alle kertyvät sulavedet, jotka juoksuttavat jäätiköitä kohti merta ja katoamista.


Eroosio syö rannikkoa. Pohjoiset rannat ovat herkkiä ympäristönmuutoksille, sillä arktisissa oloissa sedimenttiä pitää koossa lähes yksinomaan jää. Erityisen pahasti eroosio on koetellut Beaufortinmeren rannikkoa. Vielä 1970 eroosio eteni 6 metriä vuodessa, mutta 2000-luvulla rantaviiva on vetäytynyt 14 metrin, paikoin jopa 24 metrin vauhtia.


Kasvillisuus kipuaa. Maan lämmetessä ja roudan sulaessa aktiivisen maa-aineksen kerrostuma paksuntuu, mikä houkuttelee paikalle pensaita ja puita.  Esimerkiksi Lapissa puuraja on kivunnut 60 metriä 1900-luvun alusta, ja muualla suunta on sama. Metsittyminen voi kiihdyttää lämpenemistä, sillä kasvillisuus sitoo auringonsäteilyä tehokkaammin kuin paljas maa.


Jääkarhusta muutoksen ikoni. Viime kuussa Yhdysvallat, Kanada, Norja, Tanska ja Venäjä solmivat sopimuksen, jonka on tarkoitus turvata jääkarhun säilyminen. Noin 25 000 jääkarhua eivät kuitenkaan ole ainoat luontokappaleet, jotka kärsivät lämpenemisestä. Heikoilla ovat useat lajit eläinplanktonista lintuihin ja hylkeisiin, ja ihmisetkin tuntevat muutokset nahoissaan. Talojen ja teiden sortuessa monella napapiiriläisellä on edessään muutto.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti