Kala ei ole kylmä ainakaan hoksottimiltaan. Tutkijoiden yllätykseksi jokaisella kalayksilöllä on myös
oma persoonallisuutensa.


Tutkijoiden yllätykseksi jokaisella kalayksilöllä on myös
oma persoonallisuutensa.




Siirrän kotiakvaarion lamppua syrjemmälle tipauttaakseni ruokahippuset sisään. Kardinaalikalan poikaset syöksyvät kohti pintaa heti nähdessään valon liikkuvan. Alle viikon ikäiset sintit ovat vielä läpikuultavia ja lähes näkymättömän pieniä. Silti ne ovat jo oppineet, millaiset merkit edeltävät ruoan tuloa.

Nykyään ilmiötä ei tarvitse ihmetellä yksin. Kalojen kognitiivisten kykyjen eli oppimisen, muistin, hahmottamisen ja ongelmanratkaisukyvyn tutkimus on eläintieteen uusimpia ja nopeimmin kasvavia aloja.

- Tutkimus pääsi kunnolla alkuun 1990-luvulla. Nyt julkaistaan joka vuosi pinokaupalla raportteja kalojen oppimisesta, kertoo sähköpostihaastattelussa yksi alan johtavista tutkijoista, Macquarien yliopistossa Australiassa työskentelevä Culum Brown.


Kala oppii ruokatavat ja petopelon

Brown on perehtynyt muun muassa lohiin yhdessä Kevin Lalandin kanssa, joka työskentelee St. Andrewsin yliopistossa Britanniassa.

Nuoret lohet oppivat, mikä on syötävää, tarkkailemalla kokeneempia yksilöitä. Kun lohenpoikasia pidettiin akvaariossa pareina, joissa toinen kala oli kokenut ja toinen kokematon, kaikki noviisit oppivat napsimaan samaa ruokaa kuin konkarit. Yksin pidetyistä lohista uutta ruokaa oppi syömään vajaat kolme neljännestä. Sen sijaan niistä poikasista, joilla oli parinaan toinen kokematon, vain puolet alkoi käyttää uutta ravintoa. Lohenpoikanen siis luottaa kaverin esimerkkiin siinä määrin, että osaamattoman kumppanin seurassa siitä tulee avuttomampi kuin yksinään!

Monet kalat eivät osaa lainkaan pelätä petoja, elleivät ne ole nähneet toisten esimerkkiä. Tätä on tutkittu Suomessakin (ks. Sinttikoulussa reputtaneet syödään, Tiede 4/2003). Ekologian dosentti Heikki Hirvosen johtamissa tutkimuksissa treenataan lohikalojen viljeltyjä poikasia varomaan petokaloja, jotteivät ne luontoon laskettuina tulisi syödyiksi yhtä helposti kuin viljelylaitosten poikaset yleensä.

Kyky sosiaaliseen oppimiseen on erityisen hyödyllinen juuri petopelossa, koska itse kokeillen ensimmäinen virhe voi jäädä viimeiseksi. Sosiaalista oppimista esiintyy eri kalalajien muodostamissa sekaparvissakin, joissa yksilöt oppivat myös toisten lajien pakoreaktioista.

Oppimisen yksinkertaisimpiin muotoihin kuuluu tottuminen. Jos mökkilaiturin alla oleileva kalaparvi huomaa, ettei ihmisten liikuskelu laiturilla aiheuta niille vaaraa, ne alkavat suhtautua asiaan rennosti eivätkä väräytä eväänsäkään paetakseen.


Osaa painaa vipua saadakseen ruokaa

Vaativimpien älyllisten kykyjen tutkijat keskittyivät pitkään nisäkkäisiin ja lintuihin. Nyttemmin kaloille on kehitetty oma versio oppimiskokeiden tehtävästä, jossa eläimen on painettava vipua saadakseen ruokapalkinnon.

Brown ja Laland kertovat kala-alan tieteellisen julkaisun Fish and Fisheries -lehden kognitioteemanumerossa, että nuoret meribassit oppivat akvaariossa painamaan vedenalaista vipua saadakseen ruokapalan, kun ne olivat ensin katselleet toisia meribasseja, jotka oli etukäteen opetettu tekemään näin.


Myös kulkureitit ja paikat opitaan

Luonnossa kalat joutuvat ratkaisemaan myös sen ongelman, että hyvät ruokailupaikat, turvalliset nukkumapaikat ja otolliset kutupaikat ovat usein aivan eri alueilla.

Keltamurisija on koralliriutoilla elävä kalalaji, jonka parvet vaeltavat päivittäin nukkumapaikoilta ruokailualueille ja takaisin. Välillä joukkoon liittyy nuoria, kokemattomia yksilöitä, jotka oppivat näin reitin. Se, että reitti tosiaan opitaan, on testattu siirtämällä merkittyjä nuoria yksilöitä nukkumapaikasta toiseen ja seuraamalla, minne ne menevät.

Kun nuoret kalat siirrettiin paikkaan, josta aikuiset oli sitä ennen poistettu, nuoret käyttivät samaa reittiä kuin ennenkin. Sen sijaan kun nuoret siirrettiin paikkaan, jossa oli aikuisia lajikumppaneita, ja nämä poistettiin sieltä vasta kahden päivän kuluttua, nuoret ehtivät oppia senioreilta uuden reitin ja käyttivät sitä näiden kadottuakin.

Toinen paljon tutkittu koralliriuttojen asukki on sinipäähuulikala, jonka kutupaikat pysyvät samoina sukupolvien ajan. Kun kokonainen populaatio pyydystettiin kokeeksi pois asuinsijoiltaan ja tilalle tuotiin uusi joukko sinipäähuulikaloja, uudet valitsivat kutuaan varten eri paikat kuin edeltäjänsä - ja sen jälkeen nämä uudet paikat pysyivät taas käytössä sukupolvien ajan.


Yksilöillä oma persoonallisuutensa

Oppimisen ohessa muutkin kalamaailman salat ovat alkaneet aueta tutkijoille. Monilla kaloilla on osoittautunut olevan pitkä muisti. Melko yleistä on myös yhteistyö ruoan etsinnässä ja petojen välttämisessä.

Uusin aluevaltaus on kalayksilöiden persoonallisuuden tutkimus.

- Itse aloin tutkia kalojen persoonallisuuseroja muutamia vuosia sitten. Tosin en silloin vielä tiennyt tutkivani niitä, Heikki Hirvonen naurahtaa. Varsinaisesti hän oli selvittämässä saimaannieriän poikasten synnynnäistä kykyä välttää erilaisia petokaloja eri keinoin, mutta tuloksissa oli jotain outoa.

Aikansa pähkäiltyään Hirvonen huomasi havaintoaineistossaan lainalaisuuden, jota ei ollut tutkimusta suunniteltaessa tullut edes mieleen etsiä. Nieriänpoikaset välttivät eri petoja eri tavoin, kuten oli ounasteltukin: aktiivisesti saalistavaa kuhaa varottiin pysymällä hipi hiljaa, pohjalla vaanivaa madetta taas paettiin kauemmas.

Mutta lisäksi eri nieriäpoikueissa olikin erilaisia persoonallisuuksia. Jotkin menivät heti varuilleen sekä kuhan että mateen läheisyydessä eivätkä muulloinkaan olleet kovin aktiivisia. Toiset lähestyivät kaikkia petokaloja "henkseleitä paukutellen" ja olivat muissakin tilanteissa aktiivisia.

- Ekologit ovat yleensäkin törmänneet eläinten persoonallisuuksiin tavallaan vahingossa, Hirvonen kertoo.

- Aiemmin ajateltiin, että eläimen sisäinen fysiologinen tila ratkaisee, miten se käyttäytyy ristiriitatilanteessa, esimerkiksi kun se tietää, että saalistusriski on olemassa, ja silti on nälkä.

- Näitä tilanteita on tutkittu 1980-luvulta asti, ja tutkimusta ovat hankaloittaneet juuri yksilöiden suuret erot. Vaikka koetilanteet tehdään samanlaisiksi, eläimet käyttäytyvät eri tavoin. Joku ottaa riskin siitä huolimatta, että sen ei muka pitäisi, ja joku toinen ei ota sitä silloinkaan, kun sen pitäisi ottaa.

Yksilöiden väliset synnynnäiset erot vaikuttavat dramaattisesti siihenkin, millaiset mahdollisuudet opilla on mennä perille.

