Moottori kärsii, bensaa kuluu ja päästöt tuplaantuvat.

Paukkupakkasella todelliset automiehet tunnistaa siitä, että he jättävät auton kotiin.

- Sama kuin hakkaisi moottoria kirveellä, jos sen nyt käynnistää, totesi hellämielinen mies ja lähti kävelemään poskia purevaan talvisäähän.

Mikä kylmäkäynnistyksessä on noin kamalaa?

Jäykkä öljy ei kierrä

Auton seisoessa voiteluöljy valuu pois moottorista. Pakkanen jäykistää öljyn niin, ettei se lähde moottorin käynnistyessä kiertämään yhtä liukkaasti kuin lämpiminä päivinä, selittää VTT:n asiakaspäällikkö Juhani Laurikko.

Ilman kunnon voitelua syntyy kitkaa, ja liikkuvat osat kuluvat. Auton käynnistäminen 20 asteen pakkasessa kuluttaa moottoria yhtä paljon kuin 500 kilometrin ajo. Jos kylmässä on pakko ajaa, parasta moottorin suojelua on talvikäyttöön jalostettu öljy.

Oikean öljyn valinta on vielä tärkeämpää kuin moottorinlämmittimen käyttö, Laurikko huomauttaa. Lohkolämmitin ei riitä notkistamaan millaista öljyä tahansa.

Liiallinen esilämmitys voi myös olla vahingoksi moottorille. Seisovan moottorin kuumentaminen haihduttaa sen pinnoilta öljykalvot, niin etteivät nekään suojaa moottoria käynnistyksessä.

Bensa ei tahdo palaa

Muuten moottorinlämmittimestä on paljon hyötyä. Se vähentää polttoaineen kulutusta ja päästöjä. Kun bensamoottoria käynnistetään, nestemäinen polttoaine täytyy saada höyrystymään ja sekoittumaan ilmaan, jotta se syttyy. Jos ilma ja moottorin pinnat ovat jääkylmiä, höyrystyminen vaikeutuu. Silloin polttoainetta täytyy syöttää moottoriin tavallista enemmän. Osa jää palamatta ja menee hukkaan.

Tämän vuoksi polttoainetta kuluu kylmäkäynnistyksessä 1,5-3 desilitraa enemmän ajokertaa kohti, ja vaillinainen palaminen lisää rajusti auton päästöjä. Parhaimmillaan moottorin esilämmitys vähentää käynnistyksen häkä- ja hiilidioksidipäästöt puoleen.

Lämmittimiä käytetään kuitenkin ihan liikaa, Laurikko moittii. Moottorilämmittimen pitäminen päällä koko pakkaspäivän ajan on paitsi riski moottorille myös silkkaa haaskausta.

Myös sisätilalämmittimet ovat yleistyneet nopeasti. Ne ovat energiasyöppöjä, jotka eivät lämmitä lainkaan moottoria vaan ainoastaan autoon kömpivää kuskia, ennen kuin auton oma lämmityslaite ehtii hetken päästä tehdä saman.

Lämmitä, mutta älä liikaa

Talvella moottoria kannattaa esilämmittää, mutta ei liikaa, sillä liika lämmittäminen voi vahingoittaa moottoria.

Lämpötila/astetta

Lämmitysaika
+5 > -5 30 minuuttia
-5 > -10 1 tunti
yli -10 2 tuntia

Kovimmillakin pakkasilla riittää kahden tunnin esilämmitys, enempi on turhaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2008

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012