Onko eri maiden romaneilla jokin yhteinen alkuperä, ja mistä juontaa halu erottautua valtaväestöstä?


ja mistä juontaa halu erottautua valtaväestöstä?




Helsingin Aleksilla slovakialaiset, romanialaiset ja moldovalaiset romanit myyvät kukkia ja koruja. Jotkut heistä kerjäävät polvillaan rukousasennossa: pitävät kä­siään yhdessä kasvojen edessä ja katsovat alaspäin pää kallellaan kuin klassisessa maalauksessa.

Brasovin kaupungissa Romanian Transilvaniassa noin joka neljäs asukas on romani. Muuan äiti taluttaa aamupäivällä kolme kouluikäistä lastaan kerjäämään kadunkulmiin. Esikoisella on haitari, ja hän soittaa hyvin. Illansuussa äiti hakee heidät. Missä välissä lapset pääsevät kouluun?

Pohjois-Ranskassa Lillen kaupungissa on joitakin vuosia sitten alettu pitää romanilapsille kouluja busseissa, jotka seuraavat asuntovaunuleirejä. Sosiaalipolitiikan tutkijan Delphine Bruggermanin kolme vuotta sitten kirjoittaman raportin mukaan bussin ovi suhahtelee tiheään:

Seitsemänvuotias Bianca tulee myöhässä: "Mun piti tiskata." Sitten yhdeksänvuotias Lucie nousee paikaltaan, sanoo: "Mä lähden hakeen Melissaa", ja palaa kohta: "Eikun Melissa peseekin ensin tukkansa, se tulee pian."
Lapsilla ei ole yhteistä aikakäsitystä keskenään saati opettajan kanssa. "He hahmottavat tilan, ajan ja paikan niin eri tavalla kuin me." Opettajat ovat ottaneet tavakseen vetää verhot bussin ikkunoiden eteen, jotta lapset eivät katselisi koko ajan ulos. Bussin ulkopuolella romanileiri jatkaa elämäänsä, äidit ja pikkusisaret koputtelevat ohi mennessään ikkunoihin: "Hei-hei." Joskus lapset vetävät itse verhot eteen.


Kiertolaiskouluja 2000-luvun Euroopassa? Yleensä koulu on paikka, johon lapset tulevat, mutta tässä tapauksessa koulu tulee lasten luokse. Pitääkö romanien välttämättä toimia eri tavoin kuin valtaväestö?


Saattoivat vaeltaa Intiasta

Romanitutkimusta jo miltei neljäkymmentä vuotta tehnyt kulttuuriantropologi ja Helsingin yliopiston dosentti Anna-Maria Viljanen on tyytyväinen kuullessaan, että Lillessä kaupunki ottaa lusikan kauniiseen käteen ja järjestää kouluja romanien luokse. Yleistyksiä on silti syytä jarrutella: - Ei ole olemassa mitään yhtä romanikansaa tai yhtenäistä romanikulttuuria.

Tiedetään, että Eurooppaan saapui vaeltelevia ryhmiä Luoteis-Intiasta yli tuhat vuotta sitten. - Käytännössä romanien vaelluksesta Intiasta Eurooppaan on kuitenkin tullut kertomus, jossa faktat, olettamukset ja myytit sekoittuvat, Viljanen toteaa. - Aina ei tiedetä, keistä edes puhutaan.

Suomessa ei vielä 1970-luvulla romanien keskuuteen ollut yleisesti levinnyt käsitystä, että he olisivat intialaista sukujuurta. Tuolloin he pitivät itseään Israelin kadotettuna heimona.

Romanien tulosta kerrottaessa mainitaan yleensä kreetalaisen fransiskaanimunkin Simon Simeoniksen kirjaama havainto vuodelta 1322. Hän kuvailee kiertolaisia, jotka väittivät olevansa Nooan kiroamaa Haamin sukua.
Romanien historian suureen kertomukseen kuuluu myös käännekohta, jossa romanit ikään kuin löydettiin 1700-luvun puolivälissä. Silloin kielentutkijat havaitsivat, että heidän keskenään puhumansa kieli on sukua muinais-Intian sanskritille.

- On kuitenkin mahdotonta tietää, ovatko vanhimmissa kirjallisissa kuvauksissa esitetyt vaeltajat olleet nykyromanien esi-isiä vai oliko kyseessä jokin muu havainnontekijälle outo joukko, Viljanen korostaa. - Ja se, mitä kieltä ihmiset puhuvat, ei yksistään riitä ratkomaan sitä, mistä he ovat kotoisin.


Nykyromanit ehkä Euroopasta

Romanien yhteistä alkuperää epäilevät esimerkiksi antropologit ja sosiaalihistorioitsijat brittiläinen Judith Okely ja hollantilainen Leo Lucassen. He esittävät, että eri maissa romaneiksi nimitetyt ryhmät periytyvät liikkuvien ammattien harjoittajista, jotka esiintyivät romaneina saadakseen näiden liikkumisvapauksia.

Eräänlaisia wannabe- tai feikkiromaniryhmiä on Euroopassa yhä: muun muassa Britannian Travellers ja Pohjois-Euroopan kiertelevä vantefolk.

Monien romanien eurooppalaisen alkuperän puolesta puhuu myös se, että Intiasta tulleet toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajat olisivat tuskin osanneet antaa alkuperästään raamatunhistoriallisia selityksiä esimerkiksi munkki Simeonikselle. Varhaisissa lähteissä romanit vaikuttavat tunteneen Euroopan aivan liian hyvin.

Entä romanikieli? Ehkä Euroopassa kiertelevät eri ryhmät ovat vain omaksuneet sen versioita yhteiseksi kielekseen.

Moni valtaväestön mielestä eksoottinen piirre voi olla perua maan ja lähialueiden omasta historiasta. Helsingissä jo monta sukupolvea asuneet romanit sanovat "mie" ja "sie". Se on murretuliainen Karjalasta, joka oli viime sotiin saakka maamme romanien keskeisimpiä asuinseutuja. Monet lapsen syntymään liittyvät perinteet muistuttavat 1800-luvun yleisiä maaseututapoja. Tuolloin romaninaisen ja suomalaisen valtaväestön talonpoikaisnaisen asutkin olivat samankaltaisia. Romanihameiden musta plyysikangas otettiin käyttöön vasta 1920-luvulla.

Tapaa tarkastella romaneja on ruokkinut myös orientalismi, harrastelijoiden ja tutkijoidenkin taipumus nähdä itä kiehtovampana kuin länsi: yhtäältä viisaampana ja ylevämpänä, toisaalta takapajuisena ja järkiajattelulle aukeamattomana.

Romanit itsekin pönkittävät eksoottisuuttaan sillä, että heille on tärkeää olla aitoja ja alkuperäisiä. - Kun eri maiden romanit kohtaavat, he alkavat väitellä siitä, Viljanen kertoo. Ruotsin romaneille Suomen romanit ovat primitiivisiä. Ja kun Suomeen alkoi tulla romaneita Slovakiasta ja Romaniasta jo vuosia sitten, Suomen romanit ottivat asiakseen kertoa, että täällä tulee olla kunnolla.


Pakistanissa kielisukulaisia

Olisi houkuttelevaa vertailla Luoteis-Intian oletetun alkukodin nykykulttuureja romanikulttuureihin. Mielekästä se ei ole, sillä tahoillaan väestöt ovat eläneet yli tuhannen vuoden ajan täysin erilaisissa ympäristöissä. - Nyky-Intiassa ei ole mitään intialaista verrokkiryhmää, alkuromaneita, joihin Euroopan romaneita voisi suoraan rinnastaa, Viljanen toteaa.

Toisaalta Intian tutkijoille tuhat vuotta ei ole pitkä aika. Helsingin yliopiston indologian emeritusprofessorin Asko Parpolan mukaan nykyisessä Pohjois- ja Koillis-Pakistanissa on useitakin kansoja, joiden kielet ovat lähellä Euroopan romanikieliä ja jotka muistuttavat esimerkiksi Suomen romaneita. Tällaisiin kansoihin kuuluvat vaikkapa loharit, jotka kiertelevät härkävankkureilla ja toimivat rautaseppinä ja muusikoina.

Pohjois- ja Koillis-Pakistanin alueen kielet, kuten domaaki, ovat tulvillaan samaa indoarjalaista sanastoa, vahvistaa Helsingin yliopiston indologian dosentti Bertil Tikkanen. Kielellinen etäisyys domaakin ja Suomessa puhuttavan romanikielen välillä on samaa luokkaa kuin etäisyys ruotsin ja saksan välillä.


Nimi juontuu musiikista

Romanien itse itselleen antama nimitys rom juontuu sanskritin sanasta dom tai domba. Se tarkoittaa alhaiseen kastiin kuuluvaa ihmistä, joka elättää itseään musiikilla. Dom on myös sanassa domaaki. - Kaikkien romanikielten tai -kansojen nimet, kuten rom Euroopassa, lom Armeniassa tai doom Syyriassa, ovat johdettavissa samasta sanskritilaisesta kastinimestä dom(b)a, Tikkanen kertoo.




Monta nimeä


Vaikka osa Suomen romaneista käyttää itsestään nimitystä mustalainen, se on toisaalta leimautunut haukkumasanaksi, ja siksi esimerkiksi vähemmistövaltuutettu ei suosittele sen käyttämistä. Suomen romanit kutsuvat itseään myös nimellä tumma, romanikielellä kaale.

Englanninkielinen sana gypsy, espanjan ja portugalin gitano ja ranskan gitan juontuvat siitä, että keskiajalla mustalaiset kertoivat kysyttäessä tulevansa Egyptistä. Myytin taustalla saattaa olla Gype-niminen vuori Kreikan Peloponnesoksella. Italialaiset ohi matkanneet kutsuivat paikkaa "pikku Egyptiksi" ja vuoren juurella asuvia romaneja vastaavasti egyptiläisiksi.

Ranskan tzigane ja saksan Zigeuner ovat alkuperältään epävarmoja. Yhden käsityksen mukaan ne juontuvat kreikan sanasta athiganoi, jonka merkitys on ’he, joita ei saa koskettaa’. Sanaa käytettiin kerettiläisistä, ja sillä kuvattiin 1000-luvulla Konstantinopolissa kiertelevää joukkoa, joka oli "Simon Taikurin" jälkeläisiä.

Brasilian portugalissa tunnetaan 1800-luvulta tuleva nimitys calon, joka kaaleen tavoin periytyy romanikielen tummaa tarkoittavasta sanasta.

Suomen kielen sana boheemi tulee ranskan sanasta bohème, jolla aikoinaan on tarkoitettu Böömistä eli nykyisen Slovakian alueelta saapuneita romaneja.



dom


Vaikeuksissa keskiajalta asti

Romaneilla ei ollut helppoa keskiajan Euroopassa, kun vauraus kasvoi ja rajoja alettiin vartioida. Valtaapitäville oli tärkeää saada alamaiset pysymään paikoillaan, jotta voitiin kantaa veroa ja kutsua miehiä aseisiin. Kiertolaisuus oli laeilla kiellettyä, ja liikkumiseen piti saada lupa ruhtinailta ja korkea-arvoisilta vallanpitäjiltä.

Romanit esiintyivät usein pyhiinvaeltajina: he kertoivat itse paavin määränneen heidät kiertämään rangaistukseksi siitä, että he turkkilaisten painostuksesta olivat luopuneet kristinuskosta Egyptissä. He saattoivat myös kertoa olevansa kansaa, joka oli ristiinnaulinnut Jeesuksen ja kulki sovittaakseen tekonsa.

Suhteet paikallisväestöön kiristyivät. Romaneja syytettiin veronkierrosta, irtolaisuudesta, erilaisista rikoksista ja noituudesta. Vuonna 1489 Speyerin valtiopäivillä Saksassa romanit määrättiin karkotettaviksi. Siitä lähtien romanien historian voisi kirjoittaa listaksi vainoja, karkotuksia, joukkotuhoja, pakkosopeuttamista ja holhoamista.

1520-luvulla Kustaa Vaasa määräsi romanit karkotettaviksi Ruotsin valtakunnasta. Ensimmäiset dokumentit romaneista Suomen alueella kirjattiin Ahvenanmaan Kastelholmassa vuonna 1559. Siellä vouti pidätti romaniryhmän ja takavarikoi heidän hevosensa. Kuningatar Kristiina antoi vuonna 1637 käskyn, jonka mukaan kaikki valtakunnasta tavatut romanit piti hirttää.

1600-luvulla Suomen kenraalikuvernööri Per Brahe yritti asuttaa romaneja oman läänityksensä Kajaanin vapaaherrakunnan autioituville tiloille. Edellytyksenä oli, että romanit osallistuisivat itärajan puolustamiseen. Erämaatiloille pakkoasutetut romanit palasivat kuitenkin kiertolaisiksi.


Heikommilla kuin juutalaiset

Romanien ja juutalaisten välillä on joitakin yhtymäkohtia. Kumpikin tunnetaan kansana, joka elää hajaannuksessa eri puolilla maailmaa. Molempia on vainottu. Ulkopuolisen on vaikeaa muttei aivan mahdotonta liittyä romaniksi tai kääntyä juutalaiseksi. Sekä romanien että juutalaisten kulttuureissa arvostetaan yksilön valintoja ja ilmaisuvapautta. Kummatkin ovat erikoistuneet kaupankäyntiin ja käsitöihin. Elinkeinona Euroopassa on ollut yksityisyrittäjyys.

Kuitenkin nykyisen etnisen stereotypian mukaan juutalaiset ovat hyvin koulutettuja ja niittävät Nobelin palkintoja mutta romaneilta voi odottaa korkeintaan Idols-kandidaatteja. Miksi kävi näin, vaikka lähtökohdat olivat samankaltaiset?

Ranskalainen historioitsija Emmanuel Todd on esittänyt, että kun uskonpuhdistuksen jälkeen tavallisen kansan keskuuteen alkoi levitä lukutaito, juutalaiset omaksuivat sen nopeasti ja siitä tuli heitä yhdistävä ja muista erottava tekijä. Lukutaidon ja sen mahdollistaman oppineisuuden vuoksi heidän sosiaalinen ja taloudellinen asemansa lähti nousuun. Romanit valitsivat päinvastoin. Luku- ja kirjoitustaidon torjumisesta tuli yhteenkuuluvuutta lujittava tekijä.

Tämä ei ole niin kummallista kuin nykylukijasta voi kuulostaa. 1500- ja 1600-luvuilla ei ollut lainkaan itsestään selvää, että yhteiskunnan laitamilla kannattaisi innostua latinalaisista aakkosista, etenkään, kun lukutaito pitkään assosioitui vain kristinuskoon. Muun kuin kristillisen tekstin painaminen oli jopa kiellettyä. Lukutaitoon investoiminen tai opettelun torjuminen saattoi aikanaan olla yhtä mielivaltainen valinta kuin nykyään se, investoiko Nokian vai Soneran osakkeisiin. Kansatieteellisempi vertaus on vaikkapa sienten käyttö. Joissakin kulttuureissa sieniä syödään, toisissa ei, ei edes nälkäkuoleman partaalla.


Kadehditaanko elintapaa?

Keski-Euroopan maissa kaupunginjohtajat ovat nostaneet kätensä pystyyn romanien asunto-ongelmien edessä. Joitakin puistonosia ja pysäköintialueita on hiljaisella hyväksynnällä varattu odottamaan romanien asuntovaunuleirejä. Millaista itsevarmuutta ei-romaneilta vaatisikaan tehdä sama perässä: tulla ja panna leiri pystyyn ja lähteä jälleen. Jospa mustalaisvihaan liittyykin myös kateutta? Edustaako kauhisteltu verikoston perinne loogisinta ja inhimillisintä oikeustajua, joka ei tyydyty koivupaneloiduissa ja loisteputkilla valaistuissa oikeussaleissa, pykälän se ja se mukaan? Eräät ne tekevät kaiken itse.

- Ei romanikulttuuri ole anarkistista eikä sääntöjä ehdoin tahdoin rikkovaa, vaikka pääväestö kokee sen sellaiseksi, Anna-Maria Viljanen painottaa.

Romanit ovat mitä suurimmassa määrin riippuvaisia valtaväestöstä, sillä kukaan ei elä omavaraistaloudessa. Se, että romanit ovat säilyttäneet kulttuuriaan, on itse asiassa osoitus heidän sopeutuvuudestaan. He poimivat ympäristöstään sen, minkä katsovat itselleen tärkeäksi ja muokkaavat siitä itsensä näköisen. Sitä paitsi romaniuskin muuttuu koko ajan. Nykyromanit Suomessa ovat lukutaitoisia.

Mikseivät romanit omaksuessaan paikallisen kielen ja uskonnon omaksu saman tien kaikkea muutakin, mene valtavirran mukana ja sulaudu siihen? Eikö elämä olisi niin helpompaa? Mitä hyötyä romaneille on romaniudesta?

- Se on oikeastaan väärä kysymys, sillä ei kulttuurista välttämättä ole hyötyä, Viljanen vastaa. Yhteisyyden tunne kuitenkin auttaa monessa. - Viime kädessä romaneilla on toisensa, ja he saavat arvostusta ja huolenpitoa oman ryhmänsä sisältä.

Romaniäideillä on hyvin vähän synnytyksen jälkeistä masennusta, ilmeisesti siksi, ettei heitä jätetä yksin lapsen kanssa. Romanit katsovat itse olevansa moraalisesti vaativampia ja tiukempia kuin pääväestö, jossa ihmiset pukeutuvat epäarvokkaasti farkkuihin ikään ja sukupuoleen katsomatta ja jossa perheenisät voivat tappaa vaimonsa ja omat lapsensa. Viljanen on tutkinut pitkältä ajalta oikeuden pöytäkirjoja, ja niistä päätellen romanit tekevät äärimmäisen harvoin henkirikoksia oman perheen ja oman suvun sisällä.



Maaria Ylänkö on filosofian tohtori ja vapaa toimittaja, joka asuu Ranskassa.


Tietoja artikkelia varten antoi myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija Kimmo Granqvist, joka on kirjoittanut kirjan Suomen romanin äänne- ja muotorakenne (Suomen Itämainen Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2007).

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti