Tieto auttaa hyvinvointitutkijaa.
Ideana ei ole urkkia lampaiden salaisuuksia. Kun eläinten tunteista saadaan selko, niiden oloja on helpompi parantaa.




Eläinten hyvinvointitutkimus syntyi aikoinaan vastauksena siihen, että teollistunut maatalous oli muuttanut tuotantoeläinten olot monin tavoin ongelmallisiksi. Tutkimus keskittyikin aluksi mittaamaan stressiä ja kipua ja etsimään keinoja niiden vähentämiseen.

Vasta tällä vuosikymmenellä kehittyi eläinten myönteisten tunteiden tutkimushaara. Sen lähtökohtana on, että ymmärtämällä paremmin, millaisissa tilanteissa eläimet tuntevat mielihyvää, niiden oloja voidaan kohentaa myös lisäämällä hoitoon hyviä asioita eikä vain vähentämällä huonoja.


Vanha tuttu mieluisin

Ala on vielä paljolti perustutkimusta, ja siinä käytetään usein lampaita. Neurofysiologian professori Keith Kendrick Cambridgen yliopistosta on havainnut, että lampaat tunnistavat valokuvista tutut lammasyksilöt.

Jos uuhet eli naaraslampaat saivat valita, ne katselivat mieluiten pässien kuvia, etenkin hiukan vanhempien pässien. Aivojen magneettikuvauksissa näkyi, että kun lammas näki kuvan sellaisesta pässiyksilöstä, josta se tosielämässäkin piti, sen aivoissa aktivoituivat ne alueet, joiden tiedetään nisäkkäillä säätelevän mielihyväkokemuksia.

- Tunteita ei ole mahdollista mitata suoraan, vaan tutkija perustaa tietonsa hormonitoiminnan, aivotoiminnan ja käyttäytymisen yhdistelmään, luonnehtii professori Donald Broom, joka on hyvinvointitutkimuksen uranuurtaja Cambridgessa.

- Aivojen kuvaaminen antaa hyödyllistä tietoa, koska se paljastaa hyvin nopeatkin muutokset. Nykyiset mittauslaitteet kuitenkin edellyttävät eläimen pysyvän kuvaushetkellä liikkumatta, mikä rajoittaa käyttötilanteita.


Testattavina perustunteet

Tunnetutkimuksen eturiviin kuuluvat Ranskan maataloustutkimuslaitoksessa Inrassa työskentelevät Isabelle Veissier, Alain Boissy ja Lucile Greiveldinger.

Sähköpostihaastattelussa kolmikko kertoo, että heidän koejärjestelyissään lampaat reagoivat uusiin tilanteisiin johdonmukaisesti sen mukaan, missä määrin tilanteet vastaavat niiden odotuksia ja mieltymyksiä ja kuinka äkillisesti asiat muuttuvat.

Kun lammas tietää etukäteen, että jotain kivaa on tulossa, se tuntee mielihyvää jo odottaessaan. Jos palkinto vastaa odotuksia, niin kiva - ja vielä kivempi, jos se yllättäen onkin luultua isompi.

Tutkijat huomasivat myös, että jos kaksi eläintä saa saman määrän ruoka-annoksia päivässä, mutta toiselle ne tulevat kuin Manulle illallinen ja toinen puolestaan voi itse toiminnallaan vaikuttaa ruokailun ajankohtaan, jälkimmäinen eläin on tyytyväisempi.

Ranskalaiskolmikon mukaan lampaiden reaktiot eri koetilanteissa vastaavat  samaa logiikkaa kuin ihmistenkin siltä osin kuin kokeissa on mahdollista tuntea neljää perustunnetta: iloa, surua, pelkoa ja suuttumusta. Sen sijaan tunteiden monimutkaisempia yhdistelmiä, kuten häpeää tai "mitähän tuokin mahtaa minusta ajatella", ei lampaiden maailmasta näytä löytyvän.


Parantamista vielä paljon

Donald Broom kertoo, että kasvanut ymmärrys eläinten käyttäytymisestä ja tuntemusmaailmasta on jo saanut aikaan parannuksia niiden elinoloissa. Suurin kehitys on tapahtunut lemmikkieläinten hoidossa.

- Myös tuotantoeläinten oloja koskevassa lainsäädännössä on otettu joitain edistysaskelia. Siat esimerkiksi hinkuvat tonkimaan irtonaisia maa-aineksia kärsällään, ja tämän havainnon vahvistaminen tutkimuksen keinoin vaikutti lainsäädäntöön, jonka mukaan sikojen olisi saatava karsinoihinsa olkia.

Maataloudessa muutokset ovat kuitenkin jääneet paljon vähäisemmiksi kuin lemmikkien hoidossa. Koe-eläintenkään arkea tutkimukset eivät juuri ole helpottaneet muualla kuin hyvinvointitutkijoiden omissa laitoksissa.

Koerotat, -kanit ja muut eläimet majoitetaan yhä huomattavan pieniin häkkeihin tai kaukaloihin, joissa ei välttämättä ole kuivikkeita, piilopaikkoja tai ylipäätään mitään muuta kuin itse eläimet. - Vaikka käyttäytymistä ja aivotoimintaa on tutkittu paljon rotilla ja muilla koe-eläimillä, niiden olojen parantamisessa tietoa on hyödynnetty vasta vähän, Broom huomauttaa.


Helena Telkänranta on eläin- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti