Miehen etusormen ja nimettömän suhdeluku on usein pienempi kuin yksi. Kuva: Wikimedia Commons
Miehen etusormen ja nimettömän suhdeluku on usein pienempi kuin yksi. Kuva: Wikimedia Commons

Jo yli 150 akateemista tutkimusta vihjaa, että sormiemme pituudet kertovat, millaisia lahjoja ja riskejä meillä on. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mikä vastaavuudet selittää.

Etusormeni on 7,2 senttimetriä, ja nimetön on millilleen yhtä pitkä. Näiden kahden sormeni suhdeluku – etusormen pituus jaettuna nimettömän pituudella – on siis tasan yksi. Tuloksen perusteella olen todennäköisesti nainen ja hetero, en saa polviini nivelrikkoa, en ole mestari urheilussa enkä loista matematiikassa.

Kuulostaa omalaatuiselta horoskoopilta, mutta väitteet perustuvat viidessä eri yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin - ja polvieni tulevaisuutta lukuun ottamatta voin itse vahvistaa niiden pitävän paikkansa.

Miten muka sormien pituus voi kertoa ihmisestä jotain muutakin kuin sen, että pitkä- ja sorjasormisen voi olla helpompi painella pianonkoskettimia kuin lyhytnäppisen?

Lyhyys viestii eri asioita

Samaa kummastelevat tutkijat. – Pidin sormien suhdeluvuista vedettyjä päätelmiä pelkkänä potaskana, ennen kuin näin todisteet omin silmin, tunnustaa psykologian dosentti Peter Hurd Albertan yliopistosta Kanadasta.

Hurdin mieli muuttui vuonna 2005, kun hänen tutkijaryhmänsä mittasi sormet 300 opiskelijalta ja sitten testasi heidän luonteenpiirteitään. Biological Psychology -lehdessä julkaistu analyysi paljasti muun muassa kytköksen aggressiivisuuteen: joukon väkivaltaisimmiksi osoittautuivat miehet, joiden etusormi oli suhteellisesti lyhyin. Naisilta samanlaista vastaavuutta ei löytynyt.

– Naisen nysä etusormi kielii liikunnallisista lahjoista, väittää Lontoon King’s Collegen lääketieteen professori Tim Spector British Journal of Sports Medicine -lehdessä. Hän perustaa näkemyksensä tutkimukseen, johon osallistui 600 naispuolista kaksosta.

Tulosten mukaan etuormen pituus ja urheilusaavutukset kulkevat käsi kädessä. Kaikilla kärkituloksiin yltäneillä etusormi oli nimetöntä lyhyempi. Erityisen hyvin naiset pärjäsivät juoksemisessa ja muissa juoksutaitoa vaativissa lajeissa, kuten jalkapallossa ja tenniksessä.

Myös taudit menevät ristiin

Lyhyessä etusormessa on naisten kannalta myös varjopuolensa. Se näyttää ilmentävän alttiutta nivelrikkoon.

Tämä paljastui, kun Nottinghamin yliopiston tutkijat röntgenkuvasivat ja mittasivat lähes 2 000 nivelrikkopotilaan ja tuhannen verrokin sormet. Vaikka riskitekijät, kuten nivelvauriot ja liikunnan puute, otettiin huomioon, nimetöntä lyhyempi etusormi lähes tuplasi polvien nivelrikkoriskin naisilla.

Miehillä tilanne on päinvastainen: terveysongelmia ennustaa pitkä etusormi. Näin viestii Liverpoolin yliopiston tutkimus, jossa miesten sydänkohtausriski kasvoi etusormen pituuden mukana.

Linkkejä seksistä syömishäiriöön

Kaiken kaikkiaan sormien suhteista on julkaistu jo yli 150 akateemista tutkimusta. Niissä pituudet on yhdistetty edellä mainittujen ominaisuuksien ja riskien lisäksi muun muassa syömishäiriöihin, masennukseen, musikaalisuuteen ja koulumenestykseen – alakoulusta alkaen. Britannian Bathin yliopiston tutkijat ovat huomanneet, että lyhyt etusormi ennakoi jo seitsenvuotiailla hyvää menestystä matematiikassa mutta tavanomaista suoritusta luetun ymmärtämisessä.