- Omissa kokeissamme harjoittelu paransi kaikkien kalanpoikasten kykyä välttää petoja. Oppimisen vaikutus oli kuitenkin pieni verrattuna siihen, kuinka suuria synnynnäiset erot olivat, Hirvonen kertoo. - Lisäksi joidenkin yksilöiden synnynnäinen reaktio petoihin oli heikko mutta oppimiskyky hyvä, toisten taas päinvastoin.


Kala kartoittaa toisen luonteen

Kalojen persoonallisuuseroja havainnoivat tutkijoiden lisäksi myös kalat itse. Brown ja Laland raportoivat Fish and Fisheries -lehdessä, että kirjolohet seuraavat sivusta lajikumppanien yhteenottoja ja ottavat näkemästään vaarin. Jos toinen kamppailijoista on erityisen aggressiivinen, sivustakatsojat suhtautuvat siihen vastedes varovaisemmin. (Ks. samaa havaintoa sinisuuhautojista uutisessa Kalakin pystyy logiikkaan, Tiede 3/2007, s. 9.)

Tämä tietysti edellyttää, että kalat tunnistavat toisensa yksilöinä. Se sujuu niiltä tutkimusten mukaan mennen tullen. - Kalat pystyvät tunnistamaan tutut lajitoverit paitsi ulkonäön myös hajun perusteella, Hirvonen kertoo.
Brown ja Laland huomauttavat artikkelissaan, ettei kalaparvien koostumus ole sattumanvarainen. Usein kalat ryhmittyvät koon, sukupuolen ja loistilanteen sekä aiempien tuttavuuksien ja muiden kokemusten mukaan.


Nyt tutkitaan sosiaalisia verkostoja

Yksilöllisyyden hoksaaminen on poikinut kalaparvien rakenteen tutkimukseen uuden haaran, sosiaalisten verkostojen mittaamisen.

Walesin yliopiston tutkija Darren Croft kollegoineen on tarkkaillut kahta lajia: kolmipiikkiä, joka on pieni, suomalaisissakin vesissä esiintyvä kala, ja akvaariokalana suositun miljoonakalan keskiamerikkalaista villimuotoa. Kummaltakin löytyi mutkikas sosiaalinen verkosto, joka oli myös "klikkiytynyt", eli yksilöillä oli taipumus liikkua juuri tiettyjen kaverien seurassa.

Miljoonakalatutkimuksessaan Croft ja kumppanit merkitsivät parvien jokaisen kalan yksilöllisesti. He havaitsivat, että erityisesti naaraissa on usein yhdessä oleskelevia kaksikkoja. Tämä on kiinnostavaa, koska kumppanuussuhteet ovat yhteistyön evoluution välttämätön edellytys. Entuudestaan oli tiedossa, että miljoonakalat tekevät yhteistyötä petokaloja tarkkaillessaan.

Tutkijat laskivat, että keskimääräisellä miljoonakalalla oli kumppanuussuhde joka seitsemänteen saman populaation lajitovereista. Joukossa oli kuitenkin erityisen sosiaalisia yksilöitä, joilla oli paljon enemmän kontakteja kuin toisilla. Sosiaalisessa verkostossa nämä yksilöt toimivat solmukohtina.

Miljoonakalojen maailmasta löytyi siis vastine ihmisten "maailma on pieni" -ilmiölle: jokainen meistä on yhdistettävissä keneen tahansa muuhun maailman ihmiseen keskimäärin noin kuuden kontaktin kautta juuri siksi, että joillain yksittäisillä ihmisillä on erittäin paljon kontakteja.

Villien miljoonakalojen maailma vain on pienempi kuin meidän. Croftin tutkimassa populaatiossa mitkä tahansa kaksi yksilöä voitiin yhdistää toisiinsa keskimäärin kahden muun kautta.

Tehokkaasti toimivan verkoston syntyminen edellyttää nimenomaan yksilöiden välisiä sosiaalisuuseroja, olivat kyseessä sitten ihmiset tai kalat, koska tällöin syntyy solmukohtia, joista tieto leviää moneen suuntaan. Kun polku mistä tahansa yksilöstä toiseen on lyhyt, informaatio siirtyy yhteisön sisällä nopeasti - tosin samoin tekevät myös taudit.


Kaikki sukuhaarat pitkälle kehittyneitä

Mutta miten tämä kaikki on mahdollista? Kuinka kalat ovat voineet yhtäkkiä muuttua kylmistä, tunteettomista fileistä oppivaisiksi ja verkostoituviksi persoonallisuuksiksi?

