Ilmiö tiedetään illuusioksi, mutta miten se syntyy, on edelleen epävarmaa.

Täysikuu näyttää korkealla taivaalla pieneltä valkoiselta vuohenjuustolta, horisontissa isolta kellertävältä parmesaanikiekolta.Värin muutos on helppo selittää.

Horisontissa siintävän kuun valo kulkee pitemmän matkan ilmakehän läpi kuin korkealla taivaalla loistavan kuun. Siniset aallonpituudet siroavat ilmakehässä, ja siksi taivas on sininen, auringonlasku punertava ja horisontissa näkyvä kuu keltainen kuin juusto.Samoin kuin kuu aurinkokin näyttää horisontin lähellä isommalta kuin korkealla taivaalla; kuusta koon muutos on helpompi havaita, koska sitä voi katsoa suoraan päin. Johtuisiko sekin ilmakehästä?

Ilmakehä ei suurenna

Ilmakehä kyllä taittaa valonsäteitä. Jopa niin paljon, että kun näemme kuun juuri horisontin yläpuolella, se on todellisuudessa horisontin alapuolella. Kuu näyttää siis olevan hieman korkeammalla kuin se on. Mutta koska tämä ”nostovaikutus” on suurempi kuun alareunassa kuin yläreunassa, ilmakehä vain aavistuksen ”litistää” ja siten pienentää kuuta, ei suinkaan suurenna sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuun rata on sen verran elliptinen, että sen etäisyys maapallosta vaihtelee. Kuu näyttää suurimmillaan kymmenen prosenttia suuremmalta kuin pienimmillään. Etäisyysvaihtelut eivät tietenkään ole yhteyksissä siihen, onko kuu korkealla taivaalla vai horisontissa.Jo vuosisatoja on tiedetty, että kuun koko on illuusio. Sitä ei voi selittää ilmakehällä, kuten antiikissa ajateltiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olisiko selitys vertailukohdissa?

Yksinkertainen selitys olisi, että kuu näyttää suuremmalta horisontissa, koska silloin sen vieressä on puita, taloja ja muita yksityiskohtia. Taivaalla ympärillä on laajalti mustaa avaruutta.Tämä niin sanottu Ebbinghausin illuusio on helposti testattavissa: ei tarvitse kuin piirtää kaksi samansuuruista ympyrää ja toisen ympärille suuria, toisen ympärille pieniä ympyröitä. Ympyrä, jonka vieressä on pieniä ympyröitä, näyttää suuremmalta.

Toisen teorian mukaan ihmismieli automaattisesti tulkitsee horisontissa näkyvät kohteet etäisemmiksi kuin yläpuolella näkyvät ja olettaa niiden siksi olevan suurempia. Esimerkiksi kumpupilvet saattavat horisontissa olla kymmeniä kertoja kauempana kuin suoraan yläpuolella.Tämän selityksen ongelmana on, että useimmat ihmiset eivät ainakaan tietoisesti koe kuun olevan kauempana silloin, kun se on horisontissa. Monista päinvastoin tuntuu, että horisontissa oleva kuu on hyvin lähellä, ikään kuin se möllöttäisi heti kauimpana näkyvien puiden ja talojen takaa.

Tai silmän tarkennuksessa?

Edellä mainitut hypoteesit on esitetty jo vuosisatoja sitten. 1900-luvun loppupuolella selitystä on haettu myös silmän tarkennusmekanismista.Tämän ajatuksen mukaan katsottaessa ylhäällä taivaalla näkyvää kuuta – jolloin kohteen etäisyydestä ei ole vihjeitä – näköjärjestelmä luulee, että silmät pitäisi tarkentaa tavanomaiselle muutaman metrin etäisyydelle. Tämän väärän etäisyysarvion takia kuu sitten näyttäisi pienemmältä, vaikka pupillin tarkennus ei oikeasti vääristyisikään.

Tutkijat eivät silti vieläkään osaa varmasti sanoa, mikä teorioista on oikea, vai onko kyse jonkinlaisesta yhteisvaikutuksesta.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2010

Sisältö jatkuu mainoksen alla