Kalifornian Berkeleyn yliopiston tutkijat ovat onnistuneet yhdistämään sormien pituudet jopa seksuaaliseen suuntautumiseen.

Nature-lehdessä julkaistu raportti kertoo, että heteronaisten etusormi ja nimetön ovat tasamittaisemmat kuin lesbojen. Sama ilmiö näkyy myös miehissä – mutta vain, jos miehellä on useita vanhempia veljiä. Esikoisena syntyneiden homomiesten sormet ovat samanlaiset kuin heteromiesten.

Globaalit keskiarvot 0,96 ja 1

Lukuisista selvityksistä huolimatta yksikään tutkija ei edelleenkään tiedä, mikä sormia, alttiuksia ja taipumuksia oikein yhdistää.

– Se on faktaa, että etusormen ja nimettömän pituuden suhde on miehillä ja naisilla tyypillisesti erilainen. Miesten etusormi on tavallisesti lyhyempi kuin nimetön, naisten sormet taas ovat yleensä suurin piirtein samanpituiset, sanoo fysiologian professori Jorma Toppari Turun yliopistosta.

Topparin brittikollega, Keski-Lancashiren yliopiston psykologian professori John Manning on omien mittaustensa perusteella laskenut sukupuolille keskimääräiset sormien suhdeluvut eli 2D:4D-suhteet; kaavan D on peräisin englannin sanasta digit, ’sormi’.

Miesten luku on 0,96, eli miesten etusormen pituus on keskimäärin 96 prosenttia nimettömän pituudesta. Naisten luku on 1, eli useimmilla sormet ovat yhtä pitkät.

Globaalit keskiarvot eivät tietenkään päde jokaiseen naiseen tai mieheen, ja suhdeluvut vaihtelevat myös väestöstä toiseen. Jos Manningin tuloksia on uskominen, esimerkiksi meillä Suomessa naisilla on jopa miehiä miehisemmät sormet. Professorin suomalaisotos, joka sisältää muutamien kymmenien naisten ja miesten sormien pituudet, antaa naisten suhdeluvuksi 0,93 ja miesten 0,95, kun ne monessa muussa Euroopan maassa ovat kummillakin lähellä yhtä.

Teoria tarjoaa hormoneja

Vallitsevan otaksuman mukaan sormien pituudet vakiintuvat jo ennen syntymää. Tämä mielessään sormilogit ovat hakeneet suhteelliseen vaihteluun selitystä sikiönkehityksen aikaisista sukupuolihormonien pitoisuuksista.

John Manning esitti jo kymmenisen vuotta sitten hypoteesin, jonka mukaan keskeisellä nais- ja mieshormonilla on oma tehtävänsä: estrogeeni vaikuttaa etusormen ja testosteroni nimettömän kasvuun.

Näin ollen lyhyt etusormi kertoisi sikiön kehittyneen testosteronikylvyssä, kun taas pitkä paljastaisi estrogeenia olleen enemmän kuin testosteronia. Koska sikiöaikainen hormonialtistus kytkeytyy myös hedelmällisyyteen, sormien suhteesta olisi Manningin mukaan pääteltävissä itse kunkin aikuisiän lisääntymisterveys.

Turussa vedettiin vesiperä

Väitteen tueksi ei ole saatu pitävää näyttöä. Muiden muassa Jorma Toppari on kollegoineen tutkinut Manningin teoriaa niin Turussa kuin Tanskassa, mutta sormien pituuksista ei löytynyt kytköstä sen enempää poikavauvojen piilokiveksisyyteen kuin aikamiesten siittiöntuotantokykyyn, vaikka hormonien tiedetään vaikuttavan kumpaankin

– Valitettavasti, Toppari lisää. – Olisihan se kätevää, jos hormonaaliset häiriöt voisi nähdä heti kättelyssä.
Sormisuhteen mahdollista yhteyttä hedelmällisyyteen tutkii paraikaa myös Turun yliopiston ekologi Samuli Helle kollegoineen.

