Evoluutio tuotti tietoisuuden. Olemme alkaneet nähdä sen, mikä on tarpeen henkiin jäämiseksi.


mikä on tarpeen henkiin jäämiseksi.




Miksi tietoisuutemme on tällainen kuin se on? Ihmiskunnan ja koko elämän kehityksen aikajänteellä vastausta pitää hakea evoluutiosta.

Kun eliöllä on alkeellinen hermojärjestelmä, se pystyy vaaraan törmätessään vetäytymään ja ravintoon osuessaan käymään kiinni. Seuraava aste on ennakointi: sopivat ärsykkeet saavat eliön hälytystilaan, jossa se herkistyy kaikin tavoin havainnoimaan, onko lähistöllä vaara tai ruokaa. Tämä kaikki edistää henkiin jäämistä ja geenien siirtymistä jälkipolville.

Yhdysvaltalainen tietoisuusfilosofi Daniel Dennett uskoo, että hälytystilan valmiudet ovat laventuneet vähitellen säännölliseksi ympäristön tutkiskeluksi. Erityisesti kädelliset nisäkkäät ovat kehittyneet loputtoman uteliaiksi "informaationsyöjiksi", kuten psykologi George Miller on niitä nimittänyt.

Samaan tapaan ajattelee Iowan yliopiston neurologian professori, tunnettu emootioiden tutkija
Antonio Damasio. Tietoisuuden alkuna ovat biologiset tunnereaktiot, kuten vaaran aiheuttama pelko, joka muuttaa elimistön tilaa, Damasio arvelee kirjassaan Tapahtumisen tunne.


Aluksi oli ydintietoisuus

Damasion mukaan "tapahtumisen tunteesta" kasvaa tietoisuuden perusta, ydintietoisuus. Aivoissa syntyy esitys pelon aiheuttajasta ja eliöstä itsestään sekä näiden välisestä suhteesta. Tämä malli esittää, mitä juuri tässä ja nyt tapahtuu. Sekin on vastaus henkiin jäämisen haasteisiin.

Ydintietoisuuden ensimmäisiä laajennuspalikoita ovat muistot. Niistä rakentuu omaelämäkerrallinen itse: mistä olen tullut, kuka olen ja minne olen menossa. Laajentuneen tietoisuuden ansiosta ihminen voi suunnitella tulevaa ja kykenee käsittämään hyvän ja pahan erillään kivusta ja nautinnosta. Laajentunut tietoisuus on älyn ja omantunnon edellytys.

Damasion mielestä omatunto on ihmisyyden huipentuma mutta tietoisuuden arvoituksen ydin on alimmalla tasolla, ydintietoisuudessa.

Ydintietoisuus häviää esimerkiksi koomassa ja syvässä unessa. Sen pettäessä romahtaa myös laajentunut tietoisuus. Ydintietoisuus kuitenkin säilyy laajentuneen tietoisuuden häiriöistä huolimatta, esimerkiksi muistinmenetyksessä. Potilas voi käyttäytyä lounaspöydässä järkevästi ja seurustella sujuvasti, vaikkei hän tietäisi lainkaan, kuka hän on ja keiden kanssa aterioi.

Damasio on etsinyt ydintietoisuudelle välttämättömiä aivoalueita tutkimalla erilaisia ydintietoisuuden häiriöitä ja päätynyt siihen, että ydintietoisuus riippuu olennaisesti muutaman varhain kehittyneen aivorakenteen toiminnasta. Ne sijaitsevat pääosin selkäytimen yläpuolella ja aivopuoliskojen välissä: aivorungon yläosassa ja pihtipoimussa.


Kieli laajensi tietoisuutta

Kieltä on pitkään pidetty inhimillisen tietoisuuden kulmakivenä ja edellytyksenä. Damasio ei anna kielelle tätä asemaa tietoisuuden synnyssä. Ydintietoisuutemme rakentuu sanattomasti vieläkin, kun hetki hetkeltä uudelleen ja uudelleen luomme mallia ympäristön ja itsemme suhteesta.

Dennett kuitenkin uskoo, että kielellä on ollut keskeinen tehtävä tietoisuuden laajenemisessa. Esi-isän kysyvä urahdus on valpastuttanut toisen etsimään vastauksen. Kielen avulla ihminen on alkanut esittää kysymyksiä myös itselleen, ja tämä sisäinen puhe on yllyttänyt hakemaan lisää tietoa sekä aisteilla että ajattelulla.


