Kuumuus iskee, kun vesihöyry tiivistyy.

Selkänahka kärventyy, kun löyly kihahtaa kiukaalta ilmaan. Mistä äkillinen kuumuus johtuu? Oikea selitys ei välttämättä ole se, mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Korvennus ei ole seurausta saunan lämpötilan noususta. Löyly ei juurikaan nosta sitä. Kiukaalla höyryksi kiehuva vesi ei myöskään iskeydy tulikuumana saunojiin, sillä se ehtii jäähtyä ja hajaantua matkalla.

Lämpö vapautuu tiivistymisessä

Löylyn olemus on kestoaihe keskustelulle, milloin kaksi tai useampi ilmakehäfyysikkoa kohtaa saunan lauteilla, kertoo professori Timo Vesala Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ilmakehätieteiden osastosta. Vesala on laatinut vaikuttavista tekijöistä kirjekuoren taakse laskelmia ja leikillisen esityksen saunailtaan, joka kuului Suomessa pidetyn, ilmakehän aerosoleja käsitelleen konferenssin ohjelmaan. Vesala pystyy siis kertomaan, minkä takia löyly polttaa.

Pääsyy on vesihöyryn tiivistyminen iholle. Löylyn heittäminen lisää vesihöyryn määrää saunassa sen verran, että höyryä tiivistyy kylmille pinnoille. Lauteet ja seinät ovat kuumenneet saunan lämmetessä, joten kylmimmäksi pinnaksi jää saunoja.

Ilmiö on sama kuin silmälasien huurtumisessa. Huoneilma on talvisin varsin kuivaa, mutta pakkasesta sisälle tullessa silmälasit ovat niin kylmät, että vähäinenkin kosteus tiivistyy ilmasta lasien pintaan.

Tiivistymisessä vapautuu erittäin paljon energiaa – yhtä paljon kuin höyrystymisessä vastaavasti kuluu sitä. Käänteisen vaikutukseen tuntee käytyään uimassa helteisenä kesäpäivänä. Vaikka vesi on leppeää ja aurinko lämmittää, märkä iho palelee. Vilu johtuu siitä, että vesi haihtuu iholta ja ottaa sitä varten energiaa eli lämpöä ihon pinnasta.

Kisassa ei aikaa jäähtyä

Tätä kautta täytyy hakea myös selitystä siihen, miten saunomisen maailmanmestaruuskisa päättyi viime kesänä karmeisiin palovammoihin ja kilpailijan kuolemaan Heinolassa. Kun löylyä laskettiin 110-asteisen saunan kiukaalle tasaisesti kaksi kertaa minuutissa, kisaajien iho kuumeni kuumenemistaan. Finalistit viipyivät saunassa seitsemän minuuttia, kun edellisvuoden loppukilpailu päättyi alle neljässä minuutissa.

Tavalliset saunojat pitävät löylyn lyömisessä taukoa tuntuman mukaan. Kun vesihöyry vähenee ilmasta, kosteus ei enää tiivisty, vaan päin vastoin ilma pystyy ottamaan vastaan lisää kosteutta. Siksi höyry alkaa haihtua iholta ilmaan, ja samoin tekee hiki. Tämä haihtuminen jäähdyttää ihmistä. Hetken kuluttua löylyä kärsii taas heittää.

Annikka Mutanen on Tiede-lehden toimituspäällikkö.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2011.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012