– Olemme ruotineet asiaa¬ monen eri tekijän suhteen kolmensadan eri-ikäisen suomalaisnaisen otoksesta, mutta linkkiä hedelmällisyyteen ja lapsimäärään ei ole löytynyt.

Ehkä sittenkin perimä

Manningin teeseille ei tule tukea King’s Collegen Tim Spectoriltakaan.

– Meidän tutkimuksemme mukaan kohdun olot vaikuttavat sormiin vain vähän. Sen sijaan pituus on vahvasti perinnöllistä, Spector selitti taannoin BBC:n uutisissa. – Tämä viittaa siihen, että nimenomaan geenit, eivät hormonit, ovat avainasemassa sormien pituuden säätelyssä.

Myös Jorma Toppari arvelee, että sukupuolten erilainen sormisuus saattaa selittyä geeneillä, jotka osallistuvat niin testosteronin ja estrogeenin tuotantoon kuin sormien kehitykseen. Tähän suuntaan viittaavat myös tuoreet tutkimukset, jotka vastoin aiempia oletuksia osoittavat, että sormien pituus säätyy vielä lapsuusvuosina.

Kiirehditty asioiden edelle

– Sormien suhteellisista pituuksista ei ole paljastunut mitään, millä olisi tieteellistä merkitystä tai mistä olisi yleistä hyötyä, Toppari summaa sormitutkimusten nykyisen saldon.

– Isoista otoksista voi halutessaan löytää kaikennäköisiä vastaavuuksia, mutta yksilöihin ne eivät suinkaan aina päde.

Samuli Hellekin ihmettelee intoa repiä railakkaita päätelmiä ihmisten sormista, vaikka edes sormien pituuden määräävää perusmekanismia ei tunneta.

– Asiaa olisi fiksuinta setviä ensin jyrsijöillä, hän huomauttaa - Ihmislaji on tällaisissa tutkimuksissa varsin kehno koekaniini.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2008.

 

Jos mittaat, mittaa millilleen!

Jos haluat laskea omien sormiesi suhdeluvun, tarvitset etusormesi ja nimettömäsi tarkan pituuden.

– Mittaa sormet oikeasta kädestä. Tutkimusten perusteella oikea käsi näyttää pituuserot vasempaa paremmin. Syytä ei tiedetä.

– Mittaa sormet päästä juuriuurteeseen. Monilla sormen tyvessä näkyy kaksi uurretta; käytä alinta.

– Tee mittaus – jos suinkin mahdollista – länkiharpilla. Se on vankkuudessaan tähän tehtävään paras väline.

– Mikäli olet harjaantumaton harpinkäyttäjä, skannaa tai kopioi kädestäsi kuva ja mittaa sormet siitä juuriuurteesta päähän.

– Jaa etusormen pituus nimettömän pituudella, ja saat suhdelukusi.

Näin opastaa Albertan yliopiston Peter Hurd, jolta pyysin ohjeita kaikille niille, joita oma sormisuhde kiinnostaa. Hän myös tähdentää ”ehdotonta tarkkuutta”.  Vaikkei kukaan kotona virallista tutkimusta teekään, koeta olla huolellinen sormenpään pehmeän kudoksen kanssa. Se pitää saada mitatuksi luonnollisessa asennossaan. Muuten tulos Hurdin mukaan auttamatta vääristyy.

 

Kämmen ja sormet syntyvät rinnan

Tutkijoilla ei ole vielä käsitystä siitä, miten sormien pituus säätyy, mutta käden kehitys tunnetaan hyvin. Näin kehitysvaiheet tiivistää Helsingin yliopiston kehitysbiologian professori Hannu Sariola:

– Käsi alkaa kehittyä 24 päivän iässä. Silloin alkion kaulan alueen alaosaan muodostuvat raajasilmut.

– Kasvun ohjat ottaa raajasilmun kärjessä sijaitseva paksuntunut pintasolukko, kärkiharjanne. Uloke lähettää signaalimolekyylejä, jotka käskevät silmun solut jakautumaan ja kerrostumaan kädeksi.

– Kun alkio saavuttaa viidennen kasvuviikon, melamaisesta käsilevystä kuroutuvat esiin raajan osat, olkavarsi, kyynärvarsi ja käsi.

– Samoihin aikoihin käden kärki alkaa pilkkoutua viideksi sormeksi signaalimolekyylien ohjauksessa.

– Ohjelmoitu solukuolema tuhoaa sormien välisen, turhaksi käyneen kudoksen. Kämmenen ja kämmenselän järjestymisen hoitaa alkion pintakerros, ektodermi.

– Raajojen rustot alkavat kehittyä viidennellä viikolla, ja luunmuodostus on vauhdissa seitsemännellä viikolla.

Alus on laivaa vanhempi. Kuva: Getty Images

Maakravut oppivat merikielen myöhään.

Suomensukuisten kielten vanhimmassa perintösanastossa ei ole mitään sellaista, mikä viittaisi mereen tai merillä liikkumiseen.

Vesi on kyllä ollut tärkeä elementti esi-isiemme elämässä, mutta sitä ovat edustaneet Uralvuoriston molemmin puolin virtaavat joet, jotka ovat palvelleet sekä kätevänä liikkumisväylänä että runsaskalaisena ruoka-aittana. Vesikulkuneuvon yleisnimitys alus on johdettu jotakin alla olevaa merkitsevästä perintösanasta ala.

Saksan Meer muistuttaa niin paljon suomen meri-sanaa, että germaanisen lainaetymologian mahdollisuus tulee etsimättä mieleen. Samantapaisia sanoja on kuitenkin myös muissa Itämeren alueen kielissä, joten tutkijat ovat vuosikymmeniä väitelleet siitä, onko meri germaanista vai balttilaista alkuperää. Laina se on joka tapauksessa.

Laiva- ja purje-sanojakin on joskus pidetty balttilaisina, mutta nykykäsityksen mukaan ne ovat germaanisia lainoja. Muita esimerkkejä germaanisperäisestä purjehdussanastosta ovat airo, keula, laita, masto, parras, raaka, teljo ja mahdollisesti myös väylä.

Keskiajalta lähtien purjehdussanastoa on lainattu nuoremmista germaanisista kielimuodoista, lähinnä ruotsista ja alasaksasta.

Ruotsista on saatu esimerkiksi ankkuri, jolla, köli, luotsi, luovia, matruusi, märssy, poiju, reimari ja seilata, alasaksasta ainakin touvi.

Nopeaa purjealusta tarkoittava jahti ja monimastoiseen purjelaivaan viittaava parkki voivat olla peräisin kummasta tahansa, samoin puomi, ruori, rahti, ruuma ja takila. Kauppatavaran mittayksikkö leiviskä lienee lainattu alasaksasta viron kautta.

Suomen kielen ensimmäinen erikoisalan sanakirja oli Suomalainen Meri-sanakirja, jonka ”överstiluutnantti ja ritari” Albin Stjerncreutz julkaisi vuonna 1863.

Hän oli huolissaan maakravuista, jotka eivät suomalaisessakaan laivassa ensi alkuun ymmärtäneet, mitä oli tehtävä, kun kapteeni käski Pohjois-Euroopan kansainvälisellä merikielellä hissaamaan tai haalaamaan kliivarin eli nostamaan tai ottamaan alas tietyn kolmikulmaisen keulapurjeen.

Stjerncreutzin sanakirjassa suomen kieleen tuli sana kampanja, jolla tarkoitettiin sotalaivaston liikkeitä sekä sodan että rauhan aikana. Sama kansainvälinen sana tuli samoihin aikoihin käyttöön myös maalla tapahtuvan sotaretken merkityksessä.

Aatteellisen tai kaupallisen rynnistyksen nimitys siitä tuli meillä vasta 1900-luvun puolella.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Koko tapasi monia kuuluisuuksia. 2016 se sai näppäillä Red Hot Chili Peppersin Flean bassoa. Kuva: FolsomNatural/Wikimedia Commons
Koko tapasi monia kuuluisuuksia. 2016 se sai näppäillä Red Hot Chili Peppersin Flean bassoa. Kuva: FolsomNatural/Wikimedia Commons

Mikä motivoi gorillaa oppimaan ja käyttämään viittomia? kysyi Tiede 22 vuotta sitten. Uteliaisuus, halu pyytää jotain, halu jutella, halu ilmaista tunteita, vastasi Francine Patterson, maailmankuulu Kokon kouluttaja.

