Meillä tehtiin selvä päätös ja aikataulu. Kansan edustajat ovat siunanneet loppusijoituksen, ja kansa on hyväksynyt sen.

Ydinvoima tuo myös ydinjätteet
Tietopaketti kertoo, mitä niille Suomessa tehdään 
Asiantuntijana koosteessa Esko Ruokola, Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija



Sisältö jatkuu mainoksen alla

siunanneet loppusijoituksen, ja kansa on hyväksynyt sen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla



Pisimpään säteilevää ydinjätettä, käytettyjä polttoainesauvoja, on aikomus ruveta 2020 sijoittamaan Olkiluodon peruskallioon louhittuun luolastoon. Ja kun Suomessa ydinjäteasioissa jotakin aiotaan, niin ihme, ellei näin myös tapahdu.

Tällä saralla kuulumme maailman etujoukkoihin. Samaan kärkinelikkoon Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija Esko Ruokola lukee myös Ruotsin, Ranskan ja Yhdysvallat. Yhdysvalloissa on jo kokemusta hieman toisentyyppisen pitkäikäisen jätteen loppusijoituksesta: aseteollisuuden plutoniumpitoista jätettä, joka ei synnytä lämpöä, on haudattu New Mexicossa sijaitsevaan suolamuodostumaan.

Ruotsi ja Suomi ovat edenneet käsi kädessä, mutta siinä olemme naapuria pitemmällä, että loppusijoituspaikan se valitsee vasta 2009, ja ennen kuin asiasta päätetään, saattaa hyvinkin kulua pari vuotta. "Längst har Finland kommit", myöntää ykkössijamme verkkosivuillaan Svensk Kärnbränslehantering Ab.

Ruokolalla on myös selitys Suomen edistyksellisyydelle:

- Meillä hallitus on alusta pitäen sitoutunut asiaan. Loppusijoituksessa on edetty selväpiirteisesti ja pidetty kiinni aikataulusta.

Jo 1983 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen ydinjätehuollon tavoitteista ja aikataulusta. Geologisen loppusijoituksen tähtäin oli 40 vuoden päässä, mutta jo samana vuonna alettiin etsiä loppusijoituspaikkaa Olkiluodon jätteelle. Loviisan Hästholmenista jäte lähti tuolloin Neuvostoliittoon, kuten reaktoreita hankittaessa oli sovittu.


Omat jätteet omaan maahan

Vuonna 1994 eduskunta päätti, että Suomesta ei viedä ydinjätteitä eikä niitä niitä saa tänne tuoda.

- Venäjän Majakin ympäristöongelmat olivat tulleet tietoon, eikä jätteen viemistä sinne pidetty enää eettisenä, Ruokola muistelee. Toinen syy lain säätämiseen oli EU:hun liittyminen: Suomi vakaine peruskallioineen ei halunnut muiden jätehautausmaaksi.

Runsasaktiivisen jätteen loppusijoituksesta huolehtii voimayhtiöiden 1995 perustama Posiva Oy.

Loppusijoituspaikkana Olkiluoto tuntuu nyt itsestään selvältä, mutta siihen päädyttiin laajan seulonnan ja pitkien tutkimusten jälkeen. Finaalissa vaihtoehtoja olivat myös Hästholmen, Kuhmon Romuvaara ja Äänekosken Kivetty.
Kuljetusten kannalta Olkiluoto on optimaalinen. Ruokola ei ota kantaa siihen, olisiko jokin muu vaihtoehto sittenkin ollut kallioperältään hivenen parempi, vaan toteaa Olkiluodosta: - Se on riittävän hyvä.

Tärkeää oli myös, että eurajokilaiset hyväksyivät jätteiden loppusijoituksen kuntansa alueelle. Juuri tähän ovat maailmalla kaatuneet monet teknisesti hyvinkin perustellut hankkeet. Ruokola mainitsee esimerkkinä Saksan.

- Siellä oltiin jo lähes pisimmällä. Sijoituspaikaksi kaavailtiin Gorlebenin suolamuodostumia, joihin oli jo porattu kaksi kuiluakin. Suunnitelma kaatui yleisen hyväksynnän puutteeseen, ja jouduttiin palaamaan lähtöruutuun. Japanissakin on pitkään haettu sijoituspaikkaa, mutta halukasta paikkakuntaa ei löydy.


Loppusuora häämöttää

Nyt Olkiluodossa tutkitaan kallioperää tarkasti. Seuraava virallinen virstanpylväs on 2012, jolloin Posiva hakee valtioneuvostolta lupaa rakentaakseen loppusijoituslaitoksen. Se käsittää ydinjätteen kapselointilaitoksen, jätekapseleille louhittavat kuljetustunnelit ja lopulliset sijoitusluolat.