Uudet havainnot selittyvät sillä, että evoluution tutkimuksen kehittyminen on kumonnut vanhan käsityksemme kalojen paikasta eläinkunnan sukupuussa.

Aiemmin kaloja pidettiin alempina, vähemmän kehittyneitä eläiminä kuin esimerkiksi meitä nisäkkäitä. Samaan tikapuumalliin sisältyi ajatus, että ihminen olisi luomakunnan kruunu, johon evoluutio olisi huipentunut.

Nykykäsitys evoluutiosta on pikemminkin viuhkamainen. Esimerkiksi nisäkkäiden sukupuu on haarautunut moneen suuntaan kuin pensas. Ihmiselle on kehittynyt muun muassa kieli ja kasautuva kulttuuri, lepakoille puolestaan lentotaito ja kaikuluotaus, eikä ole tieteellistä perustetta pitää jotain näistä muita kehittyneempänä ominaisuutena.

Brownin ja Lalandin mukaan kalojen ja maalla elävien selkärankaisten eläinten hermoston rakenteessa ja toiminnassa on niin paljon yhtäläisyyksiä, että aivotoiminnan monien muotojen on täytynyt syntyä jo ennen kehityslinjojen erkaantumista.

Nisäkkäät ja kalat polveutuvat nelisensataa miljoonaa vuotta sitten eläneestä yhteisestä kantamuodosta, jonka jälkeen pensaan molemmilla haaroilla on ollut yhtä paljon aikaa kehittyä omiin suuntiinsa. Kaloja on pidetty alkeellisempina siksi, että niiden ulkonäkö on muuttunut yhteisten esi-isiemme ajoista vähemmän kuin meidän nisäkkäiden.

Nyt kuitenkin tiedetään, ettei ulkonäön muutosnopeus juuri kerro henkisistä ominaisuuksista. Ihmisen ja simpanssin yhteinen esi-isä näytti nykytiedon mukaan enemmän meiltä kuin simpanssilta. Harva kuitenkaan päättelisi tästä, että ihminen on henkisestikin vähemmän kehittynyt laji kuin simpanssi.


Kalojen yksilöllisyys yllätti tutkijatkin

Brown kertoo sähköpostihaastattelussa, ettei kalojen oppiminen ja muistaminen sinänsä ole juuri yllättänyt tiedeyhteisöä. - Yllättävintä monille tutkijoille lienee ollut se, että niinkin suuri osa kalojen käyttäytymisestä on oppimisen seurausta. Oppimista liittyy jokseenkin kaikkiin kalan elämänalueisiin.

- Persoonallisuusasiassa olemme kohdanneet jonkin verran vastustusta tiedeyhteisössä, Brown kertoo. - Monet tutkijat kieltäytyvät yhä uskomasta, että eläinyksilöiden välillä olisi persoonallisuuseroja, vaikka esimerkiksi koirien ja hevosten koulutuksessa käytetään yleisesti hyödyksi tietoa koulutettavan yksilön persoonallisuudesta. Kuvittele heidän reaktiotaan, kun me puhumme kalojen persoonallisuuksista!

- Mielestäni olisi aika alkaa kohdella kaloja samoin kuin muitakin selkärankaisia, Brown sanoo. - Asenteet kuitenkin muuttuvat vasta, kun yleisesti ymmärretään, että kalat ovat samanlaisia kuin muut, vaikka elävätkin vedessä.

Juuri viimeksi mainittu ominaisuus on pitänyt kalojen maailmaa kaukana omastamme.

- Näyttää olevan kaksi ihmisryhmää, jotka todella osaavat arvostaa kaloja: ne, jotka viettävät paljon aikaa snorklaten ja sukeltaen, ja ne, jotka pitävät kaloja isoissa akvaarioissa, Brown sanoo. - Suuri yleisö sen sijaan näkee kaloja lähinnä siiman päässä tai hyppimässä veneen pohjalla, mikä ei luo kovin inspiroivia edellytyksiä niiden elämän ymmärtämiselle. Kuivalla maalla kalat eivät näytä kovin älykkäiltä.


Helena Telkänranta on eläin- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Tämän artikkelin tiedonhankintaan hän on saanut rahoitusta Alfred Kordelinin yleiseltä edistys- ja sivistysrahastolta.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.