Yksi ihmisten ikiaikaisista haaveista on kyky puhua eläinten kanssa samalla kielellä. Mitä eläimen päässä liikkuu? Voisiko sen aivoituksia ymmärtää? Vai olisiko eläimen sisäinen maailma yhtä vieras kuin ulkoavaruudesta tupsahtaneen muukalaisen?

Psykologi Francine Patterson on nähnyt Koko-gorillan kasvavan yksivuotiaasta aikuiseksi ja on opettanut sille amerikkalaista ameslan-viittomakieltä. Kokon vertaaminen avaruusolioon huvittaa Pattersonia:

– En voisi ajatella Kokoa ”vieraan älyn” edustajaksi, sillä sen kasvattaminen on ollut kuin lapsen kasvattamista. Sillä on jopa ollut uhmaikänsä kuten ihmislapsella.

Ainoat hetket, jolloin Patterson myöntää hänen ja Kokon välillä olevan ymmärtämisvaikeuksia, ovat silloin, kun Koko käyttää viittomakieltä luovasti ja keksii omia viittomia.

Vuosi sitten Kokoa laihdutettiin keventämällä sen ruokavaliota. Tällöin viherrehusta tuli Kokolle merkittävä puheenaihe, ja koska sen sanavarastossa ei ollut sopivaa viittomaa, se kehitti uuden koskettamalla kämmenensä sisäreunalla ohimoaan muhkeiden kulmakaariensa vierestä.

– Koko turhautui yrittäessään saada meitä ymmärtämään uuden viittomansa merkitystä, ja ,e turhauduimme yrittäessämme tulkita itsepäisesti päätään osoittelevaa gorillaa, muistelee Patterson.

– Lopulta pääsimme samalle aaltopituudelle, mutta vasta paljon myöhemmin tajusimme, miksi Koko viittoi ohimoonsa. Viherrehu, englanniksi browse, kuulostaa melkein samalta kun kulmakarva, (eye)brow. Koko oli kuullut ihmisten käyttävän molempia sanoja ja tiesi niiden merkitykset – testien mukaan se pystyy kääntämään puhuttua englantia viittomakielelle – ja ilmeisesti teki omat johtopäätöksensä sanojen samankaltaisuudesta.

Koko Koko-projekti on pitkäaikaisin laatuaan. Kun Patterson aloitti 1972, psykologit Allan ja Beatrice Gardner olivat juuri osoittaneet, että simpanssille voidaan opettaa viittomakieltä. Gorilloja kuitenkin pidettiin juroina ja yhteistyöhaluttomina, eikä niiden älystä tai oppimiskyvystä tiedetty juuri mitään.

Afrikassa vuorigorilloja tutkineen Dian Fosseyn ohella Francine Patterson on muuttanut yleisen mielikuvan gorilloista: vaarallisina hirviöinä pidetyt eläimet on alettu mieltää lempeiksi jättiläisiksi.

Kolmella merkillä alkuun

 Koko on naaras ja kuuluu läntiseen alankogorillarotuun, joka on kotoisin Länsi-Afrikan sademetsistä. Se syntyi San Franciscon eläintarhassa 1971 heinäkuun neljäntenä eli Yhdysvaltain kansallispäivänä ja sai siksi japaninkielisen nimen Hanabi-Ko, ilotulituslapsi. Kun Patterson alkoi opettaa Kokoa, se oli vuoden ikäinen.

Patterson sai Kokon kiinnostumaan käsistään puhkumalla höyryä gorillasuojan ikkunoihin ja piirtämällä niihin sormellaan. Koko matki innokkaasti. Viittomakielen opetus aloitettiin näyttämällä gorillalle esineitä ja asettamalla sen kädet oikeaan viittoma-asentoon.

Alussa Pattersonin tavoitteena oli vain selvittää, pystyikö Koko oppimaan kolme merkkiä: juoma, ruoka ja lisää.

Gorilla osoittautui kuitenkin halukkaaksi viittojaksi, ja vähän yli kolmen vuoden ikäisenä se oli käyttänyt jo yli kahtasataa merkkiä. Näistä 78 täytti Pattersonin asettaman kriteerin, jonka mukaan Kokon katsottiin osaavan viittoman, jos se käytti sitä oikein ja oma-aloitteisesti vähintään puolena kuukauden päivistä.

Patterson tutki Kokon oppimista alusta asti kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta hän kartoitti gorillan kielitaitoa edellä olevan kaltaisten tiukkojen kriteerien mukaan. Toisaalta hän seurasi avoimin mielin Kokon ilmaisuja selvittääkseen, miten se käytti viittomakieltä eri tilanteissa.

Patterson väitteli alankogorillan kielellisistä kyvyistä Stanfordin yliopistossa 1979. Havaintonsa Kokon ensimmäisiltä kymmeneltä vuodelta hän julkaisi Amerikan Psychologist-, American Journal of Psychology-, Journal of Pragmatism- ja Word-lehdissä. Lisäksi hän kirjoitti 1978 yleistajuisen artikkelin National Geographiciin sekä 1981 suurelle yleisölle tarkoitetun kirjan The education of Koko, jonka Otava julkaisi suomeksi nimellä Koko – puhuva gorilla vuonna 1987.

Kirja ei ollut Koko-projektin tilinpäätös, vaan kielikoulutus on jatkunut keskeytyksettä. Koko asustaa nykyisin Gorilla-säätiön tiloissa Kalifornian Woodsidessa. Seuranaan sillä on kaksi urosgorillaa: 23-vuotias ystävä Michael ja 15-vuotias sulhanen Ndume.

Viittomakieli joustaa

Patterson on yhdessä John Bonvillianin kanssa verrannut viittomakielen alkeisoppimista lapsia ja gorilloja opetettaessa. He julkaisivat tuloksensa First Language-lehdessä 1993.

Ameslanin viittomista 10–15 % on ikonisia eli kohdettaan matkivia, ja voidaan teoretisoida, että tällaisia viittomia olisi helpointa oppia. Pattersonin ja Bonvillianin havaintojen perusteella ikonisuus ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa sen enempää gorillojen kuin lastenkaan oppimiselle. Lasten kymmenestä eri viittomasta kolmannes oli ikonisia, gorillojen (Kokon ja Michaelin) noin puolet. Viidenkymmenen viittoman sanavarastossa ikonisten osuus säilyi likipitäen samana.

Puhuvat lapset käyttävät selvästi enemmän kysymystä tai tarkoitusta ilmaisevia sanoja (esim. ”what” tai ”for”) kuin viittovat lapset tai Pattersonin gorillat. Kymmenen sanan tai viittoman sanavarastosta oli puhuvilla lapsilla tällaisia sanoja 6 %, viittovilla lapsilla ja gorilloilla ei yhtään. 50 sanaa tai viittomaa osaavilla vastaavat osuudet olivat 4 %, 1 % ja 0 %.

Pattersonin mukaan sanallinen kysymys ei viittomakielessä olekaan yhtä luonteva kuin kysyvä katse. Jälkimmäistä käyttävät niin ihmiset kuin gorillat. Koko ja Michael ovat sittemmin viittoneet kysymyssanojakin silloin tällöin, Koko useammin kuin Michael.

Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, ettei viittovien apinoiden voi väittää oppineen kieltä, koska ne eivät näytä ymmärtävän sanajärjestyksen merkitystä. Tähän päätyi Nim-simpanssia kouluttanut Herb Terrace. Toisaalta Roger Foutsin opettama Lucy-simpanssi ymmärsi eron esimerkiksi lauseiden Roger kutittaa minä ja minä kutittaa Roger välillä.

– Kokon ja Michaelin viittomasarjoissa ilmenee kyllä sanajärjestystä, Patterson kertoo. – Mutta järjestys ei ole puhutun englannin kielen mukainen – kuten ei ameslanissa yleensäkään.