Ydintietoisuutta eläimilläkin

Tietoisuus ei ole pelkästään ihmisen ominaisuus, vaikka niinkin on aiemmin haluttu ajatella. Damasio arvelee, että ydintietoisuutta on kaikilla eläimillä, joiden aivot ovat rakenteeltaan samanlaiset kuin ihmisen. Laajentunut tietoisuuskaan ei ole ihmisen yksinoikeus.

Delfiinit, suuret ihmisapinat ja norsut tunnistavat itsensä peilistä. Kun delfiini näkee heijastuksesta kylkeensä maalatun täplän, se saattaa taivuttaa itseään ihmetelläkseen tahraa suoraan kupeestaan. Gorillat ja simpanssit pystyvät lisäksi oppimaan viittomakieltä ja keskustelemaan. Ne ymmärtävät selvästi toinen toisensa aikomuksia ja pystyvät politikoimaan lauman valtataisteluissa.

Silti muiden lajien tietoisuus on varmasti toisenlaista kuin meidän. Miltä tuntuu olla lepakko ja aistia kaikuluotaimella? Tai minkävärinen on linnun taivas?

Sinisyys ei ole taivaan vaan meidän tajuntamme ominaisuus. Ihminen aistii valon eri aallonpituudet eri väreinä. Onko sinisyys samaa edes kaikille ihmisille? Punavihersokeille punainen ja vihreä ovat eri asia kuin muille.

Punavihersokea ei selviytyisi, jos hänen pitäisi elää marjoja ja hedelmiä keräilevänä kasvinsyöjänä. Saattaa olla, että eri lajit näkevät värit sen mukaan, mikä on aikojen kuluessa ollut niille tarpeellista hengissä säilymiseksi.


Kokemus muovaa ihmisaivoja

Onko yksilön tietoisuus siis geenien määräämä puhtaasti biologinen paketti? Eipä tietenkään.

- Ei pidä kuvitella, että kun ihmisellä on aivot, niin sieltä se tietoisuus vain tulee riippumatta siitä, mitä ihminen on kokenut, varoittaa Helsingin yliopiston psykiatrian professori Hasse Karlsson.

Lapsi ei synny maailmaan valmiina. Kypsyäkseen vauvan aivot vaativat vuorovaikutusta ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Sama koskee muitakin eläimiä. Jos kissanpennut eivät pieninä näe kaikentyyppisiä muotoja, niiden aivoissa jää joistakin muodoista vastaava alue kehittymättä.

Aivomme ovat aikuisenakin joustavat. Meillä on 10 potenssiin 14 aivosolua, ja niiden välillä syntyy, säilyy, siirtyy ja purkautuu synapseja viimeiseen elinpäivään saakka sen mukaan, mitä meille tapahtuu ja mitä me aivoillamme teemme.

Aivot ovat kulttuuri- ja vuorovaikutuselin. Osa keskeisistäkin tajunnan sisällöistä opitaan. Tähän vihjaa esimerkiksi peilisolujen toiminta. Kun näemme toisen kokevan kipua, meillä aktivoituvat osittain samat aivoalueet kuin itsensä satuttaneella lähimmäisellä.

Ihmiset osaavat myös käyttää oppimiskykyä hyväkseen varta vasten opettamalla asioita toisilleen. Tämän tuloksia sanotaan kulttuuriksi, ja sillä on ihmisen tietoisuuteen valtava vaikutus. Ilman sitä aivommekin olisivat toisenlaiset. Kulttuurin, tuon jo keksityn ja suurelta osin ohjelmointivirheistä puhdistetun järjestelmän, me asennamme osittain rakennetta vailla oleviin aivoihin, kirjoittaa Dennett.



Aiheesta lisää: Daniel C. Dennett: Tietoisuuden selitys (Art House 1999); Patricia S. Churchland: Neurofilosofia (Terra Cognita 2004); Antti Revonsuo: Inner Presence (MIT Press 2006); Antonio Damasio: Tapahtumisen tunne (Terra Cognita 2000).



Tieteen suuret kysymykset -sarjassa aiemmin:
Milloin maailmankaikkeus syntyi?, 1/2006, s. 34-39.
Millaista on Maan ytimessä?, 3/2006, s. 42-47.
Miten yhdestä solusta voi tulla uusi kasvi?, 4/2006, s. 28-31.
Painovoima hanskassa mutta hakusessa, 7/2006, s. 26-32.
Seuraavaksi: Mitä oikein on valo?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1190
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.