Kosteus, pakkanen ja metallin lämmönjohtokyky ovat tarttuva yhdistelmä.

Vaikea sitä on vastustaa. Niin kuin lunta tai jäätä monen lapsen on pakko maistaa ihanan kylmää metallia. On sitä paitsi otettava selvää, jääkö kieli todella kiinni niin kuin päiväkodin opettajat varoittavat.

Uteliaisuus palkitaan tiedolla: kyllä kieli tarttuu. Jos lapsi ulottaisi tutkimuksensa muihin materiaaleihin, kuten pakkasen puremaan puuhun tai lasiin, hän saisi toisenlaisia tuloksia.

Puuhun kieli ei tartu, vaikka se olisi yhtä kylmä kuin metalli. 37-asteinen kieli lämmittää puuta sen verran, ettei jäätä muodostu.

Kylmää metallia kieli ei onnistu lämmittämään. Metallin lämmönjohtokyky on niin suuri, että kielenpään lämpö johtuu metallista pois alta aikayksikön. Tarttumiskohtaan muodostuu jääkerros, ja niin pieni ympäristön tutkija huomaa juuttuneensa terästankoon.

Miinus viidessä jää jumiin

Tarttumisvaara alkaa viidessä pakkasasteessa – jos kieli toimii samalla tavoin kuin märkä sormi. Työterveyslaitoksen kylmätutkijat ovat näet selvittäneet, miten kostea sormi ja kämmen takertuvat jääkylmään teräkseen ja alumiiniin.

Mittaukset paljastavat, että sormi takertuu kiinni sitä nopeammin ja tiukemmin, mitä lähemmäksi –10 astetta pakkanen kiristyy. Tätä kylmemmällä takertumisvoima kasvaa hitaammin. Tulipalopakkasen lukemissa –20 asteessa tarvitaan puolentoista kilon vetovoima, että kiinni jäätyneen sormenpään saa tempaistua irti.

Lämmintä vettä väliin

Miten lapsen kielen sitten irrottaa tangosta? Jos metallinkappale olisi pieni, voisi odottaa, että kieli lämmittää sitä ja jää sulaa. Mutta tanko ei ole pieni. Parasta olisi valuttaa lämmintä vettä kielen ja tangon väliin, jos sitä sattuu olemaan käsillä.

Useimmiten lapsi ratkaisee ongelman, ennen kuin kukaan ehtii kiikuttaa paikalle vettä. Irtautumisesta jää tankoon hieman kielen pintakerrosta, mutta onneksi aika parantaa.

Artikkelin asiantuntijana professori Hannu Rintamäki Työterveyslaitoksesta. 

Julkaistu Tide-lehdessä 1/2012