Patterson huomauttaa lisäksi, ettei sanajärjestys ole viittomakielessä yhtä keskeinen asia kuin puhutussa kielessä, joka on lineaarinen sanajono. Viittomia voidaan nimittäin yhdistellä niin, että yksi ele vastaa useaa sanaa.

Keksii omia nimiä

Ollessaan nykyään ihmisten seurassa Koko aloittaa useimmat keskustelut, ja sen viittomasarjat ovat yleensä 3–6 merkin mittaisia. Se käyttää aktiivisesti noin 500:aa viittomaa ja on vuosien mittaan käyttänyt yli 400:aa muuta. Koko ymmärtää noin 2 000 puhuttua englanninkielistä sanaa. Michael käyttää aktiivisesti yli 350:tä viittomaa; Ndumelle ei ole opetettu viittomakieltä.

Koko ja Michael viittovat jonkin verran keskenään, mutta antoisimmin gorillakolmikko viestii omilla ilme-, ele ja äänisignaaleillaan.

– Tuntuu, että niiden kieli on paljon ihmisten kieltä tehokkaampaa, nauraa Patterson.

Mikä sitten motivoi gorilloja oppimaan ja käyttämään viittomia?

– Uteliaisuus, halu pyytää jotakin, halu jutella asioista, halu ilmaista tunteitaan, Patterson luettelee. – Gorillat saattavat myös kommentoida tapauksia, jotka ovat sattuneet äskettäin.

Koko on keksinyt omia nimityksiä monille asioille. Esimerkiksi nainen on sille huuli ja mies jalka.

Se osaa myös olla näsäviisas. Kerran se piteli valkoista pyyhettä ja viittoi yhä uudestaan punainen, vaikka kouluttaja vakuutti sen olevan väärässä. Lopulta Koko osoitti virnuillen pientä punaista nukkahöytyvää, joka oli tarttunut pyyhkeeseen.

Koko myös leikkii mielikuvilla ja vitsailee. Imettyään kerran letkulla vettä se nimitti pitkään jälkeenpäin itseänsä elefanttigorillaksi. Kerran se pyysi kaatamaan juomaa ensin nenäänsä, sitten silmäänsä ja lopuksi korvaansa – ja nauroi päälle.

Michael taas kerran hämmensi kouluttajansa viittomalla seuraavat sarjat: tyttö, tietää lyö-suuhun, lyö-suuhun punainen puree, tietää, tukka tyttö punainen, huuli (tarkoittaen naista), huuli huuli huuli paha vaiva. Kävi ilmi, että Michael oli nähnyt ennen kouluttajan tuloa pihalla tappelun, jonka oli aloittanut punatukkainen nainen,

– Viittomien oppimista saattaa helpottaa se, että hyvä käsien koordinaatio on luontainen kyky niin ihmiselle kuin ihmisapinoille, sanoo Patterson ja viittaa Sue Savage-Rumbaughin kokeisiin, joissa Kanzi-simpanssille opetettiin iskoksien lyömistä kivestä esi-ihmisten tyyliin.

Kurkistuksia mieleen

Pattersonin gorillojen seurana on ollut sekä koiria että kissoja. Kokolla on nykyäänkin lemmikkinään 11-vuotias kissa, jonka kanssa se leikkii mielellään. Michael puolestaan tulee hyvin toimeen koirien kanssa. Koko ei vaikuta oikein ymmärtävän koirien leikkiä, ja muutkin gorillat hermostuvat, jos ne näkevät koirien kisailevan keskenään; riehakas nahistelu ilmeisesti näyttää niistä tappelulta.

Leikkiessään yksin gorillat ”puhuvat” itsekseen kuten lapset. Ne kuitenkin häiriintyvät ja lopettavat viittomisen heti, jos huomaavat jonkun katselevan.

Gorilloilla on eräs asenne, jota Pattersoninkin on vaikea ymmärtää. Ne eivät nimittäin halua nähdä ihmisen ottavan mitään toiselta ihmiseltä.