Kun laitos noin 2020 on valmis, haetaan käyttölupa - ja sitten se alkaa.

Kuten ydinvoimalan, loppusijoituslaitoksenkin on oltava "yhteiskunnan kokonaisedun mukainen". Meillä eduskunta on ymmärtänyt kokonaisedun ja kansa uskonut eduskunnan viisauteen: nurina on jäänyt niukaksi, ja mielenosoitukset ovat laimennet.

Yhtä lailla kuin hallitusten sitoutumista voi siis kiittää kansan kiltteyttä siitä, että ydinjäteasiat ovat kulkeneet eteenpäin vakaasti kuin aikanaan juna Loviisasta Majakiin.

Mutta voisivatko jätekuljetukset kääntyä meille päin?

Eivät: EU ei voi päättää sijoittavansa käytettyä ydinpolttoainetta johonkin jäsenmaahan vastoin tämän maan tahtoa. Tämä edellyttäisi EU:n perussopimuksen muuttamista, ja sen jokainen jäsenmaa voi estää.



Näin muut etenevät





























Maa
Suomi
2020
Ruotsi
2018
Saksa
2030
Britannia
Ranska
2025
Japani
2035
Kanada
2025
Yhdysvallat
2017

Turvallisuustodisteet valmiiksi vuoteen 2012


Turvallisuustodisteet ovat yhteenveto kaikista tutkimuksista, analyyseistä ja muista selvityksistä, joilla Posiva osoittaa, että ydinjätteiden loppusijoitus Olkiluotoon on turvallista.

Käytännössä todisteet ovat kymmenen raportin salkku, joka tutkimusten edetessä karttuu ja päivittyy.

Raporteissa käsitellään loppusijoituksen teknisiä ratkaisuja, radionuklidien kulkeutumista, Olkiluodon kallioperää ja biosfääriä sekä koko loppusijoituspaikan kehitystä pitkälle tulevaisuuteen.

Vuonna 2009 Posivan on tarkoitus esittää viranomaisille alustava versio koko todistesalkusta. Arvioinnin jälkeen sitä täydennetään, niin että vuonna 2012 voidaan hakea loppusijoituslaitokselle rakentamislupa.

Säteilyturvakeskusta kuultuaan valtioneuvosto päättää luvasta.

Raporttien tekoon osallistuu Posivan oman väen lisäksi mittava joukko ulkopuolisten tutkimuslaitosten edustajia, konsultteja ja insinööritoimistoja. Posiva on asiantuntijaorganisaatio, joka ennen kaikkea ohjaa ja koordinoi tutkimuksia.

Geologian tutkimuskeskuksen kanssa Posiva on solminut yhteistyösopimuksen, VTT:n kanssa sillä on kumppanuussopimus.

Ulkomaisista tutkijatovereista tärkeimmät ovat Ruotsin SKB:llä, mutta yhteistyöosapuolia löytyy myös muista saman alan yrityksistä, EU:sta ja atomialan järjestöistä (IAEA, NEA).

Todistesalkun tuoreita ja tärkeitä raportteja on loppusijoituspaikan kehittymisen kuvaus, niin sanottu evoluutioraportti (Expected evolution of spent nuclear fuel repository at Olkiluoto. Posiva 2006-05), josta seuraavan artikkelin (s. 38-40) päätelmät ovat. Päivitetty versio siitä tulee 2009.

Raportti on 400-sivuinen järkäle, jota on ollut tekemässä kolmikymmenpäinen asiantuntijoiden joukko; mukana on esimerkiksi toistakymmentä VTT:n tutkijaa. Nyt Posivassa odotellaan siitä muiden asiantuntijoiden kommentteja.
Voi kysyä, mistä niitä muita enää löytyy. No, onneksi kaikki viisaus ei asu Suomessa.

Säteilyturvakeskus on ulkopuolinen viranomaistaho, joka aikanaan antaa lausuntonsa Posivan hakemuksesta. Laitos ei ole kovin suuri ja käyttää arvioinnissa tukenaan kansainvälisiä vertailijaryhmiä.

Kaikki Posivan raportit löytyvät yhtiön verkkosivuilta (www.posiva.fi). Tutkimustiiliskivien lisäksi siellä julkaistaan myös niin sanottuja työraportteja. Vain sellaiset raportit, joissa on laitosturvallisuuden kannalta kriittistä tietoa, jäävät salaan.


 

Sisältö jatkuu mainoksen alla