– En ole varma, miksi ne eivät pidä siitä, Patterson sanoo. – Epäilen kuitenkin syyksi niiden hierarkiakäsityksiä: alempiarvoinen voi antaa tavaroita pois muttei koskaan ottaa niitä ylempiarvoiselta yksilöltä.

Koko pystyy säätelemään tunteitaan. Kun gorillat ovat tyytyväisiä, ne päästävät kehrääviä hyrinöitä. Harmistunut gorilla saattaa puolestaan haukahtaa, mikä Pattersonin mukaan tarkoittaa: ”Älä tee noin!”

Haukahdus saattaa päästä esimerkiksi jos ruoka-aikana tarjoilu on hidasta. Tällöin hoitajilla on tapana pitää muutaman minuutin tauko, koska ärtynyt gorilla voisi teoriassa käydä heihin käsiksi.

– Kerran olin keskustelemassa avustajan kanssa, kun Koko haukahti, Patterson kertoo. – Nyt meidän täytyy odottaa hetki, sanoin. Mutta Koko kehräsikin heti perään eli antoi hyvän olon signaalin. Ilmeisesti se tahtoi kertoa, ettei tarkoittanut mitään pahaa.

Hermostuessaan gorillat saattavat nimitellä ihmistä esimerkiksi viittomalla sinä likainen vessa. Kokon suosima haukkumasana on lintu, sillä nuorena se hermostui pihalla räksyttäviin närhiin.

Se ei kuitenkaan periaatteessa halua loukata toisten tunteita. – Pyysin kerran Kokoa nimittelemään erästä henkilöä, Patterson muistelee. – Odotin kirousten ryöppyä mutta yllätyksekseni se viittoikin: Koko kohtelias.

Jos saisit tilaisuuden, mitä sinä kysyisit gorillalta?

Petri Riikonen on Tiede 2000 -lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede 2000 -lehdessä

2/1996 ja tiede.fi:ssä helmikuussa 2002

Päivitetty 22.6.2018

1972 Francine Patterson alkaa opettaa viittomakieltä yksivuotiaalle Koko-gorilla-naaraalle tavoitteenaan tutkia gorillan kielellisiä kykyjä.

1974 Koko muuttaa San Franciscon eläintarhasta Stanfordin yliopiston alueelle.

1976 Gorillasäätiö perustetaan. Kolmi-vuotias Michael-uros otetaan projektiin toiseksi gorillaksi.

1977 Patterson saa tutkimusapurahan National Geographic Societylta.

1979 Gorillasäätiö muuttaa Kalifornian Woodsiden metsäiselle ylängölle.

1985 Ronald Cohnin valokuva Kokosta ja sen lemmikkikissasta valitaan Time-lehden vuoden kuvaksi.1990 Havaijin Mauin saarelta valitaan paikka tulevalle gorillojen suojelualueelle.

1992 11-vuotias Ndume-gorillauros liitetään joukkoon siinä toivossa, että se pariutuisi Kokon kanssa.

1996 Koko täyttää 25 vuotta heinäkuun neljäntenä päivänä.

1997 Koko-projekti on jatkunut 25 vuotta.

2017 Koko-projekti täyttää 45 vuotta.

19.6.2018 Koko kuolee nukkuessaan 46 vuoden iässä.

 

Mitä on ameslan?

Amerikkalaisten kuurojen viittomakieli, American sign language eli ameslan, on Yhdysvaltojen neljänneksi käytetyin kieli.

Yksittäinen viittoma voi merkitä kirjainta, sanaa tai sanayhdistelmää. Viittomat voivat olla täysin keinotekoisia. Ne voivat myös olla ikonisia eli matkia kohdettaan tai metonyymisiä eli liittyä jotenkin kohteeseensa.

Keinotekoinen on esimerkiksi viittoma isä, jossa asetetaan avoimen käden peukalonpää otsaa vasten.

Ikoninen on esimerkiksi syödä, jossa kättä liikutetaan suuta kohti ja pois kuin vietäisiin suupaloja huulille.

Pikkuleipä on metonyyminen viittoma: kädellä ”leikataan” toista kämmentä kuin paloiteltaisiin taikinaa.